Auttakaa mua pohtimaan...asiaa koululaisesta
Eli lähtötilanne on tämä:
Poikani on tokaluokkalainen, jonka eka kouluvuosi ei mennyt ihan putkeen. Koko luokalla oli hankaluuksia löytää työrauhaa, oli paljon pieniä riitoja ja kiroilu astui kuvioihin. Ennen koulua poikani ei käyttänyt kirosanoja.
Opettaja sai ryhmän hallintaansa loppusyksystä ja poikani kiroilu ja huono käytöskin saatiin keväällä hallintaan yhteistyöllä koulun ja ipkerhon kanssa.
Nyt syksyllä luokka sai uuden opettajan, ja voi mitä saikaan...Vanhempainillassa opettaja oli tuonut esille, että luokka on villi, koska enemmistö on poikia. Opettajan tarkat sanat olivat; " Nämä luokan tytöt ovat niin kilttejä ja ihania, mutta nämä pojat...he ovat villejä" Opettaja myös sanoi olevansa nipo. Vanhempainillan jälkeen laitoimme muutaman pojan vanhemman kanssa palautetta asiasta rehtorille, sillä opettaja korosti koko illan ajan tyttöjen ihanuutta ja poikien huonoa käytöstä. Mitään positiivista ei pojista ollut sanottavaa, ja mielestämme lapsien laittaminen " mukavuusjärjestykseen" ei ole ammattimaista käytöstä.Opettaja myös huutaa lapsille, ja pari poikaa on muutamana päivänä jäänyt pois koulusta tämän takia.
Tämän syksyn aikana olen saanut muutaman kerran viestiä poikani huonosta käytöksestä, tosin usein aiheetta. Esimerkkinä voisin antaa sen, että poikaani oli rangaistu siitä, että hän oli bussilippuja vertailtaessa todennut " Kallen" olevan luokan nuorin. Kalle oli tästä loukkaantunut ja karannut itkien koulusta kotiin. Tämä samainen Kalle oli ennen tätä tapahtumaa jo kaksi kertaa aiemmin karannut koulusta kotiin. Asiaa oli puitu luokassa, ja kun poikani tunsi kohdanneensa vääryyttä, hän halusi sanoa oman mielipiteensä asiaan. Opettaja oli keskeyttänyt poikani, ja käskenyt olemaan hiljaa.
Kallen karkailua ei ole puitu millään tavalla luokassa, mutta kun poikani Kallen esimerkkiä seuraten pahoittaessaan mielensä jälleen kerran turhasta syyttelystä oli karkaamassa koulusta (mitä hän ei loppujen lopuksi edes tehnyt), niin opettaja kertoi minulle koko luokan olleen järkyttyneen tällaisesta käytöksestä. Syytä siihen, miksi poikani oli yrittänyt karata koulusta, ei opettaja tiennyt. Heillä oli tällöin sijainen, ja sijainen ei kuulemma ollut jättänyt mitään viestiä tästä asiasta. Tämä kummastuttaa minua, sillä olihan opettaja tietoinen karkausyrityksestä.
Viimeinen niitti minulle oli se, että opettaja laittoi minulle reissuvihkoon omia olettamuksia kotioloista, jotka siis ovat täysin paikkaansapitämättömiä. Otin yhteyttä opettajaan selvittääkseni kaikki asioita, ja opettaja ei kyennyt kuuntelemaan minua. Hän kertoi minulle, että tarvitsemme perheneuvolaa, hän arvosteli poikani pukeutumistapaa ja kertoi, ettei poikani sovi tähän kouluun. Loppujen lopuksi hän rupesi huutamaan puhelimessa ja löi minulle luurin korvaan, koska oilmoitin hänelle vieväni asian eteenpäin. Olen ollut yhteydessä rehtoriin ja meillä on tapaaminen kolmen kesken.
