Lapset 1 ja 1/2 vuoden ikäerolla

Meillä on kolme lasta ja ekalla ja tokalla on ikäeroa 1v1kk ja tokalla ja kolmannella on ikäeroa 1v2vk ja ihan hyvin on mennyt alku hässäkän jälkeen..kun saimme toisen lapsen ja kun häntä piti ruveta imettämään niin annoin esikoiselle jonkun mielenkiintoisen lelun tai jotain muuta jota hän sai katella sen aikaa kun imetän,ja pukemiset on sujuneet aina ihan hyvin,ensin ollaan aina autettu noita isompia vähän siinä sivussa kun samalla puen vauvaa ja sitten vielä syöttö ja sitten päästäänkin jo lähtemään..ja nyt meille on jo neljäs tulossa..

Vauva nyt reilun 3kk ja esikoinen siis 1v10kk. Tällä hetkellä olen melkoisen väsynyt, joten toivottavasti vastaukseni ei ole liian negatiivinen...alkuun on sanottava, että olen onnellinen molemmista lapsistani ja siitä että heidät meille suotiin. Varmasti sekä isoissa että pienissä ikäeroissa on puolensa ja omat haasteensa. Meidän tapauksessa taapero alkoi olla melko touhukkaassa iässä, kun vauva syntyi. Eikä kekseliäisyydellä ole rajaa...joskus vauva saa kokea rajumpia otteita enkä voisi kuvitellakaan selkääni kääntäväni, jos taapero on vauvan lähellä. Milloin lentää lelu, milloin pitää vähän kokeilla, osuuko potku tai kestääkö vauva jos sen päälle kaatuu. No nämä on estettävissä useimmiten, kun tiukasti istuu vauvan ja taaperon lähellä = senkään vertaa ei saa tehdyksi mitään, kuin ennen. Kun imetän tai olen liiaksi taaperon mielestä vauvassa kiinni, kiipeää taapero pöydille, siirtelee tuoleja paikasta toiseen päästäkseen kiipeämään mielenkiintoisiin paikkoihin, heittelee jääkaapista tavaraa lattialle ym. Meillä alkaa olla kaikki mahdolliset kaapinovet lukittu erilaisilla lapsilukkoviritelmillä. Ulkoilla en voi kuvitellakaan kuin aidatulla alueella, koska taapero kyllä keksii sellaiset paikat, mistä eniten huomiota saa = vaaralliset. Haastavuutta tähän ulkoiluun tuo se, ettei vauva juuri nuku päivällä eikä siis viihdy hereillä vaunuissa = vaunuja täytyy heijata lähes koko ajan tai sitten on käveltävä = taapero ei pääse purkamaan omaa energiaansa tai ei saa riittävästi huomiota. Taapero ja vauva eivät myöskään nuku päiväunia yhtäaikaa ainakaan vielä, joten " omaa" aikaa ei ole, ei myöskään sellaista aikaa, jolloin jotain saisi rauhassa tehdä. Eli kun sekä taapero ja vauva ovat " vaativassa" iässä, oma jaksaminen on kovilla. Mutta päivät menee nopeasti ja ilta on aamua viisaampi, joka päivä oppii paremmin pyörittämään tätä arkea. Varmasti moni kommentoi tähän kirjoitukseeni, että pitäisi vain oppia organisoimaan ja pitää rutiineista kiinni ja kieltää ja opettaa taaperoa, mitä saa ja mitä ei saa tehdä ym. Mutta näin siis meillä, kaikkeen ei vaan yksinkertaisesti energia riitä ja kun se nyt sekä taaperon että vauvan yöheräilyjen vuoksi on vähissä muutenkin, niin yritetään selvitä hengissä päivästä toiseen :o)

tekstiä lukiessa kaikki palasi kirkkaasti mieleeni :D Meillä pojilla ikäeroa 1v4kk ja kuopuskin on " jo" pian 1v5kk ikäinen. Sanoisin että vauvan täyttäessä vuoden meillä alkoi hiljalleen helpottaa - toki suuri helpotus oli myös kun vauva kehitteli itselleen säännöllisen rytmin joskus viisikuisena johon kaikki sitten pystyimme sopeutumaan. Minua ahdisti ja arkea vaikeutti se vauvan rytmittömyys nimenomaan, kun tykkään suunnitella etukäteen asioita ja taaperon kanssa meillä oli jo oma selkeä päivärytmimme.



