Liikunnanope piti kirjaa tyttöjen kuukautisista

Meilla oli ylaasteella aivan jarkyttava naisope. Kun nain ko. naisen sitten vuosia vuosia koulun paattymisen jalkeen bussipysakilla niin kylmat vareet vaan menivat.



Miten liikunnanopet on melkein kaikki jotenkin hairiintyneita naisia??

aika monet teinit käyttää kaikkia mahdollisia syitä, myös kuukautisia, lintsauskeinona liikuntatunneilla. Kai siinä tulee aika epäluuloiseksi.



Meidän liikunnanope ei hyväksynyt tunnin toiminnasta pois jääntiä edes terveydenhoitajan todistuksella. Jos olisiis cooperin testi niin se oli open mielestä juostava myös toipilaana sen sijaan että olisi esim kävellen kiertänyt urheilukenttää tai tehnytjotain muuta vähän kevyempää - vaikka olisi ollut terveydenhoitajan tai lääkärin todistus. Jos et osallistunut siihen cooperiin, sait poissaolomerkinnän.

vaikka muuten harrastin aktiivisesti liikuntaa. Opettajat antoivat numeroita epäreilusti ja lajivalikoima oli pelkkää lentopalloa talvella ja yleisurheilua muulloin. Muita lajeja ei arvostettu. Ennen ja jälkeen liikuntatuntien pukuhuoneissa oli kauhea kaakatus, toisten arvostelu ja haukkuminen ja henkistä kiusaamista tyttöjen kesken.



Uimakerrat ne vasta vastenmielisiä olivatkin. Uimaopettajat olivat uimahallilta ja olettivat ,että kun kerran näyttivät jonkin asian niin kaikki osasivat sen sitten heti.



Ala-asteella jos ei jaksanut uida 25 m niin joutui olemaan matalassa 10 m lastenaltaassa. Siellä liian matalassa altaassa ei ainakaan oppinut mitään. Mitenkähän olettivat, että siellä yhtäkkiä olisi karttunut uimataito ja jaksaminen niin että olisi mennyt se 25 m, kun ei sitä päässyt edes yrittämään? Älytöntä.

Puistattaa vieläkin kun ajattelee. Siitä olen iloinen, ettei koululiikunta onnistunut tappamaan innostustani liikkumiseen, vaikka lähellä oli.

sellaiselle aralle, itsestään epävarmalle ja koulukiusatulle tytölle, jollainen olin.



Pelkäsin liikuntatunteja, ja menin siellä aina aivan lukkoon. Tykkäsin yksilöliikunnasta, kuten lenkkeilystä, hiihtämisestä tai vaikka jumppaamisesta, ja meillä oli aina jotain joukkuepelejä, tai sitten niitä ainaisia testejä joissa meidät laitettiin paremmuusjärjestykseen.



Hiihdosta tykkäsin ja olin hyvä siinä, mutta senkin ilon opettaja minusta tappoi, kun haukkui hiihtotyylini ja vielä pitkän, ihanan vauhdikkaan lenkin jälkeen kysyi kettuillen, että "tuliko sun vähän huono olla kun noin lujaa menit". Argh.

Ei tehnyt numeroa mistään menkoista, kannusti tällaista(kin) huonoa liikkujaa monipuolisilla vaihtoehdoilla ja esim. sairastelujen yhteydessä oli tarkka, toipilaille ei rasitusta. Ei siellä kuitenkaan löysäilty, eli aina oli jotain aktiviteettia varalla jos ei voinut osallistua suunnitelman mukaiseen.

Sehän on uimahallien perussääntönä. Ei koululaisryhmiäkään pysty niin valvomaan, että uimataidottomat voisi päästää syvään altaaseen.

Ala-asteella jos ei jaksanut uida 25 m niin joutui olemaan matalassa 10 m lastenaltaassa. Siellä liian matalassa altaassa ei ainakaan oppinut mitään. Mitenkähän olettivat, että siellä yhtäkkiä olisi karttunut uimataito ja jaksaminen niin että olisi mennyt se 25 m, kun ei sitä päässyt edes yrittämään? Älytöntä.

Meillä ainakaan ei päästetty niitäkään. Jos yhtään otti altaan reunasta kiinni 25 m matkalla niin heti tuli passitus takaisin lastenaltaaseen.

