Uusperheiden asumisjärjestelyistä

Porukkaa yksi vakituisesti asuva ja yksi vieraileva lapsi. Vierailevalla lapsella on " oma huone" eli oma sänky huoneessa, joka on myös vanhempien työhuone. Pieni nukkuu meidän makuuhuoneessa vielä, mutta tarkoitus on siirtää sisarukset kerrossänkyyn myöhemmin. Meillä ei ole varaa isompaan asuntoon (tai olisi, jos muuttaisi halvemmalle alueelle, mutta emme halua muuttaa, koska nykyisessä asunnossa on moni asia hyvin ja itse muuttaminen niin väsyttävää) eli tässä sitten ollaan ja siihen sopeudutaan.



Jos vierailevat lapset on ns. viikko-viikko-systeemillä eli käytännössä asuvat teillä puolet ajasta, vois olla kohtuullista kyllä olla heille ihan oma, vakituinen, joskin yhteinen huone. Jos taas ovat viikonloppuja, voisi riittää " osittaishuone" kuten meillä tämä työhuone/lastenhuone. Itse luultavasti myöhemmin ulkoistetaan työhuone eli vuokrataan jostain työtila (kyse siis ei satunnaisista ylitöistä vaan vakituisesti harjoitetaan ammattia kotona) ja tämä saa jäädä lastenhuoneeksi.

Meillä yhteen muutettaessa oli itsestään selvää, että miehen kahdelle alle 4v lapselle pitää olla oma huone. Eivät mahdu meidän makuuhuoneeseen ja mielestäni meidän koti on myös lapsille koti, vaikkakin vain joka toinen viikonloppu. Eli tottahan heidän pitää tuntea olonsa tervetulleeksi. Ja omakotitaloa suunnitellesamme olemme myös ottaneet sen huomioon, että kasvavathan nuo lapset, eli heille tulee omat huoneet.



Tottakai tuo lastenhuone palvelee myös muussa käytössä lasten ollessa äidillään. Eli huoneessa on myös työpöytä tieto/ompelukonetta varten. Eli voihan sitä huonetta hyödyntää myös muuhun, vaikkakin se meillä on aika lailla täynnä lasten leluja. Tosin ymmärrän senkin, ettei kaikkeen ole varaa. Ihan perustyöläisiä mekin olemme, mutta sitten tingitään jostain muusta..

olen kuitenkin lähtökohtaisesti sitä mieltä, että lapsilla pitäisi olla joku sellainen oma paikka toisen vanhemman luona, jossa olisi jotain " omia" tavaroita. Kuvittelisin auttavan kodiksi alkamisessa.



Tässä on jo lähtökohtaisesti sellainen ajatus takana, että vaikka voidaankin taittaa peistä hamaan hautaan, että ovatko puolison lapset vieraisilla vai kotonaan - niin jotenkin ystävällisempi on ainakin aikuisten puolelta toivottaa tervetulleeksi KUIN kotiin. Yhteinen lastenhuone on ihan kiva.



Meillä on sen verran hyvä tilanne, että ostimme sen kokoisen yhteisen kodin, että täällä on lastenhuoneet niin omille kuin tuleville yhteisille. Ei sentään jokaiselle omat, mutta yksi on nyt vierashuoneena (tuleva lastenhuone).



Hyviä puolia lastenhuoneesta (vaikka lapset olisivat jo vähän isompiakin):



- lapset voivat mennä omaan tilaan, kun sitä haluavat

- lapset nukkuvat omassa makkarissa, ei ole sitten mitään pakkoselibaattia tai kylpyhuoneessa rakastelemista lasten vierailujen aikana koska tuntuu, että toiset kuulevat henkäyksenkin

- lastenhuoneessa voi vaikka kuivattaa pyykkiä kun se on tyhjillään (jos tilat ovat muuten ahtaat)

- voi käyttää vierashuoneena, jos lapset eivät ole paikalla

- yksi paikka, jossa säilyttää lasten kamppeita: vaatteita, leluja, pelejä jne.

