kanaemoäidit..
onko paikalla muita, jotka myöntävät huolehtivansa lapsistaan " liikaa" ? meillä on kohta 8kk:n ikäinen aivan ihana pikkuprinsessa:) " ongelmana" onkin tytön äiti:) tämän 8:n kuukauden aikana en ole tyttöä silmistäni laskenut kuin kokonaisuudessaan ehkä tunnin ajaksi. isukin kanssa olen tyttöä jättänyt kahden vain pari kertaa, kun olen käynyt saunassa ja kerran ne kävi tytön kanssa kaupassa. kotona kun kaikki ollaan niin silloin isukki leikkii tytön kanssa, kylvettää, syöttää jne.. mutta olen kuitenkin saman katon alla. vieraille en tyttöä jätä. en edes vanhemmilleni, anopille tai muillekkaan. pelkkä ajatus ahdistaa, en vain pysty siihen. en ole kovin hyvä päästämään tyttöä edes kenenkään syliin, pelottaa että tippuu.. mutta tämä ei ole ainut kanaemoasia, kun laitan tyttöä ulos parvekkeelle, en jätä häntä siihenkään yksin kun pelkään, että joku vie tytön tms. meillä on yhteinen parveke 3:n muun asunnon kanssa. autolla jos mennään jonnekkin ja pysätään vaikka kaupan pihaan on pakko laittaa ovet lukkoon. alkaa olla aika hankalaa, kun kokoajan vahdin niin kovin tarkkaan.. :)
onko muita?:)
ei välttämättä ole kovinkaan selvästi selitetty asia, mutta sainpas purettua.. :)
Kommentit (7)
Pikemminkin ihmettelen niitä äitejä, jotka pystyvät jättämään vauvan kotiin tai hoitoon samalla kun itse lähtevät jonnekkin pidemmäksi aikaa (eli siis 2 tunniksi tai yli).
Itselläni on jo neljäs lapsi, joten tarvitsen kyllä välillä hengähdystaukoa. Silloin kun oli vain esikoinen niin tunteet olivat erilaiset, mutta nyt kun hoidan neljää lasta tulisin hulluksi, jos en saisi joskus käydä hengähtämässä..
Kun kyseessä on tuon ikäinen lapsi. Itselläni on 3 lasta ja jokaisen vauva-aikana olen ollut jatkuvasti vauvan kanssa. Ensimmäisiä irtiottoja olen yrittänyt juuri 8kk kieppeillä, silloinkin tunnin-pari, niin että vauva ollut isällä ja monesti huomannut ettei homma ihan toiminutkaan. Vauva on kaivannut äitin tissiä (pitkään täysimetetyt ja syömälakkoilleet lapset) ja suosiolla olen siirtänyt eroa vauvasta yli 1v:seen.
Joskus jopa mietin esikoisen kohdalla osaankohan päästää irti lapsesta vai sidonkohan lapsen liikaa itseeni. Se pelko hellitti kun lapsi kasvoi. Kun näin lapsen valmiuden iän myötä, ei ollut mitään ongelmaa hellittää otetta. Tällöin oletan että olen vain itse reagoinut lapsen mukaan. Tosin olen saanut kyllä hieman ihmetystä ja ohjeita osakseni kuinka olen liian kiinni lapsissani kun ovat olleet vauvoja/taaperoita. Mutta samoilla ihmisillä ei ole ollut enää mitään kommentoitavaa lasten kasvettua.
Eli minusta tuo toimintasi on ihan ymmärrettävää ja jotenkin kai se luonto äidin on rakentanut tuntemaan niin. Joskus itse ainakin mietin että ei kai alkuperäiskansoissa äidit niin niitä irtiottoja vauvoista ota (ja hae omaa aikaansa), vaan kuljettavat vauvoja liinoissa mukana ja nukkuvat näiden vieressä (auttavia käsiä tosin voi olla, mutta äiti on kuitenkin silloin yleensä saavutettavissa vieressä).
