Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Apua epätoivoiseen allergian selvittelyyn?!

19.10.2007 |

Olen taas umpikujassa näiden iho- ja vatsaoireiden kanssa.

Meillä on poika, jolla ikää 1v1kk. Nilkoissa on ollut puolivuotiaasta saakka tulehtunutta, vetistävää ihottumaa, joka on pysynyt kurissa vain vahvoilla kortisoneilla. Allergioita on selvitelty, usealla eri lääkärillä (lasten allergologilla) käyty, eri ruokavalioita kokeiltu ja homeopatiat ja aloeveratkin kokeiltu. Apua ei kuitenkaan ole ollut. Ihottuma palaa aina uudelleen. Syksy on menty nyt niin, että laitan 2-3 päivää kortisonia ja ihottuma pysyy pois viikon. Olin jo alistunut tähän rytmiin, kun sain vielä kerran päähäni kokeilla ruokavalion vaikutusta. Päätin jättää maidon ja maitotuotteet viikoksi kokonaan pois. Poika on nyt jo reilun kuukauden juonut tavallista rasvatonta maitoa. Samaan aikaan sain myös ahaa-elämyksen tarkkailla pojan kakkaa, koska tähän asti kakkaa on tullut usein (4-5 krt/päivä), paljon ja se on löysää ja haisevaa. Tämän loisto-oivalluksen myötä olen viimeisen viikon aikana saanut pojan ruokavaliota muokkaamalla kakkaamisen normalisoitumaan eli kakkaa tulee 1-2krt/päivä ja se on kiinteää. Olin varma, että tämän myötä myös ihottuma paranee. Siksi pettymys onkin ollut tässä viime päivinä valtava, kun vanhaan tapaan viikon kuluttua kortisonista nilkat ovat jälleen alkaneet punoittaa ja kutisemaan, lisäksi aivan uuteen paikkaan (polvitaive) ilmestyi punainen ärhäkkä ihottuma-alue.



Eli miten nyt tästä eteenpäin? Ensinnäkin lienee välttämätöntä nyt hoitaa nuo ihottumat taas kortisonilla? Poika on nyt viime päivät syönyt perunaa, parsakaalia, possua, hirssiä, persikkaa ja rypsiöljyä. Tänään annoin taas maitoa, kun en uskalla pidempään pitää kokonaan ilman. Alanko nyt taas laajentamaan ruokavaliota ja tarkkailen vain tuota kakkaa ja ihon hoidan vanhaan tapaan kortisonilla? Vai yritänkö vielä vaihtaa noista ruoka-aineista jotain? Kokeiltu on jo aiemmin yhdistelmiä riisi, possu, mustikka, kaura, soijamaito sekä bataatti,possu, mustikka, kaura, tav.korvike sekä vielä tuo edellinen kaura vaihdettuna hirssiin. Varaanko taas ajan uudelle lääkärille, kun nuo aikaisemmat tyrkyttävät vain sitä kortisonia?



Epätoivoiselta tuntuu, kun mikään ei auta. Toivottavasti joku jaksoi lukea pitkän tarinan ja vielä vastatakin!

T. raksu

Kommentit (35)

Vierailija
21/35 |
28.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

löytyy Vatajan tuotteita. Nakeista meillä se mausteeton, jauhoton, maidoton, soijaton ja viljaton versio ja sitten käy samoilla ominaisuuksilla varustettu paistokinkku:) Nitriititön nakki sisältää muistaakseni kasvisuutetta ja se ei käy meillä ilmeisesti siksi, mutta monille käy sekin.



Ja jos kaura käy, niin Yosat on yksi kiva vaihtoehto jogurtiksi, meillä ananas oli eka joka kävi... Ja tietty jos kaura käy Ehon kaura 100 on aivan loistava uutuusleipä, joka maistuu hyvälle:) Mutta kokeile tehdä Farinan täysjyväriisileipää (lisäät siis vain veden ja esim. Virgino-rypsiöljyä), on yllättävän hyvää:)



Ja muffineita teen myös jälkkäriksi:

1 dl Farinan täysjyväriisijauhoa

1 dl Farinan tapiokatärkkelystä

1 dl sokeria

0,5 tl soodaa

1 dl Virgino-luomurypsiöljyä

Purkki päärynäpilttiä

Sekoita kaikki ja vatkaa huolellisesti muutama minuutti, annostele muffinivuokiin ja paista n. 200 astetta noin 10-15 min. Rakennetta voi parantaa psylliumilla ja ksantaanilla ja kiertoilmauunilla... Ja jos päärynä ei käy, voi sen tilalle laittaa desin keitettyä bataattia yms.



