Lue keskustelun säännöt.
Isovanhempia eivät meidän lapset kiinnosta:(
31.10.2008 |
Oma äitini kuoli nuorena ennen kuin ehti nähdä yhtäkään lapsenlastaan. Sain lapsen, toisenkin. Isä oli aluksi innostunut ja ihana isoisä, mutta kun meni uusiin naimisiin, kiinnostus loppui kuin veitsellä leikaten. Yhteiset perhejoulut olivat muisto vain.
Nyt tärkeää on enää vaimon kanssa matkustelu ja työnteko. Lapsenlapsia isä näkee pari kertaa vuodessa muutaman tunnin kerrallaan. Synttäreille eivät yleensä pääse (muita menoja).
Olen niin masentunut tästä. Totta kai tiedän, ettei isovanhemmilla ole mitään velvollisuutta olla mukana lasten ja lastenlasten elämässä, mutta silti harmittaa... Tuntuu, että he itsekin jäävät jotakin paitsi. PIkkulapsesta asti pitäisi tutustua, eivät lapset enää teininä jaksa innostua, jos isovanhemmat yhtäkkiä alkaisivatkin kiinnostua.
Isän vaimolla on omia lapsia, joiden lasten kanssa isä viettää aikaa kyllä. Tuntuu, että isä on ihan tossun alla. Uusi vaimo on paljon tärkeämpi kuin omat lapset ja lapsenlapset:(
Kommentit (12)
Varsinkin kun on omasta isästä kysymys. :(
Meillä niin päin, että miehen isä ei pidä yhteyttä meihin. Ainoat yhteydenotot on, kun mieheni soittaa isälleen pari, kolme kertaa vuodessa. Esikoisemme on nyt melkein viisi ja on vaarinsa "nähnyt" kerran, omissa ristiäisissään. Kuopuksen ristiäisiin vaari ei tullut joten kuopus ei siis ole nähnyt isänsä isää koskaan, eikä siis käytännössä vanhempi lapsemmekaan. Lasten syntymä- tai nimipäiviä, joulua tms. ei vaari ei huomioi mitenkään.
On tämäkin mielestäni aika surkeaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä äitini on höpsähtänyt, enkä voi kauaksi aikaa jättää lasten kanssa. Meillä vielä lapsilla pahat allergiat. Liikaa haasteita hänelle kaikista muistilapuista huolimatta.
Anoppia ei taas kiinnosta kuin miehen siskon lapset sekä hoitolapset. Monasti peruuttanut meille tulon vedoten väsymykseen tai että miehen siskon perheessä tarvitaan apua... GRRR
Välillä tuntuu tosi pahalta kun näkee aktiivisia ja aidosti lapsenlapsistaan kiinnostuneita isovanhempia, lämpimiä suhteita. Ja oman äidin sairastuminen: ((( Ironista vielä, että äitini on entinen lastenhoitaja...
puoleen vuoteen ei olla nähty. Ei tule perhejuhliin, eikä kutsu kylään. On esikoisen kummi, eikä tullut synttäreille, eikä edes lähjaa lähettänyt (ei sillä, että lahjalla olisi merkitystä, mutta ei siis piittaa edes muodollisesta muistamisesta). Hänelllä on itsellään lapsia, joihin olen tiiviisti yhteydessä. Innosta oli soikeana, kun sain lapsia myös, mutta siihen tyssäsi sitten yhteydenpitokin.
En silti lähtisi kyllä syyttämään eniten sitä uutta vaimoa vaikka välillisesti tämä hänen vikansa kaiketi onkin ("jos ei isä olisi tavannut tätä naista niin hän olisi vielä kiinnostunut lapsenlapsistaan"). Minusta isäsi on kuitenkin aikuinen ihminen ja jos lapsenlapset olisivat hänelle tärkeitä niin hän kyllä ottaisi heille aikaa sanoi uusi vaimo mitä vaan.
Mutta tsemppiä joka tapauksessa.
Miehen vanhemmat vaan hyysää miehen siskon lapsia, hyvä jos edes viitsivät tavata meidän lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuli oikeasti parempi mieli :) Suuri osa "av-mammoista" on oikeasti kivoja!
