KESÄNUPPUJEN Ma-ke vko 42
Kommentit (42)
Täällä sitä voidaan pahoin :( aamusta iltaan.. Voisi sanoa, että enempi on huono olo kun niitä hyvän olon hetkiä. Eli tunnen kyllä olevani raskaana. En ole vielä joutunut oksentamaan, mutta eipä taida sekään kaukana olla.
Tulikin tässä mieleen, että onko kukaan kokeillut sellaisia odottavalle äidille tarkoitettuja inkivääri-kapseleita, onko niistä ollut pahoinvointiin apua? Muistan nähneeni sellaisia joskus apteekissa, mutta koska en ollut silloin raskaana niin enpä katsonut sen tarkemmin :)
Oliko Tyttelillä tänään ultra? Kuinka se meni? Ajattelin varata yksityiseltä ultra-ajan tuonne 7+-viikoille, pitäisi varmaan tällä viikolla sitä jo varata. Samoin ajattelin neuvolaan soitella huomenissa.
Onko muilla ongelmia liikunnan kanssa? Kävin eilen tanssitunnilla ja se oli ihan yhtä tuskaa vaikka olin sitä innolla odottanut :( koko ajan sattui mahaan tai palleaan tai huimasi tai sitten vaan hengästytti vaikken täysillä vetänytkään. Höh.
Syksyistä viikon alkua kaikille!
-piirakka
Viikonloppuna alkoi lievä kuvotus.
Ei suoranaisesti okseta, mutta ruokaa ei tee hirveästi mieli,
koska jotkut hajut ja maut tuntuu ällöttäviltä.
Mulle on myös tullut paha olo jumppatunnilla.
Täytyy yrittää ottaa kevyemmin ja juoda paljon vettä.
Vanhemmille ja sisaruksille on jo kerrottu,
ja muutkin alkaa kohta varmaan epäillä,
kun en oo käyny kaljoilla moneen viikkoon :)
Itse haluaisin kertoa vasta kun pari kuukautta on tullut täyteen.
Haissa 5+5
Täällä viikonloppu meni ihan kivasti, mutta eilen alkoi sattua aivan kamalasti oikealle puolelle mahaa. Tänäänkin vielä aamulla esiintyi kovia kipuja, on vaikea kävellä, kun kipu iskee. Tietysti ensimmäinen ajatus oli, että nyt ei ole kaikki kunnossa, mutta ehkäpä se kohtu siellä vaan venyy, siksi kipuilee. Rinnat ovat myös ihan älyttömän kipeät ja rintalihaksen yläpuolella tapahtuu jotain kummallista toimintaa, polttelee ja kipuilee... Ihanaa olla raskaana ;)
Ultra on vasta puolentoista viikon päästä, miten malttaa odottaa... Sitten pääsee varmistamaan, että siellä masussa on kaikki kunnossa. Ennen sitä ei oikein meinaa vieläkään uskoa, että kesäkuussa me saadaan ikioma pienokainen <3
Oikein mukavaa alkuviikkoa kaikille ja oireillaan yhdessä :)
Moikka ja maanantaita kaikille :)
Ihmeen pirteesti pääs aamulla sängystä ylös mutta nyt vaikka kello vasta iltapäivän alussa, tuntuu että eikö jo kohta sais alkaa yöunille..
Mietin eilen et miten mä jaksan olla töissä 8-16 päiviä..mieluiten tekis 9-15 tai ei sitäkään ;) Huoh.
Väsymys on siis kovaa..
Ennen ruokista, oli tosi huono olo, oksetti.. sit vaan väkisin söin ja olo helpotti heti.
Nopsaan tulee sit ähky, ei tartte paljoakaan syödä. Mut sit menee n.tunti ja taas kova nälkä.
Mahaa turvottaa tosi kovin koko ajan myös. Housut kiristää..
Mulla on viikon päästä eka neuvola-aika, sillon rv 7+3 mutta se on se neuvola missä kuulemma vaan jutellaan. Ultra ois siitä sit vasta muutama vko eteenpäin.
Mukavaa maanantaita kaikille :)
6+3
Piirakkako se kyseli liikunnasta.. Itse olen ainakin huomannut, ettei millään jaksa tehdä mitään salilla tai tanssitunnilla, ihan tuskaa. Luulin, että kävisin sitten liikkumassa niin paljon kuin jaksan mahdollisimman pitkälle, mutta ainakin nyt on sen verran väsynyt ja uupunut, ettei paljon jaksa innostaa. Yhdellä tanssitunnilla yritän käydä, kun siinä mennään lujaa eteenpäin ja puntilla yritän jaksaa heilua pari kertaa viikossa, jotta olisi helpompi selvitä raskausajasta ja synnytyksestä, mutta ennen niin tärkeät aerobicit täytynee nyt jättää väliin.
