Katkeruus ja paha olo
Miltä tuntuu, kun kadulla tulee vastaan onnellisesti raskaana olevia naisia? Entä kun ystävät tai muut läheiset kertovat oman ilouutisensa? Olin osannut pelätä näitä tilanteita jo etukäteen, mutta silti omat tunteeni yllättivät minut täysin ja saivat minut katkeruudessani myös vihaamaan itseäni. Pahan olon määrä oli valtava ja yhtäkkiä elämä tuntui sietämättömältä ja niin epäoikeudenmukaiselta.
Meillä on mieheni kanssa takana 2 vuotta yritystä ja 4 keskenmenoa (2 spontaania ja 2 keskeytynyttä). Miehellä on todettu kromosomipoikkeavuus, mutta sen vaikutus keskenmenoihin on kyseenalainen. Pelko lapsettomaksi jäämisestä jäytää mielessä koko ajan ja kulkee ikäkriisini kanssa samaa matkaa. Parin kuukauden päästä täytän kolmekymmentä, välillä tuntuu siltä että elämäni loppuu siihen, kun mitään toiveita onnistuvasta raskaudesta ei tunnu olevan. Täysi romahdus tuli alkuviikosta, kun sain kuulla mieheni siskon olevan raskaana. Minua 10 vuotta nuorempi tyttö, jolla koulu on kesken ja alle puolen vuoden seurustelusuhde lapsen isän kanssa. Uutisen kuuleminen aiheutti kamalan itkuraivokohtauksen, josta en jälkikäteen muista paljon mitään. Katkeruus on kuitenkin suuri ja elämä tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta. Miksi henkilö, joka on itsekin vielä täysi lapsi, saa kokea äidiksi tulemisen onnen ja minä joudun vain seuraamaan sivusta toisten onnea? Miten selviän eteenpäin omien tunteideni kanssa, kun katkeruus ja viha tuntuvat hallitsevan kaikkea?
Onko joku muu kokenut samaa? Omat tunteet säikäyttävät, mutta niille ei voi mitään. Miten selvitä eteenpäin menettämättä järkeään? Luulin, että tunne helpottaisi keskusteltuani mieheni siskon kanssa, mutta tällä hetkellä mieliala tuntuu vain menevän huonompaan suuntaan. Itku tulee vähän väliä ja omat keskenmenot ovat taas palanneet ajatuksiin.
-engelchen-
Kommentit (2)
Minulla on takana vain yksi keskeytynyt raskaus, mutta katkeruus sen päättymisestä valtava! Me menetimme lapsemme viikoilla 24+5 ja jouduin synnyttämään hänen kuolleena. Usean vuoden yrityksen jälkeen olin tullut raskaaksi ja nyt se unelma tuhoutui ja pelko lapsettomuudesta nousi taas esiin.
Minun monet ystäväni ovat raskaana(odotimme yhtäaikaa)tai juuri saaneet lapsen ja sen sietäminen on ollut hyvin vaikeaa...vaikka toivon heille kaikkea hyvää, niin olen silti vihainen ja katkera, että miksi juuri minulle piti käydä näin...tarkkailen ympäristöäni ja raskaana olevia naisia on joka paikassa ja tunnen vihaa esim. kun näen raskaana olevan naisen tupakoivan tai ostavan olutta kaupasta, vaikka asiahan ei minulle kuulu. Kaupungilla näkee hiprakassa olevia äitejä lasten kanssa ja minua kuvottaa. Onko sellainen nainen oikeutettu olemaan äiti?Miksi kaikenmaailman juopot ja narkkarit saavat lapsia?tai ihmiset jotka eivät pysty huolehtimaan edes itsestään?Tunnen ihmisiä joilla on ns." vahinkolapsia" ja raskauden keskeytyksiä omasta valinnastaan ja se katkeroittaa.
Minä haluan lapsen, minä olisin hyvä äiti. Jos Jumala on olemassa, niin miksi hän otti meiltä pois sen, mitä olemme eniten toivoneet?emmekö me ansaitse tulevamme vanhemmiksi?miksi minun täytyy kärsiä?
Mtkään sanat eivät lohduta, ei auta tieto siitä että olemme kaikesta huolimatta todistettavasti hedelmällisiä.
Minä olen surrut nyt reilun kuukauden ja huomaan läheisieni alkavan ihmetellä että" vieläkö se nyt tota suree" ..kukaan ei sano sitä ääneen, mutta kyllä minä huomaan.
Lapsi oli meidän ensimmäisemme ja tulee sitä aina olemaan, eikä kukaan vie hänen paikkaansa.
Minulla loppui juuri ensimmäiset synnytyksen jälkeiset kuukautiset ja ahdistaa tuleva jännitys ja " kyttääminen" valmiiksi, koska toivon tulevani uudestaan raskaaksi pian ja jokainen kuukausi sitä odotellessa lisää katkeruutta ja tuo lisää pelkoa.
Mulla ja miehelläni aika prikulleen sama tilanne. Täytän marraskuussa 29 ja mies helmikuussa 27. Mitään varsinaista vikaa ei ole löydetty meistä, mutta jostain syystä kaikesta yrityksestä huolimatta raskaudun aika tarkalleen vain kerran vuodessa.
Takana keskeytynyt km kesällä -05, kohdunulkoinen marraskuussa -06 ja nyt tuulimuna syyskuussa -07.
Eilen miehen systeri ilmoitti olevansa raskaana.
Eilinen ilta ja tämä aamu ovat olleet tosi vaikeita. Sydämeen sattuu niin paljon, että sisuskalut tuntuu kääntyvän ympäri ja oksennus meinaa tulla.
Itku tulee niin lujaa ja niin syvältä, että järki tuntuu lähteneen.
Tänään tulin etuajassa duunipaikalle, kun autolla ajossa rupesi tulemaan pelottavia ajatuksia.
Tää on rankkaa, enkä tosiaan ole kykenevä sanomaan kuin, että voin kuvitella tunteesi.
Jos haluat kirjotella suoraan mun sähköpostiin, Mira-varaani(at)hotmailpistecom (Tuo kirjotusvirhekasa vain siksi, ettei tule kaikkea sontaa.)
Kun tarpeeksi sattuu, eikö ole outoa, kuinka sitä kääntyykin sisäänsäpäin vaikka normaalisti olisi kuinka avoin persoona?