Meidän esikoinen on nyt kuukauden vanhan ja olen huomannut että iskällä on tapana " varastaa" vauva muutaman päivän välein, että äiti saa nukkua. Rinsenssa siis matkustaa isänsä mukana töihin muutamaksi tunniksi aamupäivisin.
Osittain imettäjällä tämä systeemi toimii hyvin, enkä koe että olisin jotenkin huono äiti kun nautin siitäkin, että saan olla välillä yksin tai käydä kaupoilla rauhassa. Iskä taasen ottaa kaiken irti laatuajasta tytön kanssa.
Meitä on niin moneen junaan, mikä sopii yksillä ei toimi toisilla. Mutta en pidä kumpaakaan tyyliä epänormaalina tai outona.
Vauva on 8kk ikäinen. (Neljäs lapsi)
Olen jättänyt hänet kerran muutamaksi tunniksi äidille hoitoon kun hän oli puolivuotias.
On jotenkin ollut parempi ottaa vauva mukaan, ja jättää isommat lapset hoitoon. Nyt sen vasta huomaa miten elämä on helppoa yhden kanssa. ;-)
Yllä olevalle äidille sanoisin, että työpaikasta riippuen, niin alle kolmekuukauden ikäistä en " päästäisi" joka paikkaan tartunta riskin vuoksi. Varsinkin nyt kun on flunssaa ja jopa Rs-virusta liikkeellä.
On parempi että isä hoitaa vauvaa kotona, ja äiti lähtee kaupungille, kuin toisin päin. :)
Kun vauva on kunnossa vanhemmatkin jaksaa hymyillä!
Osittainen imettäjä minäkin olen ollut. Nyt sekin taas takana päin.
Meillä on toiminut systeemi jossa minä hoidan vauvan ja isä isommat lapset. Isä ei mielestään ole ehtinyt tätä lasta yhtä paljoa hoitamaan kuin isompia vauvoina.
Mutta vauva on ainakin ollut iloinen ja tyytyväinen, joten hyvä ratkaisu se oli joka tapauksessa. :)
Kyllä sitä laatu aikaa ehtii isänkin kanssa viettää sen 17 vuotta ennen kuin lapsi muuttaa kotoa.
Molly-Elle, iskän duunissa ei muita paikalla, kuin tää kaksikko ja satunnaisesti pappa, joten aikas epätodenäköistä että tyttö sieltä toimistolta mitään pöpöä saa. Tietenkin jos on asikaskäyntejä sun muuta niin ei vauvaa voi mukaan ottaa ollenkaan. :)
Toinen asia onkin sitten ne kaupassa käynnit sun muut, joiden ajaksi vauva saa todellakin jäädä iskän kanssa kotiin. Kaikkiin liikkeisiin ei edes pääse vaunujen kanssa tai sitten ei ole sellaisia kärryjä joissa on kaukalo (iso puute muuten..).
Musta toi on ihan normaalia :) Sellaiset hormonit kun jyllää kun vauva on syntynyt :) Pikemminkin ihmettelen niitä äitejä, jotka pystyvät jättämään vauvan kotiin tai hoitoon samalla kun itse lähtevät jonnekkin pidemmäksi aikaa (eli siis 2 tunniksi tai yli).
Mä en ainakaan voi olla kauaa pois vauvan luota tai alkaa ahdistaa :) Eli siis maksimissaan olen ollut tuon 2 tuntia poissa, ja kun olen tullut takaisin niin isin sylistä löytyy itkevä, horkassa tärisevä vauveli (eli siis tunne on ollut molemminpuolista). Eli sanoisin että äiti ja vauva on niin luodut toisilleen ja kiinni toisissaan, että mielellään tuosta tilanteesta vain haluaisi nauttia ja tosiaan sitten olla vauvan kanssa yhdessä. Tämähän voi jäädä elämän viimeiseksi näin ihanaksi ajaksi :)