***LOKAKUISTEN SYNNYTYSTARINAT***

Pikkuveikan syntymä 7.10.2007



Sunnuntai aamu ja laskettu päivä, viikko siitä kun ensimmäisen kerran olimme luulleet vauvan syntyvän, tuolloin tiheitä supistuksia. Olin ihan varma että kaksi viikkoa vielä odotellaan, esikoinen kun syntyi lähes viikkoa aiemmin. Aamu oli ihan normaali. Synnytyksen merkkejä ei juurikaan ollut, tavanomaisia harjoitussupistuksia kyllä tuli. Ehdin haravoida pihan, käytiin porukalla autokaupoilla kiertämässä ja kun mitään tekemistä en keksinyt, lähdin kaverin kanssa reilun tunnin reippaalle lenkille. Noh, matkalla kotiin vatsaan sattui jo hieman, mutta lähes samalla lailla kuin muinakin päivinä lenkkeilyn jälkeen. Pihalla törmäsin naapuriin ja hän vaan totes, " että kaikkes kyllä yrität, onhan tässä päivää vielä jäljellä..."



Niin siinä sitten alkoi tapahtua kun kotiovesta pääsin. Supistelemaan alkoi siinä neljän aikaan ja samaan aikaan lapsivettä alkoi tihkuttamaan. Soitin synnytysvastaanottoon ja neuvoivat olemaan kotona niin kauan kunnes olo on niin vaikea, etten kotona pärjää. Supistuksen muuttuivat aika kivuliaiksi ja en voinut kun liikkua, paikallaan oleminen oli vaikeaa. Menin suihkuun helpottaakseni oloa, mutta siitä ei ollut apua. Reilun tunnin steppailin kotona ja laitoin esikoiselle vaatteet siltä varalta jos kuitenkin lähtö tulee. Soitinpas samalla naapuriinkin esikon hoidosta ja kuuden tienoilla lähdimme, pudotimme esikon siis naapuriin ja me jatkettiin miehen kanssa matkaa sairaalaan.



Matkalla ajattelin, että turha reissu tästä tulee taas, sillä supistuksia tuli harvemmin¿ Sairaalaan päästyään kätilö tutki paikat ja viisi senttiä paikat auki ja kalvot pullottaa kovasti. Lapsivettä tihkutti siis jostain korkeammalta. Käyrää otettiin ja se oli ok. Peräruiske myös laitettiin, en halunnut ylimääräistä tulevan synnytyksen aikana. Vastaanoton kätilö oli sitä mieltä että synnytyssaliin mennään kun itse haluan. Päätin hetken ainakin vielä odotella. Mies meni parkkeeraan auton paremmalle paikalle ja hänen tullessa takasin halusin jo päästä saliin. Kipu sen verran kovaa, että halusin jotain lääkettä. Vielä kuitenkin varmistelin kätilöltä hississä matkalla saliin, että voiko vielä paluuta kotiin olla ja kyllä hänellä hieman huvitti ja sai varmaan minutkin asiasta vakuuttumaan, että kyllä se vauva nyt on syntymässä.



Ajasta en tiedä, mitä se milloinkin oli, mutta n. puoli kahdeksan aikaan pääsin saliin ja kätilö kyseli kivun lievityksestä. Olin avoin kaikkea kohtaan ja niinpäs hän ehdotti kohdunkaulan puudutetta jonka synnytyslääkäri kävikin laittamassa samalla kun puhkoi kalvot kokonaan ja laittoi sydänanturin vauvalle. Tässä vaiheessa kivut olivat jo kovat ja odotin hyvää lievitystä, mutta turhaan. Puudutteesta ei ollut apua ja pyysin saada epiduraalin. Kätilö tutki paikat ja totesi että 6cm auki, laitetaan vain epi, koska tällä saadaan pidempi vaikutus ja lääkettä mahd. lisättyä. Siinä hän laitteli epi-pöydän valmiiksi ja meni pyytämään ane-lääkärin. Hänellä kesti kuitenkin hetki ennen kuin pääsi tulemaan, oli toisessa huoneessa kiinni. Siinä vaiheessa kun häntä odottelimme, kysyin pääsystä vessaan, painetta ilmeisesti oli¿ Kätilö sanoi, että laitetaan puudute ja katsotaan miten jalat kantaa, eli noin puolen tunnin päästä pääset. Siinä sitten ajattelin että miten selviän niin kauan.



Ane-lääkäri vihdoin ja viimein tuli. Pitkältä tuntui aika kun piti olla vaikeasti kyljellään koko ajan, kun selkä oli pestynä. Siinä lääkäri veteli lääkkeitä ruiskuun kun kamala tunne ponnistamisesta tuli. Kyselin voiko vauva sieltä tulla ja kätilö katsoi ja totesi, että kyllä voi ja tulossa on. Niinpäs epiduraali jäi laittamatta ja minuutin kuluttua tästä pieni mies olikin jo maailmassa. Nopeasti ja helposti hän maailmaan tuli, mutta ikinä eläissäni en ole kokenut niin kamalaa kipua ja tuskaa kun silloin milloin piti kyljeltä kääntyä selälleen, sillä samaan aikaan vauva teki tuloaan ulos.



Lenkkeily tuotti siis tulosta. Synnytyksen kestoksi tuli 4h20min, joista ponnistusvaihe 1min ja jälkeisvaihe 5min. Paikat kesti hyvin, ompeleita ei tarvinnut laittaa. Ainoastaan lonkat ei pitänyt vauvan rytinällä tulosta ja ne ovat olleet kipeähköt pari viikkoa, ei onneksi kuitenkaan liikkumista kovin ole rajoittanut.



Edelleenkään ei onneksi jäänyt tunnetta että ei enää ikinä. Toivottavasti saan miehen vielä puolelleni ja saan tahtoni kolmannesta lapsesta läpi. Onneksi kiirettä ei tähän ole : )



Olimme sairaalassa vajaa kaksi vuorokautta ja tähän mennessä kun vauva on lähes kolme viikkoa, kaikki on mennyt oikein hienosti. Miten tuollainen pieni mies voikaan valloittaa sydämen niin voimakkaasti kun hän onkaan tehnyt¿



Karpalo ja pieni mies jo lähes 3vk

Täällä meillä syntii tomera poika 26.11. Pituutta oli 49,5 ja paino 3950. Pipo oli 37. Tarinaa lisää käynnistyksen kera kun aikaa on enemmän.

Elikkäs päivä oli vielä 18.10 kun päivän mittään alkoi tulemaan suppareita todella harvakseltaan. Kuuden aikaa katselin kellosta että tulee puolen tunnin välein ja eivät olleet edes kovin kipeitä vielä. Naureskelin että lähtöhän tässä tulee, enkä uskonut sitä kyllä itsekään. Kahdeksalta piti jo hieman välillä irvistää, mutta olihan noita supistuksia ollut aiemminkin joten en vieläkään uskonut lähdön koittavan ja mentiin sitten saunaan.