TSEMPPIÄ ALLERGIAELÄMÄÄN!!!

Vierailija
22/35 |
28.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

turvallisinta allergian kannalta ei ole, eli mikä tahansa voi allergisoida!

Yahoon allergiapalstaa pitkään seuranneena tuo jo mainittu päärynäsose tuntuu sopivan monille. P



Meillä lapsi allerginen mm. perunalle, riisille (jota sai puoli vuotta ja kun lopetettiin poskien iho parani viikossa!), persikalle ja monille muille.



Tällä hetkellä ei montaakaan ruoka-ainetta käytössä.



Espoossa Vatajan tuotteita saa ainakin S-marketista ja Citymarketista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/35 |
30.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kortisonit taas laitettu, viikko mennään eteenpäin. Jätin nyt perunan pois ja vaihdoin possun tuohon poroon. Lisäksi persikka vaihtui Piltin päärynään. Tajusin juuri, että possunliha on meillä yhdistänyt kaikkia dieettejä eli sitä poika on saanut koko ajan. Kaikkea muuta on sitten vekslattu ees ja taas. Maitohappobakteereita ollaan käytetty jo pari kuukautta.



Kyllä välillä tuntuu siltä, että lyön hanskat tiskiin ja annan olla koko touhun. Luen ja luen ruokapäiväkirjaa ja yritän löytää yhteyksiä oireiden ja ruokien välillä. Kyttään pojan kakkaa ja tenttaan miestä sen koostumuksesta, jos en ole itse sitä nähnyt. Töissäkin kun pitäisi välillä käydä.



Jos vieläkään oireet ei helpota, vaihdan vielä tuon riisin johonkin muuhun. Sitten en kyllä muuta enää keksi. Kiitos kaikille vinkeistä ja kannustuksesta, monta hyvää neuvoa olen saanut. Ja tietysti lisää neuvoja otetaan vastaan.

Vierailija
24/35 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikkei niitä kukaan lukisikaan :)

Viikko on taas vierähtänyt - poron kanssa. Ja kellontarkasti alkoivat nilkat taas tänään punoittaa. Eli ei ollut ratkaisu tuossakaan. Taidan nyt yrittää vielä ilman riisiä, ehkä perunan tai bataatin ja tavallisen tai kauramaidon kanssa. Sitten pitää varmaan taas varata aika lääkäriin, vain taas kuullakseni, että ei ole allergiaa, saa antaa mitä vain ruokaa ja käyttää kortisonia...

Vierailija
25/35 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

eli saako lapsesi mitään vitamiineja tai kalsiumeja? Niissähän useimmissa on esim. maissia? Ja miten on d-vitamiini, mikä merkki on käytössä? Ja jos käytössä on maitohappobakteeri, niin onhan se varmasti täysin maidoton (esim. tavallinen Gefilus voi helposti aiheuttaa oireita)?



Entä sitten nämä perusjutut, kuten ruokarasva (sininen keiju ainoa täysin maidoton margariini)?



Ja sitten iholle laitettavat perusvoiteet: niillehän voi myös olla allerginen ja joissakin jopa on maidon osia (milk lipids yms.) tai muita sopimattomia osia. Eli perusvoiteista pitäisi katsoa mahdollisimman turvallinen rasva ja sitten testata, sopiiko varmasti. MEillä esim. Basan 3 on ollut hyvä, mutta sekään ei käy kaikille.



Tsemppiä vaan selvittelyyn!!!

Vierailija
26/35 |
04.11.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyviä neuvoja.



Minä ehdottaisin vielä, että tee ruokavalioon yksi muutos kerrallaan ja pitäydy siinä viikko vähintään. Muuten et kyllä tule ikinä pääsemään selville mistä tuo ihottuma johtuu. Tämä vie tietysti enemmän aikaa, mutta tulos olisi selvempi.



Toiseksi, jos lapsi oireilee iholla, mutta ei näkyvästi suolioireilla, niin suolisto voi silti olla huonossa kunnossa ja aiheuttaa nuo iho-oireet. Ja jos/kun suolisto huonossa kunnossa, välttämättä mikään sopiva ei tunnu sopivan.



