Ison perheen odottavat äidit!! Kenelläkään " liian pieni" kuopus?
Hieman huolettaa, ja kysyisinkin vastaavaa kokeneilta kokemuksia. Odotan neljättä rv:lla 38+4 ja kaksi päivää sitten tehty painoarvio ultrassa antaa odottaa huomattavasti pienempää vauvaa kuin mitä kolme edellistä on olleet. Myös oman terveydenhoitajan käsiin vauva tuntui pieneltä eikä sf-mittakaan ole niin yli käyrien mennyt kuin edellisistä. Itsestä tuntuu samanlaiselta, maha on iso, olo on " hankala" . Vauva kyllä liikkuu hyvin. Painoa on myös tullut samoihin lukemiin kuin edellisistä.
Lasteni syntymämitat siis 3730g ja 51cm, 4230g ja 53cm, 4085g ja 54,5cm. Kaikki poikia eikä raskausviikoissa kovin suurta eroa. Nyt painoarvio vain 3150g, maksimissaan laskettuna aikana 3,5 kiloa. Toki ultran voi heittääkin, mutta kuulisin mieluusti jos joku toinen on ollut huolissaan samasta asiasta. Odotettavissa siroluinen tyttökö ;) Sukupuolta ei tahdota tietää etukäteen.
Kiitos jos jaat kokemuksesi!
Kommentit (4)
Itse odotan kuudetta lastamme. Kolme ensimmäistä on ollut tyttöjä. Neljättä odottaissa sf-mitta kulki aiemmista poiketen yläkäyrällä ja olin tosi huolissani, mikä jättiläinen sieltä syntyy. Kerroin asiasta siskolleni ja hän sanoi heti että saat pojan. Hänellä on pojat kulkeneet yläkäyrällä ja tytöt alakäyrällä. No, poika tuli ja toinen vielä perään, jonka sf-käyrä kulki myös ylhäällä ja laski sitten aivan viime viikoilla keskikäyrälle. Mutta ei sieltä isoja poikia tullut, ensimmäinen 3460g, 50cm ja toinen 3160g, 46cm.
Nyt tiedän sf-käyrästä kumpi on tulossa. Paitsi etten vielä tässä vaiheessa. Tarvitaan useampi lukema että näkee missä se alkaa kulkemaan, ensimmäiset mittaukset kun ruukaa meidän terkalla kuulemma aina mennä yläkanttiin.
Ehkä saatkin nyt tyttövauvan. Ainakin minulla tuli heti mieleen se vaihtoehto. Olis kiva kuulla vielä miten kävi!;-)
Iuiu ja masukki rv 20+4
Aiemmat (tyttöjä) ovat olleet 4000g, 53cm ja 4040g, 53cm. Nyt rv 36+6 äitiyspolilla saatiin painoarvioksi 3040g, laskettuna aikana noin 3600g. Sf-mitta on mennyt ihan samoissa kuin aiemmissakin raskauksissa, ja hiukan ihmetyttää tuo painoarvio. Voihan se toisaalta helpostikin heittää sen 400g. Muutaman viikon päästä nähdään pitikö yhtään paikkansa.
Tuskin aihetta huoleen onkaan, ainakin lääkäri sanoi että lapsivettä on normaalisti ja kaikki mitat kulkevat kauniisti samalla käyrällä. Ihmetyttää vain voiko toinen noin pieni olla.. mutta se nähdään ja toivottavasti pian. Tsemppiä teille molemmille vastaajille omissa odotuksissa ja synnytyksissä :) Lisääkin saa tulla kokemuksia.
Tosiaan, meidän pikkuinen oli tyttö! Ihmeellistä ja ihanaa. Ei hän kuitenkaan niin pieni ollut kuin mitä ultra arvioi, 3785g oli syntymäpaino :)
Iuiu -onnea loppuodotukseen!