Enhän minä joka hetki "ryve itsesäälissä", mutta äsken taas tämä asia alkoi ahdistaa. Kai siksi, että kun soitin isälle, niin kertoi, että ovat menossa viikonlopuksi hoitamaan lapsenlapsia, siis vaimon lapsenlapsia. Jotka sanoo mun isää "papaksi". Ihan ok, todellakin - jos meidän lapset olisivat samassa asemassa. Minulle ei ole ongelma jakaa isää muiden kanssa, mutta tuntuu siltä, että me ei olla enää yhtään kiinnostavia. Kai isä sitten vaan niin kovasti haluaa olla uudelle vaimolle mieliksi.
Mutta tosiaan, kiitos tsemppaavista kommenteista ja kaikkea hyvää teille muille, jotka olette samantapaisessa tilanteessa!
Pakko kertoa, että n. 4 vuotta sitten avauduin samasta aiheesta vauvapalstalla (en monta kertaa vuodessa tänne kirjoita) ja silloin melkein kaikissa vastauksissa haukuttiin ja paheksuttiin minua kun kehtaan vaatia isovanhemmilta aikaa ja kiinnostusta. Heillähän on oikeus elää omaa elämää...
Tämä ei ole sellainen aihe, josta mielellään puhuu IRL äitikavereiden kanssa. Tuntuu, että kaikilla muilla on niin rakastavat ja osallistuvat isovanhemmat.
T. AP
Meillä on uusperhe. Minulla on kolme lasta edellisestä liitosta ja uudesta on viides yhteinen tulossa - eli joo- kahdeksas.
Oma äitini on vuosien myötä "oppinut " olemaan omana itsenään mummona lasten kanssa. Sekin totuttelu vei kyllä aikaa vuosia.
Tosi harvoin pyydämme lapsille hoitajaa ja yleensä silloin on jokin painava syy esim. lääkäri tms, melko usein kuitenkin saamme asiat hoidettua ilman muiden vaivaamista.
Tällä hetkellä on talo rakenteilla ja viime metrit käsillä.Se on taas nostattanut tunteita kun anoppia ei kiinnosta - ei hyvällä eikä pahalla- tulla edes yhtenä päivänä hoitamaan näitä neljää "omaa" lastenlastaan. Kerran saatiin pakotettua se meille kun olin itse ulkomailla. Mitä teki tämä ihana isoäiti -raahasi tietenkin oman äitinsä mukaan. Kolmea vanhinta (jotka olisivat pärjänneet ilman hoitajaakin) se simputti siivoamaan koiranpentujen pissoja lähes taukoamatta. Niin laiskoja nuo olivat.
Sitten vielä illalla kun mieheni tuli raksalta niin äitinsä sanoi, että tarvitsisi varmaan lattia pestä kun meillä on niiiiin likaista.
Kuitenkin kantaa lapsenlapsilleen vaatteita, rahaa (alle kouluikäisiä) ja vaatii viettämään jouluja kanssaan. Kyläilemään hän ei vapaaehtoisesti ehdi.kun työ (vastaanottoapulainen), koulu ja avopuolison ruoka-ajat sen estävät. Omaa 26v tytärtään kyllä ehtii kuskailemaan ja hoitamaan sen asuntoa ja huolehtimaan siitä kuin vauvasta.
Mä olen ihan hukassa kun en enää tiedä mitä tuollaisen idiootin kanssa voisi tehdä. Ei auta kyläilypyynnöt, koska meidän pitäisi mennä heille hänen kiireidensä vuoksi ja puutarhaa ihailemaan.
Ei auta olemaan pitämättä yhteyttä kun sitten se kuitenkin tulla tupsahtaa kyläilemään (lue puoli tuntia kun kaupasta ostetut kalat mätänee autoon) emmekä saa sanottua että häivy. Sitten taas asiat alkavat liukumaan entiselleen eli tuo käy kerran parissa kuukaudessa kääntymässä. Jos mieheni soittaa hänelle ja yrittää selvittää asiaa niin hänet haukutaan huonoksi pojaksi.
Kyseessä on siis TERVE, 50-v isoäiti..., joka on oman poikansa (mieheni) eronsa jälkeen hoidattanut lähes täysin omilla vanhemmillaan.
Viimeksi emme kutsuneet edes ristiäisiin ja mikä tuon loukkaavampaa. Ei mene asiat läpi suoraan sanomalla eikä tällaisilla pienillä vinkeillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ihan noin tylsä tilanne ole mutta kuitenkin vähän samanlainen.
