Voisitko olla onnellinen, jos olisitkin jäänyt lapsettomaksi?

Olen äiti-ihminen ja äitiys on minulle erittäin suuri ilo.

Jos heitä en kuitenkaan olisi saanut, olisin laittanut energiani toiseen intohimooni. Olisin opiskellut ja tutkinut erikoisalaani paljon....Siihen tarvitaan aikaa, jota ei nyt ole.

minulla on elämässä muita asioita jotka tekee minut hyvin onnelliseksi.

Onneksi viivyttelimme perheen perustamisessa sen verran pitkään, että monet haaveet ehtivät toteutua. Intohimoni eivät tosin liity opintoihini ja työhöni, vaan kohdistuvat rakkaaseen harrastukseeni, jota olen ennen lapsia pystynyt harrastamaan lähes ammattimaisesti (tein käytännössä kahta työtä).

Jos olisin jäänyt lapsettomaksi, olisin jatkanut harrastustani samaan tahtiin.

Vierailija:

Jos heitä en kuitenkaan olisi saanut, olisin laittanut energiani toiseen intohimooni. Olisin opiskellut ja tutkinut erikoisalaani paljon....Siihen tarvitaan aikaa, jota ei nyt ole.

Mitäpä sitä muutakaan voisi. Olisi se ollut kova paikka.



Mutta on se ollut kova paikka saada vammainen lapsikin. Ja siltikin olen onnellinen.



Jotenkin se on tämäkin elämä elettävä, niinkuin lapsettomienkin on omansa. Katkeraksi ei kannata heittäytyä.

että " elämän voi elää alta pois" ja sitten omistautua 101% lapsille loppuelämän. Ei se toimi niin.



Olen tyytyväinen, että minulla on lapsia. Ehdin kuitenkin olla pitkään lapseton ja vaikka lapsia aktiivisesti toivoin ja yritimme saada, olin tyytyväinen ja onnellinen myös siihen olotilaan.

mutta surisin kovasti lapsettomuutta. Lapsettomuuden kokee tavallaan kaksi kertaa, ensin itse kun ei saa lapsia ja sitten myöhemmin, kun pitäisi saada lapsenlapsia. Kokisin varmasti koko elämäni ajan minulta puuttuvan jotakin.

ja uskon että elämämme olisi ollut onnellista vaikkemme häntä olisi saaneetkaan. Onni olisi sitten tullut vain eri asioista.

ja hyväksynyt loppujen lopuksi lapsettomuuden. En ole mikään surussa ja itsesäälissä rypijä.

Varmaan olisi mennyt vuosia asiaa surressa, mutta ehkä olisin siihen lopulta sopeutunut ainakin jollain tavalla.

Olen ihan äiti-ihminen.

En heti, mutta luulen että parissa vuodessa olisin sopeutunut. Epätietoisuus olisi varmaan pahin vaihe, mutta kun vastaus olisi selvillä voisi ruveta " työstämään" sitä.