Väsyttää ihan tautisesti, pakko oli häipyä yksikseen neukkariin, että ala keskellä toimistoa torkkua...
Niin siitä liikunnasta..
Mä olen aina ollut tosi kova liikkumaan, käynyt jumpissa, salilla, lenkillä ym.
Nyt on käynnit vähentyneet huomattavasti. Kun ei jaksa, ei kertakaikkiaan.
Jos nyt jaksaa just ja just käydä 2-3 krt/vko niin on jo paljon se.
Mut joka päivä on erilainen ja otan kaiken vastaan mitä tuleman pitää :)
Kyllä kerkee urheilla sitten joskus taas..ehkä.. ;)
Aloitanpa minäkin tämän kirjoittamisen. Raskaustestin tein kaksi viikkoa sitten ja nyt viikonloppuna alkoi täälläkin kuvotus ja erityisesti jotkut hajut ällöttävät. Ja väsymys on valtava. Samanlaisia oireita oli esikoisen kanssa.
Neuvola aikaa en ole vielä varannut, sillä muistelin ensimmäisen kohdalta, että ajan sai aikaisintaan viikolle 8 ja omien laskujen mukaan nyt olisi viikkoja tasan 6 kasassa.
Kenellekään ei ole vielä kerrottu, ensimmäisestä kerrottiin vasta viikolla 12, saa nähdä malttaako nyt odottaa yhtä pitkään. Miten te muut, missä vaiheessa aiotte kertoa ?
Liityn uutena tänne..Tuonne esittelyketjuun jo kirjotinkin. :)
On menossa rv 5+2 ja LA on kai siinä 13.6. Kaverille kun eilen kerroin niin se oli kauhuissaan kun on perjantai 13. päivä. :D
Oireita on ollut; turvottaa ihan hirveästi ja tissit on kipeät. Oon aika monelle kaverille kertonut kun aattelin, että on kuitenkin mukava kun saavat iloita heti alusta asti mun kanssa ja sit jos jotain tapahtuu niin ei tarvitse surra yksin.
Kauheesti tekis jo mieli katsella kaikkia kestovaippajuttuja ja etsiä äitiysvaatteita ja lastenvaunuja ja kaikkea..Mutta jos sitä yrittäisi hillitä itseään vielä vähän aikaa. :)
Ai ja juu, eka neuvola on 26.10. Se on vaan se missä kerrotaan kaikkea oleellista tiedettävää. :)
[color=purple]Siellähän se sikiö oli, näkyi selvästi pää ja vartalo + sydän sykki. Ja siellä oli onneksi vain yksi, verihyytymäkin oli hävinnyt kokonaan. Kaikki on nyt hyvin ja ehkä voin alkaa uskomaankin siihen.
Nyt en kerkiä enempää kirjoittelemaan kun lähden lenkille. Siitä puheen ollen, siis liikunnasta. Käyn aina maanantaisin lenkillä ja torstaisin uimassa. Siihen päälle hyötyliikunnat (käydään aina kävellen kaupassa, matkoihin menee tunti. Meillä kun ei ole autoa). Näin raskauden ajaksi ihan hyvä liikuntamäärä. Itse huomasin esikoista odottaessa, että turha haaveillakaan mistään jumpasta. Uinti ja kävely sopii mulle raskauden ajan liikuntamuodoiksi.
Tytteli-83 rv 6+6
Hienoa kuulla Tyttelin kuulumisia! :)
Ja onnea uusille!! :)
Itse just heräsin 1h päikkäreiltä. Olinkin aivan poikki. Nyt jaksaa valvoa taas muutaman tunnin ennen yöunia..
Me ollaan koko ajan miehen kans aateltu et kerrotaan muille siellä rv 12 paikkeilla. Eri asia malttaako ja pystyykö asiaa salaamaan. Jos joku huomaa jotain ja kysyy, ei asiaa aleta kieltämäänkään.. :)
Ja onnea kaikille uusille, tervetuloa mukaan odottamaan ja jännittämään!
Viikonloppu meni että hurahti, toivottavasti tämäkin viikko menee nopsaan, koska to olisi eka ultra ja odotan sitä jo kovasti. Ja jännitän...
Olen yleensä ollut aktiivinen liikkuja, niin kuin moni muukin täällä, mutta nyt täytyy sanoa, että olen vähentänyt liikkumista ihan rutkasti. Tänään olin koulutuksessa, jossa aamupäivällä oli aika paljon liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta vaativia tehtäviä ja huomasin, etten jaksa enkä pysty heilumaan ja " rullaamaan selkää nikama nikamalta" jne. Kaikki liikkeet, missä päätä lasketaan alas saavat oksetuksen pintaan eli ei onnistu!
