Uskallanko vasten pesuohjeita laittaa villakangastakin
pesukoneeseen villapesuun? Pesuohjeessa on kuivapesu, mutta pesulaan ei enää ehdi takkia viedä ja takki haisee tunkkaiselta=vanhalta talolta(tuuletus ei auta)
Villapesu 30 astetta ilman linkousta?
Kommentit (9)
Itse olen pessyt esim. kuivapesun vaativat villakangashousut villaohjelmalla pesukoneessa. Mitään ei käynyt muuta kun, että housut tulivat puhtaiksi.
Omalla vastuulla!
mä kerran tein sen ja itse villakangas säilyi kyllä ihan hyvänä mutta takki kutistui kuitenkin ihan pikkuisen vaikka viileällä pesinkin. Vuorikangas sen sijaan ei kutistunut ja roikkui sen jälkeen helman alta.
Ja lähin pesula 30 km päässä. Seuraavaan jo matkaa 50 km. Korvessa asutaan.
ja tosiaankin miehemme puvunkin saamme vasta torstaina, vaikka vietiin puolitoista viikkoa sitten pesulaan. Ja kyllä soitin pesulaan ja kysyin, eivät ehdi.
mä olen pessyt sellaisen vanhan villakangastakin jota olin pitkään jo käyttänyt pesulassa. ajattelin että ihan sama vaikka meneekin pilalle, on ns " kakkostakki" . kutistui vähän ja pinta hieman vanuttui siis ei paljoa mutta kuitenkin. eli en suosittele jos on hyvä takki kyseessä.
Ja ei kai auta muu kuin ostaa uusi jos haju ei lähde pois. Siis ostin ko. takin kirpparilta. Uudet maksaa aika paljon ja hautajaisiin takin tarvin, muutoin en pitkää mustaa villakangastakkia käyttäisi, joten siksi uuden osto tuntuu jokseenkin turhalta.
Ja sama takin toiselle puolelle, ja varmaan vuorillekin.
En kyllä uskaltaisi laittaa koneeseen.