Hoitajat, mitä luulette " kansan tuelle" tapahtuvan kun ensimmäinen lapsiuhri kuolee työtaistelunne takia?
Kommentit (48)
Eikö av-mammat ymmärrä, että valtio eikä Tehy voi päästää tilannetta siihen, että Lastenklinikka/Lastenlinna pistää ovet kiinni. Ennen ensimmäistä tuntia, menehtyneitä lapsia on jo iso läjä.
valtion keinot on vähissä:
- hoidon tasoa ei voi mitenkään taata, jos irtisanoutumiset toteutuvat
- jos taas suostuvat hoitajien vaatimuksiin, niin jatkossa samanlaisia terroriuhkia tulee muiltakin ammattiryhmiltä
- ainoa keino on muuttaa lainsäädäntöä niin, että jatkossa tuollaista työtaistelukeinoa ei voi käyttää
ja neuvotella Tehyn kanssa diili. Jos näin ei käy, valtio on se joka niitä lapsia tappaa ei hoitajat!
Viime kädessä valtio on vastuussa terveydenhuollosta. Näin sanoo laki, ja Tehy ei ole tietenkään vielä kaikki kortteja näyttänyt.
Tuollainen kiristyskeino on mielestäni kohtuuton. J korotusvaatimuskin on kohtuuton. Eli haetaan vaikka isollakin rahalla hoitajat naapurimaista ja annetaan suomalaisten hoitajien lähteä.
Maailman ensimmäinen tunnettu lakko ajoittuu vuoteen 1153 eaa., jolloin Theban (Egypti) työläiset menivät lakkoon. Lakon syiksi lähteissä mainitaan yksipuolinen ruoka ja työolot.
Suomen ensimmäinen lakko oli Turun kantajien ja vetäjien työnkeskeytys vuonna 1491. Suomen ensimmäisen ammattiyhdistyslakon aloittivat huhtikuussa 1872 latojat. Lakko kesti neljä päivää ja sen takia sanomalehdet jäivät ilmestymättä. Oikeus tuomitsi lakon laittomaksi.
Yhteiskunnan kannalta kriittisiksi katsottavien ammattiryhmien, kuten lääkärien, poliisien ja palomiesten lakko-oikeutta on yleensä rajoitettu. Tällaiset ammattiryhmät ovat esimerkiksi lakon aikanakin velvoitettuja tekemään hätätyötä, mutta toimisto- ja hallinnollinen työ jätetään tekemättä.
Jos et, on taas lehdet sultakin lukematta!
Että haetaan isolla rahalla hoitajia rapakon takaa? Eikö se olisi sama sitten maksaa suomalaisille hoitajille? Ja tuskin tänne tulevat, koska edes tehyn vaatimus hoitajille ei auta siihen, että palkat olisivat vastaavilla tasoilla kuin ruotsalaisilla kollegoillaan.
En tosin jaksa uskoa, että edes Kataisella on sydäntä päästää tilannetta niin pahaksi kuin miltä sen tulevaisuuden kuvat näyttävät. Luulisi tässä nyt päästävän jonkinlaiseen sopuun ja TEHYn Jaanankin pehmiävän, ennen kuin saadaan joukkotuhoa aikaiseksi.
Itse pelkään lapseni jäävän vaille hoitoa kokonaan, koska sairastaa VAIN allergioita. Toisaalta minäkin olen sairaanhoitaja ja minullakin on perhe elätettävänä. Ihan vertailun vuoksi: minun palkkani bruttona 1755¿+lisät 150-400¿/kk ja mieheni tulot amiskoulutuksella vähän päälle 2000¿ (bruttona niin ikään) työstä jossa voi aamulla jättää vaikka aivot kotiin (en ala nyt selvittämään, mutta asennusalalla on). Yhteensä siis tulot n. 4000¿/kk bruttona + lapsilisät ja pitäisi maksaa talo ja auto ja vielä elättää 3 tarhaikäistä lastakin. Ja lapset kyselevät milloin sinä äiti olet kotona...
Ensimmäinen lapsi uhri olisi monelle poliitikolle mm. Kataiselle poliittinen itsemurha.
mutta mä olen ihmeissäni siitä miten sivistymättömiä kommentteja tännekin satelee. Ihan niinkuin ihmisillä ei olisi minkäänlaista poliittisen historian tajua tai tietoa asioista.
Lukeeko teistä kukaan koskaan mitään muuta kuin Seiskaa?
