G: Onko sinusta ollut työläämpää olla kotiäitinä vai töissäkäyvänä äitinä?

Nyt töissäkäyvänä olen paljon tyytyväisempi henkisesti. Pinna ei ole enää niin tiukalla kuin kotiäitinä ollessa.

Raskaampaa on ehdottomasti ollut olla työssä. Ei pelkästään fyysisesti mutta myös henkisesti. Itseasiassa uskon, että työssä käyvillä isillä ei ole niin raskasta, sillä monet heistä saavat silti tarvittavan vapaa-aikansa yksin...



En missään nimessä vähättele kotona olemista, sekin on raskasta, mutta eritavalla. Silloin päivän sai rytmittää oman mielen mukaan ja ainakin minä pääsin omiin harrastuksiin 5 kertaa viikossa. Raskasta oli ehkä jatkuva lasten kanssa vääntäminen ja aikuista seuraa kaipasi, mutta suht helppoa kuitenkin.



Työhön mennessäni todella vasta huomasin kuinka " helppoa" kotona oli. Ensinnäkin pelkästään lapsen aamulla hoitoon herättäminen, syöttäminen ja pukeminen on aivan älytön rumba. Töihin pitää herätä 2h aikaisemmin, että ehtii kaiken tekemään. Eikä ole kivaa viedä lasta hoitoon kun se jää sinne ensimmäisen 2kk itkemään :( Sitä sitten miettii ja ikävöi koko työpäivän toimistolla sitä omaa pikkuista. Itkin melkeinpä päivittäin työmatkan ja välillä työssäkin. Sitten kun pääsee työstä, niin sitten haetaan se reppana päiväkodista, taas puetaan ja pakataan ja mennään kauppaan ja kotona ollaan illalla niin myöhään, että aikaa lapsen kanssa jää pari tuntia. Sitten ei malttais laittaa sitä nukkumaan jotta sain stouhuta sen kanssa enemmän, mutta on pakko kun aamulla on aikanen herätys. Lapsi kun nukahtaa niin sitten tehdään kotityöt. Eli päivät on ihan kauheita. Meillä mieskin kyllä tekee onneksi tosi paljon, mutta minun työhön mentyä on huomannut kuinka minun aikani ei riitä enää mihinkään. En näe ystäviä, en urheile enkä oikein ehdi tekemään kotonakaan mitään. Tämä on aivan kauheeta,



Onneksi jään taas uuden vauvan kanssa pian kotiin.

Meillä lapset ehtii pommittaan talon tunnissa hujan hajan! :D Mutta se on eri asia kuin se miten usein imuroidaan.



Ihan sama vaikka olisi töissä tai kotona, on sotku sama. Vähempi aikaa siivottavana kun töissä..



En näe kokkausta isona hommana. Ei aina tartte valmistaa kahta ruokaa! Ja niissäkin pääsee helpolla jos suunnittelee.. Nyttenkin saatan valmistaa useammin ruokaa kuin kotona ollessa kun tein pakkaseen ruokaa tai isoja soppamääriä.. ;)



17

Kotona yhden lapsen kanssa oli kivaa, saattoi pistää vauvan liinaan ja lähteä jonnekin jne. Kahden lapsen kanssa ei ollut enää yhtään niin kivaa, kun molemmat nukkuivat eri aikaan päiväunia ja jatkuvasti oli jommankumman ruoka- tai uniaika.



Töissäolo siten, että isä oli kotona hoitovapaalla, oli suorastaan taivaallista. Nyt kun olemme molemmat töissä ja lapset hoidossa on melbaa myötäillen hankalaa silloin, kun lapset sairastavat. Silloin mopo karkaa käsistä ja tuntuu, ettei jaksa (varsinkin, kun sitten kun sairastelu alkaa, niin sitä sairastetaan kuukausitolkulla). Ihan normaali arki on kivaa ja siivouspalvelujen osto ratkaisee ainakin joitakin kotityöongelmia... Ainoa haittapuoli (jos sitä nyt haitaksi voi sanoa) on se, ettei pitkiä päiviä pysty tekemään, kun lapset on sieltä hoidosta haettava ajoissa ja tämä aiheuttaa töissä välillä stressiä, kun on paljon tekemättömiä töitä.

onko lapsi vaativa ja toisaalta onko työ vaativa.



