Miten te KOTIÄIDIT lataatte akkujanne arjen pyöritystä jaksaaksenne ?

Sinä aikana leikin 1,5-vuotiaan kanssa, käyn kaupassa ja siivoan. Kun pieni nukahtaa, istun netissä ja luen dekkareita.



Iltapäivä ja ilta ovatkin sitten hektistä aikaa, mutta lasten nukahdettua katson tv:tä, olen netissä tai luen.



Kahtena iltana viikossa käyn jumpassa. Käyn myös ainakin 1 kerran viikossa jonkun ystävän kanssa lenkillä, kahvilla tms.

lähden lasten kanssa liikenteeseen; kerhoihin, kyläilemään, kaupoille, puistoon tms. Käyn kävelyllä yksin, saunon yksin, nukun päiväuniajat, katon telkasta lempisarjani ja syön hyvin.

Tämä yh-äidille..

Eli näiden huippuraskaiden kotihommien ja lastenhoidon lisäksi olisi vielä töitä 8h päivä viitenä päivänä viikossa. Sitten huristelen hakemaan 3 lasta päivähoidosta ja sukkana kotiin laittamaan ruokaa. Sitten siivoukset, pyykinpesut ja muut hommat. Työssäkäyvät ne vasta joutuvat niska limassa hommia painamaan. Ei käy kateeksi.

Olen ollut kotona nyt putkeen 5 vuotta. Lapsia on 5, tosin vanhimmat ovat jo teinejä, nuoremmat 5 ja 2 v.

ja ihan totta, isä katsoo lapsia tuon ajan. ja välillä muulloinkin, vaikka en tekisikään mitään erityistä.

luin kotona lasten päiväuniaikaan kirjoja, lehtiä, löhösin sohvalla, ja iltaisin oli aikaa käydä jumpassa, lenkillä, kavereilla jne., kun ei ollut kiirettä, kaikki hommat oli jo tehty päivän mittaan rauhassa. Minä kysyisin mieluummin, miten työssäkäyvä äiti voi ladata akkujaan, koska minä en ainakaan mitenkään, ei ole aikaa minkäänlaiseen omaan aikaan tai lepoon.

Tuntuu, että alkaa pikkuhiljaa veto loppua. En vaan osaa ottaa itselleni aikaa, eikä sitä kyllä paljon tarjollakaan tässä rumbassa ole. Kolme viikkoa sitten olin lähdössä yksin kaupungille kiertelemään kauppoja ja enkös sitten ottanut kuitenkin 4-vuotiaan mukaan, kun muksu halusi.



Olisi ihanaa harrastaa jotain tai vaikka käydä rauhassa alennusmyynneissä.

Olen viettänyt hänen kanssaan niin paljon aikaa leikkien ja jutellen, että " työ" alkaa kantaa hedelmää. Kun väsyttää kun pieni on sylissä, hän ottaa pullealla kädellään leuastani kiinni ja katsoo kysyvästi silmiin, onko kaikki hyvin. Saan niistä hetkistä energiaa enemmän kuin mistään aiemmin. Pieni suukottaa ja halaa minua paljon, kertoo vitsejä silmät loistaen. Hetket jolloin meinaa pinna palaa, kestän, koska kaipaan sitä onnistumisen tunnetta kun saan itseni pidettyä rauhallisena. Kun suljen illalla lapsen nukahdettua makuuhuoneen oven olo on onnellinen, jaksoin taas yhden rankan päivän. Jos on tosi raskasta, suklaa, b-vitamiini, hyvä kirja, harrastukset ja mies auttavat.

Ilmeisesti mua ei sit kuitenkaan ole luotu kotiäidiksi=)

Mies on todella aktiivinen lastenhoidon, kotitöiden ym. suhteen, mutta silti mä valitan joka päivä kuinka raskasta on. Toisaalta työssäkäyvänä ois varmaan paljon raskaampaa!

Mä käyn välillä kuntosalilla ja viikonloppuisin bilettämässä. Päivällä on omaa aikaa kun lapset on päikkäreillä, sillon olen netissä, luen lehtiä, nukun ym. Iltaisin on myös omaa aikaa ihan tarpeeksi. Ehkä se on vaan se tylsyys, mikä on niin rankkaa tässä kotiäidin arjessa.

Elämäsi on juuri niin tylsää tai virikkeellistä kuin oma mielikuvituksesi.

joskus jumpalle, opiskelen ja tapaan sitä kautta aikuisia ihmisiä ja saan omaa aikaa sekä sitä kautta tunnen olevani muutakin kuin väsynyt kotiäiti=)

- teen keikkatöitä.

