Lapseni ei meinaa pärjätä kavereiden kanssa. :(

En nyt itse lähtisi heti heittelemään diagnoosia. ap

Meidän 6-vuotiaalla tytöllä hyvin samanlaisia ongelmia. Me hakeuduttiin perheneuvolaan. Ei siis mitään diagnoosia saamaan, vaan vinkkien toivossa. Lapsella alkaa itsetunto olla aika koetuksella, kun ei tunnu sopeutuvan joukkoon. Ollaan vasta pari kertaa käyty, ja näin aluksi ihan vaan me vanhemmat. Seuraavalle käynnille tulisi tyttökin sitten mukaan. Ajattelin vain, että olisiko mahdoton ajatus ottaa teidänkin alueenne perheneuvolaan yhteyttä, jos vaikka saisitte jotain käytännön vinkkejä sieltä?

Jaksaisitko ihan lyhyesti kertoa, mitä siellä on kerrottu? ap

Toiset lapset ovat sosiaalisemmilta taidoiltaan parempia kuin toiset, eikä siinä välttämättä ole mitään aspergerin syndroomaa taustalla. Meillä on lapset kaikki erilaisia ja osaavat eri taitoja. Esikoisemme oli hieman " epäsosiaalinen" ja leikit tahtoivat mennä riitelyksi myös muiden kuin sisarusten kanssa.



Otin tämän lapsen kanssa tiukan linjan. Kun lähdettiin leikkimään kertasin säännöt: Ei viedä kädestä, leluja pitää jakaa, ei tönitä/lyödä/yms., ei kiusata. Sitten kun näin tällaista käytöstä ensin tiukka puhuttelu, jos jatkui sitten jäähylle, ja jos yksi jäähy ei tilannetta rauhoittanut, lähdettiin kotiin. Olen useasti kantanut lapsen huutavan pois puistosta, mutta nyt tilanne alkaa olla aikalailla hallinnassa. Sanoin myös muille puistossa oleville aikuisille, että yhteiset pelisäännöt ovat lapsella välillä hukassa ja komentaa saa muutkin, jos en tilannetta huomaa.



Reipas ja johdonmukainen ote vaan asiaan, niin lapsi huomaat, että olet tosissasi ja kiva loppuu siihen, kun sääntöjä rikotaan. Kyllä niitä sosiaalisiakin taitoja voi oppia, kunhan vaan olet olet kärsivällinen, etkä pelkää vastustaa lapsen tahtoa. Sen olen myös huomannut, että tilanne on selvitettävä siinä hetkessä kun se tulee, ei myöhemmin kotona. Ajatelkoot muut ihmiset mitä haluavat. :)

On siitä ainakin se hyöty ollut, että on päässyt purkamaan tuntojaan, mutta toistaiseksi en voi tosiaan sanoa mitään suuntaan tai toiseen, kun eivät ole siellä vielä meidän tyttöä nähneetkään. Ainakin ovat ottaneet meidän huolen ihan tosissaan, ja ovat sielläkin sitä mieltä, että jotain pitää tehdä jotta tytön itsetunto pääsee kunnolla kehittymään.

noin ylipäänsä, älä toru lasta asiassa jossa hän on huono - kyllä hän tietää olevansa huono ja jatkuva toruminen lytistää itsetuntoa. NEUVO MIELUUMMIN MITÄ SITTEN PITÄÄ TEHDÄ.



TÄmän neuvon annanoikeasti asperger-lapsen äitinä. Sinun lastasi en tuolla perusteella diagnosoi, kyse voi ihan hyvin olla vaikka siitä, että hän on 5-vuotias, eivätkä 5-vuotiaat vielä ole kovin taitavia yhdessä jos toisessakaan taidossa, joita he sentään saavat opetella vielä monta vuotta.

Mun omilla lapsilla on selkeät säännöt ja pärjäävät ihan ok (ovat ehkä vähän turhan alistuvaisia jos jotain), mutta: puistossa joss käymme, käy pari lasta, joilla on ihan kivat äidit, jotka kasvattavat lapsiaan ihan ok, vaan eivät oikeasti ohjaa sosiaalisissa tilanteissa muiden lasten kanssa. Eivät puutu kädestäviemisiin tapahtuipa se miten päin vaan tms. Nämä lapset ovat kovia kiusaamaan pienempiään ja muutenkin käyttämään kovia otteita. Ja siitä seuraa se, että oman ikäiset lapset eivät heitä leikkeihinsä oikein huoli, korkeintaan statisteiksi.

itse olen sanonut lapselleni että kaikki mahtuu leikkiin mukaan, mutta sitten kun näkee miten paljon ongelmia siitä syntyy, että joillain ei ole ne leikkitaidot hanskassa, en viitsi pahemmin pakottaa. Puutun ja ohjaan jossain määrin, mutta ei ole mun tehtäväni opettaa kädestä pitäen noille lapsille sosiaalisia pelisääntöjä, kun oma äiti seisoo vieressä. Eli sitten usein jäävät nuo huonosti käyttäytyvät lapset leikkien ulkopuolelle, ja aivan varmasti se ottaa itsetunnolle.