Kun lapset oli saatu nukkumaan niin mieskin alkoi puhua nukkumaan menosta ja minä siinä vitsillä heitin et ei sun tartte aamulla mennä edes töihin kun lähdetään laitokselle. Väli olo nyt vartin ja ilmeisesti jokin sai miehenkin hermostuneeksi vaikka yritinkin passittaa sen sänkyyn ja niin päädyttiin katsomaan elokuvaa. Kymmeneltä soittelin äidille että väli on 10 min. mutta loppuu varmasti, joten ei tarvi vielä hermoilla lapsenvahdiksi tulosta. Tunnin päästä soitinkin että oikeasti voisikin tulla varanvuoksi. Vieläkin uskoin ettei ole tosi kyseessä =)



Puolenyön jälkeen oltiin laitoksella ja vitsailinkin kätilölle että me taidetaan lähteä vielä kotiin ja kätilö tuumasi että ei mihinkään kun on tänneasti tultu ja kyllä sitä nyt synnytetään.No ei kai siinä sitten muu auttanut =) Päästiin saliinkin suoraan kun ei ollut muita synnyttäjiä ja peräruiskeenkin sain jotta ei tarvi myöhemmin sitäkään murehtia.



Sitten vaan oltiin miehen kanssa salissa ja tuijotettiin seiniä. Tai mies lähinnä ristikkoa ja minä lehtiä. Supistusten väli oli niin helppoa että oikeastaan viimeinen tunti sai vasta vakuuttuneeksi että nyt se tulee. Kolmen ja neljän välillä sain jotain kohdunkaulaa pehmentävää lääkettä ja jotain kipulääkettä lonkkaan pistoksina, muttei niistä kyllä juuri apua ollut. Kun kello läheni kuutta niin päätettiin puhkaista kalvot ja sitten alkoikin tapahtumaan. Tilanne oli n.6cm josta aukeni tunnin sisällä 10:neen ja kätilö laittoi kohdunsuulle jotakin puudutetta (pudentiaali tai jotain???) Mutta sen laittokin sattui niin p...sti että olisi voinut jättää väliin sillä se ei vaikuttanut muuten kuin että jalasta meni tunto. Saman tien pitikin jo ponnistaa ja yhdellä ponnistuksella, klo 6.49, syntyi meidän pikkuprinssi ja mitat olivat 3570g ja 51,5cm (py 34).Ja syntymäpäiväksi tuli 19.10



Sain muistoksi peräti kolme tikkiä ja täytyy myöntää että kolmesta synnytyksestä tämä oli kivuliain(aiemmissa epiduraali), mutta silti sitä haaveillaan jo neljännestä...



Olo oli hyvä heti synnytyksen jälkeen, paitsi että jalassa ei sitä tuntoa ollut ja mukavaahan oli odotella että jalat kantaisivat edes vessaan =) Sairaalassa oltiin kolme päivää ja sisko ja veli ovat olleet todella innoissaan. SIskoa pitää peräti välillä toppuutella kun on niin innokas hoitamaan(vaikka ensin suutahti kun ei sieltä tullut siskoa) Nyt vauvalla hieman vatsavaivoja mutta muuten voidaan hyvin.



Onnea teille muillekin vauvautuneille ja tsemppiä pitkiin viimeisiin päiviin lopuille!!!



moonshine

Lämmitimme saunaa 23.10. klo 18:15 ja ajttelin tehdä kasvohoidon ja jalkahoidon..istahdin saunan lauteille ja nautin löylyn lämmöstä hetken aikaa. Kuului äänekäs napsahdus massusta, alkoi lorahdella lapsivettä. Noh, ei muuta kuin huuhtouduin ja soittamaan synnärille klo 18:30. Antoivat ohjeeksi tulla ambulanssilla kun vauvan pää ei ollut kiinnittynyt vielä. Synnytyssaliin suoraan siis. Ei supistuksen supistusta vielä siinä vaiheessa tullut. Streptokokki -näyte otettiin mikä oli positiivinen ja sain i.v:sti antibioottia pari kertaa. Alkoi supistella klo 20:00 säännöllisesti viiden minuutin välein. Mies meni takaisin kotiin nukkumaan vähäski aikaa joka jouduttiin kutsumaan takaisin klo 2:00. Supparit oli sairaan kipeitä siinä vaiheessa. Sain spinaalipuudutuksen klo 3:00 jolloin taivas aukesi, aah sitä kivuttomuutta. Supistukset ei tuntunut missään. MUTTA olin huolissani, että se kestäisi vain kaksi tuntia..mitä teen sitten loppuaikana kun on kovat supparit? Kätilö sanoi, että se syntyy ennen sitä. Klo 4:00 alkoi tuntumaan supistukset jo pikkuisen kipeiltä ja olin 8cm auki, jipii!! Muutama teho supistus tuli ja tuli painon tunnetta alhaalle. Klö katsoi tilannetta ja sanoi, että nyt se syntyy!!!! Ja 13 min ponnistuksella vauva syntyi maailmaan. Pieni tummatukkainen tyttö. Paino 3610g pituus 51cm ja py 35,5cm.



Miranneli

vauva syntyi klo 4:33 ja rv 39+2.

26.10. syntyi toinen poika meidän perheeseen.



Pe 26.10. valkeni ihan tavallisena päivänä, minun suureksi harmiksi! Olinhan edellisenä päivänä reippaillut yht. 10km kävellen neuvolaan ja takaisin, vauhdittaakseni synnytyksen alkua=) Klo 12 laitoin esikoista päikkäreille ja tuli muutama todella kipeä supistus harvakseltaan. Niitä oli tullut aiemminkin samanlaisia, joten en ollut kovin innoissani.



Yritin itsekin torkkua ja juoruilin puhelimessa. Klo 15 mies tuli töistä ja supistukset alkoivat tulla samoihin aikoihin säännöllisinä, n. 5-7min välein. Mies kävi päikkäreille ja minä hälyyttelin mummia töistä kotiin, että saadaan poika hoitoon illan mittaan. Tässä vaiheessa olin vielä ihan varma, että supparit lopahtavat vielä kuitenkin!



Klo 17 lähdettiin viemään poikaa hoitoon ja matkalla jo tuntui siltä, että voihan tämä kaveri tosissaan jo tänään syntyäkin, supistusten väli tiheni 3-4min. Klo 18 jälkeen ajeltiin Naistenklinikalle, perillä oltiin klo 18.55. Samantien ottivat käyrille ja siinä pöydällä pötkötellessä menivät lapsivedet klo 19. Kätilö totesi, että tämähän todella haluaa syntyä tänään=) Katsoi siinä vaiheessa kohdunsuun tilanteen, 7cm auki!



Samantien saliin ja hälyytteli anestesialääkäriä laittamaan spinaalipuudutusta....Ja se puudutteen pistäminen olikin sitten tämän synnytyksen tuskaisin vaihe!!!! Lääkäri ronkki ja pisteli hutiin x4, kunnes vihdoin puolen tunnin äheltämisen jälkeen onnistui....Siinä vaiheessa kello oli n. 20.00. Lepäilin hetken ja tuumin kätilölle, että nyt kyllä tuntuu painetta alakerrassa. Auttoivat kääntymään selälleen miehen kanssa, koska jalat oli ihan spagettina puudutteesta. Jalat kun aukaisin, niin kätilölle tuli kiire. Pää oli jo lähes syntynyt. Yksi pienen pieni ponnistus lisää ja poikamme oli syntynyt klo 20.28.



Mittaa pojalla oli huikeat 54cm ja painoa 3850g, pipo 36cm. Laitoksella oltiin 3vrk ja nyt on harjoiteltu masuvaivaisen pienen, mutta pippurisen miehen kanssa kotieloon. Nyytti on aivan valloittava tuhisija ja isovelikin on ottanut tulokkaan hienosti vastaan!!



Kiiuli ja pikku-ukko 11vrk

8.10 klo 01.28 syntyi rinsenssa (2770g ja 45cm) kiireellisellä sektiolla.