Todella epäreilu taktiikka. Kiristystähän tuo on. Sama kuin sanoisi, että jos ette anna sitä rahaa lisää, niin alkaa ihmisiä kuolemaan. Valitkaa siitä parempi vaihtoehto. Mitä siinä voi enää tehdä?
me soudettaisiin vieläkin herrojen veneitä ja syötäis silakkaa joka päivä.
Vierailija:
Yhteiskunnan kannalta kriittisiksi katsottavien ammattiryhmien, kuten lääkärien, poliisien ja palomiesten lakko-oikeutta on yleensä rajoitettu. Tällaiset ammattiryhmät ovat esimerkiksi lakon aikanakin velvoitettuja tekemään hätätyötä, mutta toimisto- ja hallinnollinen työ jätetään tekemättä.
Kun näillä aloilla uhkaa paha työvoimapula niin asioihin on reagoitava!
Mutta kun ne rahat valtion ja kuntien budjetteihin ei tipu taivaasta!!!
että asiasta on olemassa kaksi eri näkökantaa. Toinen niistä on mielestäni selvästi ja loogisesti virheellinen.
Kun " ensimmäinen lapsiuhri tuee" niin silloin vastuunkantajan asemaan asettuvat myös muut kuin työntekijät, jotka ovat lakossa. Tilannetta ei saisi edes päästä syntymään ts. ellei muuta vaihtoehtoa ole asia on ratkaistava palkankorotusten kautta.
Se on edesvastuutonta ja anteeksiantamatonta, että poliittiset ja kunnalliset päättäjät antavat rahan mennä edelle kansalaisten hyvinvoinnista. Ei politiikka ole ehkä aina helppoa, mutta aikaisemminkin on selvitty vastaavanlaisista konfikteista.
He työskentelevät tilanteessa yhteisten etujen ajajana eivätkä omien etujen lobbarina.
Vastuunkantoa ja selkärankaa minä haluan enemmän päättäjiltä. Sosiaalipuolen tilanne on tiedetty huonoksi jo pitkän aikaa. Ehkä kyse onkin vain realistisesta politiikasta: realistisesti sairaanhoitoa ja muita julkisia palveluja on alasajettu pitkään. Se että ajauduttaisiin tilanteeseen missä pystytään ulkoistamaan sairaanhoitopalveluja ja kasvattamaan maksuja on nykypolitiikan linjan mukaista. Siksi poliittista tahtoa ongelman ratkaisemiseen muuta tietä on vähän.
Itseasiassa kyse voi olla rankasta siirtymävaiheesta, joksi tätä ehkä vielä joskus nimitetään. Mutta se ei ole toivottavaa kenenkään kannalta.
En vastaa enää mitenkään viestiini tulleisiin vastauksiin.
Meillä on tulot 2600 josta maksetaan asuntolaina, vastike, 2 lapsen täydet hoitomaksut, auto + monet monet muut laskut.
Ja ehkä joulun tiennoilla tekee tiukkaa, kun ostovimma yltyy järjettömäksi, muuten ei valittamisen aihetta!
Menkää itseenne ahneet paskat ja lopettakaa turha kuluttaminen!!
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin irtisanoutuvat sairaanhoitajat ovat ottaneet kohteikseen Husin kriittisimmät toiminnat eli lapset, synnytykset ja kirurgian.
¿Tilanne on aivan päinvastainen kuin aiemmissa lakoissa. Tilanne on erittäin vakava. Se selvisi meille vasta keskiviikkona¿, sanoi Husin varatoimitusjohtaja Seppo Kivinen.
Jos työtaistelu toteutuu uhatusti, Hus katsoo sen uhkaavan vakavasti kansalaisten terveyttä ja jopa henkeä. Husin mielestä vastuu siirtyy silloin ylemmälle tasolle, pois tuottajalta.
Kaikkein pahin tilanne olisi Lasten ja nuorten sairaalassa. Lastenklinikan sairaanhoitajista on irtisanoutumassa 78 prosenttia ja Lastenlinnasta 56 prosenttia. Lastenklinikka vastaa koko maan vaativimmasta lastenkirurgiasta, kuten sydänleikkauksista. Sieltä on jouduttu tähänkin asti käännyttämään potilaita teho-osaston työvoimapulan vuoksi. Lasten ja nuorten sairaalan toimialajohtaja Veli Ylitalon mukaan tänä vuonna on siirretty jo 200 sydänleikkausta.
Muutama lapsi voidaan lähettää hoitoon Göteborgiin. Husissa leikataan vuosittain noin 300 sydänlasta.