Miksi ihmeessä ulkomaalaisen vaimon täytyy Aina omaksua miehensä kulttuuri??

Heittomerkeissä siksi tuo ulkomaalainen, koska on tullut niin pienenä Suomeen, että on asunut Suomessa kauemmin kuin kotimaassaan. Tämä on hänen kotinsa.

Mutta siis alkuperäiseen aiheeseen...

Meillä on molemmat kulttuurit näkyvissä, mutta ehkä kuitenkin enemmän suomalainen kulttuuri, täällä kuitenkin asutaan, ollaan ja eletään.

Olemme muslimeita ja lapsella isän kotimaan mukainen nimi ja kyllä mies meillä paljon kokkaa, sekä oman kotimaansa ruokaa, että suomalaista. Sujuu myös lihapullat yms. :)

Hyvässä tasapainossa meillä kyllä elää kaksikulttuuria rinnakkain, eikä kumpikaan lyttää toista. Molemmat ovat arvokkaita kulttuureja.

Ehkä jos asuisimme miehen synnyinmaassa, niin sitten tilanne ehkä olisi eri, ja hänen kulttuurinsa enemmän esillä.

on varmasti perheitä, jotka ei kuvaa kirjoitustani. Eikä siinä mitään pahaa tosiaankaan ole, vaikka " kaikki asiat ois miehen kulttuurista" ! Mietin vain, et miksikähän näin on. Meidän lapsilla on suomalaiset nimet, koska ajateltiin että se ois lapsille itselleen helpompi sitten kun kasvavat. Mun mies on muslimi, harjoittaa uskontoaan jne. Itse olen kristitty. Meillä tehään lähinnä etnisiä ruokia. En käy baareissa, en edes uimahallissa koska mieheni ei sitä halua. Joten kuulumme itse aika pitkälti tähän kuvaamaani perheeseen. . .

perus arabinimet; Aisha, Ismael ja Amina

Vierailija:

En käy baareissa, en edes uimahallissa koska mieheni ei sitä halua.

En mäkään ole uimahallissa käynyt vuosiin, koska en itse halua. Baarissa käyn joskus, jos haluan.

Surkeaa, että pitää lopettaa asioiden tekeminen koska mies ei halua että sä teet niitä. Pthyi. Missä on sun suomalainen itsekunnioituksesi?

T: 11 v muslimin vaimona ja hyvin menee vieläkin (en ole alkanut kynnysmatoksi)

en käy uimahallissa, baarissa, en ota tippaakaan alkoholia, olen katkassut välejä joihinkin tuttuihini, en käy uimarannalla, en värjää hiuksiani, en käytä vaatteita, joita haluisin, en kuuntele musaa jos mies paikalla

Sä oot häpeäksi kaikille ulkomaalaisten vaimoille, tai kaikille naisille oikeestaan.

Vierailija:

en käy uimahallissa, baarissa, en ota tippaakaan alkoholia, olen katkassut välejä joihinkin tuttuihini, en käy uimarannalla, en värjää hiuksiani, en käytä vaatteita, joita haluisin, en kuuntele musaa jos mies paikalla

Mitä varten se kenenkään toisen häpeäksi on? Eikö jokainen tee omat valintansa? Olet häpeäksi ulkomaalaisten vaimoille, no huh huh!

koska mähän oon vaan nainen ja mies on sentään MIES ja siksi mun on toteltava sitä" .

" Mä katkaisin välit mun kavereihin kun mies ei tykänny niistä ja musiikkiakaan mä en enää kuuntele kun mies ei tykkää" .

Ei tuo ole nainen vaan orja, lammas, koira...

Vierailija:

Mitä varten se kenenkään toisen häpeäksi on? Eikö jokainen tee omat valintansa? Olet häpeäksi ulkomaalaisten vaimoille, no huh huh!

" Tämmösen asian olen tosiaan huomannut. 99,9% perheistä, joissa toinen puolisko(mies) ulkomaalainen, on otettu miehen tavat, kulttuuri jne. aika vahvasti käyttöön."



Tunnet siis tuhat perhettä, jossa suomalainen nainen ja ulkomaalainen mies. Ja yhdessä perheessä asiat eivät ole noin. Jos osaat nimetä kaksi perhettä, jossa miehen kulttuuri ei jyrää, tunnet jo 2000 perhettä.



t. eräs jolla ulkomaalainen mies. Ja hän on valkoinen kristitty pohjoismaista, joten hän on enemmän " hyväksytty" . Valitettavasti näin.