Meillä vauva ei huolinut pulloa eikä tuttia, tissi vaan kelpasi ja sitä piti saada usein. Monet kerrat talvipakkasessakin ulkona jouduin imettämään :). Hän nukkui puolivuotiaaksi asti vain rintarepussa vaikka kaikkea kokeiltiin ja yritettiin, ja painoi 6kk ikäisenä yli 10kg, joten hartiat olivat koetuksella. Etuna tässä oli kyllä että paino tippui aivan järkyttävän nopeaa vauhtia ;) Kuopuksella todettiin astma, joka osaltaan stressasi ja hän sairasteli tosi paljon: korvakierre, ja ennen astmalääkityksen aloittamista pienikin flunssa veti keuhkot tukkoon ja jouduin hänen kanssaan päiväkausiksi osastolle sisään kun henki ei kulkenut :( se oli raskasta aikaa, parisuhde meni alamäkeä ja remontti oli asunnossa päällä, välillä tuntui ihan tosissaan etten jaksa - ,mutta eipä siinä ollut vaihtoehtoja.



En halua pelotella, meillä nyt sattui tulemaan sairautta ym. ei-toivottavaa siihen hässäkkään, johon ihan pelkästään vauva+taapero-yhdistelmässä olisi ollut hoitelemista tarpeeksi. Olen nyt niin onnellinen kun pojat ovat " isoja" ja nuorempikin osaa leikkiä, juosta ja puhuakin, ja en uudestaan vapaaehtoisesti alkaisi vauva+taaperoarkeen. Minulle tuo oli kasvun aikaa itsellenikin, ja nyt olen enemmän kuin onnellinen ihanista, terveistä lapsistani! Jälkensä on tuo aika jättänyt, ilolla olen sysännyt vauvatavaroita sinne tänne kuka nyt on sattunut tarviimaan, ja vakaa mielipiteeni on etten halua enempää vauvoja, luultavasti koskaan.. koskaanhan ei saisi sanoa ei koskaan, mutta luulen että seuraavaan 10 vuoteen ei vauvakuumetta tule! :)



Toivottavasti viestistäni ei saa käsitystä etten rakastaisi lapsiani; rakastan heitä yli kaiken ja he ovat molemmat toivottuja, mutta kyllähän se valvominen/jatkuva imettäminen/sairastelu jättää jälkensä, enkä mitenkään hingu siihen tilanteeseen uudestaan. Olenkin leikilläni naureskellut ystävilleni, että vauvan ja taaperon ensimmäisen yhteisen vuoden jälkeen ihminen kestää ihan mitä tahansa elämässä :0)



Muistan toivoneeni, että kunpa rankka aika menisi nopeasti ohi, ja niin se menikin.. Voi miten nopeasti.. :)





Toivotan sydämestäni voimia ja tsemppiä, pitkää pinnaa ja paljon apuvoimia joiden käytössä ei kannata säästellä!!!! :) :) :)

Eniten tähän vaikuttaa lasten luonne ei niinkään ikäero.



Minulla on esikoisen ja kakkosen välillä tuo 1v7kk. Hyvin pärjäsin! Meillä nämä lapset on jo sairaalasta kotiin tultaessa nukkuneet 6-8h yö unia. Imetys heidän kohdalla ei onnistunut juuri tuon takia kun en yöllä heitä imettänyt. Ehkä siksi molemmille riitti aikaa tasaisemmin eikä mitään mustasukkaisuutta ilmennyt. Esikoinen helli ja hoiti vauvaa hellin ottein.

Kerhoissa käytiin ja kesällä puistossa. Puin molemmat ensin vauvan sitten esikoisen. Ei siinnä niin kauaa mene että pienempi olisi pakahtunut vaatteisiin. Esikoisen 2v uhma ei ollut vielä alkanut joten pukeminen oli nopeaa.



Meillä esikoinen ei nukkunut päiväunia enää tutista luopumisen jälkeen joten silloinkin riitti aikaa esikoiselle yksin kun vauva nukkui.

Itse ei päässyt lepäämään päivällä mutta sain yöt nukkua niin hyvin että en olis lepoa varmaan tarvinnutkaan.