Edelleen (jankutan) ehdotan myös sitä, että mene esim. 1 viikko 1-3 ruoka-aineella. Ja lisää sitten yksitelleen, jos oireita ei tule. Ravitsemusterapeutilta saat ohjeet ruoka-aineista ja määristä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/35 |
19.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi,



Meidänkin tytön pohkeet olivat auki aaltomaisesti (välillä parempi ja välillä huonompi). Tosin hänellä näkyi testeissä maito, muna ja kotimaiset viljat (ei kaura). Allergisoivien aineiden jättämisen jälkeen kesti monta viikkoa ennenkuin iho näytti paranemisen merkkejä. Täysin iho parani kun suolisto parani, siihen meni 4 kuukautta. (saimme apua antioksidiklinikalta).

Kauramaitotuotteita on tosi paljon saatavilla ja kalsiumilla rikastettuna. Kaurakermat on meillä kaikkien jäsenten ruokavaliossa - ei tarvitse tehdä useita ruokia. Lisäksi annan hänelle puruKalsium -tabletteja. Juoma jää alle minimin ja kaurajugurteissa ei ole kalsiumia. Soijajugurtit eivät maistu meillä.

Meillä voi vieläkin tyttö lehahtaa punaiseksi ja uloste löysäksi, jos saa hieman syötyä muruja pöydän alta ;) Onneksi iho ei enää mene rikki.

Vierailija
28/35 |
19.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauramaitoa tai riisimaitoa voisi tietysti kokeilla, mutta kun en tiedä onko esim. riisille tai kauralle allerginen. Kaikki testit (prick) ovat olleet negatiiviset molemmilla kerroilla, kun testattu. Viikko ilman tavallista maitoa ei ainakaan tuottanut minkäänlaista tulosta. Käytitkö kortisonia tuon neljän viikon aikana ennen kuin iho alkoi parantua? Meillä ainakin iho menisi tosi huonoksi neljässä viikossa (oletan), jos kortisonia ei laitettaisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/35 |
19.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on täsmälleen samanikäinen poika, kuin sinulla. Ihottuma on samanlaista ja samoissa paikoissa, kuin kuvailit omalla lapsellasi olevan. Kakka on meillä normaalia, pikemminkin liian kovaa.

Meillä polvitaipeet alkoivat punottaa ja verestää 3 kk iässa. Lopetettuani imetyksen 6 kk iässä ja Almiron tultua juomaksi, iho parani. Ruokavalioon tuli maissi, riisi, mustikka, hirvi, bataatti ja possu. Iho pysyi hyvänä, kunnes äkkiä menivät kantapäät ja nilkat verille ja visvaa valui. Sibikort auttoi hetkittäin. Neuvottomana menimme allergologille, joka määräsi Fucicort kortisonia nilkkoihin 2krt päivässä viikon kuureina. Ja ihanaa..kantapäät paranivat heti. Ruokavalio oli siis kunnossa, mutta rasvat liian laimeat. Muualle kehoon Essex plussaa. Iho on nyt hyvä. Ruokavalioon olen saanut lisättyä kanan, kauran, päärynän, vadelman ja Oolannin pakasteperunaa.Peruna ja porkkana ei käy. Nyt iho edelleen hyvä. Ainoastaan öistä on tullut levottomat. Tietäisipä vain johtuuko se jostain ruoka-aineesta vai onko vain ikään kuuluvaa...

No any way.Toivottavasti meidän kokemuksista on sinulle jotain apua. On tosi vaikea tietää, mikä on " vain" atooppista ihottuma ja mikä ruoka-aineallergiaa.

Tsemppiä!!!

Vierailija
30/35 |
19.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on myös käytetty ensin Sibicortia ja myöhemmin Fucicortia, pahimmillaan 6 krt/päivä. Nyt käytössä Elocon. Iho paraneekin aina täysin parin päivän kortisonilla, mutta viikon päästä huononee uudestaan eli pysyvää apua noista ei meille ole ollut. Ajattelenkin, että vahva kortisoni piilottaa vaivan eli parantaa oireen, mutta syy on ja pysyy vaan. Taidan nyt alkaa ottamaan uusia ruokia taas mukaan ja seuraan tuota kakkaa. Ehkä meilläkin iho alkaisi osoittaa paranemisen merkkejä useamman kuukauden (eikä siis viikon) jälkeen...

Niin, meillä lääkärit ovat olleet sitä mieltä, että kyseessä on " vain" atooppinen iho ilman allergiaa. Itse en vielä tuota usko.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/35 |
19.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskallat kyllä tuon ikäisellä jättää maidon pois, pelkkä vesikin riittää, kunhan lapsi saa tarvittavan D-vitamiinin & kalkin muuten (10 tippaa D-vitamiinia & 500mg kalsiumia /pv). Ja tietysti kannattaa ensin kokeilla niitä kaura- ja riisimaïtoja (joissa kalsiumia lisätty).