- lapsilla on oma paikka heidän henk koht tavaroilleen

mutta me asuttiin kaksiossa ensimmäiset kymmenen vuotta. Siis mies, minä sekä joka toinen viikonloppu lapset miehen edellisestä liitosta ja viimeiset kaksi vuotta yhteinen lapsi. Makuuhuone oli pyhitetty rauhoittumiselle ja nukkumiselle. Viikonloppulapsilla oli kaappi omia tavaroita varten. Siinä vaiheessa, kun toinen yhteinen lapsemme ilmoitteli tulostaan, rupesimme tosissaan etsimään isompaa asuntoa.



Meillä kumpikin aikuinen on asunut ahtaasti lapsuudessaan monilapsisessa perheessä ja siksi ehkä pieneen tilaan oli helpompi sopeutua. Makuuhuoneemme kaikkine sänkyineen kyllä jaksoi ihmetyttää monia ja kiinteistövälittäjäkin nieleskeli tullessaan tekemään arviota laittaessamme kaksion myyntiin.



Pienessä tilassa asuttaessa vain on jätettävä hankkimatta kaikki turha tavara.

Ja kyllä lapset puhuivat tämän ja tuon paikkakunnan kodeista, joten mielestäni kotimme oli heille koti samalla tavalla kuin toinenkin koti.

aluksi kun asuimme kaksiossa, oli mieheni lapsen sänky meidän makkarissa. lapsi oli meillä joka toinen vkloppu. joskus mieheni nukkui itse olohuoneen lattialla patjalla koska ei voinut nukkua samassa huoneessa kovasti tuhisevan lapsen kanssa ;) minä nukuin lapsen kanssa meidän makkarissa. Nykyisin meillä on omakotitalo. lapsella oma huone,omasänky, lelut ja vaatekaappi, ja tämä koti on myös lapselle koti. suunnitelmissa on että saataisiin mieheni lapsi meille enemmän asumaan eli viikko-viikko systeemi otetaan käyttöön. meidän yhteisellä lapsella on myös oma huone jossa hän on nukkunut koko pienen ikänsä. minusta on erittäin tärkeää että myös mieheni lapsi tuntee itsensä tervetulleeksi ja rakastetuksi, ja että hänen on mukava tulla aina meille. ensimmäiseen viestiin vastatakseni että " onko epäreilua kysyjää kohtaan että joutuu ottamaan isompaa lainaa miehen lasten vuoksi" . minä en missään nimessä ajattele asiaa noin että se olisi epäreilua!!! jos yhteen muutetaan on hyväksyttävä myös miehen lapset, he ovat osa miestäsi ja jos rakastaa miestä rakastaa myös hänen lastaan. Ainaki minun kohdallani. muistakaa kaikki olla rankaisematta lasta siitä että hän on olemassa!

Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että kyllä lapset pitää hyväksyä omaan elämään mukaan, jos alkaa seurustelemaan ihmisen kanssa jolla on jo lapsia. Meillä on jo 10 vuotta ollut etälapsella vähintään oma sänky ja kaappi johon saa tavaransa laittaa (paitsi ensimmäisen vuoden, joka asuttiin yksiössä johon ei mahtunut muuta kuin vuodesohva). Aluksi kun muutettiin isompaan, lapsi sai sänkynsä ylimääräiseen huoneeseen johon myöhemmin tuli myös kaksi yhteistä lastamme. Nykyisin kahdella vanhemmalla (joista toinen siis etä) on yhteinen huone ja nuorimmalla oma huone.

Mun mielestä on kummallista, jos olemassa olevia lapsia ei huomioida mitenkään asuntoa hankittaessa, en tarkoita, että jokainen tarvitsisi oman huoneen, mutta edes sängyn,jos säännöllisesti kerran käy. Itse koen asian niin, että tämä on myös etälapsen koti =)

Olemme joutuneet ottamaan etälapsen huomioon myös autoa ostettaessa, sekin on mun mielestä luonnollista, samoin kuin kaikki muukin huomioiminen. Olen tiennyt yhteen muutettaessa, että miehellä on lapsi ja sillä piste, turha siitä on marista.