Minä aina ajattelin että on tytöistä kaveria toisilleen kun niin peinellä ikäerolla ovat syntyneet. Toki leikkivät yhdessä mutta enemmän ja parempia kavereita on löytynyt kerhoista ja koulusta. Tytöt on niin erilaisia. Toinen on reipas poikatyttö joka saa vaudilla vaatteet päällä tietää mihin on tavarat jättänyt jne. Toinen taas on haaveileva ja nopeasti oppivaa sorttia. Hän oppi helposti numerot, kirjaimet ja lukemisen ym. mutta pukeminen, syöminen, siivoaminen ja lähteminen kestää tavaroita ei löydy mistään ikinä jne. Esikoinen hermostuu kun kakkosella kestää ennen kun on valmis pihalle joten lähtee sitten edeltä yksin ja löyttää kaverit nopeasti pihalta kun kakkonen vielä pohtii mihin on laittanut housut eilen illalla.



Eli pienen ikäeron kanssa voi pärjätä hyvinkin jos lapset on luonteeltaan helppoja eikä mustasukaisuuttakaan tule.

Muistan, että meillä oli alku hankalaa kun olimme puistossa aamupäivisin kuopus nukkui vaunuissa ja kun tultiin kotiin esikko söi ja meni nukkumaan niin kuopus heräsi :-) helpotti kun molemmat siirtyi samaan päikkäri tahtiin kun kuopus 8kk.

nyt pojat jo 3v ja 4v ja helpolta tuntuu jo :-)



esikkooppi 9kk ikäisenä kavelemäänjoten sekin helpotti kun kakkonen syntyi ja siirtyi isojen sänkyyn ennen kuin kakkinen syntyi,ja menoa helpotti myös että 2v esikkooppi ajamaan pyörällä 2v11kk iässähalusi pyörästä vararenkaat pois js sitten ollaan menty ja lujaa, saaitekin kävellä tosi reippaastu tai pyöräillä

Ikäero lapsilla on 1v 3kk. Alkuun poika ei ollut edes huomaavinaan vauvaa. Pari ensimmäistä viikkoa siis meni ihan loistavasti, mutta sitten pääsi ilo ilmoille, kun vauvalla alkoi olla kovia masu vaivoja. Isoveli keksi jos jonkin laista tihutyötä. Ja syy varmaankin oli juuri se, että minulta ei enää liiennyt niin paljon aikaa pojalle, kuin aiemmin. Nyt vauva on jo kohta 5kk ja isoveljen mustasukkaisuus on alkanut näkyä myös läpsimisenä, tavaroiden heittelynä siskon päälle, sylkemisenä...jne. Eikä minulla ole hajuakaan mistä moiset on edes oppinut. Ja minä kun kuvittelin ettei näin pieni osoita kovin pahasti mustasukkaisuutta.



Päiväunet meillä menee siten, että ensin laitan vauvan nukkumaan ja sen jälkeen laitan isomman nukkumaan.:) Se on asia joka meillä yleensä sujuu kohtuudella.



Uloslähtö onkin sitten taas oma lukunsa. Puen yleensä ensimmäisenä isomman, koska siinä menee pidempään, ja koska hän jaksaa odottaa vähän aikaa huutamatta kurkkusuorana. Saldo kumminkin monesti se, että pienemmän alettua huutamaan isompikin innostuu huutamaan. Enkä käsitä ollenkaan miten olisin pärjännyt ilman liinaa.:) Se on pelastanut monesta pahasta. Kotihommat on pystynyt tekemään ilman panikointia siitä, onko isompi vauvan kimpussa.



Rankkaahan tämä välillä on kovastikkin, mutta sekin riippuu niin paljon lasten luonteista, ja ennen kaikkea kannattaa ajatella positiivisesti.;) Jos haluaa päästä hermojensa kanssa helpommalla, kannattaa vaan mennä päiväkerrallaan, eikä piitata pikkujutuista.



Tässä siis meidän perheen todellisuutta.:)



Marikki + poika 1v 7kk ja tyttö kohta 5kk

Vauva on nyt 2kk ja onhan tämä rankkaa... Aikalailla olen marrasfantin kanssa samoissa tunnelmissa. Ekoina viikkoina suorastaan pelkäsin iltaisin seuraavaa päivää ja sitä miten taas selviäisin siitä, mutta vähitellen olen oppinut tiettyjä niksejä ja organisointia. Mitään kotitöitä en edes yritä tehdä päivällä, minun ja esikoisen ruuat laitan edellisenä iltana jääkaappiin lautasille valmiiksi, josta sitten saa ne äkkiä mikroon.



