Jotenkin halveksin aikuisia, perheellisiä ihmisiä, joita omat vanhemmat vielä avustavat taloudellisesti runsaalla kädellä...

Mukaansa he eivät sitä saa, ja perintöverojen kanssa saa olla tarkkana. Luuletteko että on hauskaa omistaa tyhmiä asioita, joista on paljon vaivaa ja huolta. Mulla on päivätyö, jonka lisäksi hoidan kaikenmaailman laki-, raha- ja vakuutusasioita. Vanhempani eivät anna minun laittaa rahoiksi, vaan haluavat että jatkan omistussuhteita.



Todella varakkaat vanhemmatkin voivat olla taakka.

Vierailija:

Tilanteessa avustajina ovat tämän pariskunnan miehen vanhemmat, itse asiassa miehen isä jä tämän vaimo, eli miehen äitipuoli. Miehen isä itse on pa ja tyhjäntoimittaja, mutta vaimolla on perittyä omaisuutta, jota mies käyttää surutta omien lastensa avustamiseen... tietysti hänen vaimonsa myös tykkää miehen lapsista ja lastenlapsista ja pitää heitä kuin omina lapsenlapsinaan. Jotenkin mauton kuvio minusta kuitenkin... ap

Tuttusi ovat siis kuitenkin työssä käyviä ihmisiä, eivät mitään sosiaalipummeja. Miksei isovanhemmat saisi auttaa+ Itsekö et ottaisi mitään vastaan?

itse yritin selittää omaa kantaani aikaisemmin. En ole kateellinen sinulle saamistasi asioista, koska vanhemmillasi on varaa antaa ne sinulle. Eri asia olisi, jos pyytäisit pienituloisia vanhempia kustantamaan asumistasi, lomiasi ym. vaikka itse kävisit töissä.



Näin minä tämän asian näen. Antamisessa ei ole mitään väärää, jos toisella on oikeasti varaa antaa.

No, kyllä niistä lahjoituksistakin aika äkkiä joutuu maksamaan lahjaveroa. Lisäksi monet niistä luetaan sitten aikanaan ennakkoperinnöiksi, joista rapsahtaa verot yhtä lailla.

ei kuulu kenellekään. Edes töissä kaikki eivät tiedä. Ystävistä vain parhaat. Juuri siksi ettei joku tollo levittele asioitani, josta ne eivät mitään ymmärrä.



Miksei sukulaiset saa auttaa, jos kerran vapaaehtoisesti sen tekevät? Mitä se sulle kuuluu?

Vierailija:

Mukaansa he eivät sitä saa, ja perintöverojen kanssa saa olla tarkkana. Luuletteko että on hauskaa omistaa tyhmiä asioita, joista on paljon vaivaa ja huolta. Mulla on päivätyö, jonka lisäksi hoidan kaikenmaailman laki-, raha- ja vakuutusasioita. Vanhempani eivät anna minun laittaa rahoiksi, vaan haluavat että jatkan omistussuhteita.

Todella varakkaat vanhemmatkin voivat olla taakka.

ja siitä että potkaisevat jälkikasvunsa riittävän matkan päähän. He ovat myös itse vastuussa siitä mitä kellekin haluavat antaa. Eri asia on tietystä riistää jotain yksinäistä mummoa.



Mä tiedän paljon perheitä- myös omani, jossa autetaan moneen suuntaan ja saadaan myös apua. Kukaan ei riistä ketään, koska kaikki tekevät näin vapaaehtoisesti. Ja isovanhemmat rakastavat lapsenlapsiaan, haluavat hoitaa heitä. Olemme joskus tarjonneet rahaakin vaivanpalkaksi, mutta he melkein suuttuivat.

Oikeesti normaali isovanhempi haluaa auttaa jälkikasvuaan; se on biologinen vietti; kun vanhemmat on kovilla- isoäidit ja isä turvaa lastenlasten elämää. Näin on aina ollut. Ikävää että tästä " lajinsäilymisvietistä" on tullut tänä päivänä riistoa. Itsekkäät isovanhemmat on kiinnostunu vaan omista huvituksista, samoin heidän lapsensa. Eikä ketään kiinnosta pienten hyvinvointi ja sen yhteisöllisyyden luominen mitä lapset tarvitsis.



Mut itsekkyys on tullut itsestäänselväksi, oikeaksi elämänmuodoksi ja se että yksin pärjääminen on hienoa. Musta se on todella surullista. Ja siitä kärsivät patsi parisuhteet, erityisesti lapset.



Mä oon niin surullinen siitä, että ihmiset sukeltaa aina vaan syvemmälle itsekkääseen, materialistiseen tyhmyyteen.

ei siinä ole mitään väärää. Sitä en hyväksy, että ei oteta vastuuta omasta taloudesta, maksatetaan laskuja ja lainataan jatkuvasti rahaa. Minä saisin avustusta vanhemmilta, mutten halua. Ei tavarat tunnu omilta jos niitä ei ole itse maksanut. Vanhempien pitäisi käyttää rahat elinaikanaan omaan itseensä ettei jälkipolvet jäisi tappelemaan rahoista, sitä mieltä olen.

Kyllähän se menee niin, että aikuisen ihmisen pitäisi itse itsensä elättää - ja jos tulot ovat niin pienet niin kyllä yhteiskunta auttaa. Itse en tajua, että joku aikuinen kehtaa elää vanhempiensa varoilla, nämä kun ovat jo velvollisuutensa tehneet - ja mielestäni kovin kaukaa on haettu vertaus, että ei sitten lapset auttaisi vanhempiaan jos nämä eivät rahoita heitä! Pyh, sanon minä! Minun mielestäni tuossa iässä suhteen omiin vanhempiin pitäisi perustua puhtaasti tunteisiin, lähimmäisen rakkauteen jne. - rahalla ei pitäisi tässä vaiheessa olla enää merkitystä! Se, että vanhemmat auttavat lastaan alkuun kun tämä " lähtee pesästä" , on minusta ok, mutta jos se jää päälle ja tavaksi, niin kyllä jonkun pitäisi tehdä loppu asiasta!



