Koittakaa nyt ymmärtää, että 70-luvullakin syntyneistä tuli normaaleita ihmisiä.

Itsekin olen ihan normaali ihminen, vaikka en omalle lapselleni tuota tekisi.

eihän se mitään kerro, että 3kk hoitoon laittaminen olisi hyvä tai toivottava ratkaisu. Silloin ei ollut muita vaihtoehtoja.



Mutta toisaalta tämä kotihoidon yli-ihannointikaan ei ole normaalia: lapsi ei siitä riku, jos hän on ikäänsä nähden kohtuullisia aikoja päivähoidossa. Hyvä perusturva ratkaisee. Silti 9 tunnin hoitopäivät 10kk ikäiselle ma-pe on tosi rankkaa. Et olisiko olemassa jotain keskitietä?



T:osa-aika kotiäiti ja osa-aikatyöläinen

Muutakaan ruumiillista kuritusta ei meidän perheessä käytetty.



-ap

av-mammojen kasvatusohjeet anno domini 2007. Luultavasti pyörähdetään taas 180 astetta ja viedään lapsi tosi pienenä hoitoon, kuritetaan fyysisesti, imetetään 2kk..

Hypätään terapioissa, syödäänn masennuslääkkeitä, ihmissuhteissa on ongelmia, jäädään riippuvaisiksi päihteistä tai uhkapeleistä, " mikään ei tunnu miltään" , " mikään ei riitä" , " kaikkimulleheti nyt" , on työpaikkakiusaamista, ahdistusta, avioeroja, väkivaltaa. Kuinka pitkälle nämä kaikki johtuu esim. perusturvallisuuden puutteesta lapsena, kun on viety sinne hoitoon tosi aikaisin?

En ollut hoidossa päivääkään ennen kouluunmenoa ja väitän, että olisin ainakin hieman tasapainoisempi, jos olisin ollut 3 kk vanhasta 11 tuntia päivässä hoidossa kuin nyt.

Tyytyväinen 1970-lukulainen, ei ongelmia

Päihteiden käyttö aloitetaan paljon nuorempina kuin 70-luvulla syntyneiden aikana. Lisäksi kouluissa on nykyään huomattavasti enemmän erityisoppilaita kuin 7o-luvulla syntyneiden aikana.

mutta tasapainoisuudesta en tiedä.



Itse en voi tosin omaa sekopäisyyttäni laittaa seitkytluvun syyksi, sillä minua on imetettykin 7 kk vanhaksi ja hoidettu kotona yli yksivuotiaaksi: Sen jälkeen olen ollut mummon luona hoidossa parivuotiaaksi ja sitten taas vähän aikaa äidin kanssa kotona, sitten kotona lastenhoitajan kanssa ja sitten naapurissa pph:lla kaksin siskoni kanssa eskariin asti.



Siskoani on imetetty vain pari kuukautta ja äiti lähti töihin kun hän oli kolme kuukautta. Tästä huolimatta siskoni on huomattavasti tasapainoisempi ihminen kuin minä.

vaiettiin ennemmin mutta ei se tarkoita etteikö niitä olisi ollut. vai eikö muka esim. 30- ja 50-luvulla syntyneillä ole yhtä lailla masentuneisuutta, alkoholismia, parisuhdeongelmia jne.



samaa paskaa se on vuosisadasta toiseen ja siirtyy aina sukupolvien yli, turha sitä mitään täydellistä maailmaa on odottakaan. mutta menkää vaikka kehitysmaihin kritisoimaan niiden lasten kasvuolosuhteita, siellä voi paljon parantaakin. vai olikos siellä näitä kauheita ongelmia ollenkaan...

Hyvin vaikea löytää eroja ihmisten tasapainoisuudessa riippuen heidän lapsuuden hoitotavastaan, tarha vai päiväkoti, vapaasti vai tiukasti. Tasapainoa säteilevä neuvolatäti on aloittanut tarhan 3kk vanhana, vapaasti kasvatettu on maailman ihanin vastuuntuntoinen ja huomioonottava ihminen. Sama pätee mun opettamiin lukiolaisiin, iloisia ja täyspäisiä suurin osa! Liikaa otetaan me äidit vaan paineita!Kaltoin kohtelu tietty eri asia!

minä olen syntynyt -70, kotihoidossa olin kouluun asti, en ole terapiassa vielä tähän päivään mennessä käynyt :)

Ja minä väitän, että tämä johtuu siitä, että nykyisten ihanteiden mukaan se, mitä olemme saaneet kokea lapsina on ollut väärin. Tämä saa meidät nyt kritisoimaan vanhempiamme ja tuntemaan katkeruutta. Mikä saisi ihmiset ymmärtämään että heidän menneisyytensä on ollut eri aikakautta ja siten aivan toisella henkisellä kulttuuriasteella kuin nykyisyys, eikä sitä voi peilata nykyisyyden kautta vaan sen menneen.

