muffinsien leivonta asiaa
Hei, minulla on suklainen muffinsi ohje, jolla kaverini on aikoinaan tehnyt ihania muffinseja. Nyt koitan itse tuota reseptiä kolmatta kertaa ja kysyisin pientä neuvoa. Ohjeessa sanotaa, että sekoita pehmeä voi, sokerit, munat ja maito. Kahdella aiemmalla kerralla olen tehnyt juuri näin, mutta taikina on aina juoksettunut. Osaako joku neuvoa miten tuo sekoittamien onnistuisi ilman juoksettumista? Viimeksi vaahdotin voin ja sokerin, lisäsin munat hiljalleen, kaikki ok, mutta vaikka kuinka varovasti sekoitin maidon joukkoon, juoksettui taikina saman tien. Arggh miten raivostuttaa. Osaako joku neutoa?
Kommentit (4)
Toisaalta se juoksettuminen ei haittaa, hyviä niistä tulee silti. maitoa en jättäisi pois, tulee ihan erilaisia. Eli.
vatkaa rasva ja sokeri vaahdolksi, lisää munat, lisää osa vehnäjauhoista ja sitten vasta maito ja lopuksi kaikki kuivat aineet.
Minulla samanlaisessa ohjeessa käsketään lisätä jauhot ja maito vuorotellen
Ja käytä ihan oikeaa voita, jos oikein hyviä haluat, ei margariinia.
taikina onnistui, lisäsin ennen maitoa hieman jauhoja ja taikinasta tuli oikein hyvin näköinen, nyt vain odotellaan miltä maistuvat :)
entä jos kokeilisi jättää tuon maidon kokonaan pois? Omissa suklaamuffineissa en ole käytänyt maitoa ollenkaan. Itse kysymykseen en valitettavasti osaa vastata, auttaisiko jos lisäisi hieman jauhoja voi, sokeri + munien jälkeen ennen maidon lisäämistä?