Olen hirveän paljon onnellisempi siitä, että lapseni ovat luovia kuin siitä, että he olisivat kilttejä.

Onpas meillä eri käsitykset termeistä.

usein sanovat, että lapset saavat asua vapaasti, heitä ei kahlita eikä luovuutta tuhota.

joten tämän keskustelun pointti ei oikein auennut..

Eihän luovuus tarkoita samaa kuin huono käytös tai epäsiisti koti!!??



Miten ihmisillä voi tänä päivänä vielä olla tällaisia asenteita?



Mä teen luovaa työtä- joo meillä on kyllä välillä hieman sekaisempaa kuin naapurissa- mutta lapset on hyvin kasvatettuja JA luovia- siistejä ja " tavallisia" - niinkuin olen minäkin ulospäin. Pään sisällä onkin sitten eri näköistä- mutta ihan hyvin voi huolehtia ulkoisesta todellisuudesta vaikka sisäinen todellisuus pyörii ihan omia reittejään.



Luovuuttakin on monenlaista- ja sanoisin että enemmän kuin vaikka tuo epäsiisteys ja riehuminen- siihen liittyy ohkeus ajatella omintakeisesti eikä tyytyä siihen samaan putkeen mitä hiekkalaatikolla yleisesti hyväksyen hymistellään. Ja silti voi siellä hiekkalaatikollakin viihtyä.



Luovu ihmeessä noin rajoittavasta ennakkoluulosta.

Jos ei olisi luovuutta ja ihmisiä joilla on rohkeutta toteuttaa tätä puolta itsestään ei olisi musiikkia, elokuvia, kirjoja, tv- ohjelmia- kauniita taloja, vaatteita...

Siis olen onnellinen kiltistä, mutta luovasta pojastani.



Miksi luova ei voi olla kiltti? Miksi luova ei voi totella äidin ja isin ohjeita? Ei kai tottelevainen lapsi ole automaattisesti alistettu? Siinä muutama kysymys mitä tuli mieleen noista muista viesteistä.



Sitten siihen sotkuiseen kotiin =) Monesti täällä tällä, ah niin ihanalla ja kaikkitietävällä av-palstalla, on puhuttu siivouksesta ja sen merkityksestä perheille. Poikkeuksetta aina löytyy niitä, jotka alkavat syyttää meitä siitistä kodista nauttivia tiukkapipoiksi joiden lapset ahdistuvat moisessa ympäristössä ja ilmapiirissä. Luovuus nyt ainakin tapetaan bakteereiden mukana.



Tätä tarkoitin.



Vielä haluan painottaa sitä, että kiltteys, kauniit käytöstavat, huumori ja luovuus (mm. lista on tietenkin pidempikin) eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia.

Ainakin hoitotädit sanovat, että mielikuvitus on tosi hyvä ja keksii leikin vaikka tuolista. Samaa olen itsekin huomannut.



On tosi kiltti ja hiljainen lapsi. Tavallaan johtaa hoidossa sitä ryhmänsä (4 muuta samanikäistä kaveriporukassa) leikkiä mielikuvituksellaan, mutta silti on riippumaton ja hiukan epäsosiaalinen. Jos muut ei tule perässä, niin tekee sitten yksin. Ei uhmaile ja tottelee pienimmästäkin ohjeesta.

Sitä moni haluaisi ja moni kuvittelee olevansa. Todellisuudessa harva ihminen on sellainen todella luova luonnonlahjakkuus.

Naititaan siis kaikki lapsistamme, luovista ja vähemmän luovista.



Ihmisten luonteenpiirteiden listaaminen ja niiden järjestykseen laittaminen on ainakin minulle liian vaikeaa. Kuka sanoo viimeisen sanan siitä mikä on tärkeintä?



Jokainen lapsi on persoonallisuus ja hyvä näin.