Naikkarilla jouduin raskausmyrkytyksen takia jo 26.9, ja yllättäen 7.10 tilanne huononi ja tuli hiukan kiire. Tyttö syntyi terveenä, joskin pienikokoisena (rv 36+5). Ei mennyt tää synnytys ihan niinku elokuvissa. Oli raskausajan diabetes, raskausmyrkytys, perätila vauva ja kohtutulehdus. Pisteenä i:n päälle kaaduin osastolla ennen synnytystä ja polvi meni sijoiltaan. Että hauskaa oli.



Seuraavaa suunnitellaan jo. :)

Tässä tulee nyt sitten synnytyskertomusta oikein pitemmän kaavan mukaan...



Maanantaiaamuna 24.9. rv 37+3 suunnillee klo 6.30 heräsin samaan tunteeseen kuin yleensä menkkojen alkaessa; että jotain holahteli housuihin. Ei tarvinnu ku kävellä vessaan ja istua pöntölle niin alko lorisemaan ihan kunnolla ja samanaikaisesti alkoi menkkamainen jomottelu alavatsalla. Siinä sitten totesin, että taitaa tulla lähtö, soittelin synnärille, josta sain ohjeeksi käydä rauhassa suihkussa ja syödä aamupalan ja sitten tervetuloa vaan synnyttämään. Kätilö kysyi, että tiedänkö miten päin vauva on mahassa ja vastasin, että oletettavasti pää alaspäin. Mistään ambulanssista ja kiireestä ei tosiaan ollut puhe vaikka ilmeisesti muissa sairaaloissa ohjeistavatkin hätäsempään toimintaan, jos vedet menee eikä vauva ole vielä kiinnittynyt.



Äitipolin ovista astelin sisään klo 8.10, mies lähti vielä viemään esikoisen hoitoon. Mies oli automatkalla kysellyt arviotani, että koskahan tuo vauva syntyy ja minä siihen naureskelin, että puolilta päivin varmaan tai iltapäivään mennessä ainakin. Sen verran kivasti jo supisteli, tosin supistuksissa ei ollut vielä mitään säännöllisyyttä.

Äitipolilla oli ruuhkaa ja mie kiltisti jäin seisoksimaan jonon jatkoksi, jotta pääsisin ilmottautumaan. Klo 8.30 minut otettiin vastaan ja, kun kerroin asiani, hoitajalta loksahti suu auki: " Ai sinä tuut synnyttämään? No sitten siirrytäänkin suoraan valmisteluhuoneeseen!" No, sinne piti sitten kuitenkin vielä odottaa vartin verran ennen kuin kävi kutsu käyrille ja saapuihan mieskin sitten jonkin ajan kuluttua kanssa paikalle. Käyrää otettiin tunnin verran, supistuksiakin siihen piirtyi, mutta eihän ne vielä miltään näyttäneet. Itse vaan esikoisen synnytyskokemuksesta tiesin, että ne kuitenkin oli niitä oikeita supistuksia.



Klo 9.50 kätilö totesi, että olen väljästi sormelle auki, kanavaa reilusti jäljellä ja vauva vielä kovin korkealla (tilanne oli siis melkein sama kuin rv 28+6 lääkärissä).

Klo 10 hyppäsin pikaisesti lääkärin luona, joka ultrasi tarjonnan. Pää edellä oli vauva sieltä tulossa. Tämän jälkeen meidät ohjattiin kammariin odottelemaan. Kätilö jo alkoi puhumaan, että usein vesien meno ei välttämättä tarkoita, että synnytys heti käynnistyisi, vaan siinä voi mennä päiviä ja joskus saatetaan jopa joutua käynnistämään. Itse kyllä tiesin olostani, ettei siinä kauan enää tarvinnu odotella. Minul alko supistuksia tulee jo vähän napakampina ja vessassa jouduin ramppaamaan alituiseen. Kummallisesti supistukset tuli heti, kun hetkeksikään istuin. Liikkeellä tai jalkeilla ollessa ei tapahtunu juuri mitään tai ainakin olo oli siedettävämpi. Kokeilin jumppapalloa ja kiikkutuolia ja molemmista supistukset senku yltyivät.



Yhdentoista jälkeen tuotiin lounas, mitä en kuitenkaan uskaltanu kuin vähän maistaa, mies söi sen kyllä hyvällä ruokahalulla. ;) Mua varmaan jännitti ja muutenkin tuntui, että saatan vaikka puklata ne ruuat jossain vaiheessa ulos. Suklaata tankkasinkin sitten senkin edestä. Puolilta päivin otettiin taas käyrää ja taisin jopa pystyä torkahtamaankin hetkeksi. Miehen pyysin lämmittämään jyväpussin ja sitä sitten pitelin alavatsalla ja supistuksen tullessa pyysin miestä runttaamaan ristiselän lihaksia oikein kunnolla. Helpotti kyllä.



Klo 12.55 lähdimme miehen kanssa ulos siirtämään auton p-kiekkoon aikaa eteenpäin ja hoitamaan muutamat puhelut. Mie soitin neuvolaan ja peruin seuraavan päivän nla-ajan. Kesken puhelun tuliki sitten semmonen supistus, että itku meinas oikeesti tulla. Huohotin puhelimeen, että nyt supistaa, soittelen, kun kotiudutaan. Hetki hengittelyä ja selvisin siitä. Ja heti kohta tuli toinen. Mies oli edelleen puhelimessa enkä mie tienny mite päi olis ollu. Sitten lähettii parkkipaikalle ja taas supistaa!!! Eikun miehen kaulasta kiinni ja hiljaista " aaauuuuuuuuuuuuu" -ulinaa päälle. Tärisin ihan hulluna ja itku tuli. Ja sitte helpotti. Näitä tuli varmaan tasaisesti 4 minuutin välein, aina pysähdyttiin ja mie roikkumaan miehen kaulaan.



Sitten todettiin, että mies voisi ajaa vajaan 10 km:n päähän vaihtamaan isänsä kanssa autoja nyt, kun vielä ehtisi, jotta esikoinen saataisiin iltapäivällä turvallisesti meidän autolla kuljetettua hoidosta pois. Mies saattoi mut takas kammariin ja lähti. Supistuksia tuli edelleen tihenevin välein ja meinasin jo, että soitanko miehen takaisin. Päätin kuitenkin mennä suihkuun. Kolme supistusta kestin, mutta sitten iski paniikki. Joka supistuksella tuntu, että jalat on pakko laittaa ristiin tai vauva tippuu lattialle! Soitin kätilön paikalle ja sain sanotuksi, että nyt taitaa olla jo tosi kyseessä, kun taas jo supisti. Kätilö kysyi, millasta kivunlievitystä olin ajatellu ja empimättä sanoin, että viimeks toimi epiduraali loistavasti, että se tai spinaali sitten (kummasti unohtu kaikki luomu-haaveet). Kätilö ohjas mut sängylle ja vielä sanoi, ettei uskonut kohdunsuulla mitään merkittävää tapahtuneen tilanteen ollessa muutama tunti aiemmin vielä niin epäkypsä. Hämmästys olikin kätilöllä suuri, kun hän sanoi, että " sinä olet kyllä neljä senttiä auki, mehän siirrytäänkin synnyshuoneeseen" . Klo oli tuolloin 13.30 ja vauva oli laskeutunu jo hyvin alas. Lisäks hää jatko, että ensimmäiseksi aikoo opastaa miulle ilokaasun, mihin vastasin, että ei kiitos, siitä tuli viimekski huono olo, mutta eipä nuo kätilöt täällä ainakaan tunnu synnyttäjiä uskovan tuossa ilokaasuasiassa, ei uskonu viimeks eikä nyttekää.