Minun näkemykseni tästä kaikesta alkaa pikkuhuiljaa olemaan se, että koulussa on jotakin, joka saa poikani käyttäytymään näin. Tätä ei opettaja hyväksynyt, vaan kertoi ongelmien tulevan kotoa. Lapseni on aktiivisesti harrastanut 4-vuotiaasta asti, käynyt leireillä kolme kesää ja on hyvin sosiaalinen, vilkas ja reipas poika. Missään vapaa-ajalla ei tällaista palautetta ole tullut. Tämä sai minut miettimään koulun osaa poikani pahaan oloon. Tunnen, että poikani otsaan on lyöty viime vuoden tapahtumien johdosta häirikköleima. Kesän aikana meillä ei ollut mitään ongelmia pojan käytöksen kanssa, ja ensimmäinen viikkokin meni koulussa todella hyvin. Opettaja jopa itse oli kertonut pojalleni yllättyneensä, kuinka kiltti hän on, koska edellinen opettaja oli kertonut mitä viime vuonna oli tapahtunut. Mielestäni tämän kertominen lapselle oli asiatonta, ja tässä tilanteessa opettaja mielestäni toi omat ennakkoluulonsa esille, ja löi poikaan leimaa
Nyt itse vietän unettomia öitä, sillä en tiedä mita ajatella. Opettajalla on selkeästi asenneongelma jopa minua kohtaan, vaikka emme ole koskaan tavanneet, ja mietin koko ajan miltä lapsestani tuntuu koulussa ja kuinka paljon negatiivista palautetta hän saa jatkuvasti. Positiivista palautetta ei poikani ole saanut kertaakaan, eikä luokalla ole minkäänlaista positiivisen palautteen järjestelmää. Nyt opettaja on puuhaamassa omien sanojensa mukaan " tukipakettia" pojalleni, johon siis hänen mielestään myös perheneuvola kuuluu. Opettaja itse ei ole tehnyt tilanteelle juuri mitään, vaan siirtää vastuutaan siitä, ettei saa auktoriteettiasemaa luokassa.
Nyt tuli pitkä sepustus, toivottavasti jaksat lukea ja antaa minulle suuntaa siitä , mihin mennä nyt. Kaipaan toki myös mielipiteitä siitä, olenko täysin väärässä ajatuksissani, että koulu tuo tällaisen käytöksen esille pojassani.
Kiitos jos jaksat.
Kommentit (9)
Vika on selkeästi siinä, että opettajalta puuttuu auktoriteetti ja ymmärtämys 8-vuotiaista. Mulla on ton ikäinen poika eikä heidän luokassaan ole kurinpito-ongelmia. Opettaja on heti kouluvuoden alusta asti tehnyt säännöt selkeiksi ja niitä noudatetaan koko ajan.
Ja hassua kyllä, mutta niiden opettaja on ennenminkin sitä mieltä että tytöistä on enemmän haittaa tunneilla (vaihtelevat kumeja ym. sälää, juttelevat jne.). Pojat taas kuulema riehuvat enemmän välitunneilla, mutta niin saakin (kunhan eivät tappele tietty).
Opettaja on vanha ja vaatii kuria.
On kyllä myös sanonut että on vanhanaikainen ja tiukka ja vaatii käytöstapoja ja korottaa ääntään jos tarve (pahoitteli sitä etukäteen jos jotakin vanhempaa haittaa).
Mutta on myös sanonut että pitää luokastaan ja että pääsääntöisesti luokka käyttäytyy hyvin. Eli olettaisin että koska on hyvä ja ammattitaitoinen ope niin hommat toimii. Toki jos joukossa on paljon jotain häiriköitä niin ongelmia on, mutta ei käytöshäiriöiset joita ope ei saa millään muka kuriin kuulu edes tavalliselle luokalle.
Ja tuo parkuminen ja kotiinkarkailu ym. mitä ap kertoi luokassa tapahtuvan todellakaan ole enä mitään koululaisen normaalia käytöstä! Eli tästä voi päätellä ettei ne lapsetkaan ole kovin " normaaleja" vaikkei ope ammattitaitoinen olisikaan.
Kiitos vastauksista. Minun mielestäni myös tämä auktoriteettiongelma on selkeä. Kyseinen luokka on suurimmalta osin ollut päiväkodista asti sama, ja IKINÄ ei tällaisia ongelmia ole opettajien/hoitajien kanssa. Pojat luokassa ovat vilkkaita, tämän myönnän, mutta mielestäni on opettajan asia puuttua tähän eikä syyttää oppilaita, LAPSIA !
Lisäksi luokassa on ainakin 2 tyttöä, jotka ovat ns. piilokiusaajia. Tämä tuli ensimmäisen kerran ilmi jo eskarissa, eli tyttö sanoo poikaa ensin tyhmäksi ja sitten poikaa sanoo saman, jolloin tyttö juoksee opettajalle kantelemaan. Ja ope ei usko poikia.
Juttelin juuri ipkerhon aivan ihanan vetäjän kanssa, joka luottamuksellisesti kertoi minulle, että hän oli saanut samanlaisia " viboja" opettajasta ja kysyi, halusinko hänet tuekseni kokoukseen ensi viikolla. Tämä piristi kummasti, ja vahvisti käsitystäni siitä, että minä ja poikani emme ole ongelman ja yhteistyön este tai juuri.
