Eikö lapselle saa " huutaa" ?
Kyseessä 2-vuotias uhmaikäinen lapsi.
Eikö saa korottaa ääntä kun kieltää jotain asiaa sadatta kertaa esim. kieltää lyömästä tms.
Olen koko ajan lasten kanssa kotona, ja joskus on vain pakko sanoa niin että tajuaa ja KUULEE, mutta anoppi on aivan pöyristynyt moisesta käytöksestäni.
En tosiaankaan huuda muulloin kun joskus kieltäessäni jotain, ei mun pinna ainakaan aina kestä selittää miksi ei saa lyödä tms eikä mistään lässyttämisestä ole aina apua!
Teenkö jotain pahasti väärin? Ei lapsi kyllä vaikuta juuri edes reagoivan tuollaiseen saatikka nyt että jotain traumoja saisi!
Kavereilla ja puistoissa ainakin tuntuu olevan samanlaista, miten muilla?
Kommentit (29)
tästä syystä tuominnut mut suunnilleen kelvottomaksi äidiksi, mutta en välitä. Itseäni ahdisti lapsena, ja vieläkin, paljon enemmän sellainen viilipyttymäinen asenne, jossa kiellotkin sanotaan hymyssä suin, musta se jos mikä on ristiriitaista viestintää.
Anopin mielestä se on niin kauheaa, ja mun mielestä taas tekee ihan hyvääkin lapselle että tottuu kun ei se kumminkaan ole sen vakavampaa!
Itse on kuulemma aina pukenut lapset ja lähtenyt ulos kun tehnyt mieli huutaa...hohhoijaa!
Muita? Tuki tekis ihan hyvää :)
Mutta jos jatkuvasti karjut, se menettää tehonsa. Silloin kannattaa miettiä, miksi se pinna palaa liian herkästi ja tehdä jotakin sen pohjalla olevan jaksamisongelman poistamiseksi.
Lapsen on hyvä oppia, että joskus äidiltäkin palaa pinna, ja että se ei ole kovin vakavaa - eli asia puhutaan halki ja sovitaan myöhemmin. Negatiivisiakin tunteita pitää voida ilmaista ilman, että äiti rakastaa vähemmän sen takia... eli lapsi oppii itsekin, että voi suuttua.
Muistathan, että lasta ei silti saa ikinä moittia ja mitätöidä, lapsella ei ole keinoja vastata ja käsitellä sellaista. Ainoastaan lapsen tekoja saa moittia.
Karjaisu yleensä katkaisee sen mitä lapsi milloinkin on ollut tekemässä, mutta karjumalla/huutamalla selitetty asia ei mene kyllä jakeluun, sillä lapsen aivot jää jumittaa sitä " säikähdystä" . Minä ärjäisen jos ei millään lopu huono käytös monen kiellon jälkeen (tosin aloitin vasta lapsen ollessa lähemmäs kolme). Yleensä sitten rauhotutaan ja jutellaan mikä meni metsään, ja kerron lapselle, että on tosi ikävää karjua, että toivoisin nopeampaa tottelemista, ettei tarvitsisi käyttää kovaa ääntä. Harvemmin sitä kuitenkin sattuu, että ääntä korotan.
Kyllä, nimenomaan syystä huudan tai no en tiedä voiko huutamisesta puhua mutta kovemmasta äänestä. Ja en mielestäni liian usein. Toisinaan on itsekin jaksamisen rajamailla joten silloin tulee ehkä ärjäistyä liian helposti mut sit kyl halaan ja pyydän anteeksi ja lapsi vain lähinnä nauraa. Eli mun mielestä asia on ihan luonnollinen tietyssä määrässä, mutta anopin mielestä ei. Miten mikään kieltokaan menee perille jos aina pitää kiertää, selittää hiljaa ettei saa, lähteä tilanteesta tms.
ap
muuta kuin varoitukseksi tai kutsuksi- samoin kuin aikuisillekin.
Mikään koulutus tai valtajärjestelmä abu ghraibia lukuunottamatta ei enää anna huutaa ja haukkua aikuisia. Huutaminen ja äänen korottaminen on VAIN sitä varten, että saa varoitttua tai kutsuttua toista KAUKAA tai MELUN YLI. Ja koulussakin ne opettajat saisivat oppia tämän. En minäkään yliopistolla saa huutaa opiskelijoille. Miksi peruskoulunopettaja sitten saisi huutaa oppilaille?
Huutaminen on täysin hyödytön ja alentava kasvatus- ja tiedonvälistysmenetelmä. Auktoriteetin pitää tulla huutamatta.
