Lue keskustelun säännöt.
Joudun tuottamaan tuskaa jo muutenkin kovia kokeneelle äidilleni. Miten toimisitte?
16.10.2007 |
Äitini on harras uskovainen ja aktiivinen seurakuntalainen (ihan tavallisessa evankelisluterilaisessa srk:ssa). Yksi hänen parhaista ystävistään on (nais)pappi, joka on minutkin vihkinyt ja kastanut lapseni.
Isäni on alkoholisti ja psyykkisesti sairas. Hän tekee äitini elämän helvetiksi, mutta äiti ei halua erota. Uskonnollinen vakaumus on siihen varmasti yksi syy (mutta vain yksi). Viimeisen vuoden aikana tilanne on ollut aiempaakin pahempi. Lisäksi äidille itselleen on jouduttu lyhyen ajan kuluessa tekemään kaksi leikkausta. Hän on aina ollut vahva ihminen, mutta on nyt uupunut ja aika masentunut.
Olen yrittänyt tukea äitiä parhaani mukaan. Koska hänellä on ollut muutenkin niin vaikeaa ja koska uskonto on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, en ole halunnut kertoa hänelle, että olen vuosi sitten eronnut kirkosta ja lapseni erosivat mukanani. Erosin, koska en usko uskontoihin. Jumala voi olla olemassa, mutta en usko hänen olevan niin pikkumainen, että hän vaatii uskomaan/rukoilemaan/syömään/pukeutumaan/käymään vessassa tismalleen jollakin tietyllä tavalla tai että hän pelastaa vain ne, jotka on sattumalta kasvatettu tai käännytetty tiettyyn, muka ainoaan oikeaan uskontokuntaan (esim. islam vs. kristinusko vs. juutalaisuus tai lestadiolaisuus vs. tavallinen evankelisluterilaisuus vs. katolisuus jne.). Tai että esim. täysin onnettomassa ja elinkelvottomassa avioliitossa pitäisi pysyä, kunnes kuolema erottaa... Ja ennen kaikkea en halua, että lapsilleni opetetaan koulussa, että ev. lut. (tai joku muu) uskonto on se ainoa oikea ja toisin uskovat luokkakaverit joutuvat kadotukseen. Siksi erosimme kirkosta ennen kuin esikoinen tänä syksynä aloitti koulun.
Äitini menetti yöunensa ja ahdistui viikkokausiksi jo siinä vaiheessa, kun mieheni vuosia sitten erosi kirkosta. Kun hän kuulee minun ja lastenlastensa eroamisesta, hän varmasti masentuu täysin eikä ehkä koskaan pääse yli asiasta. Hän suree meidän joutumistamme kadotukseen, sitä, ettei ole osannut kasvattaa tytärtään oikein kristityksi ja lisäksi sitä, mitä kaikki seurakuntalaiset ja muut ystävät asiasta ajattelevat.
Mitä te tekisitte minun asemassani? Kertoisitteko asiasta suunnitellusti, tietäen, että se järkyttää ja masentaa toista? Vai lykkäisittekö kertomista mahdollisimman pitkään äitiä säästääksenne? Silloinhan se toisaalta voi tulla sattumalta, vahingossa ilmi ja järkyttää vielä enemmän. Äitini asuu kaukana, mutta hän on tulossa pian meille kylään. Kun hän kyselee ekaluokkalaiselta koulusta, saattaa elämänkatsomustiedon opetus tulla esille, koska ET on yksi koululaisen suosikkiaineista. Lapselle en todellakaan haluaisi sanoa, että älä sitten kerro mummulle, ettet opiskele uskontoa...
Entä miten asiasta kannattaisi kertoa? Kasvotusten vai esim. kirjeellä? Ja kannattaako ratkaisua perustella vai todeta vain tosiasiat ja että tämä on meidän henkilökohtainen uskonratkaisumme?
