****TAMMITENAVIEN viikonloppuhöpinät****
Aloitin sitten uuden pinon kun vanha oli hautautunut jonnekin tuonne kauas..Ja alkoihan siinä olla jo juttua!
Se ois sitten taas perjantai ja viikonloppu edessä. Meillä mies on lähdössä työmatkalle sunnuntaina, onneks tulee jo perjantaina takaisin ettei ole sen pidempi reissu tällä kertaa. Mutta neitosen kanssa menee koko viikko sit kahdestaan. Niin ja mies ei pääse ultraan mukaan kun sattu se mun ultra juuri ensi viikolle. Harmi. Päätettiin kyllä ettei nyt sit enää kysellä sitä sukupuolta kun näin pitkälle ollaan selvitty tietämättä. Ja on mulla toinenkin syy siihen, en kuitenkaan haluaisi sitä sukupuolta kaikille kertoa ja tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän että en pysty sitä pitään salassa vielä näin pitkää aikaa.... Eli parempi olla tietämättä!
Muuten olo ihan loistava. Yöt menee ihan mukavasti, onhan se vähän sellaista hyvänasennon etsimistä koko ajan, mut nukuttua saan ihan hyvin. Vauva liikkuu suht paljon, ei oo kyllä mikään ikiliikkuja mut pääasia et jonkun verran. Illalla varsinkin tulee jo aika mojovia potkuja ja kun sängyllä makaa niin liikkeet näkyy ja tuntuu tosi selvästi.
En sit yhtään muista mitä muut oli kirjoitellu tohon aikaisempaan pinoon et sori tää omanapainen teksti.
Nyt pitäis mennä hetkeks lepään tytön kanssa kun illalla ois vielä tiedossa yhdet syntymäpäiväjuhlat.
Mukavaa viikonloppua!
satsuma81 (ent.satsumanäiti) rv27+4
Kommentit (11)
Mitään erityisiä kuulumisia ei ole kerrottavaksi. Ensi viikolla on neuvola ja saan taas päivitettyä tiedot painon, hb:n, ym. suhteen. Siitähän alkaa jo ollakin kuukausi, kun viimeksi neuvolassa kävin. Tämän käynnin jälkeen tahti sitten tiivistyykin, kun neuvolalääkäri on jo kahden viikon kuluttua. Ekan raskauden (vauva syntyi ennenaikaisesti)vuoksi, mulla onkin raskauden loppuvaiheessa enemmän kontrollikäyntejä kuin ns. normaalissa raskaudessa, jotta tämä vauva ei syntyisi ennen aikojaan. Ekassa raskaudessa kaikki meni normaalisti viikolle 32 asti, mutta sen jälkeen lääkityksestä huolimatta esikoinen syntyi.
Eniten mua jännittää nytkin se, että milloin tämä vauva syntyy. Välillä pelottaa, että meillä on jo ensi viikolla vauva. Olen yrittänyt henkisesti valmistautua siihen, että synnytys voi olla edessä hyvinkin pian. Toivon toki, että vauva viihtyisi mahassa vielä pitkään. Onko tammikuisissa muita, joiden aiempi/aiemmat vauvat ovat syntyneet ennenaikaisesti?
Magda-Lena olikin kysellyt omassa odotuspuolen aloituksessaan vauvan vakuutuksista. Me otettiin Turvasta esikoiselle vakuutus ennen syntymää. Onneksi vakuutukselle ei ole ollut vieä juurikaan käyttöä, kun esikoinen on säästynyt korvatulehduksilta ym. Koen, että tuollainen vakuutus tuo henkistä turvaa. Onhan Suomessa tosi hyvä kunnallinen terveydenhoito, josta apua taatusti saa, mutta eipä tuosta vakuutuksesta ainakaan haittaa ole. Maksaahan se vakuutus jonkin verran, mutta kyllähän sitä niin paljon turhempaankin voi rahansa käyttää kuin omaan lapseensa. Nytkin on vakuutuspaperit tätä vielä masussa asustelevaa kaveria varten olemassa, kunhan vain ehtisin ne täyttää.