Tunnen lukuisia pareja ja sanoisin, että homma menee 50/50.

Mies on espanjalainen ja itsekin pidän monista espanjalaisista asioista (mm. ruoka, musiikki, elokuvat, kirjallisuus). Asumme Suomessa, joten kuten joku tuossa sanoi, suomalainen kulttuuri ympäröi meitä joka tapauksessa. Mukavaa tuoda siis kotiin espanjalaistakin kulttuuria, mies on enemmän kotonaan ja itse koen sen rikkautena. Lapsetkin tutustuvat toisen kotimaansa kulttuuriin.

Kodit ja tavat ei eroa suomalaisesta mitenkään, paitsi yhdessä perheessä ehkä on viinipullo pöydässä tavallista useammin. Nimet ovat sellaiset, että käy niin suomessa kuin monissa muissakin maissa (tyyliin Maria, Sebastian). Kotikieli on jokaisessa perheessä miehen äidinkieli, kun miehet eivät osaa tarpeeksi suomea.

Olen itse naimisissa brittimiehen kanssa, kohta jo kymmenen vuotta. Olemme asuneet kummankin kotimaassa, tällä hetkellä Suomessa. Totta kai haluamme myös jollain lailla miehen kulttuuriperintöä täällä SUomessa ja taas päinvastoin silloin kun asuimme hänen kotimaassaan. Me esimerkiksi teemme ehkä enemmän brittiläisiä jouluruokia, mutta kyllä meillä piparitkin leivotaan.

Meillä on telkkarissa Skyn satelliitti, joten sieltä tulee paljon enemmän brittitarjontaa. Kirjoja on kaikilla kielillä.



Meillä ehkä juodaan teetä enemmän kuin keskivertosuomalaisessa perheessä. Samoin mieheni tekee brittiläistä kotiruokaa, mutta myös intialaista, italialaista jne. Minä taas kokkaan suomalaista ruokaa.



Sisustuksessa on myös miksi, meillä on olosuhteiden pakosta valtaosa huonekaluista hankittu Suomesta. Tosin meillä onehkä enemmän värejä kuin keskivertosuomalaisessa kodissa, jossa seinät on vedetty maalarinvalkoisella ja lattiat koivuparkettia.



Mielestäni kaksikulttuurisen perheen rikkaus on nimenomaan se, että voidaan poimia molemmista kulttuureista tärkeitä asioita ja muodostaa niistä se oman perheen elämäntapa. Se, että jollakulla ei mene nämä asiat tasapuolisesti, kertoo ehkä enemmän avioliiton toisen puolison huonosta itsetunnosta. Mielestäni on myös luonnollista, että korostetaan sen kulttuurin asioita, joissa ei juuri sillä hetkellä asuta, koska kotimaan kulttuuri tulee väkisinkin esiin.

meillä ei ole miehen kotimaasta sisustukseen tullut kuin yksi lamppu, muuten on ihan tavan tavaraa ja huonekalua. Ei riittäis rahat kuskata huonekaluja tänne miehen kotimaasta.



Me syömme suomalaista ruokaa, emme kuitenkaan sikaa. Sianlihan syömisen lopetin jo vuonna 1992, enkä ollut miestäni vielä tavannut, joten ei liity siihen mitenkään. Alkoholia meillä käytetään satunnaisesti, mies tupakoi, minä olen lopettanut raskauksien myötä. Kyllä varmaan poltan jos baariin lähden. Käydään baareissa yhdessä ja erikseen.



Pukeudun just niinku haluan, eikä miehellä ole siihen nokan koputtamista. En kuitenkaan käytä minihameita, ei ole mun säärillä vara tommosiin hamosiin. Uimassa käyn sekä yleisessä saunassa.



Molemmilla on vakiduunit, minä nyt kotona, velkaa on ku monella muullakin. Minut jos näet kadulla niin eipä päälle päin näy et on ulkkismiehenä ja vieläpä muslimi.



