Paula Risikon kolumni 4.11.2005

-------Eipä uskois kuinka tomerasti sama täti tänään kielsi hoitajilta valtion lisärahoituksen---------------------------------------------------



Kolumni

Pohjalainen 4.11.2005



Kutsumuksella ei makseta vuokraa



Hoitoalalla työtään tekevien ihmisten sanotaan olevan kutsumusammatissaan. Se pitää myös paikkansa. Lähes poikkeuksetta tälle vaikealle ja vastuulliselle alalle hakeutuu vain sellaisia ihmisiä, joiden hallitsevana ominaisuutena on toisesta ihmisestä välittäminen ja aito halu auttaa häntä.



Välittämistä ja auttamista riittääkin tämän päivän hoitoalan työpaikoilla. Työ on lisääntynyt, sen vaativuus kasvanut ja tehtävät laajentuneet. Myös vastuu on kasvanut. Varmaan siis myös palkka on parantunut ja työntekijöitä on tullut lisää?



Vaan eipä ole. Liksaa ei ole tullut lisää vaatimusten kasvamisen mukaisessa tahdissa. Lisääntyvää työtaakkaa jakavat työkaverit ovat jopa vähentyneet.



Suurin osa hoitoalan työntekijöistä joutuukin pusertamaan huomiseen pääasiassa vain tuon kutsumuksen voimalla. Valitettavasti pelkällä kutsumuksella ei montaa velliä keitetä, eikä vuokria makseta.



Moni on joutunut äänestämään jaloillaan. Otetaan esimerkiksi sairaanhoitajat, joista ulkomaille oman alansa töihin on Stakesin mukaan lähtenyt lähes 5 000. Syy on selvä: Ulkomailla saa paljon parempaa palkkaa kuin Suomessa ja työtaakkaakin jakaa huomattavasti suurempi työntekijöiden joukko.



Sen lisäksi peräti noin 10 000 koulutettua sairaanhoitajaa on vaihtanut ammattia. Alalle hakeutuneiden laaja-alaisesta osaamisesta se tietysti kertoo, että hoitoalan koulutuksen saaneet pärjäävät kunnialla hyvin laajassa ammattien kirjossa.



Yhden sairaanhoitajan kouluttamisen lasketaan maksavan valtiolle ainakin 40 000 euroa. Tästä voi räknäillä, että Suomi on kouluttanut ulkomaille sairaanhoitajia yhteensä 200 miljoonalla eurolla. Jos päälle lasketaan ammattia vaihtaneet, on yhteensä 600 miljoonaa mennyt eri osoitteeseen kuin mihin se oli alun perin tarkoitettu.



Sairaanhoitajien syytä se ei ole. Eihän kukaan käy vuosikausia kestävää koulutusta vain sen takia, että voisi myöhemmin vaihtaa ammattia. Syynä on ammatin vaativuuden ja palkkatason välinen ristiriita.



Hoidon tarve lisääntyy nopeasti. Hoitoalan houkuttelevuutta on aivan pakko lisätä. Tähän tilanteeseen löytyy vain kaksi tepsivää reseptiä. Hoitoalan työntekijöille on saatava parempi palkka ja myös nykyistä paremmat työolot. Vain nämä tehoavat. Verratkaapa hoitoalan palkkoja esimerkiksi teollisuuden ammattilaisten palkkoihin, niin huomaatte mistä on kysymys.



Toistan vertaukseni paperikoneen hoitajasta ja ihmisen hoitajasta. Samalla kiitän jo etukäteen niistä äkäisistä sähköpostiviestistä ja kirjeistä, jotka tulen tästä saamaan: Mielestäni ihmisen hoitamisen ja hänen hengestään vastaamisen on oltava ainakin yhtä hyvin palkattua kuin koneen hoitaminen ja sen toimimisesta vastaaminen.



Kuulen jo korvissani vastakysymyksen: ¿Tiedätkö kuinka paljon se paperikone maksaa ja miten suuri sen tuotannon arvo on?¿. Kyllä, arvostan suuresti myös kaikkea teollista tuotantoa ja siellä työtään tekeviä ihmisiä. Heidän työnsä kautta syntyvät nekin eurot, jotka kuluvat sairaaloiden ja terveyskeskusten pyörittämiseen.



Mutta kuinka paljon ihminen sitten maksaa? Ja kuinka suuri on hänen ¿tuotantonsa¿ arvo, kun hänet hoidetaan terveeksi ja takaisin yhteiskuntamme toimijaksi? Ja vielä: Kuinka suuri ihmisen arvo on hänen puolisolleen, lapsilleen, lastenlapsilleen, vanhemmilleen, ystävilleen?



Ihan kaikkea ei voi euroissa laskea. Sovittaisiinko niin, että kaikki ammatit ovat tärkeitä ja kaikille pitäisi kuulua oikeudenmukainen ja työn vaatimuksia vastaava palkka.



PAULA RISIKKO

Kansanedustaja Paula Risikko (kok) on terveystieteiden tohtori ja alkuperäiseltä ammatiltaan sairaanhoitaja