Ihanaa, kun ulkona paistaa aurinko. Ollaan lähdössä neidin kanssa kyläilemään, joten kivaa ohjelmaa on tiedossa. Mies on ollut jo monena päivänä putkeen 12 tuntia töissä ja käynyt vaan kotona nukkumassa, joten välillä tuntuu, että neidin kanssa täällä kaksistaan elellään. Onneksi mies on saanut ajoitettua vuodenvaihteesta eteenpäin pitkän loman ja kun hän siihen päälle otttaa vielä isyysloman, niin vauvan synnyttyä ei tarvitse yksikseen selvitä. Mulla oli esikoisen syntymän jälkeen noin kuukauden ajan tosi masentunut (baby blues?) ja väsynyt olo. Silloin olin tosi ihmeissäni, kun olin ajatellut, että vauvan synnyttyä sitä on onnensa kukkuloilla ja jaksaa mitä vaan. Nyt kokemuksesta viisastuneensa, ollaan miehen kanssa jo laadittu sotasuunnitelmaa, että miten jaksetaan vauvan synnyttyä niin henkisesti kuin fyysisesti parhaiten, kun on vielä esikoinenkin hoidettavana.
Hyvää viikonloppua!
aamuhalla rv 26+6
Hei.
Ekaa kertaa kirjoittelen tänne. Vastauksena aiempien lasten ennenaikaisuuteen, meidän esikoinen siis syntyi suunnitellulla sektiolla vkolla 36+4. Todennäköisesti ei tämäkään raskaus ihan loppuun asti mene (la 18.1.2008 ultran mukaan), koska minä olen nuoruustyypin diabeetikko ja meidän vauvat kuulemma viimeisen kuukauden aikana kasvaa niin paljon, että täysiaikaisuudesta koituisi turhan paljon riskejä.
En tosiaan ole aiemmin tänne kirjoitellut, toivottavasti vielä mahtuu mukaan... Alussa pelkäsin niin kovasti keskenmenoa (viimeisen vuoden aikana niitä ollut 2 kpl) ja sitten pääsin töihin, enkä ole ehtinyt kirjoitella.
Ikäeroksi meidän lapsille tulee n. 4,5 vuotta ja isoveli kovasti odottelee, että pääsisi auttamaan äitiä vauvan hoidossa. Meillä esikoinen oli ensimmäinen perheenjäsenistä joka rupesi ääneen toivomaan sisarusta. Nyt odotellaan onnellisina ensipelkojen mentyä ohi.
Tämän raskauden kohdalla ehdittiin jo saada yksi tuulimunadiagnoosi, joka sitten onneksi olikin virheellinen. Raskaudesta sain oikean diagnoosin kun kuukautisten perusteella viikkoja olisi ollut 9+ ja ultran mukaan 8+4. Ihanaa, että vihdoinkin näyttää hyvältä.
Ai niin jossain vaiheessahan tänne kerättiin tietoja siitä missä sairaalassa synnytys tulee tapahtumaan ja minun siis tulee olemaan Naistenklinikalla (riskiraskaus, joten en saa valita sairaalaa itse).
Nyt ei muuta tullut mieleen, halusin lähinnä vastata ennenaikaisuutta koskevaan kysymykseen.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Emem03 rv: 24+2
Arvatkaa tuliko äsken tippalinssii ku kävin postilaatikolla: Mulle on tullu äitiyspakkaus ja mietin että voiko se olla tottakaa, ollaan tänne asti tultu=D no pitää käyä tänää hakees se niin pääsee hypistelee niitä kaikkia vaatteita ym..
Meidän esikoinen on ollu kuumeessa eilen joten tänää ei ollu vielä eskerissa. Lapset on onneks tähän asti leikkiny aikas nätisti vaik on olluki sisäpäivä.
Mulla on masu sen verran suuri, että yöllä ku kääntää kylkeä niin pitää kohta avittaa että saa käännyttyä;) Musta on ihanaa kun välillä tuntee pienet jalat selvästi kun silittelee masua.
Meillä on viikonloppu täynnä kaikkea ohjelmaa, joten toivottavasti ilmat on hyvät ja tyttö paranee! Hauskaa perjantain jatkoa kaikille!!!
Minä ja herne 24+4
Varmaan tosiaan kiva tunne, kun saa äitiyspakkauksen! Se ikäänkuin konkretisoituu se odotus silloin! =) Mullekin pitäis tulla ens viikolla jo mahdollisesti, kiva juttu!
Viikonloppuun ei mitää erikoista tapahtumaa meillä ole... Esikoisella yhden kaverin synttärit huomenna, muuten ollaan ihan kotosalla. Ei jotenkin jaksa mihinkään lähteäkään, ihan vaan odottaa että saa rauhassa olla kotona!
Jään 3.12. äitiyslomalle ja varasin koko perheelle kaksi vuorokautta Vuokatin Katinkullasta hotellista 7.-9.12. =) Päästään porukalla hieman reissuun! Silloin pitäis olla jo miehellä hirvenmetätyskin ohi.
En tosin tiedä ollenkaan pystynkö silloin edes enää uimaan, mutta lähdemme kuitenkin.
Synnytyksestä ja sen alkamisesta oli puhetta..