Sehän on uimahallien perussääntönä. Ei koululaisryhmiäkään pysty niin valvomaan, että uimataidottomat voisi päästää syvään altaaseen.

Ala-asteella jos ei jaksanut uida 25 m niin joutui olemaan matalassa 10 m lastenaltaassa. Siellä liian matalassa altaassa ei ainakaan oppinut mitään. Mitenkähän olettivat, että siellä yhtäkkiä olisi karttunut uimataito ja jaksaminen niin että olisi mennyt se 25 m, kun ei sitä päässyt edes yrittämään? Älytöntä.

joka tehtiin niin, että kaksi tyttöä valitsi vuoronperään muista kenet haluaa joukkueeseensa. Siinä jos missä tehtiin aina selväksi kuka on kenenkin kaveri ja kuka on ei-toivottu henkilö. Aina ne samat jäivät viimeisiksi ja joskus niistä parista viimeisestä riideltiin kuka "joutuu" ottamaan heidät. Täytyy olla todella nöyryyttävää lapselle.



Ei kai tällaista enää harrasteta kouluissa?

Eli ryhmiin jaetaan satunnaisemmin, tai esim ope jakaa. Meillä käytettiin joskus ala-asteella mainitsemaasi valintajakoa pesiksessä ja aina sai jännätä, että tuleeko nopeasti valituksi. Olin aika hyvä liikunnassa, mutta pesiksessä oli aina paineita palloon osumisesta.



Muistan elävästi kuinka ala-asteen liikkamaikka söi Mars-patukkaa sateenvarjon alla, kun me tytöt pelasimme vesisateessa jalista... On niin törkeää, että melkein naurattaa!



Lukiossa meillä oli ihana maikka!

joka tehtiin niin, että kaksi tyttöä valitsi vuoronperään muista kenet haluaa joukkueeseensa. Siinä jos missä tehtiin aina selväksi kuka on kenenkin kaveri ja kuka on ei-toivottu henkilö. Aina ne samat jäivät viimeisiksi ja joskus niistä parista viimeisestä riideltiin kuka "joutuu" ottamaan heidät. Täytyy olla todella nöyryyttävää lapselle.

Ei kai tällaista enää harrasteta kouluissa?

voi, että kuinka monesti olisin halunnut olla poika ja päästä pelaamaan jalkapalloa. En koskaan osunut palloon pesiksessä, joten arvata saattaa, että olin nimenomaan niitä viimeksi valittuja :(



Suihkuhomma oli ihan karmeaa. Onneksi ei tarvitse enääolla koululiikunnassa mukana. Liikunnasta sentään pidän vieläkin.

Meillä oli joko pesäpalloa, telinevoimistelua/jumppaa tai lentopalloa 90-luvulla. Pari kertaa futista sisähallissa, jääkiekko korvaantui ringetellä koska yksi(!) tyttö pelasi sitä. Vihasin talvella hiihtämistä, koska en ollut siinä hyvä ja aina piti mennä jonossa- kiva olla se, jolle huudellaan "vähän vauhtia", kun sukset lipsuvat mäessä!! :( Pakolliset urheilukisat (pituushyppy ok, muut hirveitä), rastit sateessa, uiminen poikien kanssa... ei,ei, ei. Yläasteella lajit muuttuivat ihan fiksuun suuntaan, oli mm. aerobicia, uimahyppyä (ilman poikia!!), keilausta jne. Nyt kun tuota muistelee, niin tuntuu että ala-asteelaiset olivat jotain simputettavaa massaa mutta teinejä kunnioitettiin vähän. Ala-asteella opettajat ajoivat sateessa autolla puolen kilometrin välimatkan koulun ja hallin väliä, lapset tarpoivat sateessa. Yläasteella ope totesikin että "jahas, siellä sataa. Pelataankin pingistä tänään!".

tyrannieukko yläasteella ja lukiossa liikunnan maikkana, joka aina jaksoi muituttaa siitä kuinka hänen tyttärensä oli ammoisina aikoina kuollut aivokalvontulehdukseen. Ja miten se sen tytär liittyi meihin oppilaisiin?



