Siis ei voi olla totta!! Opettaja pakotti lapset suihkuun!
Lapseni on 4. luokalla ja tapana on käydä liikuntatuntien jälkeen suihkussa. Nyt kuitenkin melkein kaikki tytöt (kahta lukuunottamatta) oli unohtanut syysloman jäljiltä pyyhkeet kotiin. Opettaja pakotti tytöt kuitenkin suihkuun, vaikka ei ollut millä kuivata itsensä. Tytöt olivat aikansa ihmetelleet mihin kuivaavat, mutta ei ollut löytynyt mitään sopivaa, joten pakko oli pukea vaatteet märkää ihoa vasten.
Mitä mieltä olette tälläisestä?
Kommentit (98)
ei kevättodistukseen kannata odottaa hyvää tai kiitettävää arvosanaa liikunnasta
KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 4. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ/ peruskoulun opetussuunnitelman perusteet, liikunta
Oppilas
hallitsee motorisia perustaitoja ja osaa soveltaa niitä eri liikuntamuodoissa
osaa juosta, hypätä ja heittää
osaa voimisteluliikkeitä ilman välineitä, välineillä ja telineillä
osaa ilmaista itseään liikunnan avulla ja liikkua rytmin tai musiikin mukaan
osaa käsitellä pelivälineitä leikeissä ja harjoituksissa sekä toimia peleissä
osaa liikkua luonnossa opetuskarttaa hyväksi käyttäen
osaa luistelussa liukumisen, eteenpäin luistelun ja jarrutuksen
pystyy liikkumaan suksilla monipuolisesti
pystyy uimaan monipuolisesti uintisyvyisessä vedessä
toimii pitkäjänteisesti ja suhtautuu realistisesti omiin suorituksiinsa
osaa pukeutua tarkoituksenmukaisesti liikuntaa varten ja huolehtia puhtaudestaan
toimii itsenäisesti ja ryhmässä sovittujen ohjeiden mukaan sekä osallistuu vastuullisesti
ja yritteliäästi liikunnan opetukseen.
osaa pukeutua tarkoituksenmukaisesti liikuntaa varten ja huolehtia puhtaudestaan
nimenomaan liittyi aiheeseen, kun suurin osa porukkaa kyseenalaistaa koko peseytymisen mielekkyyden.
Käsipapaperiakin olisi kaiketi ollut?
Tunti loppui 5 min aiemmin ja suihkuja oli peräti 6 kpl, tyttöjä yli 30. Kun liikkaa oli ennen ruokailua, ei ehtinytkään välkälle ollenkaan. Tai myöhästyi seuraavalta tunnilta ja kas, oppilas siinä moitteet sai; mitäs hidastelit suihkussa! Voi yök niitä liikkatunteja kaikkine pakottamisineen. No, liikuntainnostus katosi 20 vuodeksi, varmaan siinä oli tavoite saavutettu.
nuoruuden eläneet mammatko ne täällä vouhkaa?
Käsipaperia ei ollut kuulemma, ei minulla sentään ihan tyhmä lapsi ole! Niin ja miksi ei pyyhkinyt itseään märkään hikiseen paitaan..... kaipa se tuntui inhottavalta? Sen jälkeen olisi suihku ollut yhtä tyhjän kanssa.
Joka tapauksessa opettaja teki väärin pakottaessaan lapset suihkuun ilman, että on jotain mihin kuivata itsensä.
ap
oli kun unohtivat pyyhkeet ja muuten ovat asiallisia tyttöjä niin ope kyllä teki väärin, eri juttu jos alkaa olla tapana unohdella niin sitten "kovemmat otteet"
Suihkussahan tulee muutenkin kylmä ja jos ei ole mihin kuivata....Hui.
Itse kyllä soittaisin opelle tai reksille, tuollaiset opet alkaa helposti muissakin asioissa kukkoilemaan, puhdasta ilkeyttähän tuo on ollut. Voin kuvitella miten on päässään pihissyt ja miettinyt, että tytöthän MENEE suihkuun kun MINÄ niin määrään...
Ja joo, minullakin on ikäviä muistoja ala-asteelta jotka vauhdittavat mielipidettä..
Meidän käntty ope päästi meiät viittä vaille ennen tunnin loppua suihkuun kun siihen aikaan meidän bussikyytiläisten olisi jo kovasti pitänyt olla pysäkillä.. Onneksi kaverini isukki oli koululautakunnan puheenjohtaja siihen aikaan, oli kohta ope kurissa ja herran nuhteessa=)
Tässä viestiketjussakin tulee ilmi valtava katkeruus opettajia kohtaan ja sitä sitten puretaan oman lapsen koulunkäynnin kautta ilkeilemällä opettajille. Vanhempien suurin huvi tuntuu nykyään olevan opettajien pompottaminen, lapsille ilmeisesti jo kotona opetetaan ettei niitä opettajia tarvitse totella. Sitten ihmetellään kun oma kultamussukka ei pärjää koulussa ja jos koulusta tulee negatiivista palautetta, vika on tottakai opettajissa.
Taidan vaihtaa ammattia, opettakaa itse kakaranne.
En kuule itsekään käy, ketään ei sitä paitsi voi pakottaa esiintymään alasti muiden edessä! Käytkö itse suihkussa joka kävelyreissun jälkeen? Kun lapset leikkivät ulkona ja tulevat kotiin niin suihkuun???
tällaisten vanhempien takia mietin ammatin vaihtoa. Miten niille tenaville kykenee opettamaan mitään, jos vanhemmat ovat esim. sitä mieltä, ettei liikunnan jälkeen tarvitse käydä suihkussa????????