- käyn pörräämässä kaupungilla; kavereiden kans tai yksin, niinkuin shoppailemassa ja kahvilla yms.

- hemmottelen itseäni kosmetologilla ja kampaajalla.

- nautin yksinolosta kotona, kun poika ja mies menevät ulkoilemaan.

- käyn uimahallissa.

mutta silti voin silloin henkisesti paljon paremmin, ihan vaan tavallista arkea elellessä.

Nyt Kolme kuukautta työelämää takana ja aikalailla raskasta ollut, ja voin huonosti..

Oli joku jonka kanssa jakaa vastuu ja huolet sekä ilot. Lapset nukkuivat hyvin, joten iltaisin jäi myös parisuhdeaikaa.



Annoimme miehen kanssa toisillemme mahdollisuuden omiin harrastuksiin, kaveriden näkemiseen jne.



Saimme hommattua lapsille myös tarvittaessa hoitajan että pääsimme kaksin jonnekin.



Keikkatyöt aloitin molempien kohdalla lasten ollessa alle 1v.



Kavereina oli muita kotiäitejä joiden kanssa keskusteltiin muita asioista kuin lapsista.

Töissä oli raskaampaa, vaihoin kotiin takaisin.

lapset ovat 6, 4 ja 1-vuotiaat ja esikoisen syntymän jälkeen en ole käynyt töissä.



Minun henkireikiäni on

- pitkä sauvakävelylenkki kahdesti viikossa

- oma vapaailta n kerran kahdessa viikossa jolloin käyn tyttökaverini kanssa leffassa tai syömässä tai teatterissa tms

- toiset äititutut, joiden kanssa kyläillään viikottain ja jutellaan kuulumisia lasten leikkiessä

- ja joskus se päivän kohokohta voi olla vaikka vaan käynti marketissa ja siihen yhdistettynä käynti marketin kahvilassa kaikessa rauhassa, kun mies jää lasten kanssa kotiin

Liikkumalla saan energiaa ja lataan akkujani. Surua aiheuttaa hieman se, etten ehdi lukemaan kuin miehen loma-aikoina satunnaisesti. Nyt turhauttaa aloittaa uutta kirjaa, kun en voi siihen pienten kanssa kuitenkaan keskittyä. Muuten nautin täysillä tästä vaiheesta elämästäni, ihanaa, kun lapset on kotona ja minä kotona lapsia varten. Pian palaan työelämään, ja sitten elämä on paljon kiireisempää.

Itse ainakin huomaan että kun käydään kerhossa,kavereilla ja ollaan muutenkin liikenteessä lasten kanssa jaksan paremmin. Jos olisin vain kotona kaiket päivät tukehtuisin. Sitä tein ekan kerran kun vanhempien lasten kanssa olin hoitovapaalla.



Muuten saan omaa aikaa käymällä iltakoulua neljästi viikossa, tosin koulu loppuu just niin että kerkeen kotiin iltanukutuksiin ja niistä eniten kaipaisin vapaata, mikään muu ei ole hermoja raastavampaa kuin näiden lasten iltapuuhat ja nukutukset.



Käyn kans aika usein viihteellä, vaikka sitä on vain väsyneempi sen jälkeen,mutta antaa kuitenkin sitä omaa aikaa ja onhan se vaan niin pirun kivaa lähteä ystävien kanssa tuulettumaan:)



Olen saanut monta ystävää ihan täältä vauva-lehden sivuilta kun on vain rohkeasti lähtenyt tapaamaan, aivan ihania ihmisiä näilläkin sivuilla kirjoittelee,vaikkei ihan aina uskoisi:)

Ja kyllä täytyy sanoa, että oli ihanaa, kun sain vain maata koko päivän - muuhun en kyennyt. Lapsi oli taudissa samaan aikaan, ja mies siivosi sen oksennukset ja pesi lakanapyykit ja hoiti kaiken. Oli ihanaa, kun miehen oli pakko ottaa vastuu koko kodinhoidosta, kun itse en kyennyt. Ja kyllä mies ruokaa laittaa muuloinkin, mutta eilen tosiaan pesi pyykkiäkin, mitä ei tee ikinä. Kai sekin tajus, ettei niitä oksennusvaatteita voi jättää pesemättä.



Mulla on tuuria, kun miehellä on työ, josta voi tällaisissa hätätapauksissa olla melkein koko päivän kotona, joten saan yleensä sairastaa rauhassa.



Että siinä oli mun oma aika.