Selitättekö tätä Jokelan juttua 3-4 vuotiaillenne,
kun he kuitenkin näkevät ja kuulevat siitä televisiosta? Vaikka näyttää siltä etteivät kuuntele, niin luulen että kuitenkin kuulevat.
Kommentit (84)
että pienet lapset kuulevat kaiken. Minä ja mieheni luimme nettiuutiset lapsilta piilossa. Emme kerro asiasta 2- ja 5-vuotiaille lapsillemme. Esikoiselle 7 v, kerroimme lyhyesti tänä aamuna ennen kouluun menoa, koska tiesimme, että hän kuulisi asian viimeistään koulun pihalla: Sanoin suurin piirtein näin: " Teille kerrotaan tänään koulussa hyvin ikävästä ja järkyttävästä tapahtumasta" Poika: " no mitä" Minä:" Eilen yhdessä koulussa Etelä-Suomessa kuoli kahdeksan ihmistä, koska eräs sairas ihminen ampui" Poika: " No mitä, onko se ihan hullu!" Korostin sitten, että ampujan täytyy olla jotenkin sairas, kun tekee tällaista.
Muutenkin telkkari avataan vasta lapsen nukkumaan menon jälkeen, pikkukakkosen poika vaan katsoo.
Ei uutiset ole kyllä koskaan lasten ohjelma. Ihmettelen, miten vastuuttomasti toiset vanhemmat antavat pienten lasten katsoa ja kuunnella maailman hirvittävyyyksiä. Kyllä lapset voivat perehtyä noihin asioihin myöhemminkin, sitten kun ovat kyvykkäitä käsittelemään ja ymmärtämään niitä asioita.
On tietenkin eroa miten asian kertoo 3- ja 6-vuotiaille.
Kyllä kolmevuotiaskin osaa omassa mielessään pohtia asioita, vanhempien tehtävä on rauhallisesti selitettävä asia ja tarjota ja vakuuttaa ettei mitään hätää ole ja että lapsi on turvassa.
Itse muistan varhaislapsuudesta Iranin ja Irakin sodan uutisista, ja myöhemmältä iältä kun olin jo ihan järjellisesti ajatteleva reilu 10-vuotias, Persianlahden sodan. En halua, että omien lasteni tarvitsee pelätä uutisten takia. Itse pelkäsin ihan tosissani, että nyt alkaa kolmas maailmansota kun Persianlahdella paukuteltiin. Se oli kamalaa!
Me katsotaan kympin uutiset ja silloin lapset on nukkumassa. Meillä tulee myös uutissähkeet kännykkään, mutta en näe pienintä syytä, miksi olisimme puhuneet asiasta alle kouluikäisille pojillemme.
Televisio ja radio pysyvät kiinni, etteivät kuule asiasta sieltä.
Pakko kuitenkin oli kertoa heille, kun kuulevat kavereilta kuitenkin. Pihalla leikkivät päivittäin isompien lasten kanssa (useita 7-12-vuotiaita lapsia, leikkivät yhdessä kaikenlaista). Lisäksi eskarilaisen koulussa eli ala-asteella varmasti lapset puhuvat siitä ja ehkä rehtorikin puhuu juhlasalissa kaikille aiheesta.
Ei siltä voi täälläpäin välttyä. Ja hyvä että kuulevat äidiltä ensin eikä kavereilta. Eilen en voinut kertoa, olin liian järkyttynyt itse ja lisäksi osan illasta etukäteen sovitun menon vuoksi poissa.
Onneksi voi kertoa,että tämä on todella harvinaista. Edellinen kouluammuskelu on ollut Suomessa vuonna 1989.
Kuunneltiin aika hiljaa ja toki jos lapset tulivat lähistölle vaihdettiin hetkeksi kanavaa. En tietenkään olisi antanut lapsen jäädä seuraamaan tuollaisia uutisia. Ja olisin kyllä huomaannut jos lapset olisivat kiinnittäneet asiaan huomiota, meidän 5-vuotias osaa heti kysyä jos joku mietityttää. Ja ei tosiaan katsota pornoa ym. raakaa lasten hereillä ollessa. Kanava vaihtuu muutenkin heti jos tulee vähänkin jotain arveluttavaa. Toinen lapsi on vasta alle 2-vuotias t. Se, jolla tv oli eilen auki lasten hereillä ollessa.
Kuuntelin eiden muutamat radiouutiset (meillä ei telkkaa). Snaoin vaan että nyt on tapahtunut jotain erikoista, äidin pitää seurata uutisia tavallista enemmän.
