Akateemisille äideille hoitovapaat ovat sudenkuoppa

Vierailija:

En lähde yleistämään tuon pohjalta. Myöskään en allekirjoita sitä asiaa että moni akateemisella tutkimusuralla oleva nainen jää kotiin 3 vuodeksi. Osa jää, osa ei.

Selvähän se on, ettei mikään tilanne koskaan koske kaikkia. Mutta kun asiaa on tutkittu, niin eipä ne poikkeukset totuutta muuksi muuta.

että minusta naisten omat asenteet vaikuttavat vähintään yhtä paljon.



Naiset olettavat, että heillä on erityisasema lapsen elämässä, koska he ovat äitejä. Monet eivät usko, että isä pärjäisi lasten kanssa, eivät siis luota isään eivätkä edes halua luopua mahdollisuudesta olla kotona lasten kanssa. Isää pidetään tiedostamattomasti kakkosvaihtoehtona, ei minään tasavertaisena vanhempana. Nainen kokee edelleen, että mies, perheen pää, kuuluu työelämään.

että kaikki muut ajattelevat näin. Eli kun lapsi on tulossa, oletetaan jo, että nainen jää kotiin. Ja jos ei jää, saa kuunnella kommentteja koko ajan korvat punaisina. Ja ne kommentit tulee muuten 99,8-prosenttisesti muilta naisilta...



Meidän lapset ovat olleet kotona 3-vuotiaiksi, vapaat olemme hoitaneet tasan.



Eniten kannustusta ja ymmärrystä ratkaisuuni olen saanut miespuolisilta työtovereilta! Naiset ovat haukkuneet edessä ja takana.

Mutta kyllä toellakin osasyy löytyy monesti myös naisten omien korvien välistä. Näitäkin aloituksia kun täältä lukee niin puhutaan vain miten ÄITI on lapselle tärkeintä ensimmäisinä elinvuosina, miten joku ÄITI kehtaa viedä lapsensa hoitoon ja niin edelleen. Monet äidit nostavat itse itsensä erityisasemaan edes itse sitä huomaamatta. Se ei ole lapsenkaan etu.

Naiset älkää osoitelko sormella " systeemiä" , vaan ottakaa itse vastuu omasta elämästänne.



Minä sain vakituisen työpaikan ollessani 28v. kahden pienen lapsen äiti. Alkupalkka ei tosiaankaan ollut huima, vain hieman yli 2000 euroa.

Mutta nyt tuosta on aikaa reilut kolme vuotta ja olen edennyt niin, että palkka nykyisellä päällikkötasolla on 3500, alaisia muutama kymmenen. Ja koskaan ei ole kyselty, aionko kenties vielä jäädä äitiyslomalle tms.

Ensin valitetaan, kun ura- ja palkkakehitys tyssää hoitovapaisiin ja lasten kanssa kotona sairasteluihin. Sitten kun kysytään, miksei mies jää kotiin lasten kanssa, mies onkin yhtäkkiä perheen " pääelättäjä" .



Tietenkin se mies on pääelättäjä, jos itse olette kotona ja urakehitys tyssää. Jos itse menette töihin luomaan uraa, olette te perheen pääelättäjiä. Niin yksinkertaista se on.

että lapsen ainakin pitäisi muuttaa ihmisen arvomaailmaa. Perheellinen ihminen, oli sitten äiti tai isä, joutuu tekemään valintoja, joita lapseton ihminen ei koskaan joudu tekemään.



Äidillä on lapsen elämästä yleensä suurempi osuus kuin isällä, jo ihan äitiysloman aikana muodostuneen suhteen pohjaltakin. Vaikka perheessä kuinka olisi kaksi tasa-arvoista aikuista, niin äidillä on kuitenkin vahvemmat tunnesiteet lapseen. Näin äiti yleensä on se, joka reagoi voimakkaammin esim. lapsen sairauksiin.



Minun mielestäni ei pitäisi vaatia äideiltä " miehistä kovuutta" bisneslämässä, vaan pikemminkin pitäisi vaatia miehiltä enemmän " naisellista pehmeyttä" . Sanotaan, että miehisillä aloilla on vaikeampi jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin. Miksi? No tietysti siksi, että työyhteisön ilmapiiri on sellainen, että ei " voi" olla pois. Jos työntekijä on itse sairas, on hän tietysti pois töistä eikä tästä aiheudu sen suurempia ongelmia kuin jos työntekijä on lapsen sairauden takia pois.



On tietysti tilanteita, joissa työntekijä ei todellakaan pysty olemaan pois, esim. reissutyöläinen ei ole kotonaan, mutta ihan samalla tavalla isä tai äiti pystyy päättämään työmatkalle lähtemisestä tai olemaan lähtemättä työmatkalle, jos lapsen sairaus vaatii kotonaoloa.

oma työmääräni lisääntyi, kun palasin hoitovapaalta töihin-



hoitovapaa rinnastettiin virkavapaaseen ja siitä " sakotettiin" työmäärää lisäämällä

- ihan lakien ja pykälien mukaan muuten...