Jos olisin miehesi, miettisin monta kertaa ostaisinko yhteistä asuntoa, jos vääntöä tulee jo nyt, uusperheen elämä nimittäin on kiitettävän haasteellista vaikka siihen suhtautuukin avoimin mielin =)

Jos uusperhe tekee jotain lomalla, niin sehän yleensä tarkoittaa sitten sitä, että:



- loma-ajasta ainakin merkittävän osan lapset ovat mukana

=> ei välttämättä lapsetonta lomaa juuri lainkaan, vaikkei omia lapsia olisikaan

=> lasten mukaan ottaminen lisää kustannuksia yleensä aika reippaastikin, varsinkin jos loma tarkoittaa yhtään matkustamista (olimme viime kesänä reilun viikon matkalla, ja se tuli maksamaan varmaan 3000¿/4 hlöä, vaikka asuimmekin leirintäalueella/sukulaisissa)

=> se on sitten tätä tästä eteenpäin aina siihen saakka, kunnes lapset eivät enää halua tulla mukaan/ovat riittävän isoja



Tietysti kaikissa vanhemmissa on eroja, mutta kustannuksilta ei tosiaan voi välttyä, ne kun ei yleensä pelkkiin elareihin jää. Kun lapset tulevat isoiksi, he saattavat tulla vieraaksi juhliin, jouluna ja juhannuksena, ja yleensä vanhemmat kestitsevät lapsensa.



Vaikka olisikin periaate, että vanhempi maksaa oman jälkikasvunsa viulut, niin yhteistaloudessa summa kuin summa on melko usein yhteisestä pussista pois.



Mainitsen vain näin, ettei tule yllätyksenä...



Meilläkin on kyllä taitettu peistä näistä kuluista, mutta niin päin, että mies oli kohtuuttoman huolissaan siitä, joutuuko hän jollain lailla MINUN lapseni kustannuksiin " ikinä" osallistumaan. Sitten hän rauhoittui, kun huomasi hänen (etä)lastensa ns. rasittavan meidän kukkaroamme merkittävästi enemmän kuin mitä yksi kotona asuva.

Asumisjärjestelyistä kyselit, ja täytyy sanoa että kannattaa ottaa etälapsi huomioon niin paljon, kuin pystyy. Tässä on ehdoteltu omaa sänkyä ja kaappia, mitkä ovat ihan toimivia. Meillä ei aikanaan ollut kaksiossa tilaa lapsen sängylle, joten hän nukkui olohuoneessa vuodesohvalla. Me ja vauvamme nukuimme sitten makuuhuoneessa, joka oli tosiaan tupaten täynnä...

Etälapselle laitettiin kuitenkin vaatekaappiin oma hylly ja hommattiin lelu-arkku, johon hänen tavaransa sopivat.

Nykyisin lapsi ei ole enää etälapsi, vaan tytärpuoleni.

Kun lähtee uusperhe-rumbaan mukaan, se herättää varmasti mitä erilaisempia tunteita, ja vaikka toiset varoittelisivat kuinka, sitä ei usko ennenkuin se osuu kohdalle. Näin äitipuolena sanon, etten suosittelisi uusperhe-elämää kenellekkään. En sano, että se on huono vaihtoehto, mutta jos ystäväni kysyisi minulta, että kannattaako hänen ottaa sellainen mies elämäänsä, jolla on lapsia, sanoisin että hänen kannattaa miettiä sitä moneen kertaan. (Tähän odotan saavani vihaisen vastausryöpyn). Jos olisin tiennyt heti alkuun, että uusperhe-elämä on tällaista ja että etälapsesta tulee nopeasti " arkilapsi" , olisin juossut karkuun ja lujaa.

Olen kyllä sopeutunut tilanteeseen, ja on välillä ihanaakin viettää tällaista elämää. Mutta omien tunteiden kanssa joutuu painiskelemaan vähän väliä (miksei toisen lasta rakasta samoin kuin omaa, kuka on velvollinen huolehtimaan mistäkin asiasta..jne).

Jos et ole valmis ottamaan miehesi lapsia täysin omiksesi, unohda uusperhe-kuviot. Tutkiskele tarkkaan omia tunteitasi, ja tee päätös vasta sitten. Voimia!

Minulla ei ollut ennestään lapsia, miehelläni on 3 poikaa edellisestä suhteestaan. Ennen seurustelumme alkua, tiesin että hänellä on pojat ja tiesin että jos alamme seurustella, pojat kuuluvat myös minun elämääni. Tottakai asiaa tarkkaan pohdin mutta en epäröinyt hetkeäkään.

