Jos ette saisi (ette olisi saaneet) yhteisiä lapsia niin tulisiko teille ero?

Kyllä se ero meilläkin lähellä oli. Rakkautta oli paljonkin, mutta, mutta....



Lopulta lapsi elämäämme saapui. En tiedä kuinka olisi käynyt, enkä halua spekuloidakkaan. Nyt kaiken kokeneena, yhdessä vahvempana kuin koskaan!

Olimme jo itseasiassa asenoituneet siihen että meillä ei sitten lapsia tulekaan, ja tehdään kaikkea muuta kivaa yhdessä, nautitaan siitä mitä meillä on, nimittäin rakkaus ja yhteiset harrastukset.



Mutta sitten tapahtuikin ihme ja saimme silti vielä lapsen...:-)

se on yhteinen, yhdistävä ongelma sekin.Olisimme varmaan molemmat, jonkun toisen kumppanin kanssa saaneetkin lapsia, mutta kun yhdessä ei saatu niin ei niitä muidenkaan kanssa harkittu. Meillä on hyvin vanha liitto.

Saatiin lapset luovuttajan munasoluilla. Vaikea sanoa, miten olis käynyt jos hoidot ei olis onnistuneet... oli se niin raskasta aikaa.

Oltiin alunperinkin kahden vaiheilla koko lastenhankinnan suhteen mutta päädyttiin lopulta perhe-elämän kannalle.



Vaikea sanoa miten olisi käynyt jos lapsia ei olisikaan tullut. Olisi ollut helppo kallistua vapaaehtoisen lapsettomuuden puolelle, mutta en tiedä miten katkeralta palalta se olisi tuntunut jos päätös ei olisikaan ollut omissa käsissä.

Ei se ole ollenkaan outoa, varsinkin jos on suuri halu saada lapsia ja niitä ei voi saada johtuen vaikkapa toisen hedelmättömyydestä. Ihan normaali syy erota.

Olis se ero silti voinut tulla.



Lapsettomuus on semmoinen juttu, että sitä et voi mitenkään järkeillä etu- etkä takakäteen. Se on joskus kaiken järjenkin vastainen kaipuu saada oma lapsi.

Mennessämme naimisiin lupasimme rakastaa toisiamme ja seistä toistemme rinnalla niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Jos olisimme avoliitossa, en olisi asiasta ihan niin varma.

Me sovittiin asia jo ennekuin alettiin yrittämään lapsia. Päätettiin, että jos niitä ei tulen, niin asia hyväksytään. Sitten oltaisin tehty asioita joita lasten kanssa ei voi tehdä. Lähdetty vaikka kiertämään maapallo.

Minulla on kaveri (nainen) joka on teini-iästä asti tiennyt että hän ei tule saamaan biologista lasta. Nyt kun asia olisi ajankohtainen (lähipiiri lisääntyy) niin hänellä on kriisi asian suhteen: ei oikeastaan edes haluaisi lapsia (on varmaan niin tottunut ajatukseen), mutta hän tuntee katkeruutta siitä että hän ei ole alunperinkään voinut itse sitä päättää.



Hän jumittaa hetkittäin tosi pahasti tuohon lapsettomuuteensa. Toivottavasti miehensä kestää sen!

Nyt kolmen lapsen äitinä on aika vaikea asiaa edes ajatella, mutta silloin ennen lapsia tarpeeni saada lapsia oli niin vahva, että olisi ollut minulle todella iso kriisi, jos lapsia ei olisi tullut.

Toki olisi ensin käyty kaikki lapsettomuushoidot ja mietitty adoptiot ja muut. Ei niiden lapsien olisi meillä tarvinnut olla biologisia omia lapsia.

ja ihan rehellisesti täytyy näin todeta! Minulle itselleni lapset ovat henk.koht. niin tärkeitä, että jos "syy" lapsettomuuteen olisi todistattavasti ollut miehessä, eikä minussa, niin luulen, että jossain vaiheessa olisi rakkaus kerta kaikkiaan "loppunut", sillä lapsen kaipuu olisi kasvanut niin suureksi..



