kokemuksia kaksisuuntaisesta puolisona ja vanhempana?

22jatkaa.

Hän on ehdottomasti meistä se pikäpinnaisempi ja rauhallisempi. Sellainen nallekarhu♡

Täällä yksi väsynyt mahdollisen bipon puoliso, diagnoosia ei ole tosin vuosienkaan jälkeen saatu. Mutta oireet viittaavat bipoon. Meillä 3 lasta, yhteistä elämää 12 vuotta, uskonnollinen tausta. Vuodesta toiseen olen jotenkin selvinnyt ja sitkutellut, vaikka rankkaa on ollut. Todella vaikeaa on ollut saada itselleni minkäänlaista tukea. Muutaman kerran olen käynyt juttelemassa eri psykologeilla terveyskeskuksen kautta, mutta en ole näistä juuri apua saanut. Haluaisin tosi mielelläni vaihtaa ajatuksia muiden samanlaisia asioita kokeneiden kanssa. Elämä on alkanut tuntua liian harmaalta itsellänikin. kukkanen31@suomi24.fi

Olipa helpottavaa lueskella tästä että on muillakin tälläistä enkä se tuhoaja välttämättä olekkaan minä. Taustaa että minä 30 vee mies ja nainen 27 vee, mieli järkkynyt koko suhteen ajan ja nyt synnytyksen jälkeen tilanne kärjistynyt. eli vauva syntyi 3 kuukautta sitten ja pari viikkoa synnytyksestä alkoi maailma kaatua.

Kirjotellu paperille näitä juttuja aina välillä niin miepä kirjotan ne nyt tähänkin.

Käyttäytyy ikävästi ja loukkaa. Osaa iskeä juuri sinne mikä eniten satuttaa. Syyttää että olen tuhonnut hänet. Kaikki pitää tehdä hänen ehdoillaan. Jos ehdottaa muuta, räjähtää. Puhuu rumia, koiran nussimisesta,ym. Rakastaa paljon, minuutissa se muuttuu vihaksi ja halveksunnaksi. Jos minä hoidan lasta, ja lapsi itkee, räjähtää, haukkuu paskaksi isäksi joka ei hoida lastaan laisinkaan. Ei nää omissa puheissaan mitään ristiriitaisuuksia, vaikka ne on täynnä niitä. Tahtoo olla tahtoo erota. Jos makaan sohvalla katsomassa telkkaria, räjähtää, en kuulemma tee koskaan mitään. Vaikka minä olen se joka käy kaupassa, maksan kaikki ruokakulut, autokulut ym kaikki kodin menot hankinnat, paitsi vuokra maksetaan puoliksi. Ei auta järkipuhe.

Olen vaarallinen lapselle, myös isäni ja äitini ovat vaarallisia, myös yhteinen koira. Todella ylimielinen. Puhuu olevansa maailman kaunein.No niin tietysti myös minun mielestä onkin=) Jättää minut, hetken päästä se onkin kääntynyt että minä jätin hänet.

Olen huono ihminen jos en ymmärrä tehdä asioita kuin hän ne haluaa, ei kuitenkaan kerro miten asiat pitäisi tehdä, minun pitäisi ne tietää. Kaapin ovi jäänyt minulta auki, räjähtää. Ei tunne empatiaa, ei katumusta. Joskus sen sijaan toistelee anteeksi pyyntöjä mitä pienimmistä mitättömistä asioista. Estää puhelut ja viestit kun lähtee. Nyt tänä kolmen kuukauden vauva aikana on ollut vauvan kanssa enemmän pois kotoa kuin kotona. Tuhlaa omat rahansa kosmetologille, tekokynsiin, tekoripsiin, hiuspidennyksiin, hampaiden valkaisuun. Laihtui synnytyksen jälkeen alle kuukaudessa niin, noin 10kg, ettei pystynyt huomaamaankaan että on raskaana koskaan ollutkaan. Kyllä, tämä on tosi, muistan niitä jotain julkkisjenkki uutisia missä sitten sanottiin ettei tuollainen ole tosi elämässä mahdollista, mutta kyllä on. Maha muuttui täysin laudaksi.