Erityisen kiva on opettaa liikunnan jälkeen luokallista näitä puhtaita lapsukaisia, jotka ihan vähän vain lämpenivät liikuntatunnilla -jos ei tullut kuuma, taisi olla huono tunti.
Jos suoraan sanotaan, niin peruskoulumme on läpimätä laitos ja suurin osa opettajista täysin kykenemättömiä hoitamaan kasvatus- ja opetustehtävää. Pahimipia koulukiusaajia ovat usein nimenomaan opettajat. Opettajien koulutus on surkeaa ja koulutukseen valikoituva joukko täysin alalle sopimattomia. Koululaitos on ajasta jäljessä sellaiset 30 vuotta.
Koulussa on säännöt, joita noudatetaan. Ei siellä aleta hyppimään jokaisen mamman mielipiteiden mukaan. Piste.
En kuule itsekään käy, ketään ei sitä paitsi voi pakottaa esiintymään alasti muiden edessä! Käytkö itse suihkussa joka kävelyreissun jälkeen? Kun lapset leikkivät ulkona ja tulevat kotiin niin suihkuun???
siis auktoriteetteja, piti sanomani.
Lapsille on tosi hankalaa, jos vanhemmatkin kapinoivat lapsen tavoin koulun sääntöjä vastaan. Se on hyvin suomalainen, herravihasta kumpuava ilmiö. Lapset voisivat paljon paremmin, jos heidän vanhempansa edes yrittäisivät vapautua lapsuuden traumoistaan ja aidosti tukisivat koulua kasvatustyössä.
sillä ole mitään oikeutta kohdella lapsia tuolla tavalla. Vanhemmat, älkää luulko, että opettavat saavat kohdella lapsianne miten vaan! Te vastaatte siitä, miten lapsianne kohdellaan.
Mutta valitettavasti tällä palstalla saattaa olla joku, joka ottaa tollaisen tosissaan. Reps.:-D
Ei tarvitse esiintyä muiden edessä alasti. Ja olisi edelleenkin kiva tietää että ihanko tosiaan jokaisen ulkoilun/liikkumisen jälkeen lapsenne käy suihkussa kun se näköjään koulussakin on niin tärkeää...
Koulussa on säännöt, joita noudatetaan. Ei siellä aleta hyppimään jokaisen mamman mielipiteiden mukaan. Piste.
En kuule itsekään käy, ketään ei sitä paitsi voi pakottaa esiintymään alasti muiden edessä! Käytkö itse suihkussa joka kävelyreissun jälkeen? Kun lapset leikkivät ulkona ja tulevat kotiin niin suihkuun???
En kannata koulun yhteisiä suihkusessioita.
Murrosiän kehityksen pyörteissä ei ole liiemmin halua esiintyä julkisesti alastomana. Omille olen sanonut että voivat toimia niin kuin parhaaksi näkevät, heillä on pyyhe ja taitaa olla tyyliin kainaloiden pesu.
Kotona käyvät ahkerasti suihkussa joten se riittää ja lapset ei haise.
Lisäksi yhdellä lapsistani on ihottumaa niin ei halua olla alasti kaikkien pällisteltävänä jonka ymmärrän täysin. Onneksi opettajansa on ymmärtäväinen ja ei pakota koska tietää tästä ihottumasta.
Luulen että tämä pesupakko on jäänne ajalta jolloin käytiin kerran viikossa saunassa ja kun kouluilla oli vesijohdot ja suihkut havaittiin oivallinen keino puhtauden ylläpitämiseksi. Näistä ajoista on kehitys mennyt eteenpäin ja kaikkien kotona on vesijohdot ja päivittäinen suihkumahdollisuus.
Niin ja miksi ei pyyhkinyt itseään märkään hikiseen paitaan..... kaipa se tuntui inhottavalta? Sen jälkeen olisi suihku ollut yhtä tyhjän kanssa.
Joka tapauksessa opettaja teki väärin pakottaessaan lapset suihkuun ilman, että on jotain mihin kuivata itsensä.ap
ettei lapsille nyt NIIN hiki tule liikatunnilla ja ettei se nyt NIIN inhottavaa ole.
Pullamössö mikä pullamössö.
tarkkaillaan löytyykö lapsen vartalosta mustelmia tai muita pahoinpitelyn merkkejä. Sama juttu on sen kanssa, kun päiväkotilaiset joutuvat riisumaan pikkuhoususilleen mennessään päiväunille. Ei saisi sanoa ääneen, mutta näin asia vaan on...
että jo eka luokkalaisten täytyy mennä suihkuun sisäliikuntatunnin jälkeen. Meillä joskus viime vuosituhannella ei tarvinnut suihkussa käydä. No sitten 5-6:lla ja siitä ylöspäin alettiin pesemään kasvot, kädet, varpaat, kainalot tyyliin pikkupyyhkeellä kuivaksi. Eikä se ollut mitenkään pakollista /open valvomaa, jokainen huolehti hikensä itse pois.
tällaisten vanhempien takia mietin ammatin vaihtoa. Miten niille tenaville kykenee opettamaan mitään, jos vanhemmat ovat esim. sitä mieltä, ettei liikunnan jälkeen tarvitse käydä suihkussa????????
Erityisen kiva on opettaa liikunnan jälkeen luokallista näitä puhtaita lapsukaisia, jotka ihan vähän vain lämpenivät liikuntatunnilla -jos ei tullut kuuma, taisi olla huono tunti.