Omaa aikaa ei ole yhtään ja on sula mahdottomuus, että jompikumpi vanhemmista olisi pois iltaisin. Pesuihin ja nukuttamiseen tarvitaan meillä välttämättä kaksi aikuista tällä hetkellä.



Varmasti esikoisen luonne vaikuttaa paljon, meillä ei ole ollut mustasukkaisuutta, mutta esikoinen on valtavan energinen ja ollut aina huono nukkumaan/nukahtamaan, joten nämä tuovat omat haasteensa arkeen.



Korvaamattomana apuna meillä on isovanhemmat, jotka auttavat. Nytkin esikoinen on heidän luonaan ollut aamupäivän ja tulee päiväunien jälkeen vasta kotiin. Tuntuu lomalta olla " vain" vauvan kanssa!



Neuvoksi sanoisin, että ota päivä kerrallaan sekä ota kaikki apu vastaan mitä on saatavilla! Ajan mittaan varmasti arki helpottaa, kun lapsista alkaa olla seuraa toisilleen.

Ja kerrassaan hyvin meni kakkosen vauva-aika. Esikoinen ei oikeastaan " osannut olla" mustasukkainen vauvasta. Meillä esikoisen päivärytmi ja rutiinit pidettiin niin pitkälti samana kun vaan pystyttiin. Ajattelin, että vauvan syntyminen itsessään on sen verran iso mullistus, että helpottaa jos pitää kiinni tutuista rutiineista. Sen verran silloin raskausaikana jo ennakoimme, että opetimme esikoisen nukahtamaan yksin päivä- ja yöunille ja isä otti entistä suuremman roolin esikoisen iltatouhuissa yms.



Meillä kakkonen ei edes ollut mikään superhelppo " syö ja nukkuu -vauva" , mutta esikoisen koliikkiin verrattuna oli kuulkaa helppoa. :0) Imetys sujui alusta asti hyvin, toisin kuin esikoisen kanssa, jolloin oli rintakumisählinkiä. Imettäessäni otin usein esikoisen kainaloon lukemaan kirjaa, tekemään nuppipalapeliä tms. Kantoliina on aivan loistava keksintö jos vauva sattuu olemaan samanlaista sylikissatyyppiä kuin minun kaikki kolme ovat olleet. Kantoliina on ollut kovassa käytössä myös silloin kun vauva ei ole enää viihtynyt vaunuissa kun on herännyt uniltaan.



Meillä kakkonen sujahti aika nopeasti, n. 2 -kuisena, esikoisen päivärytmiin ja alkoi nukkua aamu-unet kun lähdimme ulos aamusta, keskipäivällä molemmat nukkuivat samaan aikaan ja alkuillasta lähdimme taas pihalle, jolloin vauva nukkui iltaunensa vaunuissa. Meillä esikoinen pääsi osallistumaan tosi paljon vauvan hoitoon ja muutenkin hän sai paljon huomiota, nimenomaan positiivista, enkä muista että hän olisi ikinä vauvaa satuttanut. Toisaalta tyttö on kyllä sellainen hoivaluonne, että varmaan luonnekysymys on tämäkin.



Meillä helpotti arkea kyllä sekin, että esikoinen oli jo kuiva kun vauva syntyi. Hän söi itse ja sai puettua helppoja vaatteita päälle itse. Ulos lähdimme siinä järjestyksessä, että laitoin itseni puolivalmiiksi. Sitten autoin esikoiselle päälle ja viimeiseksi puin vauvan, ettei hänen tarvitse kuumissaan odottaa (kakkonen syntyi helmikuussa). Sitten itselle takki päälle ja pihalle.



Vaikeinta useamman lapsen äidiksi kasvamisessa olivat omat riittämättömyyden tunteet. Tuntui siltä, että ei ehdi lapsia huomioida tarpeeksi, vaikka näin jälkikäteen ymmärrän, että eipä sitä enempään olisi edes pystynyt kun esikoinen oli suunnilleen kaikessa toiminnassa mukana ja vauva lähes koko ajan sylissä. Ei sitä silloin hormoonihöyryissään tajunnut. :0) Nyt kun tyttöjä on kolme niin minusta on vaan helpompaa koko ajan. " Isot" ovat nyt 4v 4kk ja 2v 8kk ja leikit menevät tosi hyvin yksiin. Uusin vauva, nyt 6kk, on sujahtanut taas valmiiseen päivärytmiin ja arki sujuu hyvin. :0)



adalat + tyttötrio