Syksyisin oli aina pesistä/suunnistusta, talvella luistelua hyvällä ilmalla ja huonolla ilmalla uintia/telinevoimistelua/lentistä/koripalloa. Keväällä yleisurheilua urheilukentällä. Ja AINA saman kaavan mukaan.



Mä olin huono ja kömpelö luonnostani liikunnassa, mutta myös kova pitämään puoliani. Siksi kai maikka aina inhosi mua, kun en suostunut menemään sisäliikunnan jälkeen suihkuun koulussa, en suostunut uidessa sukeltamaan (en osaa sukeltaa kuin nensästä kiinni pitämällä ja se oli suuri synti open mielestä), en suostunut juoksemaan cooperia (mulla on kehkot vialliset ja tukehdun jos rasitan itseäni liikaa, mutta se oli vain turhan narinaa open mielestä).



Miksi aina piti mennä vuodesta toiseen samoilla lajeilla? Suunnistusrastitkin oli joka vuosi samassa paikassa, kai koulujen määrärahat riitti vaan niihin yksiin karttoihin, joihin oli merkattu rastien sijainti :D Luistelu oli aina niitä samperin piruettien ja sirklauksien vääntöä, ei koskaan jääkiekkoa (koska se on poikien laji). Yleisurheilu oli myös yhtä mittaamista ja arvostelua ja jos epäonnistui tai oli muuten luonnostaan kömpelö niin maikka huusi "sä et vaan viitsi yrittää". Siis voitteko uskoa?!!



Sanomattakin on selvää, että tämä kyseinen maikka tappoi kaiken yrittämisen halun liikunnan suhteen. En nyt aikuisenakaan harrasta mitään liikuntaa.



Koululiikunnasta (kuten myös kuviksesta ja musiikista) ei pitäisi antaa lainkaan numeroita mun mielestäni. Ainoastaa todistukseen merkintä hyväksytty/hylätty. Minkä sille voi, jos ei ole taiteellisesti/musikaalisesti tai liikunnallisesti lahjakas. Ja tärkeintä kai liikunnassa olisi että kannustetaan ihmisiä liikkumaan omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Eli koululiikunta voisi tuoda esiin näitä eri liikuntavaihtoehtoja; vaikka keilausta, squashia jne.



Veikkaan että koululiikunnan "innoittamana" aika harva meistä enää aikuisiällä juoksentelee lauantain ratoksi coopereita, työntelee kuulaa tai luistelee takaperin sirklauksia oikeaoppisesti takapuoli pitkällä.

koska olin kömpelö.

kun otti opettajalta kerran syyslukukauden ja kerran kevätlukukauden alussa poskeen.. todistuksessa komeili aina kymppi..

Koululiikunnasta (kuten myös kuviksesta ja musiikista) ei pitäisi antaa lainkaan numeroita mun mielestäni. Ainoastaa todistukseen merkintä hyväksytty/hylätty. Minkä sille voi, jos ei ole taiteellisesti/musikaalisesti tai liikunnallisesti lahjakas. Ja tärkeintä kai liikunnassa olisi että kannustetaan ihmisiä liikkumaan omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Eli koululiikunta voisi tuoda esiin näitä eri liikuntavaihtoehtoja; vaikka keilausta, squashia jne.

Miesopettaja pakotti kaikki tytöt (ei poikia) suihkuun liikunnan jälkeen. Me seisottiin alasti jonossa odottamassa vuoroamme ja ope istui vieressä katsomassa. Selvä pedofiili siis. Sinä syksynä teeskentelin joka ainoa liikuntapäivän aamu mahakipuja, ja jos äiti ei antanut jäädä kotiin, menin itkien. Kukaan meidän lasten vanhemmista ei koskaan ihmetellyt mitään, ei kysynyt mitään. Myöskään koululla asiaan ei puututtu pitkään aikaan. Olin 9-vuotias.

kun oli ilmoittanut kerran olevansa poissa kuukautisten takia uinnista, piti seuraavat kaksi kertaa käydä. Ei pidetty mitenkään ihmeellisenä toimintana ja pääsipäs silti joskus lintsaamaan!!!

Olen usein ajatellut tätä opettajaa, joka oli meillä siis sijaisena, että mihin meni meidän koulusta ja onko YHÄ opettajana. Kammottava ajatus.