Pienikin tressi laukaisee, rahahuolet, matkalle lähtö ym. Ei syö, jos yritän tarjota jotain, suuttuu. Itsellä ei ole mitään ongelmia, minä olen se ongelma. Tunteet vaihtuu salamana, rakastaa, vihaa, hyvä toivo tulevasta, toivottomuus, työstä ei toivoa, hyvät näkymät työstä. Suuttui kun lastenlääkäri ja neuvolantäti kysyi mielenterveydestä. Minä käsitin että nämä kysymykset esitetään kaikille synnyttäneille. Jos tulee pienikin riita tai erimielisyys, pitää lähteä heti, ei auta yrittää keskustella. Tosi mustasukkainen, esim silitän koiraa, "lässytän" koiralle, tai muuten huomioin. Viha kohdistuu juuri minuun, MIKSI? Tulee kylmä ja etäinen. Ilme "kohtauksen" aikana, kuin 17 vuotta parkkinsonin tautia sairastaneella enollani. Katsoo tyhjillä silmillään tyhjyyteen, kasvot kuin eläväkuollut. Tai saattaa olla että on sellainen hullun virne kasvoilla, ja pitää juttuja hauskana. Syyttää täysin perusteetta minua pettämisestä ja vehkeilystä ex eukkoni kanssa, ja vielä kuin se olisi tapahtunut vaikka juuri äsken, vaikka pitäisi tietää että olen ollut koko päivän hänen ja vauvan kanssa kotona. Kertoo ja selittää tätä ihan totena. Jotenkin minustakin tuntuu se että uskoo siihen itsekkin sillä hetkellä. Puheitten loogisuus häviää. Muuttuu kuin kiukuttelevaksi teiniksi. Syyttely, piikittely, erolla uhkailu, vie lapsen, vie rahat, vie omaisuuden. " hän on juristi, hän tietää, hän voi". jatkuu....

....jatkuu

Suunnitelmat kääntyy päälaelleen hetkessä. Uskoo täysin omiin höpöjuttuihinsa. Alkoholi saa kilahtamaan, ei uskalla enää ottaa. Oli väkivaltainen suhteen alkuaikoina humalassa, se säikäytti itsensäkkin. Ei ole ottanut enää vuoteen, mikä tietysti hyvä.

Kaikki olisi toisin, jos vain minä kohtelisin häntä toisin, miettisin tarkemmin mitä sanon. Syyttää, uhkailee, nöyrryttää, haluaa tehdä sen myös toisille selväksi miten paska olen. Välillä todella maassa, minä en rakasta, luulee olevansa alempana kuin koira. Vainoharhainen. Viha kohdistuu ainoastaan vain minuun. Miksi? Nyt myöhemmin myös minun puolen ukkiin ja mummoon. Estää minua tapaamasta lasta, koska olen vaarallinen, myös ukki ja mummo ovat vaarallisia, myös yhteisestä päätöksestä hankittu koira. Estän muka työt, matkustelun, kavereiden tapaamiset ym. Vailla omaatuntoa tai katumusta. Kun minut on lyöty maahan, hän on onnellinen. Käyttää häikäilemättä valtaa hyväkseen, esim tässä lapsiasiassa.

Viimeksi kun lähti, sanoi että takaisin ei tule jos en ammu koiraa. En suostunut, se on nytkin se kynnyskysymys hänelle tulla takaisin. Luulee että rakastan koiraa enemmän kuin äitiä ja lastani. Oli Tinderissä joulunaikoihin. Osasi kääntää sen jotenkin minun syyksi ja ihan viattomaksi ajan vietteeksi. huom alle kuukausi synnytyksestä. Nyt minulla klamydia oireita, kävin testeissä, tulokset loppuvii

kosta. huom tästä en voi siis vielä olla varma!!! voi olla muukin syy oireille. Mutta tiedän että minä en sitä tähän suhteeseen ole tuonut. Kävin testeissä juuri ennen meidän suhteen alkua ja sen jälkeen en ole kehenkään muuhun kuin omaan puolisoon koskenut.

Kaikkina näinä väliaikoina mitä rakastavin ja ymmärtäisin ja ihanin puoliso mitä kuvitella saatan. Loistaa kuin aurinko, yhtä hymyä. Rakastaa paljon. Puhuu että olen parasisä, paras puoliso, paras rakastaja. Innostuu helposti. Ihanin ihminen maailmassa. Paras kuuntelija. Se HYMY=) Syö normaalisti. Erittäin älykäs ja poikkeuksellisen korkeasti koulutettu. Ymmärtää kaikki minun sanomiset täydellisesti.

ja nyt on siis tilanne se että lähti tammikuun loppupuolella kotoa, hommasi oman asunnon, olen satunnaisesti saanut nähdä lastani, nyt en viikkoon, koska olen kuulemma vaarallinen lapselle. ollaan käyty pariviikkoa sitten lastenvalvojen luona, siellä lupasi että saan tavata lastani hänen luonaan vaikka joka päivä, jos en riitele, se ei toiminutkaan edes iltaan asti. Nyt en siis enää ollenkaan koska olen vaarallinen ja myös ukki ja mummo on vaarallisia kuin myös koiramme.