Muistakaa vanhemmat, että todellakin niitä sosiaalisia taitoja ja reilua kaveruutta voi ja nimenomaan kannattaa lapsille opettaa, jo lasten itsensä takia. Joillekin lapsille se tulee ihan luonnostaan, joillekin ne hommat on vaikeampia opetella.

Ja HUOM! Tämä teksti ei nyt koskenut niitä lapsia, joilla on oikeasti joku adhd tms. vaan ihan tavallisia, haastavia lapsia.

Vierailija:

Toiset lapset ovat sosiaalisemmilta taidoiltaan parempia kuin toiset, eikä siinä välttämättä ole mitään aspergerin syndroomaa taustalla. Meillä on lapset kaikki erilaisia ja osaavat eri taitoja. Esikoisemme oli hieman " epäsosiaalinen" ja leikit tahtoivat mennä riitelyksi myös muiden kuin sisarusten kanssa.

Otin tämän lapsen kanssa tiukan linjan. Kun lähdettiin leikkimään kertasin säännöt: Ei viedä kädestä, leluja pitää jakaa, ei tönitä/lyödä/yms., ei kiusata. Sitten kun näin tällaista käytöstä ensin tiukka puhuttelu, jos jatkui sitten jäähylle, ja jos yksi jäähy ei tilannetta rauhoittanut, lähdettiin kotiin. Olen useasti kantanut lapsen huutavan pois puistosta, mutta nyt tilanne alkaa olla aikalailla hallinnassa. Sanoin myös muille puistossa oleville aikuisille, että yhteiset pelisäännöt ovat lapsella välillä hukassa ja komentaa saa muutkin, jos en tilannetta huomaa.

Reipas ja johdonmukainen ote vaan asiaan, niin lapsi huomaat, että olet tosissasi ja kiva loppuu siihen, kun sääntöjä rikotaan. Kyllä niitä sosiaalisiakin taitoja voi oppia, kunhan vaan olet olet kärsivällinen, etkä pelkää vastustaa lapsen tahtoa. Sen olen myös huomannut, että tilanne on selvitettävä siinä hetkessä kun se tulee, ei myöhemmin kotona. Ajatelkoot muut ihmiset mitä haluavat. :)

Vierailija:

Ja HUOM! Tämä teksti ei nyt koskenut niitä lapsia, joilla on oikeasti joku adhd tms. vaan ihan tavallisia, haastavia lapsia.

Tottakai se koskettaa meitäkin siinä kuin muitakin vanhempia. Ja enemmän, koska meidän on opettettava enemmän ja kauemmin ja kärsivällisemmin ja selvemmin kuin teidän " tavallisten, haastavien lasten" vanhempien. Kyllä me sen tiedämme. ADHD- tai asperger-diagnoosi ei ole vapautus kasvatustehtävästä vaan hirveä tuomio siitä että se jatkuu ja jatkuu ja jatkuu yhtä vaikeana tästä ikuisuuteen, ilman että ongelmia voisi poistaa niinkin yksinkertaisella tavalla kuin korjaamalla sitä " mitä oli tehnyt kasvattajana väärin" .

Se mitä ihmiset eivät tajua, on että adhd ja as-lapset eivät käyttäydy huonosti siksi ettei heitä ole kasvatettu vaan he käyttäytyvät niinkin hyvin kuin käyttäytyvät siksi että heitä on kasvatettu mutta prosessi on vielä pahasti kesken. Ettei näitä lapsia pitäisi haukkua siitä mitä he eivät vielä ole oppineet vaan kehua siitä, mitä he jo kaikista vaikeuksista huolimatta ovat saavuttaneet. Tätä ymmärrystä ainakin minä, asperger-pojan äitinä toivon ympäristöltäni - en sitä että he " vapauttaisivat" minut kasvatusvastuusta ja samalla tuomitsisivat lapseni ikuisiksi ajoiksi toivottomaksi tapaukseksi.