Meillä on molemmat aiemmat lapset menneet yli. Esikoinen syntyi viikolla 42 ja kuopuskin 9 päivää yli lasketun ajan.
Olo on kyllä tähän asti ollut niin tukala tämän raskauden kanssa, että voisin vaikka kuvitella tämän tulevan aiemmin ulos... mutta mistäs sen tietää..
Töissä ovat jotkut (asiakkaat) vasta nyt kommentoineet raskauttani, vaikka minusta tämä nyt on ollut selvä jo pitkän aikaa! =D Eräs asiakas sanoi, että pukee hyvin minua ja, että oikein hehkun ulospäin! Heh, tiesipä mies mistä narusta vetää: tuli hyvä mieli!
Nautin siitä, että jään äitiyslomalle juuri oikeassa saumassa töiden suhteen.. tällä hetkellä työtilanne on vaakalaudalla, mutta ymmärtääkseni minua ei voida kuitenkaan kokonaan irtisanoa raskausaikana? Korjatkaa joku jos olen väärässä!
Teen osa-aikatyötä, eli tuskin aion samaan hommaan palata loman ja hoitovapaan jälkeen vaan pitää katsella ihan kokopäiväistä työtä sitten jostain.. Eli tulevaisuus avoinna!
No mutta, nyt pitää lopetella. Tulihan tässä taas tekstiä ihan kylliksi!
vilmahilja 24+6
Moikka
Mulla oli neuvola ja lääkäri viime tiistaina ja kaikki oli kunnossa. Painoa on tullut 5 kiloa tosin kaksi niistä viimeisen kuukauden aikana. Hg 129 ja verenpaineet hyvät. Vauvan syke 140-150 (oli hereillä ja potki kovasti)
Äitiyspakkauksen sain jo viime torstaina eli reilu viikko sitten. Sattui edellinen neuvola just oikeille viikoille ja sain paketin tilaukseen saman tien. Oli se vaan ihanaa hypistellä niitä vaatteita :) Itse pidän kovasti tästä pakkauksesta. Esikoinen on syntynyt vuonna 2000 ja silloin värimaailma oli jokseenkin erilainen. Niitäkin vaatteita on tosin joitain vielä jäjellä.
Vauva liikkuu kovasti ja itsestäni tuntuu että kaikki potkut tulevat alavatsaan. Tiedä vaikka odottaisin taas jääräpäistä perätilassa olijaa kuten esikoinen oli aikoinaan. Kääntöyrityksistä huolimatta pysyi viimeiset kaksi kuukautta perätilassa. Leikattiin lopulta 9 päivää ennen laskettua aikaa kun synnytys käynnistyi ja mitään riskejä ei haluttu ottaa.
Nukkuminen on alkanut teettää ongelmia kun hyvät asennot tuntuvat loppuvan kesken. Vatsa vihoittelee muutenkin aika herkästi joten tahtia on pitänyt hidastaa jo melkoisesti.
Tässä meidän viimeisimmät kuulumiset :)
ReettaE 26+5
Mä olen ihan helisemässä täällä kun tuo kuopus on osoittamassa vallan kamalaa jääräpäisyyttä ja luonteen lujuutta! Jätkä on 10kk ja koko ajan saa olla ottamssa yhteen-enpä ole tämmöistä meidän lapsikatraassa tähän päivään asti nähnyt!!! HUh.
Hapankorput toimivat taas ja olo on kohtuullisen hyvä!" !!
Magda_lena kyseli niitä nukutusjuttuja aiemmin viikolla ja kyllä meillä on toiminut parhaiten juuri että imetyksen jälkeen heti omaan sänkyyn ilman suuria eleitä ja yöllä mahdollisimman vähät ja hiljaiset kuviot. Esikon kanssa tein kaikki pieleen ja hän oli toooosi huono nukkumaan 2-vuotiseksi asti. Toisen kanssa sujui asiat kuin vettä, varmaan kyllä on vauvan temperamentilläkin jotain vaikutusta. Kolamonen on noiden kahden ääripään välistä eli edelleen heräilee öisin syömään, mutta nukahtaa sitten hyvin.
rv 26+6
Hassua lukea tältä palstalta jopa kesäkuisista odottajista! =) Kun itsestänikin tuntuu, että on vielä kauhean pitkä matka sinne laskettuun aikaan ja vastahan itsekin tein testin... =D
Isompien lasten nukkumisesta on jotain puhetta ollut..
Meillä esikoinen oli näin jälkikäteen ajatellen todella helppo tapaus! Ei paljoa valvottanut ja nukkui päiväuniakin tosi hyvin.. vaikka kyllähän sitä sillon noviisina panikoi vaikka mistä asioista..