Vaikka atopia onkin ihon ' ominaisuus' , niin kyllähän se on sisäsyntyistä ja elimistön immuunipuolustuksen (yli-)reaktio jotain tekijää/asiaa vastaan. Ja suolistohan on ihmisen suurin immunologinen elin, joten mielestäni on ihan järkeenkäypää, että jos suolisto on ruoka-aineallergia takia huonossa kunnossa, niin se pahentaa atooppista ihottumaa.



Tsemppiä selvittelyyn, meillä sama menossa.. Suolella oireilevilla verikokeesta tehtävät vasta-ainetestit (RAST) näyttää kuulemma yleensä aina negatiivista, joten tarkka välttäminen & altistus on ainoat tavat.. :-( Ja ummetus + ripuli -yhdistelmä on kuulemma usein merkki maitoallergiasta. Kannattaa panostaa hyvän lääkärin löytämiseen, mielestäni niissäkin on eroja.

Vierailija
32/35 |
20.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla, että menee ihan asian vierestä tai teksti on tosi sekavaa. Olisi niiiiiin hirmuisesti kirjoitettavaa..



Allergiat on toki hyvä selvittää. Mutta oikeasti, aina kyse ei ole pelkästään allergiasta. Itselläni on atoopikkopoika 2v, jonka kanssa on vaan joutunut hyväksymään sen tosiasian, että vaikka poika eläisi vedellä ja minä tekisin kaikkeni ihottuman poispitämiseksi, niin se elää vain omaa elämäänsä. Alkuun minäkin mietin kaikki allergiat ja vatkasin jotain parsakaaliakin edes takaisin, kun en ollut varma sopiko se pojalle vai ei. Kunnes pikkuhiljaa opin sietämään ihottumaa.. Sen jälkeen otinkin periaatteeksi sen, että niin kauan kuin pojalla oli vain siellä täällä vähän ihottumaa, en ajatellut sen olevan allergiaa vaan atopiaa. Jos ihottuma sen sijaan alkoi levitä laajalle, niin se oli merkki allergiasta. Näin kävikin sitten ainoastaan tomaatin kohdalla, jota sitäkin poikaa sietää nykyään silloin tällöin.



Tämä kirjoitan siksi, että vauvana (Noin vuoden ikäiseksi asti) pojalla juuri nilkat olivat pahin ihottuma-alue. (Tosin ennen allergioiden löytymistä pojalla oli vetistävää ihottumaa päästä varpaisiin..) Nilkkoja pääsee herkästi raapimaan ja toisaalta sukat ja sukkahousut sekä kengät hiostuttavat ja puristavat ja siten tekevät nilkoista kutiavat.



Nyt kun ilmat vähitellen kylmiävät, niin kortisoni voi tuoda hetkellisen avun, mutta monesti ihottuma lehahtaa uudestaan hetken päästä. Meillä pojan jalkoja joutui viime talvena säännöllisesti rasvaamaan kortisonilla, tosin lopulta sitten jouduttiin valohoitoon, kun ei enää kortisonillakaan tullut paremmaksi. Kesällä iho oli paljon parempi, mutta nyt taas menossa pahempaan suuntaan. Ja meillä siis syynä on ihan vain atooppinen ihottuma. Allerginenkin toki edelleen on maidolle ja kananmunalle.



Kortisonin käyttöä ei kannata pelätä. Kun hoito on noinkin paikallista kuin nilkat (ja taipeet), niin määrä on hyvin pieni. Meille ihopolilla on pahimpiin kausiin neuvottu, ettei kannata pitää viikkojen taukoa, koska iho lehahtaa satavarmasti. Siksi siis viikon tai kahden viikon kortisonikuurin jälkeen jatkan sitä ylläpitohoitona 1-2 päivänä viikossa. Iho pysyy hyvässä kunnossa.



Vetistävään ihottumaan aivan loistojuttu ovat keittosuolakääreet. Keittosuolaa voi tehdä itsekin tai ostaa apteekista, se ei ole kallista. Puhdasta lakanakangasta kastetaan siihen suikaleina, kiedotaan ihottuma-alueen ympärille ja päälle vielä puhdas kuiva lakanasuikale. Saa olla vaikka yön yli. Se kuivattaa ihottuman tehokkaasti. Tolla keinolla mä korvasin pojan ollessa pienempi silloin tällöin kortisonin käyttöä, koska se on tohon vetistävään ihottumaan jopa melkein kortisonia tehokkaampi.. vaivalloisempi vaan.





