En anele kenenkään ystävyyttä ja sen saman olen opettanut myös lapsilleni
eli jos joku ystävistäni on kieltäytynyt esim. 2 kertaa pyynnöstäni lähteä kävelylle tai tulla kahville, en enää sen jälkeen koskaan ota itse yhteyttä. Odotan kiltisti jos joku pyytää tai sitten ei..
Vietämme joskus jopa kuukauden, ettei kukaan ulkopuolinen ota meihin yhteyttä. Kukaan ei kaipaa meitä.
Naapurin lapset kyllä leikkivät lasteni kanssa aika usein, jos he menevät pyytämään (ei kuitenkaan aina) mutta koskaan he eivät tule pyytämään meidän lapsia ulos.
Toisaalta olen surullinen tilanteesta ja masentaa kun kukaan ei koskaan soita ja kysy mitä sinulle kuuluu. Perheen kännykät on rivissä pöydän reunalla ja ei tule tekstareita tai soittoja.
Outsider family
Kommentit (52)
Vierailija:
Miten ihminen joka ei vastaa koskaan voi rasittua?
Ap:n kirjoitus tukee vahvasti tätä johtopäätöstä, joten olen samaa mieltä kuin muut kirjoittajat siitä että jos on tämän suuruisia vaikeuksia ihmissuhteissa niin kannattaa hakea apua tähän ongelmaan.
Osaatko sanoa, nauranko täällä skitson naurua vai ihan perus normaalia?
T. Ap
Oletkohan kovasti juovuksissa, ap? Eihän sinun omissa kirjoituksissa ole päätä eikä häntää
olet tainnut juuri aloittaa psykologian opinnot? Nyt sitten nousuhumalassa alat leikkiä psykologia?
vaikeaa. Sen varmaan ap:kin haluaisi tietää.
Mä en ole koskaan " osannut" ajatella, että anelisin jonkun seuraa tai miettinyt sitä kenen vuoro pitäisi olla ottaa yhteyttä. Otan yhteyttä kun siltä tuntuu. Joskus olen se aktiivisempi pitkiäkin aikoja, joskus taas kaikki joutuvat ottamaan yhteyttä minuun.
Jos jollekulle ei sovi, niin ei sitten. Ja joidenkin ihmisten kanssa olen aina se joka ottaa yhteyttä. Jos tekee mieli ottaa yhteyttä niin otan. En mieti sen kummemmin sopiko toisella viimeksi tai sitä edellisellä kerralla. Tai kuka yleensä ottaa yhteyttä. Enkä vedä asioista sen kummempia johtopäätöksiä. Olen yhteyksissä, jos siltä tuntuu ja sillä hyvä. Ei mitään kummempia pohdintoja.
Jos alkaa vaikuttamaan, että joku ei halua hirveästi olla yhteyksissä kanssani, niin ei sitten. Ehkä emme vain enää " sovi yhteen" tai sitten aika on vain huono. Joko yhteydenpito siitä joskus virkoaa tai sitten ei.
Vierailija:
Mä en ole koskaan " osannut" ajatella, että anelisin jonkun seuraa tai miettinyt sitä kenen vuoro pitäisi olla ottaa yhteyttä. Otan yhteyttä kun siltä tuntuu. Joskus olen se aktiivisempi pitkiäkin aikoja, joskus taas kaikki joutuvat ottamaan yhteyttä minuun.Jos jollekulle ei sovi, niin ei sitten. Ja joidenkin ihmisten kanssa olen aina se joka ottaa yhteyttä. Jos tekee mieli ottaa yhteyttä niin otan. En mieti sen kummemmin sopiko toisella viimeksi tai sitä edellisellä kerralla. Tai kuka yleensä ottaa yhteyttä. Enkä vedä asioista sen kummempia johtopäätöksiä. Olen yhteyksissä, jos siltä tuntuu ja sillä hyvä. Ei mitään kummempia pohdintoja.
Jos alkaa vaikuttamaan, että joku ei halua hirveästi olla yhteyksissä kanssani, niin ei sitten. Ehkä emme vain enää " sovi yhteen" tai sitten aika on vain huono. Joko yhteydenpito siitä joskus virkoaa tai sitten ei.
Tasapainoiset aikuiset käsittävät sen eikä siitä ahdistu sen enempää..
Miten joillekin on vaikeaa tajuta tämän ongelman luonne? Kyse on siitä, että kukaan ei halua viettää aikaa kanssasi paitsi silloin kun itsellä on ongelmia ja kaipaavat lohtua tai kun ketään muu ei ehdi. Olet se hätävara jolle armollisesti suodaan huomiota. Hyvä jos ei vielä käy niin, että jos ehtiikin saada jonkun kavereistaan mukaan niin soittaa sulle ja peruuttaa tapaamisen.
Minulle itselleni ei tuota mitään ongelmia dumbata ihmisiä, mutta kerron heille kyllä syyn silloin kun niin teen ja perustelen tekoni.
Miksi annatte heidän käyttää itseänne roskakorina? Minusta vastuu on teillä..
T: 62
antaa olla.
Vierailija:
Miksi annatte heidän käyttää itseänne roskakorina? Minusta vastuu on teillä..T: 62
Kieltämättä minäkin nyt ihmettelen tätä nro 40 keittiöpsykolointia?? Kai minulla on pieniä arkipäiviin ja perheenseen liittyviä pikkuongelmia kuten kellä tahansa. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan ystävilläni niitä ongelmia ratkotuttaa, vaan jakaa samankaltaisia kokemuksia vuorovaikutuksessa. Vastaavanlaisia arkipulmia minä kuuntelen tai siis kuuntelin ystävieni kanssa ollessa.
Ilmeisesti otan liian raskaasti tämän asian, joten siksi tarvitsen sitä mielenterveyshoitoa perheeni kanssa? Vie nyt sitten koko perheeni sinne ja sanon lapsille, että meidät psyykataan kestämään tilanne ja sinnikkäästi ja sitkeästi jatkamaan ihmissuhteiden rakentamista ulkomaailmaan ja ystäviin/naapuristoon?
Miten ihmeessä mielenterveystyössä riittää kapasiteettia hoitaa tällaisesta ongelmista kärsiviä, kun jotenkin ajattelin että siellä esim. hoidetaan pahasti masentuneita, anorektikkoja ym. kaltaisia.
Ap