Lisäksi, vaikka väsyttää kamalasti ja illalla yleensä nukahdan hyvin, niin silti nukun todella pätkissä ja herään 4n tai 5n maissa aamuyöstä enkä enää saa unta. Todella rasittavaa! Onko muilla samanlaista? Erittyykö kroppaan jo nyt sellaista " äitiyshormonia" joka saa unen kevyemmäksi? Vai stressaanko vaan... En tiedä, mutta ei helpota oloa yhtään ja mielialatkin heilahtelevat väsytyksen seurauksena hurjemmin.
Tulisipa se torstai ja ultra PIAN!
Sanelina 6+4
Täällä ensimmäinen päivä kun on ollut kunnolla kuvotusta. En sitten tiedä johtuuko osaltaan myös huonosti nukutusta yöstä. Kuopus tuli eilen illalla kipeäksi ja lääkärissä käytiin ja todettiin jo kolmas korvatulehdus :/ Nuhainen ja yskäinen tuo on ollut jo kolmisen viikkoa, mutta nyt vasta tuli kuume. Pikkunen on ollut ihan veto veks koko päivän ja lähinnä vaan nukkunut. Jospa huomenna olisi jo himppu parempi päivä.
Tyttelille onnittelut hienoista ultrakuulumisista!
Ja kaikille uusille lämpimät onnittelut ja tervetuloa mukaan.
Mä ajattelin että josko huomenna saisi aikaiseksi soittaa ja varata ekan neuvola-ajan. Vaikkei siellä nyt varmaan mitään ihmeitä tapahdu. Mutta siitä se sitten lähtee. Ultraan olisi vielä aikaa parisen viikkoa. Ei malttaisi millään odottaa.
Minäkin sain tänään lasikan ruhoni pitkästä aikaa liikkeelle ja kävin lenkillä. Ja hyvää teki, vaikka matkan varrella meinasikin ajoittain tulla huono olo. Josko nyt ottaisi härkää sarvista ja alkaisi oikein säännöllisesti lenkkeilemään.
Nyt lukemaan esikolle iltasatua.
mirulii ja nuppu 6+2
Hip hei pitkästä aikaa!
Tytteli-83, hienoa, että siellä voidaan hyvin. Nyt sitten vain nauttimaan raskaudesta, kun kaikki näyttää olevan hyvin :)
Taitaakin olla jo viikko kun viimeksi kuulumisia tänne kirjoittelin. Silloin pelkäsin hieman tuota kohdun ulkopuolista raskautta, kun oli ollut sitä toispuoleista kovaa kipua alavatsassa. Nyt onneksi Vaapukan (ja ilmeisesti myös Pikku-Vaapukan) vointi on hyvä. Ei pahemmin ole ollut tuota vatsakipua enää, mitä nyt ihan vain silloin tällöin hieman kirpaisee ja maha tuntuu painavalta. Oksettaa ja etoo ja tämä hirveä väsymys... En jaksaisi millään tehdä mitään. Töissä pari päivää sitten istuin oksennusta vartomassa wc:n lattialla ja torkahdin siihen hetkeksi. Kaveri oli vkl:na käymässä ja olin aivan puhki, ei ollut Vaapukasta seuranpitäjäksi. Myös mielialat vaihtelee kovasti, itkettää ja naurattaa vuorotellen. Mies on ollut kovilla.
Täälläkin liikunta aika vähissä. En kyllä nykysin enää kovasti liikukaan. Sulkapalloa käytiin pelaamassa, mutta jouduttiin pitämään taukoa kymmenen minuutin välein :)
Tarkistelin ite tuota laskettua aikaa ja tulihan siihen se päivän muutos.
Vaapukka 7+0, la 2.6
Minäkin kirjoitin jo tuonne esittelyketjuun. Mutta täytyy nyt tännekin kirjottaa kun oon jääny ihan koukkuun teidän juttuihin...(=
Elikkä mulla on 5.viikko menossa, jotain 4+5. Kauheesti jo odottelen että viikot kuluis ja maha kasvais. Ja pääsis sinne ultraanki katselemaan.
Toista odotan, esikoinen on 3-vuotias. Mutta tuntuu kuin olis ensimmäinen raskaus, koska oon näköjään unohtanu kaikki jutut...(=
Mulla on rinnat ollu ihan hirveen kipeet nyt pari päivää ja väsyttää aivan kamalasti, muuta vaivaa ei vielä oo tullut. Tyhmää kai ajatella näin, mutta pelottaa että miten tää raskaus menee, kun ensimmäinen oli ehkä vähän liianki helppo.
