Minulla on 4,5 vuotias ja teen nyt etätöitä kotona
Herään aamulla klo 5-7. Aikaisina aamuina ehdin kirjoittaa tunnin pari ennen lapsen heräämistä. Kolmena kertana viikosta lapsi on kerhossa 3h. Ne ajat teen työtä. Sitten syömme ja palaan tyon tunniksi pariksi ääreen, kun lapsi askartelee tai leikkii. Jos lapsella ei ole kerhoa, ulkoilemme yhdessä. Iltaisin palaan koneen ääreen ja teen töitä 24-02:teen. Sama juttu sekä arkena että viikonloppuina.
Nukun max kuusi tuntia yössä.
Kommentit (10)
Ministerinä töitä joutuu kyllä tekemään enemmän, ja usein myös kodin ulkopuolella.
Mulla lapset on ainakin superterveitä ja -tyytyväisiä. Se riittää mulle.
2
Tuhoan terveyteni eikä mulla ole elämää - mutta hei, lapset on onnellisia.
Mulla on juuri se elämä kuin haluan. Saan olla kaiket päivät lasteni kanssa. Tismalleen siis haluamassani seurassa.
Ja minä olen aina ollut vähäuninen. Ihmisillä on erilaiset unentarpeet.
2
Ennen puoltayötä en mene koskaan nukkumaan, yleensä joskus 1-2 maissa, joskus myöhemminkin, ja aamulla herään seitsemältä.
Yleensä jaksan oikein hyvin, mutta joskus tulee väsymysjaksoja (niin kuin tänään) ja nukahdan alkuillasta puoleksi tunniksi tai tunniksi sohvalle. Kesällä mökilllä taas nukun yleensä kellon ympäri.
Meinaan, että lapsi puuhailee omiaan ja äiti voi puuhailla omiaan, kummatkin kuitenkin lähellä toisiaan.
että teen töitä vain kun lapset nukkuu, on jossakin kaverilla leikkimässä tai kerhossa. En tee töitä, kun he ovat hereillä kotona.
2
Mulla on 4- ja 2-vuotiaat lapset, ja aloittelen pikkuhiljaa freelancerina. Toistaiseksi työtä on vielä vähän (aloitin kuukausi sitten) ja hoituu helposti lasten nukkuessa. Kiva kuulla, että kotiäitiyden ja freetöiden yhdistäminen voi toimia pidemmän päällekin.
Itselläni on 4,5-vuotias myös ja lisäksi 3-vuotias. Herään kuuden aikoihin aamulla ja illalla kympin jälkeen petiin. Nukun ruhtinaalliset unet-nam!
Tämä työmuoto sopii minulle/meille tosi hyvin. Lapset siis kotihoidossa, kerhoja ei paikkakunnallamme ole.