Onko suvussasi sotaveteraaneja? Entä sankarivainajia?

Isäni eno kaatui aatonaattona -39 ja isäni serkku ei koskaan tavannut isäänsä, koska hänen äitinsä oli tuohon aikaan viimeisillään raskaana.

Molemmat isovanhempani ja mieheni isovanhemmat olivat sodassa. Joku isomman pysyvän vamman saaneena, joku pienemmän. Kaikki ovat jo kuolleet mutta eivät eläessään päässeet nauttimaan näistä keräyksien tuotoista. Siksi en niihin itsekään osallistu.

Vastusta sotaa. Rauhalla saadaan sota loppu.

Ennen oli perheissä kymmenenkin lasta. Isosetiä ja -tätejä on vaikka kuinka paljon, kaikki eivät selvinneet sota-ajasta.

Lähisuvussa ainakaan... Isoisäni eno ja setä ovat, eivät muut.

onhan sodan loppumisesta kohta 60 vuotta! Sota-aikana parikymppiset ovat nyt 80-vuotiaita.



Lähisuvussani on niin sodan käyneitä kuin kaatuneitakin.

Kuka näin sanoi?

Myöhemmin hänellä todettiin sydänvika jonka vuoksi olisi aikoinaan saanut vapautuksen rintamalta, mutta siitä ei siis silloin vielä tiedetty. Omat isovanhmepani ovat sen verran nuorempia, että ovat olleet vasta lapsia sodan aikana. Tosin kauhea kokemus ollut silti. Mummoni (joka on syntynyt -33) kertoo esim. miten on ollut pienempien sisarrusten kanssa keskenään kotona ja ryssät on hakanenet oven takana, kuinka kauheasti se pelottikaan. Pelkäsi kovasti että pääsevät sisälle.

Ukkini isä tuli hengissä takaisin II maailmansodasta. Mummini isä selvisi hengissä punavankileiriltä (jonne joutui erheellisesti). Ei menetyksiä, eikä edes suurempia traumoja. Omat isovanhempani syntyivät 1920-1930-lukujen taitteessa, eivätkä olleet tarpeeksi vanhoja sotaan.

eikä ikinä toipunut siitä. Minä näin jo pienenä lapsena painajaisia sodasta kun kuulin niitä tappamisjuttuja ja isäni taisteli omatuntonsa kanssa vielä viimmesinä hetkinään, kuka tietää mitä niillä kaukopartio reissuilla Venäjalle tapahtui.

Isoisäni olivat veteraaneja samoin setäni.



Minusta tuli sodanvastustaja pasifisti. Sotimisessa ei ole mitään hyvää.



Monet nuoret miehet menettivät siellä henkensä ja vaikka heistä puhutaan kunnioittavasti " sankarivainajina" eivät he itse tiedä siitä mitään.

Eiköhän Suomessa kaikilla ole sodankäyneitä sukulaisia kunhan tarpeeksi kauas mennään.



Omä isänisäni oli talvi- ja jatkosodassa, astui miinaan ja menetti jalkansa, kuoli 80-luvulla. Äidinisäni osallistui jatkosotaan ja sai luodin läpi mutta selvisi hyvin ja kuoli pari vuotta sitten. Olen heistä molemmista erittäin ylpeä!

Isäni isä kävi molemmat sekä Talvi- että jatkosodan ja oli vielä ajamassa saksalaisia pois Lapista. On saanut myös kunniamerkin taistelustaan rintamalla. Ei haavoittunut, ainakaan fyysisesti, ei kuitenkaan koskaan puhunut sodista mitään. Menehtyi jo 90-luvun alkupuolella.



Äitini isä on käynyt Jatkosodan, lähti sotaan 17 -vuotiaana, eli liian nuori oli vielä Talvisotaan. Ei myöskään haavoittunut, eikä ole juuri koskaan puhunut mitään ajastaan sodassa. elää ja voi hyvin tänä päivänä.