Toivoisin kommentteja sekä itse uskovilta että ateisteilta. Haluan korostaa sitä, että seison täysin päätökseni (kirkosta eroamisen ja et-opetuksen) takana eikä mikään saa minua muuttamaan sitä. En vain halua tarpeettomasti loukata ja murtaa äitiäni etenkään nyt, kun hänellä on muutenkin erityisen vaikeaa. Siksi mietin, mikä olisi paras tapa hoitaa asia.
Kommentit (38)
vastaan nyt, vaikka 19 lienee provo. (Ainakin toivottavasti on - ei kai kukaan voi olla sitä mieltä, että olisi hyvä ratkaisu toimia oman vakaumukseni vastaisesti.).
Yritin jos tuossa alkuperäisessä viestissäni selittää, että en usko kirkon opetuksiin. En ole varma, uskonko jumalaankaan. Ehkä jokin jumala voi olla olemassa. Mutta en usko, että hän edustaa mitään tiettyä uskontoa ja vaatii pikkutarkasti jonkinlaista käytöstä, esim. pukeutumaan tai syömään ja juomaan tietyllä tavalla. Jos näin olisi, olisi jumala varmasti jo selvästi ilmoittanut koko ihmiskunnalle, mikä maailman sadoista uskonnoista on se oikea. Näinhän ei ole, vaan ihmisen uskonto määräytyy sen perusteella, mihin ja millaiseen perheeseen hän sattuu syntymään tai millaisia käännyttäjiä kohtaamaan. Jos jumala on olemassa ja haluaa meidän parastamme, eiköhän hänelle riitä, että autamme ja kunnioitamme toinen tosiamme ja yritämme elää elämämme niin, että kaikilla on hyvä olla. Mihin hän tarvitsisi juuri tietynlaisia hautajaisseremonioita ja rukouksia tai Mekkaan päin kääntymistä tai lehmän pitämistä pyhänä eläimenä?
Koska en usko, että vain yksi uskonto on oikea, en myöskään halua lapsilleni tällaista opetettavan. Etenkin, kun heidän päiväkodissaan/koulussaan on paljon lapsia, jotka eivät kuulu ev. lut. kirkkoon. En halua, että lapsilleni tulee sellainen kuva, että kaverit ovat jotenkin vääräuskoisia ja evankelisluterilaiset taas " oikeassa" .
Koska en usko mihinkään uskontosuuntaan, en itsekään halua kuulua mihinkään kirkkoon. Ev. lut. kirkon opetuksissa ja toiminnassa on myös paljon sellaista, mitä en mitenkään voi hyväksyä, esim. homouden pitäminen syntinä. Miten voisin kuulua kirkkoon, jonka opetuksiin en usko? Ja tuskinpa se pelkkä kirkkoon kuuluminen minua kadotukselta pelastaisikaan...
Elämänkatsomustiedon opetus on muuten ihan yhtä " tavallista" kuin uskonnonopetuskin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erositko kirkosta vain siksi, että et joudu nyt maksamaan kirkollisveroa. Olet hyväksikäyttäjä. Kirkkohäät ja kasteet kelpasivat. Kun oli saanut, niin lakkasit maksamasta.
Mikset suo lapsillesi mahdollisuutta kasvaa ev. lut. kirkon jäseniksi. JOs he siinä onnistuisivat, se toisi heille apua elämän ahdingoissa. Miksi sun pitää tuolla lailla venkoilla ja lisäksi laittaa äitisi kärsimään. En ymmärrä, en.
Olin kasvanut ev. lut. perheessä ja varmaan äitini vahvan uskon ja uskontokeskeisyyden takia kypsyin omaan ratkaisuuni vasta aika myöhään.
Mitä tarkoitat sillä, että kirkkohäät ja kasteet kelpasivat? Siinä vaiheessa, kun ne sain, olin vielä omasta halustani kirkon jäsen. Horjuin kyllä jo uskossani, mutta uskon takiahan vihkiminen ja kaste otettiin? Miksi olisin ne halunnut, jos en olisi uskonut? Ei kai niillä mitään statusarvoa ole, ei ainakaan minulle.
Nyt, kun en enää usko, ei noilla menneillä seremonioilla ole minulle merkitystä. En katso, että ne enää edes ovat " voimassa" .