Klo 13.40 vauvalle laitettiin pinni päähän ja miulle tippa, anestesialääkäri oli pyydetty paikalle spinaalin laittoa varten. Kohdunsuu oli 5 cm auki ja kuulin, kun kätilö mutisi hiljaa jollekin toiselle, että näinköhän ehtii puudutteita antamaan, tää aukeekin vauhdilla. Ja siltä kyllä tuntuki. Ja ai että minuu sieppas se kätilö, kun se jakso jauhaa sitä hiton ilokaasun hengittämistä. Aina supistuksen tullessa mie aloin hokemaan " aaaaa" :ta ja puristin sängynlaitaa minkä pystyin ja sitte se kätilö alkaa vouhkaamaa, että " Hengitä hengitä nyt vaan sitä kaasua!Ihan reilusti vaan!Usko mua, se auttaa, kun vaan uskallat hengittää sitä!Hengitähengitä!!" Ja miun supistuksesta selviytyminen meni aivan läskiks, kun yritin läähättää sille takasi, että enkä varmana ota sitä kaasua, kun miulla loppuu happi!



Klo 13.48 mies tuli vihdoin takaisin! Kätilö oli just ehtiny sanomaan miulle, että kerro sitten heti, kun alkaa työnnättämään. Lisäksi hän kertoi, ettei puudutusta tosiaan enää ehditä antamaan ja että hän ei aio tehdä episiotomiaa kuin pakon edessä ja hyvä, että mies ehti vielä mukaan. Mulla meinas kyllä tulla paniikki,kun tajusin, että ihanko oikeesti vauva kohta syntyy.

Klo 13.50 olin auki 8 cm ja kätilö kielsi ponnistamasta. KAMALAA!

Klo 13.55 olin täysin auki. Kätilö kysyi oliko viime kerralla ponnistaminen puoli-istuvassa asennossa tuntunu hyvältä. En osannu sanoa muuta kuin joo, kun alko supistamaa ja työnnättämää niin maar pirun lujaa. Eka supistus meni kuitenkin huti, kätilö kannusti kovasti, sanoi, että päätä näkyi jo hyvin heti ekalla työnnöllä, että seuraavalla supistuksella työnnä sitten vauva ulos. " Joo" , mie sanoin taas ja sitte se supistus tuli. Huomasin heti, että jännitin lantionpohjalihaksilla vastaan ja kun keskityin rentouttamaan ne ja ponnistamaan kunnolla, ni jo alkoi tapahtua. Kerta vielä välissä kunnolla keuhkot ilmaa täyteen ja uutta ponnistusta kehiin, mikä tuntu kestävän ikuisuuden ja sitten kirpas kunnolla ja vauva oli ulkona. Ja kaikki kipu tiessään. Kello oli 14.00. Mie en ollu myöhemmin mikää kovin kaunis näky, kun naama, kaula ja hartiat oli täynnä katkenneita verisuonia..



Vauva huuteli heti alkuun reippaasti ja hänet nostettiin miun mahan päälle, pitemmälle ei pystyny, kun napanuora oli niin lyhyt. Katsoin ensin, että poika tuli, mutta kätilö pyysi miestä vielä tarkistamaan onko tämä vaimonsa kanssa samaa mieltä ja siinä ne sitten mulle naureskelivat molemmat, että siinä sulle poika, ihan tytöltä tuo kyllä heiän silmiin näyttää. Mies sai katkaista napanuoran ja mennä avustavan kätilön mukana ottamaan tytöltä strategiset mitat, jotka oli 3020 g ja 48,5 cm sekä pipo 35,5 cm. Tämän jälkeen tyttö vietiin kaappiin saamaan lisähappea, koska ei enää miun sylissä jaksanutkaan alkaa parkumaan. Tästä syystä apgarpisteet 9/8.



Jälkeiset synty täydellisinä klo 14.15 ja sen jälkeen kätilö tarkisti miun saamat vauriot. Mie vedin ilokaasua nyt ku viimistä hengenvetoa, nimittäin teki niin häijyä, kun minuu tutkittiin ja puudutettiin. Virtsaputken suun seudulle tuli pieni repeämä, mikä vaati kolme tikkiä, jotka nekin suli lopulta muutamassa päivässä pois. Muuten sain vain pari nirhaumaa. Sitte miut pestiin ja sain peittoa päälle ja lämmitettyä jyväpussia harteille. Olin kyllä ihan fiiliksissä enkä osannu ajatella, että tyttö ja mies oli jossain muualla. Klo 15 vauva sitten vihdoin tuotii rinnalle ja kyllä on tyttö siitä lähtien tienny, mitä tuossa tissillä tehdään.



Raju kokemus tuo nopee synnytys kyllä oli (1 h 15 min),etenki henkisesti, mutta nyt on kuitenki jo toivuttu ja oikeastaan oon aika onnellinen, että sain sittenkin lääkkeettömän synnytyksen, kuten olin haaveillut. Ja kyllä sitä tuommosen ihanan nyytin vuoksi voi vähän kivuista kärsiäkin.



S ja tyttönen 10 vrk

Nosto. Ottakees muut mallia Sannasta ja raapustakaa tarinanne tänne



;)



AJL

Elikkä perjantaina soitin aamulla hyvinkään synnytyssaliin klo 8, että onko tilaa jos kalvot puhkaistaisiin ja sieltä sanottiin, että tervetuloa synnyttämään.

Hyvinkäällä oltiin klo 9,45 ja kalvot puhkaistiin lopulta klo 10.30 ja silloin kohdun suun tilanne oli 3-4cm auki.

Ensimmäinen tunti meni ihan ok jaksellen vaikka supistukset rupes tulemaan 5min välein lähes heti. Tunnin kuluttua en enään kestänyt ja pyysin ilokaasun kaveriksi ja sillä kestin ehkä 30min kun kähisin jo jotakin vahvempaa. Olin sillon vasta 4-5cm auki ja mulle laitettiin epiduraali jonka laiton ajan vetelin ilokaasua niin että silmät pyöri päässä. Sen jälkeen kun se oli laitettu niin valitin outoa oloa alapäässä ja olinkin jo 8cm auki.

Sitten rupes vauvan syke heikkenee ja mua käänneltiin pöydälle kontilleen ja kyljelleen ja sitten olikin jo 9cm auki ja kohta huudettiin että ponnista.

Olin ihan pökerryksissä koko homman ajan ja en meinannu uskoa, että mun pitää jo ponnistaa. =)

Siinä ponnistuksen kohilla oli epiduraali jo niin hyvin vaikuttanu, että en kunnolla tuntenut ponnistamisen tarvetta ja kun hoputettiin vauvan sykkeen takia niin iski kamala paniikki, että nyt mä repeen taas ja mä en uskalla ponnistaa ja pakko se oli hissuksiin ponnistaa ja 6min ponnistusten jälkeen poika oli pihalla. Sykkeen lasku johtui siitä että pojalla oli napanuora aulan ympärillä-

Ja ihanaa kaikki kamalat kivut oli vihdoin ohi.

Paitsi että synnytys oli niin nopea ja raju, että tärisin ihan horkassa ja vauvakin sitten otettiin sylistä pois mun omasta pyynnöstä kun tärinä oli niin kamala.



Synnytys oli ihanan kamala jos näin voi sanoa. Edellinen synnytys kesti 10 tuntia ja ei ollut läheskään yhtä raju ja kivulias.

