yksinäinen ja kurja olo :-( mieheni kuoli kesällä ja muutin tänään uuteen asuntoon.

jotka ovat kokeneet vastaavaa. Itselleni on ollut iso apu juttelemisesta kohtalotoverien kanssa. Voimia sinulle!

Mitä jos hakisit pikaiseen mukavan vuokraleffan, vähän mässättävää ja olisit vaan? Ja tunteilleenhan ei voi mitään, käsittelet varmana edelleenkin miehesi kuolemaa ja nythän on uusi sivu kääntymässä elämässäsi.



Voi kun voisin oikeasti tehdä jotain vuoksesi!

Ja jos kaipaat piristystä, niin provoile vaikka av:lla, se vois piristää :)

Teillä ei vissiin ollu lapsia? Lähde jonkun kaverin tai vanhempiesi luon iltakahville niin ei ainakaan tarvi olla yksin.



Voimia!

ja kun saat sen kunnolla työstettyä alkaa pikkuhiljaa, askel askeleelta helpottamaan. Hae lähi kioskista pussi karkkia ja lukemista tai etsi netistä vertaistukikeskusteluja, jos vaikka saat sieltä lohtua.



Voimia, jaksamista anna ajan rakentaa silta muistoihin, joita vietit miehesi kanssa ja vaali niitä.

tiedän, että suru on käytävä läpi. olen käynyt seurakunnan leskiryhmässä, mutta siellä on vain vanhuksia. nuorten leskien ryhmää täällä ei ole, tosin netissä olen käynyt keskustelusivuilla.



muuton myötä tilanne taas iski kasvoilleni. meillä ei tosiaan ollut lapsia. sain keskenmeno viime syksynä enkä ehtinyt tulla raskaaksi ennen mieheni kuolemaa. toisaalta onneksi, ajattelen nyt. toisaalta oishan se ihanaa, jos mieheni elämä jatkuisi lapsessamme.



taidanpa lähteä käymään ärrällä, ostan karkkia ja vuokraan leffan.



ap

olen todella pahoillani puolestasi! Tuli niin surullinen olo! Toivottavasti ajan kanssa helpottaa, ja voit sitten joskus tulevaisuudessa löytää ehkä vielä uuden miehenkin. Mutta keskity nyt huolehtimaan itsestäsi niin, että selviät.



Mullakaan ei tuu oikein muuta mieleen kuin leffa tai vastaava, ellet pysty kutsumaan ketään nyt kylään.

ja mieheni kuoli viime kesänä.



kiitos ajatuksistanne.



taidan nyt viimeinkin lähteä sinne ärrälle, ennen kuin se menee kiinni.



ap

Hali.

olen itsekin jäänyt alle kolmekymppisenä leskeksi, ja tiedän ihan tarkkaan miltä sinusta tuntuu, miten kokonaisvaltaista kokemasi yksinäisyys on!



Haluaisin niin osata antaa hyvin neuvoja, vaan niitä ei ole - jokaisen suru on erilainen, ja jokaisen on löydettävä oma tiensä (ystäviin tukeutuen!) surun yli. Kokonaan se ei koskaan poistu: se kulkee AINA mukana, vielä vuosienkin päästä, mutta muuttaa muotoaan.



Voimia paljon!!