Minulle oli paljon vaikeampaa olla kotiäitinä kotona. Pinna oli kireällä niin äidillä kuin lapsellakin.



Nyt on niin helppoa, kun olen päivät töissä ja lapsi hoidossa. Ja nyt kun tienaan, on ollut varaa palkata siivooja, joten sen siivoamisajankin voin nyt käyttää lapsen kanssa olemiseen. Loistavaa!

Tein kuusi vuotta ruokia kotihoidetuille lapsille, eikä se vieläkään ole minusta lainkaan mukavaa. Toki teen ruokia usammalle aterialle kerrallaan (lounas+päivällinen), mutta silti ruuan lämmitys ja lisukkeiden valmistus ovat ärsyttäviä ja aikaavieviä tehtäviä. Samoin kuin kattiloiden pesu ja muu oheistoiminta. En ole koskaan käsittänyt niitä ihmisiä, joille ruuat valmistuvat ' siinä sivussa' .



Töissä on ihanan helppoa, kun saa vain ottaa valmiit ruuat linjastosta ja nauttia ne =).

työssäkäyvänä ei-lapsettomana ja kotona olevana äitinä. Mutta nyt voin jo sanoa, että työssäkäynti oli paaaaljon raskaampaa kuin tämä kotona olo. Nytkin vauva nukkuu kolmen tunnin päikkäreitä ja omaa aikaa on ruhtinaallisesti.



Mutta tosin kaikki riippuu siitä kuinka vaativa lapsi/lapset ja työ on (niinkuin joku kirjoittikin). Itsellä on tosi vaativa työ isossa asiantuntijaorganisaatiossa ja tämä elämä kotona tuntuu vaan pitkältä lomalta. En tiedä miten jaksan mennä takaisin töihin.



Ja henkisesti kotona olo on myös helpompaa. Ei mitään työpaikan juonitteluja, selkäänpuukottamisia, tulostavoitteita yms yms. Aikuista seuraa en niin paljon kaipaa, mies kelpaa aivan mainiosti :)

eivät kaikkien työssäkäyvien lapset ole ainoastaan päiväkodissa, vaan myös koulussa. Ja koulun jälkeen ovat kotona kavereidensa kanssa, joten kyllä vaan on kotona joku sotkemassa. Ja päiväkodissa lapset tosiaan saavat välipalankin, niin että ei ole niin hoppu sen ruoan kanssa. Kotona on koululaisia, jotka ovat ehkä syöneet koulussa kello 10, ja jo sen välipalankin ajat sitten ja lähdössä harrastuksiin, joten sitä ruokaa pitää olla joka ikinen päivä valmiina jo ennenkuin tulee itse töistä.

Kyllä monen lapsen äitiäkin odottaa kotona kotityöt töiden jälkeen ja vielä moninkertainen määrä kotitöitä, mihin ne sieltä häviäisivät? Kahden työssäkäyvän vanhemman ja monen eri-ikäisen lapsen tarpeiden, menojen, aikataulujen ja kodinhoidon yhtälö on rankkaa. Lisäksi työ voi olla sellaista ettei se jää taakse, vaan vaatii panosta (lisäkoulutusta, ajatustyötä) kotonakin. Kotona on leppoisampaa, saa suunnitella menonsa ja tulonsa väljästi eikä paletti räjähdä käsiin vaikka joku tai kaikki sairastuisivat.

Vierailija:

Truuan lämmitys ja lisukkeiden valmistus ovat ärsyttäviä ja aikaavieviä tehtäviä...