(t: akateeminen)

Miten sieltä miesten työpaikoilta on muka niin paljon vaikeampi jäädä pois? Eivät naistenkaan työnantajat ilosta hihku kun naiset jäävät sairasta lasta hoitamaan. Omat aiemmat työnantajani ovat repineet tukkaa päästä äitiyslomien, hoitovapaiden ja lukuisten sairaan lasten hoitojen takia. Ihan ovat suoraankin asiasta sanoneet.



Mutta niin ovat repineet miehenkin työnantajat kun esim. sairaan lapsen hoidot on puolitettu tai järkätty joskus kokonaan miehelle.



Työnantaja ei hihku myöskään ilosta pitkistä sairaslomista, mutta eivät miehet jätä saikkujaan sen enempää käyttämättä kuin naisetkaan.



Kaikki on vaikeaa jos asiat ovat itselle vaikeita. Niin se vaan menee. Kaikki lähtee omasta pääkopasta.

Sain todella taistella tieni takaisin työelämään ensimmäisen lapsen jälkeen, vaikka en ollut kotona kuin vajaan vuoden verran (meillä hoitovastuu ja -vapaat jaetaan puoliksi).



Alallani (paikkoja vain julkisella sektorilla) on lähes mahdotonta tällä hetkellä saada vakituista virkaa - niitä ei vain ole ahettavina. Jouduin miettimään odotanko sitä virkaa, ja ikää tuli koko ajan lisää. En uskaltanut jäädä odottamaan vaan jäin pätkätöistä äitiyslomalle. Sieltäpä ei sitten niin helposti uusia töitä hankittukaan!



Loppujen lopuksi tein ihan törkeän huonolla tuntipalkalla (alle 5 euroa tunti) ' freelancerina' (eli nk. palkkioperustainen työ) vuoden verran töitä jotta sain itseni ajettua sisään takaisin alalle - huonon palkan takia välillä tein yötkin töitä.. Nyt olen taas uusien, freelancerina hankittujen kontaktien kautta päässyt kuukausipalkalle, täm' on parin vuoden pätkä. Ja pelottaa, mitä käy kun toinen lapsi tulee.

Taas tämäkin keskustelu kääntyy naisten keskinäiseksi syyttelyksi, kun minusta kerrankin oli menossa asiallinen keskustelu.



Mielestäni on ihan vaikuttava tekijä jokaisen naisen urakehityksessä, että mahdollisuus tulla raskaaksi ja jäädä hoitovapaalle vaikuttaa urakehitykseen. Tästä taisi olla paljon juttua silloin Kirsi Piha julkaisi sen Äitijohtaja-kirjan.



Toki on myös totta, että monet rajoittavat itsekin omaa urakehitystään valitsemalla pehmeämpiä paikkoja (viestintää, HR esimerkiksi tuotannon tai talouden sijasta) tai vähemmän vastuuta.



Ja sitten on jotenkin sisäänrakennettuna tyytyminen vähempään. En tiedä millä alalla olet no 26, mutta jos sulla on muutama kymmenen alaista ja palkka on 3500, niin olet pahasti alipalkattu.



Mielestäni tuo on esimerkki juuri siitä systeemiviasta. En usko, että kovinkaan moni akateeminen uramies suostuisi merkittävään vastuulliseen asemaan ja olemaan muutaman kymmenen ihmisen henkilöesimies 3500 palkalla.

Ja ne ovat erittäin lyhyitä! Jos joku jää pitemmäksi aikaa, hän on poikkeus. Jos se häneltä onnistuu, niin onnea vaan hänelle: hänellä on poikkeukselliset olosuhteet.



Suurin osa meistä tietää, että meidän kohdalla se on ammatillinen itsemurha.



t. tutkijaäiti

kyse on myös alasta. Itse olen kolmannella sektorilla esimiesasemassa, ja minulla on runsas kolme tonnia palkkaa, ja se on tällä sektorilla oikein hyvä. Myös alalla toimivien miesten mielestä.



Realistinen ihminen ymmärtää toimintaympäristönsä ehdot. Usein väitetään, ettei naiset ymmärrä pyytää lisää palkkaa. Mutta: naisten työnantaja on useimmiten julkinen sektori, miesten yksityinen. Valtiolla ja kunnalla palkat ei määräydy niin että marssit vaan pomon luo vaatimaan lisää liksaa.

Kai se bisneselämässä on selvää että 2-3 vuoden poissaolo jotenkin näkyy ja että sinä aikana töissä olleet ovat puskeneet itsensä eteenpäin? Jos haluaa sitten edetä, niin on kurottava umpeen ne muut tai edettävä omaan tahtiin jos nyt haluaa edetä.