Teillä on sitten varsin helppo lapsi tai sitten olet varsin tyyni mamma. Mä ainakin kun olen jatkuvasti kotona niin kyllä ne hermot välillä menee ja tulee ärjäistyä (en siis tosiaan pitkiä putkia huuda) ja tuokin minkä anoppi on nähnyt on jotain pientä äänen korottamista kun olen sanonut tavaroiden jatkuvasta heittelystä lujemmin EI niin anoppi sitten siinä lässyttää että ei saa heitellä ihan hiljaa. Minun sanomana se ei ainakaan edes havahduttaisi lasta.
ap
Vierailija:
Huutaminen on täysin hyödytön ja alentava kasvatus- ja tiedonvälistysmenetelmä. Auktoriteetin pitää tulla huutamatta.
kasilla on asperger-lapsi, jolle minäkin huusin aikani, kunnes tajusin ETTEI SIITÄ TOSIAAN OLE HYÖTYÄ VAAN PELKKÄÄ HAITTAA. Paljon parempia kasvatustuloksia olen saanut aikaan kun lopetin sen huutamisen. Ihan tietoisesti. Ja tätä ON mutten tutkittukin.
Tyyni minä olen, mutta se on opittua, ei luontaista. Se on myös opittavissa.
Vierailija:
Teillä on sitten varsin helppo lapsi tai sitten olet varsin tyyni mamma. Mä ainakin kun olen jatkuvasti kotona niin kyllä ne hermot välillä menee ja tulee ärjäistyä (en siis tosiaan pitkiä putkia huuda) ja tuokin minkä anoppi on nähnyt on jotain pientä äänen korottamista kun olen sanonut tavaroiden jatkuvasta heittelystä lujemmin EI niin anoppi sitten siinä lässyttää että ei saa heitellä ihan hiljaa. Minun sanomana se ei ainakaan edes havahduttaisi lasta.ap
8: Elikä sun mielestä anoppi on oikeassa, ääntä lapselle ei saa korottaa, kyseessä vilkas lapsi ja uhma päällä ja pieni vauvakin kotona? Aina selität kaiken tai sanot tavalliseen ääneen jonkun kiellon? Meillä ei ainakaan poika ota kuuleviin korviinsa sellaista niin usein on pakko sanoa tiukasti ja kovempaa että menee tajuntaan.
jos hän tekee jotain törkeää, esim. lyö minua...
mutta en siis silti yhtämittaa huuda lapselleni. Edes välttämättä lyömisestä.
Minulla on kaksi lasta, joista toinen erittäin temperamenttinen normaali lapsi ja toinen asperger/hyvätasoinen autisti. Tälle asperger-lapselle nimenomaan ei kannatakaan huutaa, koska hän ääniyliherkkänä menee aivan lukkoon siitä ja koska hän ei juuri koskaan ole tottelematon tahallaan, vaan koska on oireyhtymänsä takia juttunut omiin rutiineihinsa ja toimintaansa.
Hänelle en ole huutanut koskaan ja hän on jo siis 6-vuotias. Toisen lapsen kanssa pinna sen sijaan menee ajoittain ja jos huudan, sovimme ja puhumme asiat halki jälkikäteen.
Lastenpsykiatritkin korostaa, että jatkuva huuto on pahasta, mutta että lasten on opittava, että kielteiset tunteet ja viha ovat sallittuja. Jos jatkuvasti pinnistellään naama hymyssä tasaisella äänellä, vaikka lapsi hutkii toista eikä tottele, siinä ei todella opeteta lapselle mitään hyvää.
minä menen sen kiellettävän lapsen luo, katson silmiin ja sanon vakavalla naamalla ja vakavalla äänellä " ei" . Sitten selitän, miksi ei. En minä tietenkään loputtomiin selitä, muutaman kerran vain. sen jälkeen " Ei, ja tiedät kyllä miksi" riittää.
Jos kielto ei tehoa huutamatta, minä menen väliin, otan kädestä kiinni ja lopetan sen toiminnan, joka oli kiellettyä. Vien pois joko lapsen tai sen tavaran millä kiellettyjä asioita tehtiin. Tämä onnistuu kyllä vauvan kanssakin.
Minä huudan vain varoitukseksi, jos on esim kyse siitä että toinen on juoksemaisillaan tielle tai kaatamaisillaan taikinakipon, tai kutsuakseni esim toisessa huoneessa olevaa lasta syömään.
Se että ei huudeta jättää jäljelle ison joukon sivistyneitä ja hyväksyttäviä tapoja ilmaista tunteitaan. Kuten vakavan ilmeen ja äänensävyn ilman huutamista.
Vierailija:
Minulla on kaksi lasta, joista toinen erittäin temperamenttinen normaali lapsi ja toinen asperger/hyvätasoinen autisti. Tälle asperger-lapselle nimenomaan ei kannatakaan huutaa, koska hän ääniyliherkkänä menee aivan lukkoon siitä ja koska hän ei juuri koskaan ole tottelematon tahallaan, vaan koska on oireyhtymänsä takia juttunut omiin rutiineihinsa ja toimintaansa.Hänelle en ole huutanut koskaan ja hän on jo siis 6-vuotias. Toisen lapsen kanssa pinna sen sijaan menee ajoittain ja jos huudan, sovimme ja puhumme asiat halki jälkikäteen.