Mielestäni ruuan laitto lasten pyöriessä jaloissa on stressaavinta mitä voi kuvitella. Olen itse nyt kotona ja inhoan ruuanlaittoa. 3v on koko ajan auttamassa, sotku on ihan tolkutonta ja samalla 1v istuu jalkojeni juuressa ja huutaa kun ei pääse syliin. Yritän siinä sitten mahdollisimman nopeasti silputa ja paistaa ja keittää ja tehdä viittä asiaa yhtä aikaa. Sitten perhe istuu aterialle, mies hotkaisee ruokansa, 4v ja 1v kieltäytyvät syömästä ja 1v heittelee ruuan pitkin lattiaa. Sitten mies lösähtää sohvalle ja minä palaan siivoamaan syöttötuolin alustaa, keittiötä, täyttämään astianpesukonetta jne. YÄK!

Voi kun pääsisi töihin. Ihan vain siksi, että pääsisi rauhassa ravintolaan syömään valmiiseen pöytään ja joku muu korjaa lautaset.

Silläkin on merkitystä, että mikä/minkälainen se kodin ulkopuolinen työ on. Onko mieluisa vai tervan juontia? Onko siellä mieluisia sosiaalisia kontakteja vai ei?



Itse en kyllä ikinä ole ollut niin kiireinen, väsynyt ja täystyöllistetty kuin kahden pienen lapsen kotiäitinä olin. Aamusta yöhön sai mennä pysähtymättä ja yöllä vielä herätä imettämään, pissittämään, rauhoittelemaan... Toisaalta silloin oli mahdollista kuitenkin aikatauluttaa elämäänsä vähän vuodenajan mukaan, viettää rauhallisia aamuja, jne. Se helpottaa. Yksinäisyyttä en kokenut, laajat äitiverkostot oli joiden kanssa tehtiin tikustakin asiaa jotta saatiin seuraa.



Normaalielämään paluussa hyvää on että elämänpiiri laajenee ja ajatuskin kulkee paremmin, ei pyöri vain piisin ympärillä. Älylliset haasteet ovat erilaisia. Pakkotahtisuus taas on raivostuttavaa kun on ehtinyt tottua vapaampaan rytmiin. Ja joskus ne hetket kun sitä miettii että mitä ihmettä teen tässä turhassa kokouksessa/tilaisuudessa/tms. kun voisin olla kotona lasteni kanssa.



Minusta kotitöiden määrä ei ole sama, koska lapsethan ovat päivät päiväkodissa ja eivät sotke kotia päivän aikana. Kuitenkin siisteyden taso meillä on matalampi kuin kotiäitiaikoinani...



Nyt osaan arvostaa lasten kanssa vietettyä aikaa paremmin, pieniä hetkiä heidän kanssaan.

riippuu lapsista, montako, minkä ikäsiä, minkä luontoisia... Ja myös miehestä ja siitä miten paljon osallistuu kotona. Totta kai yhden, helpon, pitkiä päiväunia nukkuvan lapsen kanssa on lokoisaa ja samoin voi olla useamman rauhallisen vähän vanhemamn lapsen kanssa. Sitten taas jollain on kotona 3 vilkasta alle 4v poikaa (kuten minulla) ja voi luoja miten odotan, että nuorin on 1,5v ja pääsen töihin lepäämään.

ensinnäkin, mielestäni kotitöiden määrä on vähäisempi kun käy töissä. Koti ei sotkeennu päivällä itsekseen ja ruokaa tarvitsee laittaa vaan puolet entisestä. Lisäksi mies on " velvoitettu" tekemään nyt oma osuutensa kun molemmat käyvät töissä (kun olin kotona, suurempi osa luonnostaan lankesi minun tehtäväkseni). Kun on enemmän rahaa käytössä, olemme voineet palkata siivoojan 2 krt/kk.