Kummanki vanhemmille jo kerrottiin ja parhaalle ystävälleni myös, en pystynyt oleen kertomatta.(=
Ihanaa kun saa lepäillä vaan tänään, on vp töistä.
POLTSI muuten, ois kiva vaikka nähdä, kun kummatkin Espoossa asutaan???
Minäkin ajattelin vihdoin kirjoitella tänne, esittelypinoon jo pari päivää sitten kirjoitin.
Minulla nyt menossa rv4+4 ja kova pelko on takaraivossa keskenmenosta kun viime kesäkuussa oli keskenmeno rv16, laskettu aika olisi ollut marraskuussa..
Tässä pitäis vielä muutama viikko jaksaa odottaa alkuraskauden ultraa joka on rv7+3 (5.11) varattuna että varmistutaan että kohdussa on oikeaa elämää. Tämä raskaus (kuten muutkin raskaudet) saatiin alulle hormonihoidoilla. Tämä on jo minun seitsämäs raskaus, joista syntynyt 3 lasta ja joista 2 olemme saaneet pitää luonamme =) Toivotaan että meistä jokainen saisi sitten kesäkuulla oman pienen nyytin =)
Oireista sen verran että itselläni ei ole hirveästi vielä oireita ollut, hieman rinnat arat ja pientä väsymystä.
T. Kauris
Hei kaikille!
Uskaltaudun tänne, vaikka viikkoja kasassa 3+6. Koska en ole puhunut asiasta kuin yhden ystävän kanssa, on mukavaa jaka asia kanssasisarten kanssa. La on siis 25.6, tosin olen tosi skeptinen. Esikoisen kanssa oli epäselvyyttä la:sta, koska elimistöni toimii jotenkin oudosti. Alun perin la oli 26.5.2005, sitten 1.5. ja poika syntyi 21.4!!
Olen siis harkinnut ultrassa käymistä jo ihan alussa. Saisi itselle varmuuden monesta asiasta.
Olo on ihan hyvä, oireita on huomattavasti vähemmän kuin ajattelin. Väsyttää ja maha on tosi turvonnut, muutoin olo on suhteellisen normaali.
Jaksamista kaikille!
Tervetuloa taas uusille :)
Itsellä kamala väsymys vaan koko ajan. Tuskaa olla töissä ja yrittää pysyä hereillä. Koko ajan katon vaan kelloa koska pääsee kotiin päikkäreille.
Aamupäivästä hieman oli oksettavaa oloa taas. Nyt helpotti kun kävi syömässä. Tätä tää on.. :)
Eilen illalla käytiin miehen kans 1h lenkillä. Yllättävän koville otti. Puuskutin entistä helpommin kun koskaan ennen.
a_j 6+4
Oi siitäkö se väsymys johtuukin - unohdin kokonaan että sekin on yksi oire (eilen 2h päikkärit, nyt 9 tunnin yöunet ja nyt jo väsyttää :)
Muuten on ollut edelleen aika oireetonta. Välillä ruoka tuntuu pyrkivän ylöspäin, ei siis okseta, vaan tuntuu vaan nousevan mahan sisältö välillä kurkkuun ja röyhtäyttää. Mikään ruoka ei ällötä. Nokka on ollut jatkuvasti tukossa, mutta se ón minulle ihan normaalia. Mahaa välillä puristaa, välillä ei.
Turvotusta tuntuu olevan PALJON!! Kuukausi sitten painoin 65, nyt puntari näyttää 69! Minulla kyllä kanssa maha paistaa ja pollottaa jo kauas, kun siinä on muutenkin ylimääräisiä kiloja + nyt tuo turvotus. En mässäile mitään, koitan syödä terveellisesti ja paljon kasviksia... Mutta silti vain paino nousee.
Uusille tervetuloa joukkoon!
Viikonloppu meni hujauksessa ja nyt olisikin muutaman päivän hässäkkä ennen lomaa. Ihanaa päästä tätä harmautta pakoon.
Täällä mennään samoilla linjoilla, kuin ennenkin eli oireettomana. Maha on turvonnut viikonloppuna ja jos tämä tahti jatkuu saa pian alkaa tosissaan miettimään mitä laittaa päälle, ettei raskaus näy.
Joku kyseli neuvolan varaamisesta. Mä soitin neuvolaan viime tiistaina ja ajan sain 1.11., silloin 8+2. Kannattaa soitella hyvissä ajoin, varsinkin jos on toiveita ajasta tai viikonpäivästä. Mulle terkka ei ainakaan sanonut että olisin soittanut liian aikaisin.
Nyt alkoi 7 raskausviikko, ihanaa kun tuli viikko täyteen. Se on musta jotenkin mukavaa, etenkin näillä viikoilla.
Eliador ja Tiuhti 6+0