Liikunnanope piti kirjaa tyttöjen kuukautisista

Ala-asteen ekoina vuosina tykkäsin liikunnasta, mutta olin arka ja kömpelö. Sitten vuosi vuodelta tykkäsin aina vaan vähemmän liikunnasta, tosin opettajakin vaihtui aina huonompaa suuntaan. Olin aina viimeisten joukossa kun joukkueita valittiin. Uimisesta, luistelusta, suunnistuksesta, pesiksestä ja lentopallosta tykkäsin. Telinevoimistelussa meidät laitettiin vaan tekemään eri juttuja ilman ohjeistusta että miten ne tehdään. Tietenkään en osannut niitä, kuinka voisinkaan. 7 oli aina numerona.



Ylä-asteella liikkaope seisoi cooperin aikana urheilukentän keskellä ja löi tamburiinilla tahtia... Se oli ihan järkky ope jolla oli ne omat lellikkinsä ja muita halveksi. Jos ei ollut esim. hiihtovarusteita, piti käyttää muilta oppilailta koululle jääneitä, vaikka esim. monot ei ois tarkotettu kyseisiin hiihtositeisiin... sairasta.



Lukiossa oli onneksi tosi ihana ope. Oli tanssia ja salilla käymistä ja se piti aina huolen siitä että me nautitaan siitä mitä me tehdään.

Lentopallon harrastajat saivat automaattisesti kympin liiksasta.

Koululiikunnasta (kuten myös kuviksesta ja musiikista) ei pitäisi antaa lainkaan numeroita mun mielestäni. Ainoastaa todistukseen merkintä hyväksytty/hylätty. Minkä sille voi, jos ei ole taiteellisesti/musikaalisesti tai liikunnallisesti lahjakas. Ja tärkeintä kai liikunnassa olisi että kannustetaan ihmisiä liikkumaan omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Eli koululiikunta voisi tuoda esiin näitä eri liikuntavaihtoehtoja; vaikka keilausta, squashia jne.

Vaikka minullakin oli ihan karsea liikkaope yläasteella niin silti olen sitä mieltä että numeron voi antaa. Eihän sillekään "voi" mitään ettei ole matikassa, enkussa jne. lahjakas mutta silti saa numeron. Niissäkin aineissa missä on huono voi silti yrittää parhaansa ja kehittyäkin. Vaikka huipuksi ei koskaan tulisikaan niin aina voi hieman eteenpäin päästä. Toki tuollainen ope mitä kuvailiti tappaa kaiken yrittämisen ilon, toivottavasti ajan kanssa päästään eroon sadistiopeista.

Ja meillä siis yläasteen opettaja pakotti juoksemaan kaatosateessa ulkona, samalla kun itse istui joko autossa tai kävi kahvilla. Yrittäminen ei parantanut numeroa yhtään, antoi ne pärstäkerstoimen mukaan. Liikuntaan joutui osallistumaan sairaanakin, jos vaikka oli tullut hieman flunssaisena kouluun jonkun matikan kokeen tms. takia niin liikkatunnilla joutui samaan rääkkiin kuin muutkin. Ei millään olisi halunnut hyväksyä menkkoja uinnista kieltäytymiseen, tamponitkin kun oli kuulemma keksitty. Ikään kuin tytölle jolla on juuri menkat alkanut olisi kovin helppoa puhua asiasta tai osaisi vielä edes käyttää tamponeja. Eikös jokaisella naisella pitäisi olla valta päättää minkälaista suojaa käyttää. Liikkatunnilla loukkasin kerran itseni niin että veri vaan roiskui eikä meinannut edes laastaria antaa. Lopulta sen sain ja sitten vain takaisin pelaamaan. Pakkasraja talvella oli 20 astetta, mutta vain astmaatikoille. Muiden ei ollut silloin pakko osallistua ulkoliikuntaa, mutta se tiesi numeron laskua. Ope sanoi sen ihan suoraan. Siellä sitten hiihdettiin -25 asteessa kaikki paikat ihan jäässä.

Meilläkin jotkut lintsasivat siksi, itselle ei olisi tullut mieleenikään. Mikään ei ollut nuijempaa, kuin ne reunalla katselevat, joiden kuukautisnaamaa kaikki tuijottivat. Eikö yhtään hävettänyt?

..tamponien käyttäjäksi. En tajua mikä helvetti tätä yhteiskuntaa vaivaa, kun kuudesluokkalaisen pitäisi tunkea pillunsa sisään jotain ja myöhemmin alkaa syömään hormoneja jotta kundi välttyy kortsun käytöltä??

Ala-aste:

- Olen huono ottamaan koppeja (palloa), ja sanoin opelle että pelkään olla etukentällä, etenkin kun vastajoukkueessa oli tyttö joka löi kovaa ja matalata. Sain sitten pallon suoraan otsaani, mutta silti piti jatkaa peliä :( Sanomattakin selvää, että sen jälkeen olin aina kun mahdollista takakentällä...