Lasten nimet ovat kyllä miehen kulttuurista, ei vaan löytynyt kivaa suomalaista nimeä jolle lapsi näytti syntyessään.

et syödään me etnistä ruokaakin ja italialaista. Me kyllä syödään melkeen mitä vaan. Niin tietty on meillä lautanen tuolla parvekkeella et näkyy taivaskanavat, mut niin on mun kaverillakin ja he on ihan savolaisia. et kai hekin on ulkkiksia ;))

En ole vielä törmännyt sellaiseen perheeseen, jossa olisi PELKÄSTÄÄN miehen traditioita, on sitten kyse suomalais-ulkomaalaisesta pariskunnasta tai kokonaan ulkomaalaisesta tai kokonaan suomalaisesta.



Toisaalta: mieti itse, miten haluaisit esim. kotisi sisustaa, jos asuisit täysin vieraassa kulttuuriympäristössä. Voi olla, että haluaisit juuri sen muun yhteiskunnan vierauden takia EDES kotiisi itsellesi tuttuja ja rakkaita asioita. Joten sen Suomeen muuttaneen puolison (oli sitten mies tai vaimo) motiivi on hyvin ymmärrettävä. Sille kotimaassaan elävälle toiselle puolisolle voi olla aika pieni uhraus sisustaa koti vaikkapa miehelle/vaimolle läheisellä tyylillä. Voi olla, että se on tämän suomalaisen puolison mielestä jopa hauskaa ja mielenkiintoista.



Joten summa summarum: en menisi tekemään yleistyksiä tässä asiassa. Se on NIIN yksilöllistä.

Kaikki tapaa vanhoja ystäviään, käy ulkona, kesällä uimarannalla, kuuntelee musiikkia ja niin edelleen. Ei kukaan ole tuolla lailla nyrkin ja hellan välissä, miehen määräysvallan alla!

Sillä, että lapsilla on suomalaiset nimet, ei oo mun mielestä mitään tekemistä, jos nainen muuten on tuollainen omaa tahtoa vailla oleva lammas joka tekee mitä mies käskee, ja unohtaa kuka ja mitä oli ennen naimisiinmenoaan.

Meillä (mies muslimimaasta) elämä normaalia elämää. Minulla ei mitään sääntöjä, elän kuten ennenkin. Mies ei koskaan ole huomauttanut pukeutumisestani, tekemisistäni tai miespuolisista kavereistani. Lapsillamme on sekä suomalaiset, että isän kultturitaustaiset nimet. Puhuvat kumpaakin kieltä. Kotona syödään sekä että ruokia. Sisustus ei noudata mitään kulttuuria, ollaan ostettu mistä tykätty.

Miellä ei edes syödä arabialaisia ruokia, paitti vain silloin kun tulee vieraita ja silloin minä vaadin että mies kokkaa ( on hyvä kokki) arabialaista ruokaa.

Mies syö mieluiten ihan suomalaista ruokaa, perunamuussia ja kalaa, makaronilaatikkoa jne. Aamusin hän syö aina kaurapuuroa, hän ei juo kahvia ollenkaan, joskus harvoin teetä. Monet ihmiset ihmettelee sitä kuinka hän on tykästynyt suomalaiseen ruokaan. Mutta niin se vaan on.

Kotimme on sisustettu ihan suomalaisttain muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta.

Hän on muslimi ja minä vakaumuksellinen kristitty, enkä aio ikinä muslimiksi kääntyäkkään.

Lapsia meillä ei ole eikä välttämättä niitä edes hankita.

Hän on kotoisin maasta, jossa valtauskonto on islam, mutta hän itse on kristitty. Meidän perhe on kaksikielinen. Lapsilla kansainväliset nimet. Syödään kaikenlaista ruokaa. Ehkä kerran viikossa jotain arabialaista ruokaa, ihan siitä syystä, että se on hyvää.

Itse olen intohimoinen sisustaja. Meillä on paljon talonpoikaishuonekaluja, sisustuksen värit maanläheiset. Mieheni antaa minun tehdä kaikki sisustuspäätökset, koska tietää kuinka tärkeä asia se minulle on.

Meillä näkyy sateliittikanavat, joilta mies seuraa kotimaansa tapahtumia ja tv-sarjoja.

Mieheni ei ole suomalainen, mutta suomalaistunut, mikä on ihan ymmärrettävää, kun on asunut täällä jo lähes 20 vuotta.