Äitini on ihan onnesta sekaisin lapsestani (olenhan ainoa lapsi ja tämä lapseni siis hänen ainoa lapsenlapsensa). Sen sijaan isäni on suhtautunut todella nuivasti. Tai ei nyt nuivasti suoraan minulle tai miehelle (tai lapselle) mutta kuulin kautta rantain että hän oli esim. äidilleni jo sanonut raskausaikanani ettei tämä saa käydä meillä "ylimääräisiä" kertoja kun lapsi on syntynyt kun matkakin on niin pitkä (150km) ja maksaa niin paljon. Ja kyseessä ei tosiaankaan ollut se että isä ajattelisi meitä ja sitä ettei äitini meillä kokoajan ramppaisi tai se että heillä olisi taloudellisesti tiukkaa. Jotenkin vaan sen jälkeen kun isäni jäi eläkkeelle niin hänestä on tullut hirveän mustasukkainen äitini menoista, äitini pitäisi kokoajan olla paapomassa isääni. Ihan oikeasti tuntuu välillä että isäni olisi mustasukkainen vauvalle. Mutta ei kai näin voi olla???
Mun isää ei kiinnostanut olla mullekaan isä kun vanhempani erosivat. Uuden vaimonsa poika ja pojanpoika ovat isäni perhe! Aikaa ja rahaa käytetään heihin, meitä ei kutsuta jouluna tai isänpäivänä käymään.
Ovat tulleet lakkiaisiini, lasteni syntymäpäiville, ristiäisiin jne mutta oikeasti aikaa isäni ei voi antaa.
Kyllä se vielä aikuisenakin sattuu, ei voi mitään. Onneksi äitini on mitä omistautuvin mummi!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuntuu surkealle. itse kun olin lapsi meillä oli monta mummia ja ukkia. Ukkeja ja mummeja oli peräti 3 kpl molempia. Kyllä ne uudetkin puolisot tuli niin tutuiksi että ihan ne isovanhemmilta lapsesta tuntui. Aina auttoivat, pitivät luonaan kuin kotonaan ja olivat lapselle niin rakkaita ja tärkeitä. Mummolat oli kuin toisia koteja.
Mutta nyt kun on omia lapsia. Miehen isä on kuollut, äitinsä hoitaa aivan koko ajan tyttärensä lasta, meillä käy noin kerran 3 kuukaudessa. Ei paljon kiinnosta, yksi saa koko huomion vaikka hänellä on 13 lastenlasta.
Oma isäni on juoppona jossain päin suomea, äitini elää myös sitä uutta elämäänsä johon omat lapset ei mahdu. Lapsemme on äitini ainut lapsenlapsi eikä aika riitä siihenkään.
Pahalle se tuntuu mutta pahimmalle tuntuu se kun itse koin niin ihanan lapsuuden isovanhempien seurassa niin tiedän että omat lapseni ei tule sellaista koskaan kokemaan. Ollaan vaan me ja ystävät.
Äitini oli vielä lapsemme vauva-aikana kiinnostunut pojastamme, halusi ottaa yökyläänkin vauvan ja tuli aina avuksi. Sitten sille iski jokin hemmetin villitys, erosi isästäni ja alkoi vaihdella poikaystäviä. Nyt sillä on uus mies ja elämä ei ole mitään muuta kun sitä että tuhlaa erorahojaan ja makaa kämpillään. Sanonut jopa että häntä ei meidän asiat kiinnosta. Jos pyydän käymään meillä niin aina on joku hemmetin rajoitus että "jos tulen niin lähden sitten viimeistään kello se ja se, sillä ehdolla tulen". En tunne enää koko ihmistä, en halua edes häntä kylään kutsua kun hän vain puhuu itsestään ja lukee meillä vaan juorulehtiä.
Äitini oli vielä lapsemme vauva-aikana kiinnostunut pojastamme, halusi ottaa yökyläänkin vauvan ja tuli aina avuksi. Sitten sille iski jokin hemmetin villitys, erosi isästäni ja alkoi vaihdella poikaystäviä. Nyt sillä on uus mies ja elämä ei ole mitään muuta kun sitä että tuhlaa erorahojaan ja makaa kämpillään. Sanonut jopa että häntä ei meidän asiat kiinnosta. Jos pyydän käymään meillä niin aina on joku hemmetin rajoitus että "jos tulen niin lähden sitten viimeistään kello se ja se, sillä ehdolla tulen". En tunne enää koko ihmistä, en halua edes häntä kylään kutsua kun hän vain puhuu itsestään ja lukee meillä vaan juorulehtiä.