- Kaaduin kerran luistellessa kovasta vauhdista mahalleen, sattui aivan helkkaristi. Open ainoa "lohdutus" oli: "Äkkiä ylös ja jatka tai et ehdi luistella koko matkaa".

- Ei mulle mutta kaverille: vähän rennomman liikuntatunnin jälkeen kysyi voiko jättää suihkun väliin kun ei tullut hiki. Ope pisti sitten juoksemaan 5 kertaa koulun (iso) ympäri että tulisi hiki - ja kaveri sai nuhteita kun myöhästyi toiselta tunnilta.

Yläaste+lukio (sama liikunnanopettaja)

- Hiihdimme vesisateessa

- Hiihdin kerran koulun suksilla (omista hajosi siteet niin etten ehtinyt saada kuntoon), varmaan 20 v. vanhat joita ei oltu voideltu koskaan voideltu. Olen oikeasti kohtuu hyvä hiihtämään, teninä vedin helposti 25 km lenkkejä. Sanoin opelle, että vähän on huono pito kun luistavat taaksepäin ja vastaus oli:"Vika on aina käyttäjässä, ei koskaan välineissä". Just joo...

- Kerran hiihtotunnilla kysyimme lenkin (8 km) hiihdettyämme josko voisimme jo mennä (minä ja kaveri, oltiin ekoina valmiit) ja tunti loppuu kohta (10 min päästä). Ope pisti sitten hiihtämään vielä yhden lenkin, myöhästyimme seuraavalta tunnilta ja saimme moitteita.

- Ylipäänsä tällä opella oli kummallisia käsityksiä, emme esim. pelannete jalkapalloa, jääkiekkoa tai sählyä, koska ne eivät sovi naisille. Kasilla joku kysyi vanhojentanssien aikaan josko mekin voisimme kokeilla. Open vastaus:"Ne kuuluu lukiolaisille, menkää lukioon jos haluatte tanssia".

- Suunnistuksessa valitimme kun rasti ei ollut siellä missä piti, ope ei ensin uskonut (meillä siis yhdet oppilaat veivät rastin ja toiset hakivat) vaan ihmetteli miten me voidaan olla löytämättä noin helppoa rastia. Uskoi vasta kun lähti itse sitä hakemaan eikä löytänyt (oli väärässä paikassa).

- Laski yhden tytön liikuntanumeron 10->8 kun tämä ei suostunut open suunnittelemaan tanssiesitykseen (tämä oli meidän ikäluokass koulun selkeisti paras liikunnassa)

- Kaikki oli aina kilpailua, ei koskaan mitään vain itseään vastaan tai vaan huvin vuoksi. Kysyin joskus asiasta, ja ope:"Mikäs kilpailussa on vikana?"

- Ja tietty nää klassiset joukkueenjaot esim. pesiksessä kun parhaat saa valita pelaajat. Sählyssä olin hyvä ja siinä pääsinkin usein ekojen joukossa joukkueisiin, mutta sitä ei sitten pelatukaan enää yläasteella ja lukiossa :P

Millaisia kokemuksia teillä on kouluvuosienne liikuntatunneista? Mulla lähinnä karmivia. Astmaatikkona esim. mut pakotettiin juoksemaan siitepölyaikana, sain kohtauksen eikä opettaja tullut ollenkaan luokseni vaan toinen astmaatikkotyttö tuli. Ne ovat jääneet mieleen.

Kuulostaa ihan meidän liikunnanopelta, ikää myöten... Tosin luistelua ihanampaa oli hiihtäminen.

tyrannieukko yläasteella ja lukiossa liikunnan maikkana, joka aina jaksoi muituttaa siitä kuinka hänen tyttärensä oli ammoisina aikoina kuollut aivokalvontulehdukseen. Ja miten se sen tytär liittyi meihin oppilaisiin?

Syksyisin oli aina pesistä/suunnistusta, talvella luistelua hyvällä ilmalla ja huonolla ilmalla uintia/telinevoimistelua/lentistä/koripalloa. Keväällä yleisurheilua urheilukentällä. Ja AINA saman kaavan mukaan.

Mä olin huono ja kömpelö luonnostani liikunnassa, mutta myös kova pitämään puoliani. Siksi kai maikka aina inhosi mua, kun en suostunut menemään sisäliikunnan jälkeen suihkuun koulussa, en suostunut uidessa sukeltamaan (en osaa sukeltaa kuin nensästä kiinni pitämällä ja se oli suuri synti open mielestä), en suostunut juoksemaan cooperia (mulla on kehkot vialliset ja tukehdun jos rasitan itseäni liikaa, mutta se oli vain turhan narinaa open mielestä).