Yllätyin aivan suunnattomasti kamalan kipeitä supistuksia, mutta ennemmin kipeä ja ripeä synnytys kuin pitkä.



Synnytyksessä oli mukana kaksi kätilöä ja lääkärikin sykkeen heikkenemisen vuoksi.

Synnytyksen jälkeen myös lääkäri joka on hoitanut minun synnytys pelkoa kävi moikkaamassa synnytyssalissa.

Oli tosi hyvä ja mukava olo synnytyksen ajan ja myös sen jälkeen ja kukaan ei ollut töykeä.



Pieni nirhauma tuli limakalvoille ja siihen laittettiin kolme tikkiä. Huh mä niin pelkäsin meneväni taas ihan tohjoks, mutta kappas pystyin istumaan heti synnytyspöydällä. =)



Hyvin sujunut nopea 2,5h synnytys ja aivan mahtava lopputulos.



http://www.elisanet.fi/kotiweb/poitsu.jp g

3208g/ 49cm/ pipo 34,5cm (rv 39+6)

Paljon onnea koko tsirppanan perheelle, ihana pieni käärö!!



Kateellisena odotellaan että täälläkin jotain alkaisi tapahtua....



Vauvantuoksuista syksynjatkoa!



Kiiuli

Onnea vain muillekin vauvautuneille! Tsirppanan poitsua en saanut näkyville :-(



Mun synnytyskertomus on lyhyt :-). Suunniteltu sektio tehtiin 1.10. ja kaikki meni suurinpiirtein kuten oppikirjoissa.

Klo 8 oltiin Jorvissa ja meidät vietiin perhehuoneeseen jossa otettiin verikoe ja verenpaine, 9 aikoihin kävelin leikkaussaliin, n. 9.30 alavartalo oli puuduksissa ja mies tuli leikkaussaliin. Spinaalin laitto oli muuten aika epämiellyttävää, mutta onneksi katetri laitettiin vasta kun olin puuduksissa. Tippakanyylin laitto oli myöskin inhottavaa, sattui aika pirusti mutta ajattelin siinäkin vaiheessa että mitä tahansa kipuja otetaan vastaan kunhan leikkaus menisi hyvin.

9.54 sitten kuului rääkäisy ja meillä molemmilla tulvahti kyyneleet silmiin. Ihana pieni poika sieltä putkahti ja sai 10 pistettä. Sitten mies lähti kätilön kanssa poikaa mittailemaan ja minä kuuntelin leikkauspöydällä kunnon karjuntaa :-) Onneksi poika ei ollut millänsäkään siitä että hänet täysin ilman ennakkovaroitusta kiskaistiin masusta kylmään maailmaan.

Sitten poika tuotiin rinnalle ja siinä sitä sitten ihmeteltiin uutta elämää ja juteltiin kovasti. Hetken kuluttua mies lähti pojan ja kätilön kanssa synnytysosastolle ja minä jäin tikattavaksi. Olin jo tuossa vaiheessa tosi helpottunut ja laskin jopa leikkiä henkilökunnan kanssa. Heräämössäkin sain soittaa pari puhelua ja lukea lehtiä niin aika kului paremmin. En olisi pystynyt nukkumaan kun olin niin ylikierroksilla.

Osastolla sain pojan sitten heti tissille ja alkuhankaluuksien (lue:puremisen) jälkeen imeminen alkoikin kivasti ja siitä lähtien sitä onkin ahkerasti harrastettu.



Siinäpä se synnytyskertomus. Toivottavasti joku toinen joka on sektioon menossa sai tästä toivoa, mikäli leikkaus pelottaa tms. Minua pelotti ihan hirveästi ennen sitä mutta onneksi kaikki sujui hyvin.



terveisin Ykä ja Veikka 8 vrk

onpa suloinen poika Tsirppanalla!



YrjöLunni: korjaa se osoite jpg yhteen siihen rivin loppuun niin kuva näkyy



riza

Minun on pitänyt jo pitemmän aikaa raapustaa synnytystarinaani. Nyt pikkuinen on nukkumassa joten minulla hetki aikaa...



Meidän pikkuinen poikamme syntyi 21.9. rv 38+2. Synnytys käynnistettiin raskausmyrkytykseni takia. Ennen synnytystä ehdin viettää viikon sairaalassa. Edellisenä päivänä ennen synnytystä sain käynnistystabletin. Sen jälkeen minulla oli jonkin verran supistuksia, mutta supistukset heikkenivät iltaa kohti. Kivuttomia supistuksia tuli aika usein, mutta en uskonut synnytyksen olevan lähellä mennessäni illalla nukkumaan. Yöllä klo 2.30 heräsin koveneviin supistuksiin ja noustessani ylös sängystä lapsivesi meni. Supistukset tihenivät ja muuttuivat kivuliaammiksi. Kun kohdunsuuntilanne tarkistettiin, olin 2-3 cm auki. Tässä vaiheessa päätin hälyttää mieheni paikalle. Päätin myös käydä kuumassa suihkussa, mutta siitä ei ollut apua. Olin niin kipeä etten supistusten aikana pystynyt seisomaan.



En tiedä mitä kello oli, kun siirryimme synnytyssaliin. Ajantajuni oli kokonaan kadonnut ja tuntui, että en tajunnut ympäröivästä maailmasta mitään. Keskityin vain itseeni. Synnytyssalissa sain aluksi ilokaasua, mutta siitä ei ollut enää mitään apua. Minulle tuli vain huono olo. Kun kohdunsuuntilanne tarkistettiin olinkin jo 5cm auki. Pyysin kivunlievitystä ja anestesialääkäri hälytettiin paikalle antamaan epiduraali. Epiduraali auttoi todella hyvin selkä- ja alavatsakipuihin supsitustena aikana. Epiduraalin annon jälkeen tuntui, että aloin tajuta jotain myös ympäröivästä maailmasta. Kuin olisin herännyt sumusta. Pian epiduraalin annon jälkeen aloinkin tuntea ponnistuksen tarvetta. Ponnistusvaihe kesti 45min. Pikkuinen poikamme syntyi aamulla klo 8.34. Mitat olivat 3970g ja 51cm. Synnytyksen kesto oli kokonaisuudessaan 6h.





Synnytys sujui normaalisti, mutta synnytyksen jälkeen menetin yli 2l verta. Ensimmäisen päivän synnytyksen jälkeen olinkin tiputuksessa ja sain lisäverta. Onneksi mieheni oli perhehuoneessa kanssani hoitamassa vauvaa, kun itse en olisi jaksanut. Mutta nyt pitää mennä ruokkimaan vauvaa...