Yhdessä oltu nyt tovi ja aika ahtaasti asuttu. Pojat ovat meillä 3 viikonloppuna joka kuukausi. Me asutaan MUN rivarikaksiossa (missä mä siis asuin ennen seurusteluamme sinkkuna yksin!). Tilaa ei liikaa ole.

Makuuhuoneesta tehtiin lastenhuone. Siellä mahtuu kaikki 3 nukkumaan kun ovat meillä. On kerrossänky kahdelle vanhimmalle ja nuorimmalle oma sänkynsä. On myös heidän kaikki lelut siellä, oma telkkari jne.

Me nukutaan miehen kanssa olohuoneen vuodesohvalla.

Tämä on toiminut toistaseks ihan hyvin.



Mutta.. nyt etsitään tosissaan isompaa koska meille on tulossa nyt eka yhteinen ja mulle siis ihan ensimmäinen vauva :)

Tarkoitus ois muuttaa asuntoon jossa 4 h ym. Ois sit 3 makkaria. Pojille se yks yhteinen, sit meille oma ja sit yks ois työhuone/vierashuone jossa myös joku pojistakin voi nukkua jos eivät kaikki 3 halua samassa olla.

Näin meillä.



a_j

Kiitän Ditaan rehellisyydestä ja olen samaa mieltä, että jos olisin tiennyt äitipuolihelvetin, en olisi tähän lähtenyt. Nyt on kuitenkin selvitty jo monesta helvetistä ja alan uskoa yhteiseen vanhuuteen kiikkustuoleissa.

Asumisjärjestelyistä sanoisin, että kyse on tunnepuolen jutuista ja valta-asemista. Jos sanoo miehelleen, että ei halua pyhittää yhtä - kahta huonetta tämän vieraileville lapsille, jotka sitten ovat muun ajan tyhjillään, vastaus on yleensä - sä siis vihaat mun lapsiani. Hedelmällistä keskustelua ei saa yleensä aikaiseksi. Tilanne on toinen, jos on tilaa ja rahaa riittämiin. Mieheni mittasi alussa suurin piirtein viivottimella, että hänen lapsilleen on yhtä paljon tilaa meidän yhteisessä kodissa kuin minun vakituisesti asuville lapsillenikin. Omat lapseni eivät uskaltaneet astua uussisarusten reviirille vaikka välillä jakoivat samoja huoneita. Toisen sängyllä ei uskallettu leikkiä kun isäpuoli jo kohta kiirehti oikomaan päiväpeitettä. Mieheni myös siivosi lastensa aluetta koko ajan ja motkotti minun lasteni sotkuista.



Viisain hetkeni oli kun tajusin vaatia omille murrosikäisille lapsilleni omat huoneet. He kun kokivat, ettei heillä ollut kotia missään. Isänsä luona ahtautuvat pikku kopperoon kerrossänkyyn ja isän naisystävän luona nukkuivat siskonpedillä saman peiton alla. Vierailevat lapset sijoittuivat nykykodissamme ns. arkiolohuoneeseen, joka on iso huone ja monipuolisia viihdykkeitä sisältävä. He reagoivat asiaan kiivaasti. Sanoin, että teillä on omat huoneet äidillänne, meillä teille on oma sänky ja paljon omia tavaroita. Isommat lapset lakkasivat käymästä, nuorin tulee käymään isällään vielä pitkään.



Yhteiselle lapselle ei ole annettu sen ihmeellisempiä asuinoloja. Hän saa oman huoneen viimeistään murrosiässä. Nyt huone on jaettu hyllyköillä " omaksi nukkumatilaksi" .

miisa-liisa:

Itseäni harmittaa että joudunko ottamaan enemmän velkaa sen takia että hänen lapset mahtuu meille... onko se edes reilua mua kohtaan? Miten muilla?

miksi ette jaa uuden asunnon omistus- ja velkasuhdetta niin, että miehesi omistaa asunnosta vaikka 65%, ja samassa suhteessa myös osallistuu velan lyhennykseen ja vastikkeisiin ym kuluihin?