Enkä tosiaankaan eronnut kirkollisveron takia. Päinvastoin, päätin jo erotessani, että jatkossa annan saman summan muuhun hyväntekeväisyyteen, ja niin olen antanutkin. Olen kuukausilahjoittajana spr:llä ja minulla on plan-kummilapsi.
Äitini saa kyllä kertoa lapsilleni, että hän uskoo eri tavalla kuin me. Lapseni myös oppivat kristinuskon ja muiden uskontojen perusasiat elämänkatsomustiedon tunnilla. Kristinuskosta puhutaan kotonakin, koska se on tärkeä osa sukumme ja maamme kulttuuriperintöä. Sanon ja olen sanonut vain, että me emme silti usko (kaikkia) kristinuskon opetuksia.
Jos lapseni aikuisena haluavat ev. lut. tai jonkin muun kirkon jäseneksi, hyväksyn kyllä heidän ratkaisunsa.
Ap.
Minua ihmetyttää tämmönen asia: kastetaan lapsi. Sitten tehdään hänen puolestaan myös päätös erota kirkosta. MIKSI?
Itselläni on kaksi lasta jotka kuuluvat kirkkoon, samoin minä ja mieheni. Mieheni halusi että lapset saavat kasteen. Minä olisin halunnut että lapsi saa itse päättää asian kun on käynyt koulussa uskontotunteja ja kaverit menee rippikouluun että meneekö itse. Näin minä tein.
Minua ei siis ole kastettu vauvana. Olen liittynyt kirkkoon kun kävin rippikoulun.
Minua ihmetyttää miksi SINÄ päätät lapsesi puolesta kasteesta ja kirkosta poistumisen. Jos haluat itse erota, niin eroa. Ei se ole silti sinun asia päättää lapsesi puolesta enää tässä vaiheessa. Älä puhu asiasta lapselle, anna lapsi käy ihan tavallisesti uskontotunneilla (ei kaikki kuulu kirkkoon vaikka sielä ovat) ja anna lapsesi itse valita. Nytkin teet itse oman päätöksesi erota ja se on hyvä asia. Mutta anna lapsen olla lapsi ja tehdä itse omat valintansa teininä.
mutta eikös logiikkasi mukaan nimen omaan ole hyvä, että lapseni EIVÄT kuulu kirkkoon?
Nythän he nimen omaan saavat puolueetonta tietoa eri uskonnoista ja voivat sen perusteella tehdä oman uskonratkaisunsa.
Jos he kuuluisivat kirkkoon, heille opetettaisiin koulussa, että ev. lut. usko ja kirkko on se oikea. Silloin heidän olisi paljon vaikeampi tehdä itsenäistä ratkaisua.
Ja muutenkin: jos kerran vanhempien ei ole hyvä päättää lapsensa uskonnosta (mistä olen ihan samaa mieltä), eikö silloin ole neutraalein vaihtoehto, että lapsi ei kuulu mihinkään kirkkoon?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen siitä saa, kun kiireessä naputtelee.
T. Ap
kuten alkuperäisessä viestissäni totean, olen siis jo eronnut kirkosta lasteni kanssa. Emme siis vasta suunnittele eroa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jospa jumala haluaakin valita luokseen vain ne, jotka uskovat näkemättä. Kai kaikki uskoisivat, jos näkisivät.
Se kumminkin tuhoaa äitisi, jos hän tietää, että joudut kadotukseen. Eihän hän sitten olisi itsekään onnellinen taivaassa, hän ajattelee. (Vaikka kai taivaassa unohtaa helvettiin joutuneet läheisensä, mutta maan päällä voi ajatella noin.)
Mieheni uskova äitipuoli kärsii todella äitisi tavoin, kun hänen aito poikansa on eronnut kirkosta ja tämän tytär myös. Tämä kärsimys on hänellä aina läsnä ja hän puhuu siitä paljon. Siksi osaan ajatella äitisi kärsimystä.