Itse tunnen erään perheen, pienituloisen sellaisen, jotka elävät todellakin yli varojensa arjessa. Syödään viimeisen päälle lihatiskiltä ostettua pihviä, on kaikki kodin mukavuudet eikä hintoja paljoa tarkkailla. Ja kun omat rahat on käytetty (parissa päivässä) loppuun, ollaan käsi ojossa vanhempia kohti - ja suorastaan velvoitetaan näitä kustantamaan loput mukavuudet ja perustarpeetkin. Ja kun kyse on hyvin matalatuloisista isovanhemmista, niin kyllä sitä on paha seurata vierestä!



Ja ylipäätään se, että aikuinen ihminen VELVOITTAA toista ihmistä (joka ei todellakaan ole velvollinen) kustantamaan kaiken... Huhhuh!! Jonkinlainen selkäranka puuttuu tällaisilta ihmisiltä, joita tämänkin pinon mukaan näyttäisi kuitenkin olevan suht paljon...

on vain ihanaa, jos vanhemmat tukevat vielä aikusiakin lapsiaan... Itse ainakin haluantehdä tulevaisuudessa niin omien lastenikin kohdalla, jos he ovat tiukilla. Enkä siis tarkoita sitä, että vastuu taloudellisesta tilanteesta tulisi olla isovanhemmilla enkä ymmärrä jos joku huolenpidolla brassailee... Mutta ihanaa on, jos hyvin toimeentulevat isovanhemmat tukevat tiukilla olevia aikusia lapsiaan perheineen:)

Onko niin, että vanhemmat eivät pysty sanomaan ei lapsilleen, vaikka nämä olisivat jo aikuisia? Jos kerran aikuiset perustavat perheen, saavat useita lapsia ja käyvät töissä, niin kustantakoot elämänsä itse. Lastenhoito, sunnuntairuokailut ja villasukkien kutominen ovat tietenkin eri juttu, mutta jatkuva rahan ruinaaminen ja talouden epäselvyys kertovat hyvin epäkypsästä ihmisestä.

tietkö että mä säälin ihmisiä jotka on KATEELLISIA !!!ja HALVEKSII muita!!

No mun appivanhemmat jakaa rahoistaan lapsilleen säännöllisin väliajoin kohtuullisen summan- kaikille saman ja omasta halustaan. Sillä sitten yks perhe maksaa autolainaa, toinen lasten harrastuksia jne. Pitäskö sanoa että ei kiitos- emme ota, koska kasvatamme selkärankaa???



Luulen että he kokevat antamisen iloa. Enkä sanoisi että perheeltämme tämän vuoksi selkäranka murenee- itse huolehdimme kaiken- olemme sinnitelleet monet köyhät kaudetkin pyytämättä yhtään mitään.

Mm. häihimme ja talonrakennusprojektiimme.



Meille on kuitenkin mieheni kanssa kunnia-asia pärjätä omillamme ja kustantaa oma elintasomme ja elämisemme. Jonain päivänä ehkä saamme ison perinnön molemmat, mutta se on sitten täysin eri asia. Nyt haluamme kuitenkin tuntea olevamme itse oman elämämme herroja ja osoittaa sekä istellemme että muille että pärjäämme ilman vanhempien apuakin.



ap

Asumisen, ruuan ja vaatteet ym. perustarpeet pystymme toki rahoittamaan itse, mutta mitään mökkejä tuloillamme ei vuokrattaisi tai tehtäisi etelänmatkoja. Lapsenlapset ovat meidän molempien vanhemmille elämän tärkeimpiä asioita. Pitäisikö meidän kieltäytyä meille tarjotuista mökkilomista tai matkoista? Jäisi monta hyvää hetkeä niin lapsilta kuin isovanhemmiltakin kokematta.

Vaan vanhemmat HALUAVAT itse auttaa. Ja mieheni valmistuu nopeammin, mikäli hänen ei tarvitse olla töissä opiskeluaikana, kun vaativa yliopisto-opiskelu on muutenkin lasten kanssa hankalasti toteutettavissa. Siispä he avustavat meitä mieluummin näin, että mieheni valmistuu jonka jälkeen pääsemme enemmän omillemme. Eikä mielestämme meiltä puutu selkärankaa, toisin kuin niiltä jotka opiskelujen vuoksi odottavat lapsien hankkimista ihan liian kauan, kunnes niitä ei enää tulekaan. Mieheni palkka hänen valmistuttuaan on kolmestapuolesta viiteen tonniin, joten eiköhän sillä kustanna isovanhemmillekin jotain pientä kivaa vastalahjaksi. Eikö totta?

joten kaikki on selvitetty viimeistä penniä myöten, en mä silti haluaisi kerrostaloa!

Lisäksi olemme säästäneet niin, että töissä käydessämme ostimme osakkeita ja myimme, näin olemme myös rahoittaneet opintoja.

Vierailija:

Meille on kuitenkin mieheni kanssa kunnia-asia pärjätä omillamme ja kustantaa oma elintasomme ja elämisemme. Jonain päivänä ehkä saamme ison perinnön molemmat, mutta se on sitten täysin eri asia. Nyt haluamme kuitenkin tuntea olevamme itse oman elämämme herroja ja osoittaa sekä istellemme että muille että pärjäämme ilman vanhempien apuakin.

ap