Jotenkin halveksin aikuisia, perheellisiä ihmisiä, joita omat vanhemmat vielä avustavat taloudellisesti runsaalla kädellä...

Vierailija:

Vierailija:

Meille on kuitenkin mieheni kanssa kunnia-asia pärjätä omillamme ja kustantaa oma elintasomme ja elämisemme. Jonain päivänä ehkä saamme ison perinnön molemmat, mutta se on sitten täysin eri asia. Nyt haluamme kuitenkin tuntea olevamme itse oman elämämme herroja ja osoittaa sekä istellemme että muille että pärjäämme ilman vanhempien apuakin.

ap

Onko ihan mahdoltonta olla iloinen siitä, että kaikkien ei tarvitse kaikkea kärsien ansaita? Että joskus jotain hyvää vain saa? Rahassa, ystävyydessä- milloin missäkin?



Kumma juttu on muuten se, että kateus harvoin tuo hyvää kadehtijalleen. Ja kateus senkun kasvaa. Ja sitten on ihmisiä jotka eivät kadehdi ja kummasti sitä hyvää kertyy juur heille.



Mistähän vois johtua?



Kunnia-asiat ja selkärangat on vetäny aika monta suomalaista hirteen. Ei käy kateeks.

Se osti kaikkia järkkyjä juttuja, ettei lapset suutu kun hän kuolee. Lapset kieltäytyivät ottamasta vielä mitään.



Jos joku haluamalla haluaa antaa, eikä halua viedä hautaan kaikkea - antakaa sen antaa!

vanhemmilta avustaa jälkeläisiään eläessään. Monesti isovanhemmat ovat sitä paitsi hyvin innokkaita antamaan lapsenlapselle omastaan, varsinkin jos asuvat eri paikkakunnalla ja näkevät harvoin.



En näe tässä mitään ongelmaa, ongelma lienee yksin ap:n. :)

rauhassa, en mä välitä:) Olen ihan tyytyväinen vanhempieni apuun, eikä yhtään hävetä ottaa sitä vastaan.

Minulla on neljä lasta, olen kotiäiti ja mies tekee töitä silloin kun jaksaa. Ostelen kaikkea kivaa netistä, paljon, mutta onneksi vanhemmat maksaa. Aina ei ole rahaa ruokaan, kun mäkkärillä ja pizzalla tulee käytyä lapsilisäpäivän jälkeen useasti, mutta onneksi vanhemmat laittavat rahaa ja ruokapusseja mukaan loppukuusta. Minulla on kivat vaatteet ja lapsilla kanssa, mutta ei meillä ole varaa lähteä lomalle. Paitsi silloin kun minun vanhemmat maksaa. Elämä on!

rakennusprojektissa, niin otan mielelläni avun vastaan. Miksi maksaa isosta lainasta korkoja,jos on mahdollisuus saada lainaa pienemmäksi. Avun otan vastaan kiitollisena, en itsestäänselvyytenä.



Ap odottelee vaan sitä perintöa ja maksaa kiltisti veronsa, reissaa ja shoppaile sitten niillä perintörahoilla, jos sen paremmalla omalla tunnolla voit tehdä.



Ehkä isovanhemmista on kiva olla näkemässä kun lapset ja lastenlapset nauttivat perinnöstä. Ja nauttia samalla itsekin. Haudasta et enää pysty osallistumaan lastenlasten iloihin.



Ja jotkut äitipuolet pitävät tyttöpuoliaan kuin omina lapsinaan..

Minun vanhemmillani on kolme lasta, joille kaikille he ovat ostaneet suuret tontit, mihin kotinsa rakentaa. Samoin he antavat lastenlapsille aika mittavia lahjoja kuten mopon kun saa mopokortin ja muuta sellaista. Lisäksi ovat tukeneet lastenlasten opiskelua kuukausirahalla joka on noin 200¿. Minusta se on ok, toki meillä itselläkin olisi siihen varaa kuten myös veljilläni, mutta vanhempani saavat siitä tosi hyvän mielen kun saavat auttaa. Tietenkin olisi eri asia jos heillä ei olisi varaa tuohon avustamiseen eli jos joutuisivat sitten kituuttaa pienellä eläkkeellä, mutta kun näin ei ole niin otamme avun kiitollisena vastaan.



Toivon itsekkin että kykenen auttamaan omia lapsiani samalla tavalla sitten kun he elävät noita elämänsä ruuhkavuosia. Minä ainakin tulisin onnelliseksi jos voisin kaikille lapsilleni tarjota joskus jotain luksusta arjen keskelle esim. matka tai muuta mukavaa. Tai keventää velkataakkaa juuri tontin hankinnalla

Taas ei ole kyllä kateudella rajaa. Niin kauan kuin miehen isä ja äitipuoli ovat täysissä järjissään, niin eikö ole ihan heidän oma asia miten rahansa käyttävät? Enkä kyllä ymmärrä miten asia edes ap:lle kuuluu. Edelleenkin ihmetyttää, että miten ap:lla on aikaa ja mahdollisuutta kiinnittää toisten asioihin noin paljon huomiota? kannattaisiko keskittyä elämään sitä omaa elämää.

