Olenko ainoa, joka ei nauttisi 1-2 viikon lomasta ilman perhettään?
täällä aina hehkutetaan sitä, miten ihanaa on lähteä reissuun kaveriporukalla tai miehen kanssa kahdestaan. Olenkohan ihan outo, sillä minusta ajatus on ihan kamala. Menisihän se loma pilalle, jos olisi koko ajan kauhea ikävä.
Kommentit (10)
Olin tosi tyytyväinen aluksi, rentoutuminen oli tosi mukavaa ja oltiin tyytyväisiä kun saatiin vain olla. (Meillä esikoinen paljon ylim. työtä teettävä erityislapsi eikä ollut ollut hengähdystaukoja kuin pari päivää per vuosi, jotenkin loma tuntui ansaitulta... lapsi on nyt 12, nuoremmat 9- ja 5-vuotiaita.)
Kaikki oli hyvin kunnes viisi vuorokautta oli mennyt; mulle iski kuin salama kirkkaalta taivaalta hirveän tukahduttava ikävä lapsia. Viimeiset päivät olivat aika tuskaa vaikka yritin työntää ikävän pois mielestäni ja nauttia olostani. Jotenkin tuntui velvollisuudelta nauttia olostaan kun oltiin ensimmäisellä ulkomaanmatkalla ja kun kerran vanhempani hoitivat lapsia nimenomaan sitä varten että saisimme ladata akkuja ja rentoutua miehen kanssa.
Lapsille ja vanhemmilleni tuo reilu viikko oli tosi kiva, asumme eri paikkakunnilla ja he tapaavat liian harvoin.
Ensi vuonna jos lähdemme reissuun menemme koko perheen voimin.
reissuun, tehdä aikuisten juttuja, jutella rauhassa, nukkua aamulla pitkään, istua pitkät illat ravintolassa syömässä. Lapselle ja isälle tekisi myös todella hyvää olla välillä kahdestaan, muuten lapsi helposti kääntyy kaikissa asioissa minun puoleeni, vaikka isänsä hyvin osallistuva isä onkin ja kaikesta lastenhoitoon liittyvästä selviytyisi suunnilleen yhtä hyvin kuin minäkin. Että et varmasti ole ainoa joka ei lähtisi, mutta monet muut lähtisivät ja saavat mielestäni tehdä sen oikein oikein hyvällä omallatunnolla!
Miehen kanssa halutaan aina kesäisin lähteä viikoksi johonkin kahdestaan ja se sallittakoon meille... Rentoudumme ja taas jaksamme vuoden. =) Mutta ilman miestäni en voisi viikkoa olla missään.. Ero lapsista taas tuon ajan tekee vaan hyvää.
Sitten taas jaksan heidän kanssa tätä kotona olemista... Seitsemäs vuosi kotona alkoi ja mielestäni minulla ja miehelläni on oikeus myös hoitaa parisuhdettamme. Ehkä meillä sen vuoksi meneekin niin hyvin, koska välillä käymme jossakin... =) Olemme sen viikon kesäisin etelässä ja sitten teemme noin 2-4 parin kolmen yön reissua vuoden aikana mm. tallinna, pariisi, ruotsinristeily... Kyllä niistä reissuista saa taas voimaa jaksaa kotona lasten kanssa. ;= Kokeilkaapa tekin. ;)
Otatteko muuten lapsia ikinä lomalle mukaan mihinkään? Kyllä heilläkin niihin oikeus on...
Eipä tulisi mieleen dumpata hoitoon vielä noilla lomillakin! Tietysti hän tulee mukaan matkoille, koska nauttii olla meidän kanssa ja uida. Kahdestaan tehdään jotain 1-2 yön reissuja pari kertaa vuodessa. Pidempiä matkoja teemme kaksi ja lapsi tulee tietenkin mukaan.
Olisihan se helppoa olla kaksin lojumassa viikko Kreikassa, mutta eipä kestäisi omatunto evätä sitä lapselta. Sitä paitsi ikävähän siinä tulisi ja meidän muksu on tosi kiltti ja hyvä matkakumppani. Onhan siellä matkalla kuitenkin aikaa olla yhdessä ja iltaisin istua juttelemassa ilman töllöä huoneen parvekkeella tai ulkoilmaravintolassa lapsen nukkuessa rattaisssa.
Mulle tekee tiukkaa olla yksi ilta pois lasten luota (3 v ja 1 v), enkä voisi kuvitellakaan, että olisin ilman heitä lomalla kahta päivää ja yötä pidempään.
jos mä saisin niin lähtisin pillit vinkuen vaikka edes päiväksi pois tästä sirkuksesta. mieluiten ihan yksin ja mitä pidemmäksi aikaa niin sen parempi.
mutta kun en pääse. en ole päässyt kuuteen vuoteen enkä tule varmaan seuraaviin kuuteen vuoteen pääsemään. on se kumma miten yhdessä perheessä voi olla niin eriarvoisessa asemassa kaksi aikuista ihmistä, mutta näin meillä.