Voin luovuttaa tämän minun ja hänen suhteensa, mutta pahoin pelkään että aikanaan tämä viha kääntyy lapselle. ja se ei saata päättyä hyvin. olen nyt hyvin voimaton tämän tilanteen suhteen, ikävä on lastani kova, kuin myös tietysti puoliso

Olen seurustellut vuosia bipon kanssa. Oireilee joskus saamattomuutena (ei esim. seksi maistu, eikä jaksa tehdä mitään "ylimääräistä") ainakin minun mieheni tapauksessa. Toisinaan hän tuhlailee rahojaan. 

Mutta on luotettava, ihana, viisas ihminen. Jos viihdyt hänen kanssaan mahdollisista bipon aiheuttamista ongelmista huolimatta, niin suosittelen. 

Mielenterveyssairauden takia ei kannata tuomita ihmistä. Tiedän ihmisiä joilla ei ole koskaan diagnosoitu mitään psyykkistä sairautta, mutta ovat muuten vaan inhottavia ihmisiä. 

Lisään vielä tuohon edelliseen viestiin että tuo oli vaan minun kokemukseni. Varmasti on vaikeampia tapauksia. Sen tiedän että miehelläni oli nuorena alkoholiongelmia yms, mutta nykyään on tasapainoisempi. 

Itkin ku luin tätä vanhaa keskustelua. Totuus iski vasten kasvoja

up 

Googlettelin puolison oireita ja yllä oleva pitkä teksti tuli hakutuloksissa vastaan. Ollaan aina oltu aika räjähtävä yhdistelmä riitojen aikana ja ollut vaikeuksia lopettaa riitaa (itsellä adhd). Nyt puoliso menossa terapiaan pyynnöstäni asenteella "sit katotaan kumpi meist on syyllinen". Huomaako terapeutit tällaiset piirteet ihmisessä? Pelottaa että hän menee sinne vaatimaan yksinhuoltajuutta ja valehtelemaan tilanteestamme. Itse olen sitä mieltä että riitaan tarvitaan kaksi ja tunnistan kyllä omat vajavaisuuteni riitatilanteessa, puoliso ei kertaakaan 10v suhteen aikana pyytänyt oma-aloittesesti anteeksi, kun aina on kuulemma minussa vaan vikaa ja kaikki mitä riidan aikana sanoo ja tekee on siksi oikeutettua kun minä olen tällainen.

Up

dgdg kirjoitti:

Olen seurustellut vuosia bipon kanssa. Oireilee joskus saamattomuutena (ei esim. seksi maistu, eikä jaksa tehdä mitään "ylimääräistä") ainakin minun mieheni tapauksessa. Toisinaan hän tuhlailee rahojaan. 

Mutta on luotettava, ihana, viisas ihminen. Jos viihdyt hänen kanssaan mahdollisista bipon aiheuttamista ongelmista huolimatta, niin suosittelen. 

Mielenterveyssairauden takia ei kannata tuomita ihmistä. Tiedän ihmisiä joilla ei ole koskaan diagnosoitu mitään psyykkistä sairautta, mutta ovat muuten vaan inhottavia ihmisiä. 

Oletteko edelleen yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä on diagnosoitu bibo II, eli lievempi muoto joka on masennuspainotteinen. Alakulokausia on useampi vuodessa, siinä välissä sitten normaalia tai lievää hypomaniaa. Tasoittavan lääkityksen kanssa oireet eivät ole niin dramaattisia kuin aikaisemmin ennen diagnoosia. Mies on kiltti, mutta äärimmäisen herkkä. Itseltäni vaatii paljon samalla ymmärtää että jaksaa pitää itsensä erillään puolison oireilusta, ettei ala itse murehtimaan toisen alakuloista oloa. Elämä ei ole helpoimmasta päästä, puoliso esim. lykkää asioiden hoitamista kun on masentunut, vetäytyy omiin oloihinsa jne. Vanhempana bibolaarihäiriöstä kärsivä ei välttämättä jaksa olla läsnä lapsille masennuskausina. Lapsi voi myös olla hämmentynyt jos vanhempi muuttuukin taas iloiseksi hypomaniassa. Tärkeintä olisi puhua lapselle sairaudesta, mutta kyllä lapsi tunnetasolla varmasti on hämmentynyt mielialojen vaihtelusta. Miehelläni on poika ed.avioliitosta ja kyllä sairau

Sitten kun lapsi "alkaa ymmärtää "vanhempansa sairautta, hän sairastuu itse.

Ylipäätään kaikki bibojen lapset voivat erittäin huonosti. Eniten pitäisi kuitenkin olla huolissaan niistä reippaista, itsenäisistä ja pärjäävistä lapsista. He nimittäin ovat näissä perheissä ne todelliset aikuiset ja murtuvat lopulta lopullisesti paineen alla.

T. Eräs lasten ja nuorten miepä-palveluista