Sitten voi tehdä kuten minä eli valita valtion virkamiesuran. Palkka ei päätä huimaa jos vertaa yksityiseen sektoriin, mutta 2-3 vuoden poissaolo ei vaikuta asemaani mitenkään, koska kaikkien palkat pysyy samoina teki mitä tahansa, eikä hommatkaan muutu miksikään parissa vuodessa.

Toiset kestää virkamiehen hömpänpömppä-työn, jossa ei ole mitään järkeä, toiset kaipaa työhön sisältöä.

ja antaa miesten jatkaa ylivaltaansa. Jiihaa!

Vierailija:

Kai se bisneselämässä on selvää että 2-3 vuoden poissaolo jotenkin näkyy ja että sinä aikana töissä olleet ovat puskeneet itsensä eteenpäin? Jos haluaa sitten edetä, niin on kurottava umpeen ne muut tai edettävä omaan tahtiin jos nyt haluaa edetä.

Sitten voi tehdä kuten minä eli valita valtion virkamiesuran. Palkka ei päätä huimaa jos vertaa yksityiseen sektoriin, mutta 2-3 vuoden poissaolo ei vaikuta asemaani mitenkään, koska kaikkien palkat pysyy samoina teki mitä tahansa, eikä hommatkaan muutu miksikään parissa vuodessa.

Ole akateeminen nainen. Pari lasta, ikää alle 40. Olen jo vuosikausia ollut johtaja tittelillä ja saanut erittäin hyvää palkkaa. En ole harrastanut hoitovapaita. Lisäksi käytän isovanhempia ja maksullista hoitoapua lapsen sairastaessa. Itsekin toki olen pois jos lapsi on kipeä, mutta en tosiaan mitään päiväkausia. Olen tosi hyvä työssäni, hallitsen sen. Mieheni osallistuu perheen pyörittämiseen myös, eikä minään pikkuapulaisena. Naisten ei kannattaisi valittaa vaan katsokaa henk koht peiliin. Jos olette työnantajalle arvokkaita, teistä halutaan pitää kiinni. Ensisijaista on pitää omasta ammattitaidosta huolta. Pitää olla osaamista. Lisäksi ei saa taantua ylipainoiseksi, hompssuiseksi kotiäidiksi. Ostakaa aina sikakalliit vaatteet ! Sitten nää kunnan valtion ym tutkijan taulukkopalkkaushommat. Se on ammatinvalintakysymys. Itse tajusin jo nuorena että menen sinne töihin missä voidaan maksaa palkkaa ilman jotain hullunkurista taulukkoa. Minäkin olen sitä mieltä että se joka oli tyytyväinen 3500 euroon monenkymmenen esimiehenä on ymmärtänyt homman ihan väärin. Vai oletko työnjohtaja. Päällikkönä se on liian pieni palkka. Eli olen sitä mieltä että lapsi sinänsä ei vaikuta uraan vaan se miten nainen siihen itse suhtautuu ja sen jälkeen käyttäytyy. Raskausajan sairaslomat ovat normaaleja, eivät ne oikeasti ole uran este. Pääasiahan on saada lapsiet hengissä ja terveenä mahasta ulos, ja sen miehetkin yleensä ymmärtävät, jopa esimiehet.

Että vallan johtaja tittelillä...

Palasin töihin lapsen ollessa reilut 5 kk. Mieheni jäi kotiin hoitamaan lasta. Minulla pätkätyö, ja näin ehdin olla saman vuoden pätkän aikana poissa ja palata töihin. Mulla akateeminen koulutus, miehellä ei. KK-palkka suunnilleen sama. Miehellä sellainen työ, jossa ei juuri etenemismahdollisuuksia, joten hänen uraansa tämä ei vaikuttanut mitenkään. Mies on nyt vielä ainakin vuoden kotona, ja lapsi on melkein kaksi, kun tarhahommat tulee ajankohtaiseksi. Pointti siis vain se, että meillä mies oikein hinkusi tätä hoitovapaata. On sen verran kyllästynyt tylsiin hommiinsa, että kaipasi tällaista vaihtelua. Jatkossa myös jos lapsi sairastaa, mies on ensisijaisesti se joka on poissa. Hänen työpäiväänsä se ei sekoita mitenkään, sillä työtehtävät on sellaisia, että kun yksi on poissa, tulee toinen heppu jatkamaan. Mikään rästipino ei odota sinua kun tulet taas töihin.

etteivät naiset osaa pyytää kunnon palkkaa ja vastuuta. Se edellyttää sitoutumista töihin ja vastuun jakamista kotona.



Miettikää mitä haluatte. Jos vastuu, etenemismahdollisuudet ja haastava työ sekä kunnollinen palkkakehitys ei ole tärkeää, löytyy paljon mahdollisuuksia. Mutta silloin ei kannata valittaa palkkatasosta.



Nyt hoitsujen lakon alla tämä näkyy - halutaan hyvää palkkaa ja samalla kiinteitä työaikoja, vähemmän vastuuta ja muutkin rusinat pullasta.