Tosin kyllä pyytäisin sinua huomioimaan miehen lapsen (vai oliko lasten?) tilantarvetta, kuin myös tarvetta olla isänsä kanssa, eli teillä. luultavasti sinullekkin helpompaa että teillä olisi se lastenhuone.

Eli miksei miehesi voisi omistaa asunnosta enemmän ja samassa suhteessa sitten lainan ottaminen. Eli silloin on taloudellisesti reilua sinua kohtaan. Minusta tämä taloudellinen näkökohtasi on hyvä huomioida, on vain fiksua.



Sitten se kysymys miten etälapsella on oma huoneensa. Meillä ei ole miehen lapsella ollut omaa huonetta, se sänky on kyllä aina löytynyt. Tosin lapsi on käynyt ehkä parin-kolmen viikon välein viikonloppuisin. Viimeksi ehdotimme että jos haluaisi muuttaa meille tyhjentäisimme pienen työhuoneemme hänelle- siellä nyt nukkuukin meillä käydessään (ja toisaalta mielellään käyttää siellä olevaa tietokonetta ja televisiota). Siis tottakai saisi huoneen omakseen jos asuisi meillä. Nythän hän ei edes säilytä vaatteitaan meillä (ehkä joku kenkäpari tosin löytyy) ja kitara/koulukirjat kulkee mukana.

Hei, onpa hauskaa että tänne on syntynyt keskustelua. Kiitos kaikille, on ollut mielenkiintoisia kommentteja. Unohdin jo salasanani tässä välillä joten ei ole tullut kommentoitua..



Meidän tilanne edelleen pohdinta-asteella, mies on nyt muuttamassa itsekseen hieman toisenlaiseen vuokra-asuntoon kuin missä tähän asti on asunut ja katsotaan nyt miten tästä jatkuu.



Tuohon omistussuhdeasiaan vain kommentoisin että valitettavasti kun tämä meillä menisi niin että asunto ostettaisiin pääosin mun rahoilla, ja velkaa minun ei tarvitsisi ottaa jos asunto ei ole liian suuri, mutta noiden lasten (niitä on siis kaksi, 7 ja 10 v) tarvittaisiin se 1-2 ylimääräistä makuuhuonetta joka nostaa asunnon hinnan niin korkeaksi että pitäisi ottaa lainaa. Jonka tietysti voisi ajatella että mies lyhentää ja se on hänen omistusosuutensa asunnosta, mutta sitten taas hänellä ei elareiden ja lyhennysten jälkeen jää juurikaan rahaa elämiseen eli minä kustantaisin sitten hänen elämistään. Kiroan kyllä millaisen sopimuksen hänen exänsä sai, mutta ehkä se ei nyt kuulu tähän, joskin pistää miehen tiukille ja hankaloittaa uuden elämän aloittamista. Muuten olemme toisiimme kovasti rakastuneita, vuosi sitten tapasimme ja koko ajan tuntuu vaan paremmalta.