En vaan tiedä mitä tästä tulee...
-ap-
Toisaalta kyllähän pojat saa villejä olla, mutta tuntien ajaksi pitäisi osata rauhoittua ja opiskella! muuten ei ole koulukypsä.
Koulu kun ei ole mikään lastentarha ja ip ohjaaja näkee lapset vaan " vapaa-aika-muodossa" eli ei tiedä miten käyttäytyvät tunneilla.
Toinen vaihtoehto mielestäni on että luokka hajoitetaan (jos on olemassa rinnakaisluokka). Mikä toisaalta on väärin sitä rinnakkaisluokkaa kohtaan.
Ja tuollaiset tapaukset jossa luokassa kaikki ovat tunteneet toisensa jo ipanasta asti on vaikeata puuttua ryhmän dynamiikkaan.
Se on opellekkin helpompaa lähteä rakentamaan sitä luokkahenkeä kun kaikki oppilaat eivät tunne jo valmiiksi toisiaan.
kirjallisen selvityksen. Ipkerhon vetäjä tulee mukaani juuri tuomaan tätä positiivista puolta pojastani esille sekä tukemaan minua. Perheneuvolahommaa olen nyt miettinyt, ja ajattelin, että ehkä olisi hyvä käydä siellä perheneuvolassa purkamassa näitä omia tuntemuksia sekä saamaan ammatti-ihmisen " todistus" siitä, ettei kotona ole samanlaisia ongelmia kuin koulussa. Minulla ei nimittäin ole mitään salattavaa kotioloissamme, ja voin kutsua myös sosiaalityöntekijät kotiini seuraamaan meidän keskinäistä vuorovaikutusta. Leimaisiko tämä perheneuvolahomma vielä lisää koulun silmissä, vai mitä mieltä olette ?
-ap-
Se varmaan sitten osaisi sanoa onko vika opettajassa vai oppilaissa vai molemmissa. Ja jos oppilaissa niin keissä heissä.
Jotenkin vaan en osaa pelkästään syyttää opettajaa jos kerta edelliselläkin opettajalla oli sama ongelma.
Joka tapauksessa se ei ole kenenkään edun mukaista ettei asiaa selvitetä.
Mutta pelkään poikani vaistoavan huonot vibat minun ja opettajani välillä, ja yleensäkin ihmettelevän miksi tulen sinne. En ole tietoinen, että yksikään vanhempi olisi ollut luokassa seuraamassa opetustilannetta, joten tämä saattaa myös herättää kummastusta muissa lapsissa. Laitan idean kuitenkin mietintähattuun, kaikki keinot on käytettävä.
-ap-
Kiroilusta on tullut eniten kommenttia, jossa syytetään lähinnä minun poikaa ainoana kiroilijana. Tämä ei voi olla totta, sillä ipkerhossa kiroilijoita on 7 pojan ryhmä.
En hyväksy kiroilua, ja keskustelemme pojan kanssa tästä lähes päivittäin.
En myöskään ole koskaan kieltänyt, ettenkö uskoisi poikani kiroilevan. Syytä tähän olen lähtenyt hakemaan, opettajan mielestä syy on kotioloissa. Poika ei kiroile muualla kuin koulussa ja ipkerhossa. Olen pyytänyt palautetta leiri- ja harrasteohjaajilta, ja mitään tällaista ei ole kuulunut.
Kaikkein eniten minua sieppaa lasten epätasa-arvo, asioiden hoitamattomuus ja vastuun välttely, kodin syyttely ja positiivisen palautteen puute.
-ap-
ja toinen nyt tokanluokan ope ei saa, eli pistää syyn sitten " villien poikien" syyksi mielummin kuin omaksi osaamattomuudekseen tai taitamattomuudekseen. Tosi asiahan on se, että varsinkin noi poikaluokat pitää saada heti alusta asti järjestykseen, muuten voi mopo käsistä karata.
Olin eilen oman ekaluokkalaiseni vanhempainvartissa ja kysyin opelta, onko luokka äänekäs, hän sanoi, että odottaa täyttä hiljaisuutta. Opettaja on vanhempi naínen, jolloin ehkä auktoriteettia enemmän, kuin nuorella vastavalmistuneella opella.
Mutta vastaus tohon ei ole perheneuvola vaan open pitäisi katsoa omaan napaansa.