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/35 |
20.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosin nyt kun luin sun tekstin, niin sen sanon, että meille on siis riittänyt Hydro-Kortison ja Sibicort tohon rasvaukseen, mutta se edellyttää siis sitä ylläpitohoitoa. Meillekin tk-lääkäri määräsi noita vahvempia kortisoneja ja ihopolilla olivat aivan kauhistuneita, miten niin pienelle on joku mennyt määräämään niin vahvaa kortisonia.. Se kyllä paransi aina ihon, mutta ihottuma tuli entistä rajumpana takaisin..



Tätä en osoita kenellekään, mutta täytyy sanoa, että tk-lääkärin ohjeilla olin aivan sekaisin. Meillä " kävi tuuri" ja pääsimme ihotautipolille isoon sairaalaan. Siellä olemme saaneet loistavaa ohjausta ja ennen kaikkea henkistä helpotusta. En ole syypää pojan ihottuman lehahteluun ja vaikka tekisin mitä, niin se ei silti takaa ihottuman pois pysymistä. Se oli mulle hirvittävä helpotus!

Vierailija
34/35 |
20.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta jos jostain ruuasta menee vatsa sekaisin, niin se täytyy pitää poissa. Näin on minulle lääkäritkin sanoneet. Jos ruoka ei imeydy kunnolla, lapsi ei saa riittävästi ravintoaineita ja kasvu voi hidastua. Atooppinen iho tosiaan ärtyy vaikka mistä, joten jos ihottuma on vain tietyssä kohtaa eikä näytä reagoivan ruokiin, niin kannattaa yrittää selvittää muita tekijöitä. Nilkoista tulee ekaksi mieleen kurahousut ja kumpparit, jotka hiostaa. Tai sitten villa tai polyamidi sukissa. Minua villasukat pistelee ja aiheuttaa ihottumaa jopa puuvillasukkien läpi. Atooppinen iho voi olla uskomattoman herkkä ärsytykselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/35 |
21.10.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Empä tiedä noista kortisonien vahvuuksista. Kyllä minuakin ensin kauhistutti noin vahva kortisoni, mutta toisaalta kun nykyisin joudun laittamaan sitä vain 1-2 päivää (kerran, illalla) ja seuraavan kerran viikon päästä, niin mahtaako se kortisonin määrä sinänsä olla sen isompi kuin mietoa kortisonia viikko putkeen. Nämä nyt on kuitenkin yksityisen lastenallergologin määräämiä, jotta kai niitä uskaltaa käyttää. Vaikka en sitä tietenkään mielelläni tee (ja olen asiaa puinut täällä aiemminkin), mutta tällä hetkellä se näyttää olevan ainut vaihtoehto.



Vaikka lääkärit ovat kallistuneet siihen, että allergiaa ei olisi, minä en saa rauhaa asiasta, ennen kuin tiedän tehneeni kaikkeni asian selvittämiseksi. Ja perin pohjin sitä ei mielestäni ole selvitetty. Siksi taas aloitin tuon ruokavaliorumban. Helpompaahan se olisi vain tyytyä tilanteeseen ja uskoa, että iho nyt vaan lehahtelee, teki mitä teki. Ja voi olla että tuo on lopputulos kuitenkin. Meillä nuo nilkat eivät vain ole missään vaiheessa olleet paremmat. Eivät edes, tai varsinkaan kesällä, vaikka olivat paljaana ja saivat aurinkoa ym. Siksi en usko pelkkään atopiaan. Nyt pakkasten tultua on käsiin ja selkään tullut mielestäni selviä atopia laikkuja, jotka ovat kuivia ja ihan erilaisia mitä nuo nilkat.



Tänään aloitin riisimaidon. Yllättäen poika suostui sitä jopa pieniä määriä juomaan! Kokeilen sitä nyt vaikka pari viikkoa ja seuraan tuota kakkaindikaattoria. Hassua muuten, että kukaan lääkäreistä ei ole kysynyt, millaista pojan kakka on. Enkä minä tyhmyyttäni ole asiaan kiinnittänyt huomiota. Tai siis onhan se tietysti todettu, että kakkaa tulee paljon ja usein, mutta asian yhteyttä en ole tajunnut ennenkuin nyt.