-Nelli

elikkäs meijän pienimies päätti syntyä tasan laskettunapäivänä 6.10.07

edellis iltana menin puolenyön maissa nukkumaan ja en kauaa ehtiny nukkua kun heräsin supistuksiin, kävin hetken käveleskelemässä, vessassa ja juomassa, otin särkylääkettä kun selkään sattui ja menin takaisin nukkumaan, ehtiin vajaa tunnin nukkua kun taas supisteli ja piti mennä vessaan, kun supistus hellitti sain hetkeksi taas unen päästä kiinni, ja tunteroisen sain torkuttua, sitten tuli esikoinen viereen ja mä riensin taas vessaan! (Limatulppaa oli tullut edellispäivänä) hetken koitin vielä nukkua, mutta ei siitä mitään tullut, ravasin vessassa ja kävelin olohuoneessa ympyrää.. mies heräs jossai välissä ja kysy onko kaikki ok, tuumasin vaan et joo, et jatka vaan unia! kuuden maissa aamulla mies nousi ylös ja katso mua hetken ja tuumasi että eiköhän lähetä, olin vielä siinä vaiheessa sitä mieltä että EI... mies alko keittelee kahvii ja meni vessaa laittaa tukkaansa, JOO-OOO pitäähä se tukka olla kuosissa ku synnyttämään ollaan menossa, valitsipa vielä vaatekaapistaan puhtaat farkut ja neulepaidan, kyllä mulla nauratti vielä siinä vaiheessa vaikka sattu iha pirusti! sanoin miehelle et soittele vaan papalle että lähetään näytille et viijään poika sinne ja painelin suihkuun ja siellä olin varmaan sen puolituntia!

sitte istuksin sängyn laidalla ja hyppiin siinä istualtee ku mies alko esikoista herätteleen ja pukemaan..

käskytin vielä miestä laittamaan sairaalakassiin sitä sun tätä.. kunnes päästiin matkaan!



sairaalassa oltiin 7.40 jossa otettiin sit tunti käyrää, kyseltii toivomuksia jne... sitten saliin ja sain valita otanko peräruiskeen vai tuleeko sonta sit yhtäaikaa vauvan kans, no ensimmäinen vaihtoehto kuulosti paremmalta koska maha on ollu koko raskauven nii kovalla.. epiduraalia vaadin tilaamaan jo valmiiksi... olin 5-6cm auki kun oltii käyriltä lähdössä saliin, ja kätilö lupasi että tulen varmasti epiduraalin saamaan! ku olin salissa ja vessassa käynyt niin tuli gyne käymään salissa ja ehdottivat että laitetaan kohdunkaulan puudutus kipuja helpottamaan ja tilataan se epiduraali, no sen laittamine sattu iha hirveesti, vaikka sitä ei saatu laitettua kun toiselle puolelle vähäsen koska kohdunkaulaa ei ollut enää jäljellä.. sitten se gyne supatteli kätilölle että puhkaistaanko kalvot vai annetaanko itsekseen puhjeta, ja että ei epiduraalia ehditä antaa enää! mulle sit sanoivat että on jo 9cm tai oikeastaan 10- paikat auki, että kohta saat alkaa ponnisteleeen!! MITÄÄÄÄH???? kalvot puhkaitiin ja lapsvesi oli vihireeksi menny, epäilivät että vauva oli hätäkakannu kun supistusten aikana en saanu kunnola hengitettyä! gyne lähti sitte ja oli ukolle sanonu et kohta alkaa ponnistus, mies oli joutunu tarkistamaan että onko väärän oven takana, et eihä se ny vielä voi syntyä..

mää vaadin saada edes jotai, ku ei se puudute auttanu, ja sain sitte ilokaasun avuksi, mutta ei siitäkää tuntunu mitää apua olevan! Mies hälytti toisen kätilön kaveriksi kun ponnistus alko.

ponnistuksen alkuvaiheissa pidin miestä niskalenkkiotteessa ja sitte tajusin että ehä se saa hengitettyä ja heitin otteni irti ja samassa hetkessä sattu ja supisti nii pirusti että nappasin sitä hiuksista kii, vedin itteeni vasten ja ponnistin... jalakojen välistä kuulu et " musta tukka näkyy jo" ja mä siihen et " repikää se tukasta" =O kätilö hiukan surkuhupaisana et " eihän me nyt niin voida tehä"

4min tuskallisen ponnistuksen jälkeen syntyi meidän pienimies klo 9.38 eli 2h siitä kun oltiin sairaalaan menty! Napanuorassa oli solmu, joka ei onneksi ollut kiristynyt iha äärimmilleen, mies leikasi napanuoran ja sain hetkeksi vauvan päälleni! sitten mies lähti pesemään toisen kätilön kanssa vauvaa ja toinen kätilö alkoi tarkisteleen alakerran vaurioita!

tikkejä tuli, en tijä kuin paljo mutta hartaasti se niit ompeli, pieniä nirhaumia sinne tänne ja toisen asteen repeämä välilihaan, lisäksi eppari leikattiin!

pojan pisteet 9.9.9

painoa 3660g ja pittuutta 50cm, pipo 34.5



pari tuntia vietettiin salissa jonka jälkeen siirryttiin osastolle! tälläkertaa sain jopa valita kävelenkö itse vai kärrätäänkö pyörätuolilla!



synnytyksestä jäi olo ettei ikinä enää, mutta kätilöt oli aivan ihanat ja vastaanotto hyvä... et sikäli ihan positiivinen kuva! esikoista kun olin " noutamassa" niin mitään vaihtoehtoja ei annettu, kaikki tehtii just päinvastoin ku mitä toivoin, mutta nyt mua kuunneltiin, vaikka en epiduraalia ehtinyt saamaankaan!



sairaalassa vietettiin tosiaan 2vrk, vaikka osastolla hoitsut meinasivat ettei toivoakaan päästä kotiin enne ku vauvalla on ikää 3vrk, mutta lääkäri suostui katsomaan pojan eikä estettä kotiin lähdölle ollut kun kaikki oli hyvin, vauva ei kellertänyt jote bilirubiiniarvojakaa ei tarvinnut ottaa. ainut minkä halusivat varmistaa oli tulehdusarvot pojalta kun lapsivesi oli vihreää, mutta nekin olivat puhtaat!

ja olihan ihana tulla kotia!!



synnytyksen kesto siis yhteesä 7h 4min ja ponnistus 4min, sydämmen mallinen istukka syntyi 12min pojan jälkeen!



piipii ja poika 5vrk

Sairalasta kotiuduttu siis kera pienen tytön keskiviikkona!!!!!!! Tai siis kaikki on suhteellista, paino 3765g ja pituutta 52cm!!!! En tajua miten onnistuin sen alakautta puskemaan, mut mahtu kumminkin:)vauva syntyi 8.10 klo 5.35.



Mullahan ei supistellu kunnolla etukäteen, vaan viime sunnuntain iltapäivällä alko tuntumaan jotain, klo. 20 illalla rupes supistelee säännöllisesti n.5min välein, mut mähän en sitä tajunnu. Tai siis tajunnu et jotain oikeesti tapahtuu. soitin synnärille ja ne vaan käski mennä suihkuun. mut mua vaan sattu peräsuoleen niin HIRVEESTI.

No klo. 01 lähettiin näytille varmuuden vuoks kun mua sattu niin paljon ja kappas mähän olin 4cm auki!!! Eikun saliin ja samantien tultiin laittaa mulle epiduraali klo. 2.30, se autto melko hyvin, mut kauhee ponnistustarve ja painon tunnne vaan pysy. Mä olin melkein samantien 10cm auki, siitä kauhee painontunne johtu. Vauva vaan ei ollu kunnolla laskeutunu, vaan sain ruveta tosi aikasin ponnistaa seisoviltaan ja tietty supistukset laantu ku sain epiduraalin. Välillä ponnistin jakkaralta ja lopulta piti mennä sänkyyn ku lapsivesi oli ollu vihreetä. Vauva piti imee heti pään synnyttyä. Lopulta vauva synty klo.5.35 eli en kerenny kauaa olla sairaalassa.



Vauva alko sitte naristaa 15min iässä, mut se onneks loppu. Ja mun istukka ei meinannu irrota ja meinasin jo joutua leikkaussaliin, mut sit se runnottiin mahan päältä ja sieltä se onneks tuli. Väliliha piti leikata ja yks repeämä tuli emättimeen.



ja kotiin päästiin 2.5vrk iässä, vauva oli oli jonkin verran keltanen niin lisämaitoa on annettu. Torstaina rupes maito nousemaan ja nyt ei tarvita enää pulloa, jeeee!!