Kun aikanaan muutin yhteen mieheni kanssa hankimme kolmion jossa mieheni pojalla oli huone. Tämä huone toimi myös työhuoneena mutta käytännössä hänen enemmän. Asumme lähellä pojan äitiä kävelymatkan etäisyydellä joten alkuaikoina kun olimme vain kahdestaan mieheni kanssa hän tuli usein omien mieltymystensä mukaan. Sitten perheeseemme syntyi poika. Tarkoitus oli, että jossain vaiheessa jakaisivat huoneen minusta sellaiselle joka ei koko aikaa asu meillä/jolla on kaksi kotia ei tarvitse olla kahta täydellistä huonetta. Oma nurkka ja omaa mutta ei kahta täydellisyyttä (no mieheni edelleen vähän eri mieltä aiheesta). Tarkoitus oli, että pojat jakaisivat huoneen. Vauva-ajan esikoisemme asui huoneessamme ja vielä yli 1 v. Sitten huomasin olevani raskaana ja kas mitä nyt huoneelle tapahtuu. Jouduimme muuttamaan. Nyt muutimme neliöön jossa isoimmalla huone joka yhdistetty työhuone ja tietokonehuone. Meillä se erikoisuus että isoin 13 v ja seuraavat 2,5 v sekä 8 kk. Nyt 2,5 vuotiaalla oma huone ja sinne jossain vaiheessa muutta pikkuveli. Joutuvat jakamaan vähän aikaa ja välillä kiroan sillä monesti ison pojan huone tyhjänä. nyt kun lähentelee murrosikää eivät pikkuveljet kiinnosta ja minulla ei juurikaan ole isoimmalle aikaa. Ennen omia lapsia puuhasin hänen kanssaan mutta nyt ei yksinkertaisesti ole aikaa. Olen myös huomannut, että omaan täysin erilaisen käsityksen kasvatuksesta kun isoimman äiti ja mieheni seilaa siinä välimaastossa. Näen jo hänestä että hän kaipaa omaa elämää ja omia juttuja ja minusta vällllä ikävä kyllä tuntuu, että hän on tiellä. Kun tulee meille lukkiutuu huoneeseen ja tekee omia juttujaan en silloin käytä huonetta vaikka muuten istun koneen ääressä ja teen paljon mutta vain kun poika ei ole paikalla. jotenkin tuntuu että silloin astun hänen reviirilleen. todellisuushan on se, että jossain vaiheessa meidän kaksi lastenhuonetta tulevat meidän lasten käyttöön ja toiseen huoneeseen laitan kyllä vuodesohvan tai nojatuolin josta tulee sohva isommalle en siis heitä häntä meiltä ulos ja on aina tervetullut isän luokse mutta minusta hänellä ei ole oikeutta riistää jotain lapsilta jotka asuvat täällä joka päivä ja hän vain toisinaan välillä enemmän ja välillä vähemmän.



Oman kokemuksensi mukaan ajatus siitä että on kaksi kotia on suloinen ja onnistuu tietyssä määrin mutta käytännössä olen kokenut että näin ei ole. Varsinkin siitä lähtien kun meillä omiakin lapsia ja vielä kaksi ei mikään ole ennallaan. he ovat aina kotona ja meillä sattuu ja taphtuu silloinkin kun isompi ei ole paikalla. meilä on perheen juttuja ja paljon sisäistä mitä taphtuu ja mille nauretaan. En voi tehdä mitään sille että poika joka tulee ja menee ei hän kuulu samalla tavalla perheeseen vaikka hänet aina otetaan mukaan juttuihin mutta osa on pikkulasten juttuja ei hän jaksa eikä halua mukaan. Englanniksi on termi jossa kuvaillaan jatkettua perhettä ja siitä minusta onkin kyse. Meillä on ydinperhe ja sitten on jatkettu perhe ja tiedän miten hankalaa on näiden asioiden kanssa varsinkin mieheni kanssa. Hän ymmärtää kyllä järkipuhetta mutta ei halua että hänen poikaansa syrjitään tai jätetään rannalle ja ulos kuvioista mutta voin sanoa, että sen hän tekee pitkälti myös itse. Kuvittele itse jos vain tulet ja menet ja välillä olet pois ei elämä pysähdy täällä sillä aikaa kun olet muualla. täällä eletään ja kasvetaan ja onhan tämä myös minunkin kotini. Monesti olen kironnut että sellaiset asiat joissa exvaimo ei mieheni mielestä ole onnistunut tai tehnyt kuten olisi pitänyt ja minä luontaisesti olen erilainen niin minun pitäisi myös aina huomioida hänen poikansa erityisesti. En enää tee niin vaan sama kohtelu kaikille ja vaikeaksi tässä tekee se, että 13 v ei osaa tehdä mitään eikä ole itsenäinen ja minulla kaksi alle 3 v joten voitte kuvitella, että en välilä ilolla katsele kun valuu huoneeseensa. Mikään näistä ei tietysti ole hänen vikansa mutta kyllä välillä olen tuumaillut että jos meilä olisi pitempi välimatka ja selkeästi mietitty milloin tulee olisin tyytyäisempi. nyt tulee kun äitinsä käskee tai menee jonnekin tai on matkoilla usein en edes tiedä onko tulossa vai ei ja laita siinä nyt siten ruokaa. No vähän aikaa sitten taas kerran raivosin ja toistiseksi olen saanut tietooni milloin tulee ja paremmin infoa.