Miksi aina piti mennä vuodesta toiseen samoilla lajeilla? Suunnistusrastitkin oli joka vuosi samassa paikassa, kai koulujen määrärahat riitti vaan niihin yksiin karttoihin, joihin oli merkattu rastien sijainti :D Luistelu oli aina niitä samperin piruettien ja sirklauksien vääntöä, ei koskaan jääkiekkoa (koska se on poikien laji). Yleisurheilu oli myös yhtä mittaamista ja arvostelua ja jos epäonnistui tai oli muuten luonnostaan kömpelö niin maikka huusi "sä et vaan viitsi yrittää". Siis voitteko uskoa?!!

Sanomattakin on selvää, että tämä kyseinen maikka tappoi kaiken yrittämisen halun liikunnan suhteen. En nyt aikuisenakaan harrasta mitään liikuntaa.

Koululiikunnasta (kuten myös kuviksesta ja musiikista) ei pitäisi antaa lainkaan numeroita mun mielestäni. Ainoastaa todistukseen merkintä hyväksytty/hylätty. Minkä sille voi, jos ei ole taiteellisesti/musikaalisesti tai liikunnallisesti lahjakas. Ja tärkeintä kai liikunnassa olisi että kannustetaan ihmisiä liikkumaan omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Eli koululiikunta voisi tuoda esiin näitä eri liikuntavaihtoehtoja; vaikka keilausta, squashia jne.

Veikkaan että koululiikunnan "innoittamana" aika harva meistä enää aikuisiällä juoksentelee lauantain ratoksi coopereita, työntelee kuulaa tai luistelee takaperin sirklauksia oikeaoppisesti takapuoli pitkällä.

Ajoin kerran koulusta yleisurheilukentälle mentäessä pyörällä kolarin. Taju meni hetkeksi, otassa iso vekki ja pyörästä eturengas soikeana. Opettaja laittoi laastarin ja ehdotti, että jos pyöräilisin lääkäriin Mehiläiseen! Sinnehän ei tuolta ollutkaan matkaa kuin noin 20 km... Talutin pyörän kotiin (8 km), soitin äidille ja mentiin lääkäriin. Aivotärähdys ja loppuviikko sairaslomaa.

äitini joutui kävelemään talvella umpihangessa liikuntatunnilla open määräämän monen kilometrin matkan. Oli sota-aika ja ei todellakaan ollut mitään kunnon varusteita tai vaihtovaatteita. Törkeää. Umpihankihan kastaa kaikki vaatteet.



Äitini oli ainoa, joka sen käveli. Hän oli ja on niin tunnollinen. Muut lintsasivat.

telinevoimistelu ja taitoluistelu. Jos et pärjännyt näissä lajeissa niin voi voi, huono numero tuli. Kerran kuukaudessa tehtiin jotain muuta kuten koripalloa, pesistä, suunnistusta, yleisurheilua.



Onneksi yläasteen ja lukion liikanmaikat olivat huipputyyppejä.

Oliko joku pervo?

Aloitus on vanha, vanhempi, vanhin.

Yli 12 vuotta sitten tapahtuneita asioitako täällä pitäisi vielä vatvoa.

On keskusteluaiheet vähissä, kun näitä vanhoja ketjuja tänne pumpataan.

Minulla on hahmotushäiriö ja tuon aikaisella bestikselläni oli lukihäiriö, emme siis osanneet lukea karttaa ja suunnistuksessa meillä oli parina aina joku "normaali"" oppilas. Kerran sitten opettaja  päätti että  "nytpä pistetään Tiina ja Taru opettelemaan" ja laittoi meidät pariksi , valitsi vielä sen kerran kun emme olleet koulun viereisessä metsässä vaan menneet autolla uppo-oudolle alueelle. Tihuutti vettä, oli kylmä. Kuulimme hetken muiden ääniä mutta sitten jäimme kaksin ja koetimme tihrustaa karttaa että " sininenhän on vettä.. me ollaan varmaa.. tässä".  Kävelimme pitkään ja lopulta tajusimme, ettemme löydä enää takaisin. Kukaan ei vastannut vaikka kiljuimme  äänet käheiksi että  vuoroin luokkatovereitamme, vuoroin opettajaa. Siinä sitten pistettiin tupakaksi ja tuijotettin toisiamme että mitäs nyt sitte?!

Lopulta selvisi, että olimme kävelleet noin 10 km ja päätyneet suolle. Opettajan piti hälyttää etsinpartio. Kostoksi seisotti meitä luokan edessä', pakotti tulkitsemaan karttaa ja haukkui idiooteiksi. 

Hiihtokisoissa sauva jäi jumiin ja kun riuhtaisin niin olkapää meni sijoiltaan, ope huusi vaan että hiihdä, hiihdä tai saat nelosen. Kerran luokkakaveri otti lätkäpelin niin tosissaan, että kamppasi minut ja jalka murtui, mutta sehän oli oma vikani kun olin niin kömpelö. Koripallo naamaan=oma vika. Pesäpallo mailasta päähän= oma vika ja olin paska syöttäjä. T. Kärpäsen peruskoulusta selvissä henginnyt

Liikuntaa ei pitäisi arvioida ollenkaan, täysin järjetöntä tällaisen aineen arviointi.