Tiedä sitten miten olisi oikeasti tuosa tilanteessa käynyt, sillä en ole koskaan moista tosissani joutunut ajattelemaan...me kun saimme lapsia helposti ja vieläpä enemmän kuin alunperin oli tarkoituskaan:) Hyvä näin!

että meilläkin yhteistä taivalta oli ennen lapsettomuutta 10 vuotta eli teineinä yhdessä alettiin kulkea. Minä en edelleen ymmärrä ihmisiä, jotka voivat jatkaa elämäänsä ilman lapsia, kun se lapsen kaipuu oli itselläni niin voimakas, mutta kunnitoitan ihmisiä todella, jotka niin pystyvät tekemään. Jatkamaan tätä yhtä elämää, mikä meille on annettu, muullatavalla. Hatunnoston arvoista kyllä! Ehkä minä olen siinä niin heikko, sillä nuo 6 vuotta elämästäni olivat aivan kauheita. Yhdessä kuitenkin pysyttiin ja todella en tiedä, kuinka olisi sitten lopulta käynyt, jos lasta ei olisi tullut. Olisimmeko yhdessä vai emme. Mieheni oli koko ajan se kantava voima. Olisiko hän sitten jaksanut vielä kuinka kauan? Itse tahdoin välillä antaa jo periksi, niin suhteelle kuin kaikelle muullekkin. En siis millään muotoa ollut hyväksynyt lapsettomuutta, enkä ajatellakkaan elämää ilman lasta. Edelleen aihe on minulle todella vaikea ja olenkin sitä käynyt purkamassa ammattiauttajan luona näin jälkikäteen. Mieheni myös. Ehkä ihmiset näissäkin asioissa ovat erilaisia ja tuntevat asiat eritavalla sekä osaavat käsitellä asioita erilailla.

Siis jos biolapsia ei saataisi ja mies olisi kieltäytynyt adoptiosta. Olimme jo suhteen alkumetreillä sopineet että lapsia tulisi tavalla tai toisella, ja jos mies olisi siinä asiassa muuttanut mielensä niin en olisi halunnut enää jatkaa suhdetta.

ole koskaan potenut vauvakuumetta. Päinvastoin, ajatus lasten hankkimisesta ahdisti todella. Kun sitten selvisi etten saa koskaan lapsia, olin helpottunut.



Kerroin sen miehelleni heti tavatessamme, hän hyväksyi asian ja nyt elelemme lapsista haaveilematta yhdessä.

alettiin seurustelemaan tosi nuorena ja eka lapsikin syntyi ku oltiin tosi nuoria.

oltiin erossakin aika kauan välissä ja palattiin yhteen rakkauden ja lapsen takia. jos lasta ei olisi ollut en usko että olisimme yhteen palanneet. rakastamme kyllä toisiamme emmekä tällähetkellä ole yhdessä pelkästään lasten(2kpl) takia,

Olen aina tiennyt haluavani lapset nuorena ja jos syy lapsettomuuteen olisi miehessä uskon että olisimme jatkaneet eri teitä lopullisesti. mulle on aina ollut varmaa että lapsia haluan. jos syy olisi ollut minussa luulen että mieheni ei sen takai minua olisi jättänyt mut ero olisi tullut muista syistä.

haluan että minua rakastetaan.

Olen niin ylitiöromatikko, jos siis emme olisi saaneet lapsia, en usko että olisimme eronneet.

kun niitä ei ole! Muista syistä pysytään yhdessä, jos pysytään. Se on niin hallitseva asia elämässä, että tuo mukanaan monta muutakin ongelmaa ja epäkohtaa sekä oman itsensä tutkiskelua jne. Romantiikka on kaukana....

Itse ex-lapseton ja tiedän, että ei olisi erottu jos ei lasta olisi saatu.



Lapsettomuus ja varsinkin kapsettomuus siinä vaiheessa kun kaikin keinoin yritetään on kyllä todellinen kriisi yhteiselon aikana. Me oltiin juo luopumassa yrityksestä, koska sen aiheuttama stressi vaikutti voimakkaan negatiivisesti suhteeseemme. Olimme sopineet, että olemassa olevat alkiot käytetään ja jos niillä ei tärppää luovutetaan, jotta saamme suhteen kuntoon ja voimme alkaa parantua ja elää taas onnellisina. Meille kävi hyvin. Nyt on noista alkioista syntynyt yksi terve ja ihana lapsi ja toinen tulossa :). Enää ei ole pakkasessa mitään jäljellä, joten tähän loppuu bio-lapset. En tiedä josko joskus myöhemmin innostutuaan adoptoimaan...

Tai sitten ei.