Sellasta vauva-arkea täällä, ei vielä oikeen osaa sopetua et toi ihana paketti on meijän oma ja kukaan ei tuu sitä pois hakemaan.





-maya ja rusina 5vrk-

Jouduin sunnuntaina 7.10 menemään päivystykseen kun vauva ei ollut moneen päivään juuri liikkunut. Tiistaina olisi ollut lapsivesikontrolli kun se oli vähissä arvo 6,3.

Sydänkäyrä oli ok ja vauva sai happea ja verta mutta lääkärikin sanoi että vauva ei vaan liiku ja en pääse kotiin. Maanantaina 8.10 tehtiin rasituskoe vauvalle eli olin oksitosiini tiputuksessa 4 tuntia jolloin tehtiin supistuksia ja katsottiin kuinka vauva ne kestää. Kaikki meni hyvin mutta vesiarvo oli enää 4,7 ja vauva ei ollut kasvanut enää viikkoon vaan painoarvio oli pienempi kuin ed. kerralla.

Tiistaina 9.10 aloitettiin käynnistys 2x 50mg sytotecilla suun kautta. Suppareita tuli ihan hyvin muttei pahoja. Keskiviikkona 10.10 sain 3x300mg sytotecia suun kautta eikä mitään. Supistuksia piirtyi mutta ne ei tuntuneet missään. Illalla pelattiin yatzia miehen kanssa eikä supistelut tuntuneet yhtään kunnes 19.50 kuin veitsellä leikaten tuli tajuton supistus ja samalla kuului poks kun kalvot puhkesi. Menin vessaan ja taas tuli supistus. Menin sänkyyn ja mies kutsui kätilön joka tutki ja olin 2cm auki ja supistukset oli tosi pahoja. Lähti valmistelemaan saliin menoa. Menin uudelleen vessaan ja vedet meni lattialle ja jalat alta siitä kivusta. kaksi kätilöä talutti miut saliin ja olin 4cm auki ja sain kohdunkaulan puudutuksen joka vei kivun hetkeksi, otin myös ilokaasua. Samantien kun puudutukset (2piikkiä) oli laitettu olin 10cm auki ja alkoi tulla ponnistuksen tarve. Mukana oli 3 kätilöä ja lääkäri välillä kun yksi ei ehtinyt tehdä mitään.

Ponnistusvaihe oli elämäni tuskaisin ja huusin täyttä kurkkua,kätilö ei halunnut leikata välilihaa ja kannusti yrittämään ja mieskin oli ihanan rohkaiseva. Luulin oikeasti että kuolen ja mietin jo että saavat leikata sen ulos kun en kestä sitä tuskaa. Ponnistusvaihe oli 23min ja tulihan se sieltä klo 20.53. Yhteensä synnytys kesti ensimmäisestä supistuksesta 1 tunti 3min. Sitten kävi kuten pelkäsin ja kuten esikoisen kanssa istukka ei lähtenyt. LÄäkäri hieroi kohtua ja kätilö yritti irrottaa. Se tuli ulos viimein mutta oli repaleinen ja vuodin 2litraa. Nukutusta ja kaavintaa jo suunniteltiin mutta vuoto laantui sitten kun lääkäri hieroi kohtua varmaan tunnin ja koko ajan sitä puristeltiin. Tajunta olin rajamailla ja sain lisähappea ja 4 tippaa meni käsiin.

Vauva oli 9 pisteen tyttö 2790g ja 48cm ja isä leikkasi napanuoran ja kylvetti. kl0 02 yöllä mies lähti kotiin ja vauva osastolle ja minä olin aamu klo 05 asti salissa tiputuksessa, lisähapessa ja vuotoa tarkkailtiin.

Torstain 11.10 olin vain makuulla tipassa ja torstai iltana pääsin ylös. Lisäverta mietittiin koko ajan kun hemoglobiini vain laski mutta olin tosi hyvä vointinen niin annettiin vain tippaa. Pääsin kotiin lauantaina 13.10 jolloin hemoglobiini oli 75 eli aika heikkohappinen vielä mutta olo oli loistava. Vauva on aivan ihana ja maitoa tulee hyvin ja vauva syö hyvin.

Synnytys oli kuitenkin niin järkyttävä että kätilö sanoi että sektiota voi miettiä ensi kerralla mutta katsotaan kuinka aika kultaa muistot.

Tuossa ajassa en olisi kyllä kotoa ehtinyt minnekään enkä kyennytkään kun kipu oli niin kova. Onneksi palkinto on maailman ihanin:)

meille syntyi pikkuinen prinsessa 8.10 kello 02:59.

hän oli 51 cm ja 3810kg.

Raskaus oli loppumetreillään yhtä kipua, särkyä, tuskaa ja valitusta. Lääkäri oli jo muutamaa viikkoa aiemmin lupaillut että tuskin päästäisiin laskettuun aikaan asti, ja tuota lausuntoa parjattiin jo kovin sanoin päivien kuluessa ja kipujen lisääntyessä. Oma arvio oli, ettei lapsi kenties syntyisi koskaan. Tiistai-iltana 9.10. kävin MLL:n kokouksessa jossa tukaluus vain yltyi. Kotiin päästyäni oli jälleen yhden helpottavan kuuman suihkun aika, mutta yllättäen tämä suihku ei vienyt kaikkia kipuja mennessään vaan säännölliset supistukset alkoivat. Klo. 22 paikkeilla soittelimme jo sairaalasta ohjeita missä vaiheessa pitäisi lähteä tulemaan ¿ käskivät odotella vielä ainakin tunnin kotona. Siihenpä ne supistukset sitten lakkasivatkin, ja pettyneinä menimme nukkumaan. Yöllä en saanut paljoa nukuttua, sillä näin levottomia unia synnyttämään lähtemisestä (erityisesti huoli esikon hoitoon saamisesta kalvoi), ja muutama yksittäinen supistuskin taisi herättää.



Keskiviikko 10.10. valkeni kivuliaana, sillä edellisen illan supistukset olivat puskeneet vauvan pään todella alas ja kävely teki kipeää. En olisi halunnut päästää miestä enää töihin, etenkään kun tuo oli menossa asiakkaan luokse Porvooseen asti, mutta kun mikään ei viitannut synnytyksen käynnistymiseenkään niin pakkohan tuo oli. Päätin lähteä esikon kanssa seurakunnan kerhoon sillä tiesin ettei minusta ollut vahtimaan tyttöä puistossakaan ¿ kerhossa oli nimittäin palkatut lastenhoitajat. Isomummi oli kutsunut meidät Ukin kuolinpäivän muistoksi käymään haudalla ja syömään, mutta peruutin tapaamisen koska arvelin etten olisi jaksanut lykkiä esikkoa hautausmaalle asti huonosti nukutun yön jälkeen. Läksimme siis kerhon jälkeen kotiin syömään ja päiväunille. Tyttö meni nätisti nukkumaan, mutta kun itse oikaisin sohvalle klo 12, tuli ensimmäinen kipeä supistus heti. 40min yritin sitkeästi nukkua, mutta napakat (joskin epäsäännölliset) supistukset estivät moiset toiveet. Lopulta soitin miehen epätoivoisena kotiin ¿ en uskonut että synnytys oli käynnissä mutten myöskään pärjäisi yksin esikon kanssa kivuissani.