En tiedä miten auttaa tiedän miltä sinusta tuntuu ja sitten pitäisi ajatella lasten tunteita mutta kun on omakin elämä ja voiko yksi ihminen parantaa kaikkea! mutta painotan sitä että mielestäni kahta täydellistä kotia ei kukaan lapsi tarvitse tarvitsee isän ja äidin ja yhdessä oloa ja läheisyyttä vaikka vanhemmat olisivatkin eronneet. Mutta helppoa tämä ei ole järjestää asioita niin että kaikki olisivat tyytyväisiä;)

Miehelläni on poika, 6v. Aikaisemmin hän kävi meillä joka toinen viikonloppu, tai useamminkin jos meidän työvuorot antoivat myöden. Asuimme kaksiossa, koska varaa isompaan ei ollut minun opiskeluni takia. Silloin pojalle koottiin sänky joka kerta kun hän tuli meille, sänky sijaitsi keittiössä. Huone järjestys salli sen, että hänellä oli rauhallista nukkua siellä. Sänky purettiin taas kun hän lähti pois. Leluja meillä on aina ollut, ja muitakin omia juttuja, jotka tekivät meidän kodista myös hänen kodin.



Tänä vuonna muutimme kolmioon, jolloin poika sai " oman huoneen" , jossa hänellä on sänky ja tavarat koko ajan esillä. Mitään ei tarvinnut purkaa pois hänen lähtiessään. Uuteen kotiin muutettaessa keskustelimme kaikille selväksi, että huone ei ole aivan pelkästään pojan, koska hän ei siellä kaiken aikaa olekaan.



Syksyllä monien eri mutkien kautta poika muutti meille asumaan, ja nyt hänellä on oma huone. Tosin meille syntyy tammikuussa vauva, ja selväksi on myös tehty, että huoneesta tulee heille molemmille yhteinen.



Meillä on kaikki sujunut suhteellisen hyvin, kun olemme yhdessä keskustelleet asioista pojan kanssa. Ja kysyneet myös hänen mielipiteensä, ja me olemme perustelleet myös omamme. Pojan äiti ei kovin pitänyt ajatuksesta, että vauva on samassa huoneessa hänen kanssa. Mutta poika kyllä ymmärsi, kun selitimme ettei asunnossa ole tällä hetkellä muuta paikkaa.

Hei, ymmärrän sinua häiritsevät asiat. Kuitenkin ymmärrän myös sen ettei 13v ole kovin innokas jakamaan huonetta taapero/vauvaikäisten kanssa ja nyt hänen käyttämä huoneensa ei olekaan ihan täysin hänen huoneensa, vaan työhuonekin. Toisaalta alle kouluikäisten osalta huoneen jakaminen keskenään ei ole minusta mitenkään huono idea, sitten kouluikään mennessä on vasta isompi tarve sille omalle huoneelle. Eli itse varmaan antaisin sen vanhimman pojan olla eri huoneessa ja nuoremmat jakaisivat huoneen. Sitten sen 4-5v kuluttua katsoisin tilannetta uudelleen ja sitä kuinka paljon vanhin lapsi teillä onkaan.



Ja meillä tietokoneen käyttö on hoidettu hommaamalla kannettava ja langaton verkko. Eli vaikka koneen paikka onkin työhuoneessa jossa miehen poika viettää aikansa meillä ollessaan, voin käyttää konetta " astumatta hänen reviirilleen" : Eli käytän konetta olohuoneessa tai makuuhuoneessa. En tunge siis työhuoneeseen pojan meillä ollessa. Ja työhuone on muuten hyödynnetty jopa sinne on laitettu lasten askartelukaappi ja kirjakaappi- (ja näistä haetaan erikseen tavarat joilla leikitään/katsotaan keittiössä/olohuoneessa ja palautetaan takaisin). Käytännössä oli jo pakko miettiä tavaroiden siirtoa kun lastenhuoneisiin ei kaikkea mahdu ja pelit ja osa leluista on vallannut jo olohuoneen. Meillä siis periaatteena että omat lelut ovat omissa huoneissa, yhteiset sitten muualla. Eli huoneita voi hyödyntää laajemmalti ja säilyttää niissä muutakin kuin mikä huoneen varsinainen käyttötarkoitus on.