Olet ap harvinaisen järkevä ihminen ja olet tehnyt oikean omantunnon ratkaisun. itse ajattelen uskonasioista juuri samoin ja minulle ne ovat myös sen verran vakavia asioita, että olisi todella falskia ja tekopyhää kuulua kirkkoon vain muodon vuoksi.
Varmasti äitisi tulee ymmärtämään ratkaisusi, kun kerrot sen hänelle kauniisti. Kirjoita vaikka kirje, jos puhuminen tuntuu vaikealta!
t. agnostikko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
saa sydänkohtauksen ja ketään ei ole läsnä.
Meillä äiti on enemmänkin tapaluterilainen, mutta kuitenkin hänelle on järkytys, että en kuulu kirkkoon. Minä itse olen uskovainen, mutta en siedä luterilaisessa kirkossa sitä ulkokultaisuutta, mitä ainakin kirkon johto harrastaa. Joskus on vaikea nähdä, uskovatko he itsekään Raamattuun vai onko se jotain liirumlaarumia.
Minä erosin kirkosta, enkä ole sitä kertonut äidilleni. Jos asia tulee ilmi, niin tulkoon. Toistaiseksi ei ole tullut tilanteita, milloin asia pitäisi kertoa, mutta eiköhän joskus tule sellainenkin tilanne eteen. Sitten kerron asian varovaisesti, kun on pakko - jos on pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse olet mitä olet, mutta anna lastesi olla uskontotunneilla. Tällöin asia ei tulisi ilmi. Näin lapsillasi on mahdollisuus myös uskoa ev. lut. tavoin. Eroavat aikuisina, jos haluavat. Ateistituttujeni lapset kävivät normaaliin tapaan koulun uskonnonopetuksessa ja kävivät rippikoulun. Vanhempansa halusivat antaa heille mahdollisuuden kasvaa ev. lut. uskoviksi, vaikkeivät itse uskoneetkaan. Toinen lapsista on jo eronnut kirkosta. Toinen kävi vasta juuri rippikoulun, joten ei tiedä vielä, miten menettelee.
Niin, olisin itse jättänyt kastamatta lapseni mutta koska asia oli miehelleni tärkeä niin lapset sai kasteen ja kuuluu kirkkoon. Minun tehtäväni ei ole liittää kirkkoon lapsia ja ottaa siitä pois oman mieleni mukaan. Koska ovat kirkossa, siitä poistuvat kun itse niin haluavat. Ei koska minä en usko jollain lailla... Minusta tollanen on tosi lyhytnäköstä ja kamalaa.
Koska lapseni kuuluu nyt kirkkoon, niin osallistuu uskonnon tunneille jos haluaa. En pakota, olen ollut myös joskus niillä elämänkatsomustunneilla ja takasin menin uskonnontunneille. En toivo minäkään että opettajana toimii joku kiihkouskovainen, mutta samoin elämänkatsomusta voi vetää opettaja joka inhoaa kirkkoa... Uskonnosta voi silti lukea vaikka ei uskoisi! Joskus olis kiva lukea koraania -ihan vaan sivistykseksi.
Toivottavasti ajattelet nyt lapsesi puolesta jatkossa -huomaatko että äitisi on saattanut ajatella joskus myös tavallasi.. Ja annat lapsen tehdä omat ratkasunsa! Kasvissyöjillä saattaa olla samat ongelmat: koska ITSE syö rehuja niin lapselle on vaikeaa tarjota lihaa. Vaikka niin pitääkin tehdä. Ei lapselle voi mätkiä rehuja lautaselle ja kieltää syömästä lihaa, koska ei itse tee näin. Valinta tulee lapselle isompana. Sitä ennen jos kuuluu kirkkoon niin kuuluu kirkkoon. Ei sen tartte olla iso asia, niinkuin sinulle.
Lapseni ei automaattisesti tule koskaan menemään rippileirille. Se on oma valinta. Itse pohdin asiaa aika paljon koska en kuulunut kirkkoon, mielestäni mulla on mukava suhde Jesseen just tän takia. Jokanen uskoo omalla tavallaan.
