Miten olette pystyneet antamaan anteeksi miehenne hirveydet?

Jos ei ihmeitä tapahdu niin luultavasti eroamme..



Mieheni haluaa tehdä isyystestit lapsillemme, syyttä. Osoittaa minusta täyttä kunnioituksen, arvostuksen ja luottamuksen puutetta.

Kirjoitinkin tästä jokin aika sitten.

Kannattaako antaa anteeksi ja tulla petetyksi uudelleen? Mistä tietää, että mies on oppinut virheistään?

Kun kakkonen syntyi, tajusin lopullisesti, ettei mies tajua minua eikä meillä ole yhtikäs mitään yhteistä niitä yhteisiä lapsia lukuun ottamatta tietenkin.

Sen jälkeen olen tietoisesti kasvattanut itsenäisyyttäni ja oppinut tulemaan omillani toimeen, siis etten edes odota mitään sen kummempaa itseeni kohdistuvaa huomionosoitusta tms. ja sitten pety aina uudestaan. Jos mies minua joskus harvoin huomio, on se iloinen yllätys.

Näin teen, koska katson, ettei tilanteeni ole mitenkään täysin sietämätön. Monesta syystä, ennen kaikkea lasten takia, on minusta parempi säilyttää perhe koossa.

oli kireä, etäinen ja itsekäs. Muistan kuinka tunsin suurta vihaa häntä kohtaan, kun odotin " yksin" toista lastamme ja hoidin vielä ekaa - vauvaiässä - olevaa lastamme.

Taloudelliset vaikeudet jotka mieheni aiheutti lapsien jälkeen ovat olleet kovin asia mistä on vaikein antaa anteeksi. Se on vaikuttanut ihan siihen ettei ole kiinnostusta miestäni kohtaan, ei huvita seksi. Ei ole halujakaan. On kamalaa kun meillä on aina mennyt loistavasti makkarin puolella ja olemme olleet hyvin läheisyyden kipeitä. Kaipa se mun katkeruus vaan ei anna tilaa sille että voisin alkaa ns uudelleen rakastamaan... en tiie. vaikeaa tää on mutta erota en halua koska tiien että nämä asiat voidaan sopia. Anteeksi antamisen taito on kumman vaikeaa...

On myös joitakin asioita joita en vaan pysty antamaan anteeksi.

Monesti,kuten tänäänkin,olen miettinyt miksi ylipäänsä jatkamme yhdessä kun mitään yhteistä,lasten lisäksi,meillä ei ole.

Tuntuu että hyvät hetket on vain kulissia.

Rakastan vaan en tunne itseäni rakastetuksi.

Pakkoko sun oli sinne kaatosateeseen mennä parkumaan, olisit parkunut sisällä.



Mutta ai niin, sillä ei olisi saanut läheskään yhtä monta sympatiapistettä.

Vierailija:

Pakkoko sun oli sinne kaatosateeseen mennä parkumaan, olisit parkunut sisällä.

Mutta ai niin, sillä ei olisi saanut läheskään yhtä monta sympatiapistettä.

Mieheni käyttäytyi hirviömäisesti minua ja lapsia kohtaan hetkellä, jolloin olin kaikkein haavoittuvaisin. En voi enkä halua antaa sitä koskaan anteeksi. Luottamus on mennyt eikä takaisin tule. Yhdessä olemme silti. Nyt kun kuopus on jo yli 3-vuotias, arki on aika tasaista ja olen kiitollinen jokaisesta hyvin menneestä päivästä. Rakkautta en enää tunne miestäni kohtaan. Miksikö jatkan parisuhdetta? Tunnen kai jotain typerää lojaaliutta - onhan hän kuitenkin lasteni isä. Jos eroaisimme, lapset menettäisivät toisen vanhemmistaan, tiedän sen varmasti. En halua olla kodinrikkoja.

AP tässä:



Jotain todellakin rikkoontui nähtäväsi lopullisesti. Olemme siis edelleenkin yhdessä, mutta en ole enää kokenut samoin kuin joskus aiemmin miestäni kohtaan. Ihmettelen vain hiljaa mielessäni, että mikähän mölli se tuokin on ja miksi ihmeessä sen valitsin.



Niin, seisoin kaatosateessa terassilla (siis en kastunut) itkemässä, koska en kestänyt olla sisällä kuuntelemassa mieheni tunnekylmää nälvimistä enkä jaksanut katsella häntä sillä hetkellä. Vastasyntynyt oli sylissäni, maito valui rinnoista ja veri jalkovälistä... oikeastaan päätin silloin, etten ikinä unohda sitä enkä anna anteeksi.

naisen elämää.

Luulin että olen suunnilleen ainoa, jonka mies muuttui hirviöksi raskauden ja vauvan syntymän myötä. Tilanne tosin korjaantui kun vauva oli vähän isompi, mutta ei se nyt enää mitään pelasta.