Toiseksi, henkisesti on paljon helpompaa kun voi välillä keskittyä muihin, ns. omiin juttuihin. Illalla jaksan puuhata lapsen kanssa paljon enemmän ja teen sen ilomielin. Lisäksi kun noita kotihommia on vähemmän, jää kaikki aika illasta lapselle ja/tai perheen yhteiselle tekemiselle.



Ja suuri plussa on taloudellisen tilanteen paraneminen. Rahat riittävät moneen sellaiseen mukavaan, mihin kotona ollessa ei.... eli voidaan tehdä perheen kesken enemmän kivoja juttuja esim. lomilla, ja joskus viikonloppuisin syödään ulkona (mikä taas vähentää ruuanlaittamista) yms. Ja siksi ei hermo kiristy yhtä usein kuin ennen :o)

Oma työni on sellainen, että olen AIVAN puhki työpäivän jälkeen. Kova kiire ja stressi kokoajan. En jaksaisi sen jälkeen enää lapsia hoitaa :/

Itse aloitin opiskelut monen kotiäitivuoden jälkeen. Olin varautunut paljon pahempaan muiden kokemusten perusteella. Mulle näin on ollut helpompaa. Meillä ei samoja kotitöitä tehdä parissa tunnissa, kotitöitä on niiiiin vähän :-) Varmaan olisikin ihan eri juttu jos olisi kouluikäisiä lapsia. Aamutkin on sujuneet ihmeen hyvin vaikka sitäkin pelkäsin etukäteen. Meillä yleensä muuten kestää ja kestää ja kestää joten tätäkin odotin kauhulla.

kun olin kotiäiti, siinä ei ollut mitään rankkaa, koskaan ei ollut kiire. Nyt kun olen töissä, minun on tehtävä samat kotityöt työpäivän jälkeen ja itselle ei jää koskaan aikaa harrastuksiin.

Se ei ollut henkisesti se, mitä kaipasin, vaikkakin omasta puolestani on sanottava, että olin esimerkillinen kotiäiti (leivoin kaikki ruokaleivätkin itse, lapset vietiin ulos monta kertaa päivässä, opetin lapset käyttäytymään kaupassa moitteettomasti, ei ollut tv:tä/nettiä kotona joten aika meni lasten kanssa jne).



Nyt on paljon menemistä ja tekemistä kuin kotiäitiaikoinakin, mutta myös enemmän aikuiskontakteja ja älyllistä haastetta. Aikaa riittää ainakin minulla ihan hyvin kodinhoitoon ja lasten kanssakin oloon, vaikka uraa rakennankin, eikä ole lapsenvahteja, ei edes autoa!

Ihanaa olla lasten kanssa kotona ( 3v. ja 7 kk ). Kiireettömät aamut, kaupassa voi käydä silloin kun on hiljaista, aikaa laittaa ruokaa...Sotkua kyllä riittää, mutta onhan sitä aikaa siivota.



Töissä käydessä se pyykkivuori odottaa illalla ( eikä ainakaan vähäisempänä ), pölyä kertyy vaikka pois ollaankin ja illassa on kämppä jo aika huiskin haisikin. Kun talo hiljenee täytyy alkaa katsoa seuraavan päivän vaatteita, eväitä töihin jne. Kaupassa täytyy käydä ruuhka-aikoina. No, tiskiä tulee vähemmän ja ehkä klähmäsiä sormenjälkiä. Ja ne aamut, huhhuh.

useamman lapsen kanssa on enemmän touhuamista ja muuta. Koti pysyy siistinä kun olen töissä ja lapset hoidossa päivisin. Paljon vähemmän siivousta, kokkausta, pyykkäystä ja muita kotitöitä.

Lasten harrastukset, askartelut ja muut voinut jättää vähemmälle kun tekevät hoidossa ja hoidon lisäksi eivät pahemmin harrastuksia kaipaa.

töissäollessa kotitöiden määrä ei vähene ollenkaan, mutta aika niihin vähenee merkittävästi. Lisäksi työssäkäyvän on vaikea löytää minkäänlaista omaa aikaa esim. harrastukselle.