nauratko koskaan salaa yhden lapsen vanhemmille?

niitä ihan vauvoina.

Vierailija:

mua aina naurattaa ne yhden lapsen vanhemmat puistoissa, kaupoissa ja perhekerhoissa. saavat hirmuisen shown aikaan jostain yksinkertaisesta asiasta, kun se ainokainen mukelo nyt laskee liukumäkeä tai haluaa kaupassa pillimehun tai menee vessaan. koko maailman pitäisi pysähtyä katsomaan ja ihmettelemään. tai sitten ei saada edes sitä yhtä tenavaa ojennukseen millään vaan annetaan mieluummin riehua ja rikkoa toisten leikit. ja kylläpä on niin vaikeaa kun hammasta pukkaa ja uhmaikää ja ei saa nukkua ja hermoa kiristää.

sen verran mulla on käytöstapoja etten mene ääneen sanomaan tai nauramaan, nyökyttelenpä vaan ja yritän näyttää siltä että kiinnostaa isostikin. tyrskin sitten hihaani sivummalla.

juu, olen ollut yhden lapsen äiti aikoinani minäkin. nauran samalla siis myös itselleni.

Muuten tuo ylenpanttinen höösääminen voi huvittaa lähinnä positiivisessa mielessä. olen lapsuuteni ja nuoruuteni aikana joutunut seuraamaan useampaa perhettä joissa lapsia on lähinnä jätetty heitteille, siihen verrattuna tuo ei kuulosta yhtään pahalta. Itseasiassa nyt kolmannen lapsen kohdalla olen itsekin taas sortumassa tuohon samaan vikaan. Kun on eritysilapsesta kysymys minulle on ollut valtavan upea asia kun hän on oppinut itse laskemaan liukumäkeä, konttaamaan ja kävelemään! Olen varmasti kehunut häntä siinä niin kuin ikinä vaan osannut, eli varmasti yksi sun toinen puistoilija on miettinyt mikä höyrähtänyt yhden lapsen äiti tuossa höntyilee...