Mies tuli kotiin kahden paikkeilla ja ryhdyimme katsomaan Simpsoneita koska supistukset olivat edelleen varsin epäsäännöllisiä. Kun en enää ollut yksin vastuussa esikosta, päätin mennä taas kuumaan suihkuun helpottamaan oloani. Siellä ollessani tajusin että tässä voisi nyt tosiaan olla synnytys käynnissä, ja pyysin miestä soittamaan isälleni että tulisivat esikkoa vahtimaan ¿ sitten kun ehtisivät. Vielä tovin suihkussa istuttuani mieleen tuli äitini kertomus omasta syntymästäni: kuinka hän oli vielä synnytyssalissa pyytänyt päästä kakalle ja kuinka kätilö oli sanonut että jos nyt menet, vauva syntyy pönttöön. Etäisesti käväsi siis mielessä että kyseessä saattaisi sittenkin olla ponnistamisen tarve, ja pöntölle siirtymisen sijaan käskin miehen pakata äkkiä tyttö mukaan, nyt lähdettäisiin. Autosta soitin isälle, sitten äidille, eikä kumpikaan vastannut. Lopulta sain pikkuveljeni kiinni ja hän välitti vanhemmille viestin: me ollaan jo matkalla, hakekaa tyttö sairaalasta mahdollisimman pian. Tiedossa oli ettei mies pääsisi synnytyssaliin esikon kanssa, ja minä taas en halunnut synnyttää ilman miestä.



Autossa tuli vielä kolme pahaa supistusta, mutta edelleen mietittiin että saattavathan nuo lähettää vielä kotiinkin¿ Mies ajoi minut sairaalan ovelle ja lähti sitten etsimään parkkipaikkaa. Itsekseni sitten kävelin synnytysosastolle ja sillä lyhyellä matkalla ehti jo tulemaan kolme niin kipeää supistusta peräjälkeen, että hyvä kun sain kyyneliltäni nimeni kerrottua ovella. ¿Suoraan saliin vaan¿ totesi kätilö, ja vei minut sattumalta samaan synnytyssaliin jossa esikkokin syntyi 1,5 vuotta aiemmin ¿ jostain syystä tämä oli kovin lohdullista. Tuolloin kello oli noin 16. Menin taas suoraan suihkuun, jonka jälkeen puin sairaalan vaatteet ja kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen: 9cm auki! Vielä mietittiin kivunlievityksen mahdollisuutta, ja päätettiin yrittää ehtiä saamaan spinaalipuudutus. Äiti saapui varsin pian, ja mies meni vielä siirtämään esikon turvaistuimen autostamme vaarin autoon. Tuona aikana minulle tuli jo ponnistamisen tarve, mutta en halunnut ponnistaa ilman miestä. Spinaali jäi kuitenkin saamatta, enkä halunnut edes ilokaasua koska se ei ollut tuntunut hyvältä edellisessäkään synnytyksessä. En kyllä jäänyt kivunlievitystä kaipaamaankaan, henkinen tuska oli huomattavasti kamalampi kuin fyysinen.



Synnytys oli nimittäin edennyt niin vauhdikkaasti (etenkin sairaalan päässä), ettemme olleet kätilön kanssa ehtineet lainkaan keskustelemaan siitä mitä toivoin. Näin ollen hän automaationa oletti että synnyttäisin sängyssä puoli-istuvassa asennossa. En ollut itsekään tajunnut miten paljon traumoja tuo asento oli esikon synnytyksestä jättänyt (vaikka siis silloinkin kaikki meni hyvin), enkä sitten siinä maatessani todellakaan pystynyt ponnistamaan lainkaan, ennemminkin vain pidättelemään. Eläimellinen paniikki iski, ja onneksi sain lopulta sanottua että tästä pitää päästä pois, voinko vielä mennä suihkuun. Suihkuun kätilö ei sentään päästänyt, mutta ehdotti ponnistamista jakkaralta. Se olikin todella hyvä vaihtoehto. Mies seisoi takanani ja sain nojata / roikkua hänessä ja ponnistaa. Tällä kertaa ei kielletty myöskään huutamasta, ja ponnistelinkin sitten pään esille varsin komeiden karjaisujen kera¿ Sitten tuli tiukka ponnistuskielto ¿jottet repeä¿ ¿ todellisuudessa taisi olla kyse siitä että vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä (kuten meille jälkeenpäin kerrottiin) ja se piti ensin saada pois ¿ lopulta kuitenkin sain ponnistaa myös vauvan vartalon ulos. Maailmassa ei todella ole mitään parempaa fyysistä tunnetta kuin se hetki, jolloin lapsi on ponnistettu kokonaan ulos ja ahdistus loppuu siihen paikkaan. Kun tämä vielä täydennetään antamalla oma, vastasyntynyt lapsi (verineen, limoineen ja lapsikinan peittämänä) syliin, on onni melko täydellistä. Tällä kertaa sain vielä itse todeta että tyttöhän tuo on, ja vielä aivan siskonsa näköinen. :)



Jakkaralta siirryttiin takaisin sänkyyn, aloitin imetyksen, napanuora katkaistiin ja istukkaa alettiin odottaa. Yhtäkään tikkiä ei tarvittu, vaikka neiti syntyikin raivotarjonnan sijaan kasvot edellä mikä kyllä selvästi murjoi paikkoja enemmän¿ Istukan irtoamisessa oli hieman ongelmia, ja vuosinkin sitten verta aika paljon, mutta onneksi sekään ei lopulta vaatinut erityisempiä toimenpiteitä. Muutaman tunnin lepäilyn, ruokailun ja parin onnellisen puhelinsoiton jälkeen pääsimme siirtymään osastolle, jonne mies meidät sitten jätti ja lähti kotiin hoitamaan tuoretta isosiskoa.



Kaiken kaikkiaan synnytys oli taas hieno kokemus ja meni hyvin. En olisi uskonut että joskus synnyttäisin ihan ¿luomuna¿, se ei todellakaan ollut ajatuksissa eikä edes haaveissa. Yllättäen se ei kuitenkaan ollut lainkaan kamalaa, oikeastaan jäi aika hyvä maku suuhun siitä että ¿pystyin siihen¿. Tulin myös siihen tulokseen että olisi varmaan kuitenkin kannattanut enemmän purkaa esikon synnytystä ennen tätä (vaikka sekin oli siis mielestäni helppo synnytys eikä tuntunut mitenkään traumaattiselta ennen tätä) - ehkä se ponnistusvaihe olisi mennyt paremmin jos ei olisi ne vanhat muistot vaivanneet. Pitää ehkä myös pyytää neuvolasta aika tämänkin synnytyksen prosessointiin ettei turhaan jää mikään kaihertamaan.



Niin, ja se itse tulos. ¿Elvi¿ syntyi 10.10.2007 klo. 16.59, noin tunnin kuluttua sairaalaan saapumisestani. Painoa tytöllä oli 3932g, pituutta 52cm ja pipo 35,5cm. Kaunis tumma tukka peitti päätä jo syntyessä. Kotiuduimme sairaalasta Elvin ollessa kahden vuorokauden ikäinen, ja kaikki on mennyt hyvin. Nyt neljän vuorokauden iässä Elvi on rauhallinen ja tarkkaavainen tyttö, silloin kun jaksaa hereillä pysyä. Esikolla on toki ollut sopeutumista uuteen isosiskon rooliin, mutta koko perhe voi hyvin ja onnen hetkiä riittää!