26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toistan nyt vielä kerran aiemmin kertomani perustelut sille:
Koska en usko, että vain yksi uskonto on oikea, en myöskään halua lapsilleni tällaista opetettavan. Etenkin, kun heidän päiväkodissaan/koulussaan on paljon lapsia, jotka eivät kuulu ev. lut. kirkkoon. En halua, että lapsilleni tulee sellainen kuva, että kaverit ovat jotenkin vääräuskoisia ja evankelisluterilaiset taas " oikeassa" .
Jos lapsille opetetaan, että jokin yksi uskonto on oikein, niin paljon vaikeampihan heidän silloin on tehdä sitä " omaa ratkaisuaan" . Silloinhan opettaja jo tarjoaa yhtä tiettyä ratkaisua, on ikään kuin valinnut lapsen puolesta.
Et-tunnilla taas lapset saavat puolueetonta tietoa eri uskonnoista ja elämänkatsomuksista ja voivat sen perusteella tehdä oman uskonratkaisunsa. Jotkut luulevat, että ET on ateismin opetusta, mutta sitähän se ei ole. Päinvastoin, ET-ope ja opetus eivät saa väittää, että jumalaa ei ole sen paremmin kuin sitäkään, että jumala on.
Ap
PS: Kiitos erityisesti 31:lle vastauksesta, mutta kaikille muille myös. Myös niille, jotka ovat ihan eri mieltä kuin minä!
" Koska lapseni kuuluu nyt kirkkoon, niin osallistuu uskonnon tunneille jos haluaa."
Niin kauan kuin lapsesi kuuluu kirkkoon, hänen on myös osallistuttava uskonnonopetukseen.
Suomen lain mukaan lapsen ei ole mahdollista kuulua kirkkoon (ev. lut tai mihinkään muuhunkaan) jos kumpikaan hänen vanhemmistaan ei kuulu kirkkoon.
Jos siis ap:n mies on eronnut kirkosta jo aiemmin ja ap jokin aika sitten niin teknisesti ei ole mahdollista että ap:n lapset enää kuuluisivat kirkkoon. Tämä ei tietenkään poissulje sitä etteivätkö he voisi osallistua koulun uskonnonopetukseen tai käydä aikanaan rippikoulua (vanhempiensa luvalla) ja liittyä sen jälkeen kirkkoon. Alle 15-vuotiaan lapsen ei kuitenkaan ole lain mukaan mahdollista kuulua kirkkoon tai liittyä siihen jos kumpikaan hänen vanhemmistaan ei ole kirkon jäsen.
Minun vanhempani ovat erittäin uskonnollisia, ja luterilainen kirkko ja seurakunta kuuluivat elämäämme erittäin vahvasti, kun olin lapsi. Erosin kuitenkin kirkosta kun olin 20-vuotias. Luultavasti se on pahinta mitä olen vanhemmilleni tehnyt, mikä ei kylläkään välttämättä kerro muusta kuin minun kiltteydestäni:)
Eivät he asiasta olleet iloisia, ja tunsivat pettyneensä kasvattajina. Mutta kyllä niin heistä kuin minustakin olisi tuntunut kauhean typerältä, jos olisin asiaa salannut. Myös se, että olin kovasti pohtinut asiaa, enkä ollut millään kuvainrikkomis-tai siltojenpolttamisasenteella liikkeellä, varmaankin auttoi. Sanoin, että saatan liittyä takaisin joskus tulevaisuudessa.
Minulla ei kylläkään ole vielä lapsia, ja luulen, että jos sellaisia saan, aihe nousee taas esille.
Vanhempani ovat kyllä kohtuullisen vapaamielisiä ja maailmaanähneitä ihmisiä, ei heitä sinänsä erilainen ajattelu tai toiminta hätkäytä.
Minusta ap:n tulisi kertoa äidilleen asiasta suoraan. Mieluiten paikan päällä ollen, mutta antaen aikaa sulatella asiaa?
Sinulla ainakin on tosi hyvä ja kongreettinen syy olla kirkon jäsen.