Eli emme tienneet asiasta mitään, kun vieraita tuli, jotka kysyivät heti ovan auettua, olemmeko kuunnelleet uutisia. Olivat silmin nähden järkyttyneitä. avasimme radion ja aleettiin kuuntelemaan uutisia. Ei tullut mielenkään, mitä mahtaa ajatella 7-vuotias, joka oli odottanut vieraita ja sitten tällainen asia varastaa koko illan. Jossain vaiheessa (aika pian) huomasin, että hän miettii jotain ja arvasin heti, että mitä. Radio suljettiin ja jatkettiin iltaa muissa merkeissä. Illalla sitten kysyin, mietitkö asiaa. Tyttö pillahti itkuun, mutta ei puhunut mitään. Kyselin ja lohdutin ja vakuuttelin, ettei tällaista voi sattua toiste ja voit omassa koulussa olla turvassa. Lapsi oli silmin nähden huojentunut. Annoin hänen aamulla vilkaista lehteä (tai itse sen otti tapansa mukaan esiin) ja sanoin, että siinä on paljon juttua aiheesta. Vein tytön kouluun ja sanoin, että asiasta puhutaan varmaan koulussa (toivottavasti). Selitin, miksi liputetaan ja vakuutin, että saat olla ihan huoleti koulussa.
Huh. Olen asiaa viisaampi. Tyttö vain on niin tarkka ja imee kaiken. 4,5-vuotias viis veisasi, vaikka muiden siskon mentyä nukkumaan valvoi vielä hetken ja kuuli radion uutisista asiasta. TV:tä meillä ei katsota, joten oltiin " vain" radion armoilla.
Lapsi ahdistuu tuollaisista uutisista ja hänen ei tarvitse asiasta mielestäni tietää. Jos lapsi kuulee tapahtumasta jostain muualta, aion sitten vastata hänen mahdollisiin kysymyksiin.
Jokainen tervejärkinen vanhempi suojelee lapsiaan tällaisilta uutisilta. Jos lapsi asiasta kuulee esim. päiväkodissa, niin sitten asiasta voi keskustella, mutta muuten ei ole mitään järkeä ottaa sitä esille. En ymmärrä, miksi ihmiset eivät voi odottaa uutisten katsomista siihen asti, kunnes lapset eivät ole näkö-kuuloetäisyydellä.
Joo-o. Mutta jokaisella tervejärkisellä vanhemmallakin tulee joskus virhe ja tekee sellaista, mikä ei nyt olisi tarpeen tai toisinkin olisi voinut toimia. Näin kävi meillä, mutta mielestäni mitään peruuttamatonta ei silti ole tapahtunut. Tyttöni tarvitsee varmasti lähipäivinä enemmän läheisyyttä ja aikuista. Totta kai otan sen huomioon.
Terv. se jäliviisastelija
Ne pelottivat, mutta eivät pitkään. Vanhempien kanssa keskusteltiin, he selittivät sen verran mitä pystyin tuolloin (7 v) ymmärtämään. Tietysti piti jutella moneen kertaan, mutta kyllä siitä selvisin ihan hyvin, varmasti teilläkin. Varaudu vaan siihen että lapsesi saattaa haluta keskustella asiasta useamminkin.
Vierailija:
Näin kävi meillä, mutta mielestäni mitään peruuttamatonta ei silti ole tapahtunut.Terv. se jäliviisastelija
emme eilen kotona avanneet radiota/tv:tä. Tämä on hyvin tavallista - yleensäkin avataan vain aamun lasten ohjelmien ajaksi tv.
En pystynyt eilen kertomaan, sitten olikin jo uniaika. Tänä aamuna kerroin 9-vuotiaalle hyvin lyhyesti, että " eräässä Tuusula-nimisessä kaupungissa Suomessa on ammuskeltu koulussa. Se koulu on yläaste ja lukio. Ja nyt on siksi suruliputus."
Vierailija:
Halusin puhua, koska hän kuuli telkkarista tapahtumista, ja koska minä itkeskelin pitkin iltaa.
Tai jos osaa lukea ja menette lähipäivinä mihinkään, missä on lööppejä. Silloin ei ole oikeaa suojelua vaieta asiasta ja pakottaa lasta miettimään sitä yksin.
Varjelkaa niitä lapsia noilta uutisilta. Meillä ei etes 7-vuotias tiedä asiasta. Saati sitten 3v.
Ei lapselle kannata turhaa alkaa kertoon ja selittään noin vaikeeta asiaa. Jos jostain muualta kuulee asiaa voi sitte käsitellä. Mielestäni on kuitenkin ihan turha alkaa lapselle selittelee tollasta. Ja tv ei tarvi aukasta kun noin rajuista uutisista kyse. Lukekaa lehdistä tai netistä.
Anoppi on tehnyt tuota, kertonut kaikki rajuimmat uutiset suuvaahdossa lapsille, pelotellut näin lapsensa piloille.:(
kone arpoi minulle väärän otsikon, sen pitäisi olla pelkkä " en" (siis en kerro eikä " en osaa sanoa" .) En tiennyt, että tämä tietokonekin harrastaa tällaista edellisten replojen kopioimista