En näe siinä mitään pahaa, jos isovanhemmat toisinaan haluavat antaa jotakin, silkasta antamisen ilosta. Ja puhtaasti omasta tahdostaan. Mutta tosiaan siinä näen, että jos aikuinen lapsi vaatimalla vaatii vanhempiaan elättämään heitä, koska omat rahat on laitettu jo kaikkeen turhaan... Isovanhemmat pistävät hanttiin, mutta eivät kehtaa loputtomiin pitää pintaansa, vaan repivät sitten rahat jostakin itse siitä kärsien...



Ja ap:n kommentti tuosta, että on kunnia-asia pärjätä omillaan - sen allekirjoitan täysin! Kyllä musta jokaisen aikuisen tulisi pyrkiä itse toimeentulonsa ansaitsemaan, eikä loputtomiin notkua vanhempien varassa. Hui kauhistus, kuinkas sitten kävikään kun isovanhemmat kuolevat ja niiden säästöt on kynitty viimeistä penniä myöten ettei perintöäkään ole - kyllä on kovat ajat edessä tällä hyväksikäyttäjäperheellä! ;) Hihhih, sitä odotellessa! Joo, ei kateutta vaan rehellistä vahingoniloa! :D Itsepä on kuoppansa kaivanut!



Ja selkärangaton on se ihminen, joka syyttää toisia lapsettomuudesta, hyi sua!!!! Että tulee tuollainen mieleenkin!

Jos itselläni on varaa, niin toki annan aina lapsilleni siitä. TUrha säästää kuolemaan rahoja, ties mitä perilliset niillä silloin keksivät. Mieluummin isovanhemmat käyttävät eläessään rahat. Perintövero vie ison osan!!!



Nimimerkki. Sain juuri perintöveron 3000 euroa... Onneksi tilillä oli niin paljon rahaa. Olisi pappa voinut antaa vaikka joululahjarahoja jo eläessään meille!

Perintöveroja välttääkseen kannattaa tietysti omaisuutta hiljalleen jakaa.

En itse kuitenkaan ottaisi vastaan ruokarahaa tms. Naimisissaolevana minulle on tärkeää, että me miehen kanssa pärjätään omillamme.



Jos johonkin vanhemmat haluaa rahaa syytää, niin sitten esim. lastemme harrastuksiin ja vakuutusmaksuihin, lasten vaatteisiin , luistimiin ym.



Talvenräntäsateessa kelpaisi etelänloma meillekin, itse maksaisimme siellä oleskelun kuitenkin.

Kaikki mitä meillä on, on tietyllä tavalla perittyä ja " Saatua" .

kuinka moni täällä saa avustusta vanhemmiltaan. No, ehkä tuo otsikko on sen verran provosoiva, että tullaan puolustautumaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku saa vanhempien avustusta.



Itse olen ehkä turhankin tarkka siitä, että haluan kustantaa omat menoni. Kerran oli tili tyhjillään ja vanhempani ostivat 20 euron käytetyn pinnasängyn meille, ja minusta se tuntui nololta. En sitä pyytänyt, mutta vanhempani tiesivät tilanteen. En tiedä mikä siinä tuntuu pahalta ottaa rahaa vastaan, mutta näin meillä on, ja mieheni on aivan samoilla linjoilla.



Mutta ei minusta ole paha, että joitakin vanhemmat avustavat, mikäli he niin haluavat tehdä. Hienoa että pystyvät avun vastaanottamaan, saa varmasti sekä antaja että saaja siitä iloa.

ja itseä kyllä nolottaa ottaa mitään vastaan, vaikka meillä onkin pienituloisuuteen hyvä syy (opiskelu). On se vähän outoa jos aikuisen työssäkäyvän menoja vanhemmat maksaa, mutta ei se mua mitenkään haittaa..

Minusta on viisasta ja fiksua auttaa lapsiaan, kun on vielä elossa. Itselläni on erittäin varakas isä, joka ei koskaan auta missään, vaikka rahaa on kuin roskaa. Älytöntä on mielestäni häneltä (jo iäkäs) jättää ne rahat sitten verottajalle, kun aika hänestä jättää. Ja koska hänellä on yltäkylläisesti niin miksei antaisi omille lapsilleen? Itse olen opiskelijaäiti ja kaverini (joka myös opiskelijaäiti) isä maksaa koko lähisuvun etelänreissut ja ulkomaanmatkat, kaverini laskut ja lasten vaatteet, kesämökit, autot jne. Minun käy kyllä kateeksi. Oma isäni on paljon varakkaampi eikä edes aina osta minulle mitään synttäriksi.



Itse aion sitten kun lapseni ovat aikuisia auttaa heitä mahdollisimman paljon. On vain tyhmää hautoa rahojaan, koska verottaja vie niistä sitten kuoleman tullessa ison osan -- joka mielestäni oikeutetusti kuuluisi jälkeläisille.



Ymmärrän, että ap:ta harmittaa, ja ymmärrän logiikankin. Mutta jos omat vanhemmat eivät halua lapsilleen hyvää (kaikki paapominen ja materiaan hukuttaminen ei toki ole hyväksi -- järkevä raja kaikkeen) ja toivo, että heillä olisi asiat helpommin...niin mielestäni jossain on jotain kummallista.