Toinen sitten taas ei juurikaan kunnon päiväunia nukkunut ihan pienenä, vain sellaisia 15min tirsoja! Nukkui tosin yöt ihan hyvin.
Muistan että olin aivan ihmeissäni että mikäs tämä tällänen tapaus on kun ei päiväunia nuku! Ja muutenkin oli ehkä hiukan itkuisempi vauvana ja vaativampi. Sairaalassakin esikoisen kanssa meni tosi hyvin, kun vauva vaan nukkui suurimman osan ajasta ja välillä söi.. Toinen taas oli jatkuvasti tissillä! Nukuimme käytänössä vierekkäin ja vaihtelin tissiä kokoajan! =O
Jokainen on erilainen.. saa nähä millanen menijä tästä kolmannesta tulee sitten! =)
vilmahilja 25 tasan
Te, jotka olette alkuun kirjoitelleet Vauvakuume-palstalla " 2008 vuoden vauvaa yrittämään" aloituksessa, niin käyttehän lisäämässä tietonne. Jos tässä joukossa siis on ollut näitä kuumeilijoita. Kiitos jo etukäteen :)
t.Ufa
... jos kukaan nyt ylipäätään on kaivannut! =) En muista koska oon viimeksi tänne kirjoitellut, lukemassa oon kyllä käyny säännöllisesti. Tässä jotain kuulumisia:
Meillä kans masuasukki perätilassa ainakin tällä hetkellä ja aika varmasti on loppuun asti. Ihmettelen vaan että nyt jo on ja pysyy " istualtaan" masussa kun vielähän olisi tilaa melskata ja mellestää. Pää painaa jo välillä mua kylkiluihin ja potkut tuntuu alavatsassa ja ah niin ihanasti myös virtsarakossani...=)
Meillekin tuli jo äitiyspakkaus ja olin ilahtunu haalarista jossa on nyt kaks vetoketjua sekä puolipotkareista joita oli nyt useammat eli siis kehitystä on tapahtunut sitten vuoden 2004.
Oma olo on nyt ok kun hiivasieni ei ole nyt vaivannut ja töissäkin oon jaksanu ok. Koko ajan silti enemmän on ajatukset tulevassa äitiyslomassa...
Hyviä vointeja kaikille!
-miinaliina pian rv 27
heippa vaan kaikille samassa " tilassa" oleville :)
Tosiaan tuntuu että olisi hiukan masentunut olo. Viime öinä olen nähnyt outoja unia. Yhdessä vauva syntyi päivää ennen laskettua aikaa ja heräsin sen jälkeen (keskellä yötä) ja mietin olenko tosiaan jo synnyttäny lapsen. Outoa tosiaan...niinhän ne sanovat että unet vilkastuu ja tuntuu todenmukaisemmalta.
Välillä minusta taas tuntuu että raskaana en ole. huolestuttaa kun vauva ei potki yhtenä päivänä ollenkaan. Potkuja nyt en ole tuntenut sitten perjantain. muistaakseni. eilen oli aamusta iltaan potunnosto koneen päällä ku anoppilaan piti mennä avittamaan ja kun oli vihdoinkin aikaa. En tiedä oliko se hyvä vai huono asia, mutta alkaa huolestuttamaan aina kun ei vauvan liikkeitä tunnu.
Äitiysraha ja -pakkaushakemuksen sain postilaatikkoon viime viikolla. mikäli muistan oikein. on tuo muisti ilmeisesti raskausdementian vuoksi iskenyt... kuinka nopeasti muut olette pakkauksen saaneet?
närästys ja selkäkivut vaivaavat. närästys on ollut viime päivinä sietämätön eikä auta mikään lääke. täytyy vain kärsiä...sairaslomaa haen varmaankin ens viikolla kun on selkä kipeänä ja supistelee kun päivän touhuaa. saati sitten miten kävisi jos töissä juoksisi. tarjoilija viikonloppuisin kun olen...
huolia, murheita ja masennusta on siis täällä päässä. vaunuja olen katsellut ja pitäisi lähteä suureen kaupunkiin paikan päälle vilkuilemaan kun potunnosto on ohitse ja mies on vapaana kun hän on kiinni 7rk viikossa.ei kiva... :(
mutta jatkan murheitteni ja närästykseni kanssa siivoilemaan ja ruokaa laittamaan. jos se ruoka miehen kotia ajaisia :)
MiiKaro & Alpo 25+6 (hui kun on niin pitkällä jo....)
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?appid=102&m=11388221&p=2&tm…
Toivottavasti onnistu. :)