Aikaisemmin asuimme kolmiossa, jossa miehen poika asui toisessa makkarissa, joka oli samalla meidän tietsikkahuone. Poika käy meillä vain joka toinen tai kolmas vkl ja joskus lomilla on hiukan pidempään. Kun yhteinen muutti 1-vuotiaana omaan huoneeseen, muttui toi tietsikkahuone lastenhuoneeksi, joka periaatteessa oli tämän taaperon, mutta nurkassa oli oma koppa leluja myös vierailevalle lapselle ja toinen sänky myös.



Nyt asumme 4 makuuhuoneen talossa ja täällä homma on ihan selvä: kummallakin lapsella on ihan ikioma huone ja lisäksi meidän makuuhuone ja työhuone. Enimmäkseenhän tuo pojan huone on käyttämättä, joten viikkoisin se sitten toimii meidän kodinhoitotilana, jossa on pyykkejä, silityslautaa jne. tai mitä ikinä tarviikin saada hetkeksi jonnekin laskettua. Aina ennen kuin tulee meille, tyhjennetään huone ylimääräisistä tavaroista.

kun aloimme seurustelemaan mieheni kanssa 2 vuotta sitten hänen poikansa silloin 3 ja 5 nukkuivat samassa huoneessa isin kanssa. (kaksio). Kun muutimme yhteen siirsimme oman sänkymme olohuoneeseen ja teimme lapsille makuhuoneesta lastenhuoneen. Nyt kun meille on tulossa yhteinen vauva pitää muuttaa isompaan asuntoon, jossa siis on huone pojille ja sitten toinen huone meille ja vauvalle.

meilläkään ei hirveästi ylimääräistä rahaa ole, sillä minä opiskelen vielä, mutta mielestäni pojilla pitää olla oma paikka missä nukkua ja minne voi kutsua kavereita (vanhempi nyt ekaluokalla) ja onhan se meistä aikuisistakin kiva että saa nukku rauhassa omassa huoneessa vaikka se onkin vain olohuoneen nurkka. nyt kyllä innolla odotan muuttoa, että saadaan lisää tilaa!!

Kuulostaapa tutulta noi jutut. Miehelläni on 3 lasta jotka ovat meillä vähintään sen viikon sillon kun koululaisilla on lomat, eli käytännössä parin-kolmen kuukauden välein. Tällä hetkellä asumisjärjestyksemme on se että alakerrassa on yksi pienempi makuuhuone ja yläkerrassa kaksi isoa makuuhuonetta. Toisessa yläkerran huoneessa nukumme tietysti miehen kanssa, ja toisesta on tehty lastenhuone. Tilaa lapsille on runsaasti, mutta...

Odotan nyt omaa ensimmäistä ja meidän yhteistä lasta. Raskaus on ihan alullaan, mutta ehdin jo stressaamaan lastenhuoneasiaa. Eli sanotaan tuossa parin vuoden päästä (jos kaikki menee hyvin) meidän yhteinen lapsi alkaa tarvita omaa huonetta, ja haluaisin hänet laittaa tuohon yläkerran huoneeseen. Olenko huono ihminen ja huono äitipuoli jos laitan oman lapsen tarpeet ja käytännölisyyden etälasten tarpeiden edelle?

Tuntuu jotenkin tyhmälle kun etälapset ovat kuitenkin niin vähän meillä, että sen takia joutuisi laittaa jatkuvasti asuvan pienen taaperon eri kerrokseen kun missä äiti ja isä nukkuu.

Tämä järjestelyhän tarkoittaisi sitä että etälapset joutuisivat nukkumaan paljon pienemmässä huoneessa kun mihin nyt ovat tottuneet, mutta kaikilla olisi kuitenkin edelleen tilaa omille sängyille ym. Pienempi huone tarkoittaa siis normaalikokoista huonetta, noi yläkerran huoneet kun on n. 30m2/huone.

Ajattelenko nyt itsekkäästi, vai pitäisikö minun/meidän sopeutua jotenkin siihen ajatukseen että pieni lapsi nukkuu eri kerroksessa? Tai miten käytännössä kaikki vaeltelut sun muut kun ei sitten ole mitään kontrollia kun tuskin ylös kuulee jos 1,5-2 vuotias herää yöllä...