Tämän kun ihmiset ymmärtäisivät, niin terapeuttien tuolit tyhjenisivät. Hyväksyttäisiin asiat sellaisina kuin ne ovat olleet ja ajateltaisiin tulevaisuusorientoituneesti.

Vierailija:

Hypätään terapioissa, syödäänn masennuslääkkeitä, ihmissuhteissa on ongelmia, jäädään riippuvaisiksi päihteistä tai uhkapeleistä, " mikään ei tunnu miltään" , " mikään ei riitä" , " kaikkimulleheti nyt" , on työpaikkakiusaamista, ahdistusta, avioeroja, väkivaltaa. Kuinka pitkälle nämä kaikki johtuu esim. perusturvallisuuden puutteesta lapsena, kun on viety sinne hoitoon tosi aikaisin?

Lapset ei saaneet näkyä eikä kuulua. Kyllä väkivalta ja alistaminen kuului aika normaalisti lasten elämään ainakin minusta kun olin lapsi. Olin vielä aika onnellisessa asemassa koska minua vain lyötiin ja haukuttiin. Vain kerran isä iski nyrkillä, mutta naapurissa sai tyttö remmiä aika usein ja ne viillot oli selässä syviä.

Ihan hirveetä meininkiä.

Samaa ei voi sanoa nykyteineistä/-nuorista enää. Koko ajan tulleet vaan röyhkeämmiksi ja yhä aikaisemmin aloitetaan sekoilut ja kokeilut.



Itse olen 70-luvun kasvatti, ja niin on ystäväpiirinikin. Kaikki joilla mielenterveysongelmia ovat olleet koithoidossa kouluikään. Päästään terveet ovat sitten sekä kotona että hoidossa olleita yhtä hyvin. Minun kokemuksen mukaan syyt mielenterveysongelmiin ovat enemmän vanhempien väleissä, alkoholisoitumisessa ja kasvatustyylissä kuin jossain hoitoonviemisiässä :).

Eikö sodanjälkeisten sukupolvien pitäisi sitten olla umpihulluja? Sen ajan lapsia ei nimittäin monissa perheissä hoitanut kukaan vaan pienet lapset hoisivat toisiaan äidin tehdessä maatalon töitä. Vauvat saivat huutaa äänensä käheäksi.

siedettävä: enemmän kuin yksi hoitaja/7 lasta, kuten päiväkodeissa.

Hyvällä tuurilal vielä isovanhemmat lähellä ja lapsi kasvoi tutussa yhteisössä. Totta kyllä on, ettei äiti silloin ollut kovinkaan läsnäoleva, siinä asiat ovat nykyisin usein paremmin. Toisaalta nyt ei ole enää kiinteää yhteisöllisyyttä, median vaikutus on yletön ja vanhempien alkoholinkäytön haitat sekä työelämän henkinen kuormittavuus kasvanut.

on juuri nyt niitä, jotka eivät selviä omien lastensa hoidosta ja kärsivät masennuksesta.

Tieteellisesti tätä en voi osoittaa ;-) mutta fakta on, että koko ikäni olen ollut erittäin epävarma ja tiettyä perusturvattomuutta on ollut, vaikka asiat ovatkin olleet periaatteessa hyvin. Mieheni, joka taas on hoidettu kotona kouluikään asti, on harvinaisen tasapainoinen ja tervepäinen tapaus. Omille lapsilleni toivon samaa, siksi olen hoitanut heitä elämän ensi vuodet (2-3 v. ikään asti) kotona. En ole fanaatikko enkä hörhö, mutta minusta on maailman luonnollisin asia että 0-2-vuotiaan paikka on pääsääntöisesti oman vanhemman luona.