Lastenpsykiatritkin korostaa, että jatkuva huuto on pahasta, mutta että lasten on opittava, että kielteiset tunteet ja viha ovat sallittuja. Jos jatkuvasti pinnistellään naama hymyssä tasaisella äänellä, vaikka lapsi hutkii toista eikä tottele, siinä ei todella opeteta lapselle mitään hyvää.
kun eräs poika menee aina tönimään muita, repii lelua kädestä jne. Ja tämä äiti ei huuda vaan koittaa aina hiljaa ja nätisti selittää ettei saa. Ja lapsi ei tajua, nauraa ja tekee uudestaan! Näinkö se sitten oppii?
Minusta lapselle saa huutaa. Ap:n viestistä kävi ilmi ettei hän huuda koko ajan eikä aina, vaan joskus kun ottaa tarpeeksi päähän tai viesti ei mene perille. On hyvä että lapsi oppii että on kaikenlaisia tunteita eikä ne ole vaarallisia.
vaan lähinnä sanon hieman kovemmalla äänellä, ja näin tekee myös mieheni. Siksi tuo " huutaa" olikin lainausmerkeissä. ap
huutanut, kun sekään ei ole tehonnut. Niin minä ainakin teen, huuto on vasta viimeinen keino ja hyvin säännöstelty sellainen.
Vierailija:
Se että ei huudeta jättää jäljelle ison joukon sivistyneitä ja hyväksyttäviä tapoja ilmaista tunteitaan. Kuten vakavan ilmeen ja äänensävyn ilman huutamista.Vierailija:
Minulla on kaksi lasta, joista toinen erittäin temperamenttinen normaali lapsi ja toinen asperger/hyvätasoinen autisti. Tälle asperger-lapselle nimenomaan ei kannatakaan huutaa, koska hän ääniyliherkkänä menee aivan lukkoon siitä ja koska hän ei juuri koskaan ole tottelematon tahallaan, vaan koska on oireyhtymänsä takia juttunut omiin rutiineihinsa ja toimintaansa.Hänelle en ole huutanut koskaan ja hän on jo siis 6-vuotias. Toisen lapsen kanssa pinna sen sijaan menee ajoittain ja jos huudan, sovimme ja puhumme asiat halki jälkikäteen.
Lastenpsykiatritkin korostaa, että jatkuva huuto on pahasta, mutta että lasten on opittava, että kielteiset tunteet ja viha ovat sallittuja. Jos jatkuvasti pinnistellään naama hymyssä tasaisella äänellä, vaikka lapsi hutkii toista eikä tottele, siinä ei todella opeteta lapselle mitään hyvää.
Oikeasti, jos sinulla on vain yksi lapsi, älä ihan kauheasti nosta itseäsi lastenkasvatuksen ja pinnan ylläpitämisen auktoriteetiksi. Minäkään en sitä kehtaisi tehdä, kahden lapsen (joista toinen siis as kuten sinullakin) äitinä. Sen sijaan sanon, että lapset ovat erilaisia ja samoin se vaihtelee, mikä kuhunkin lapseen parhaiten tehoaa.
ja nostanut niitä leluja pois ym. mutta jos ei mikään mene perille saatan sanoa tosi tiukalla hieman korotetulla äänellä EI! Ja anoppi siihen väliin hyssyttelemään, että ei saa ja minä olen kauhea äiti .(
Ja ennen kaikkea voisi miettiä sitä, haluaisiko että itselle huudetaan.
Lapsen kuuluu kokeilla rajoja ja tehdä ns. tyhmyyksiä. Totta kai jokainen aikuinen varmasti joskus hikeentyy ja korottaa ääntään, mutta siitä ei kannata tehdä " tapaa toimia."
Ensinnäkin huutaminen oikeasti on äärimmäisen ikävää (myös aikuisen korviin) ja toisekseen mitä enemmän sitä käyttää, sitä vähemmän se tehoaa.
Itse huomaan huutavani lähinnä silloin, jos lapsen turvallisuus tmv. sitä vaatii eli spontaaneissa vaara/läheltä piti-tilanteissa.
En suoraan sanoen käsitä, mitä itua huutamisessa kasvatusmetodina on. En todellakaan halua itsellenikään huudettavan - miksi siis huutaisin muille.
On paljon muitakin konsteja taltuttaa uhmaikäinen eli rajat voi asettaa ääntään korottamattakin :)
Ei nekän kakarat oo kivoja jotka purskahtaa heti itkuun jos esim. koulussa ope vähän korottaa ääntään vaikka ovat sitä ennen pumpulissa elänneet.