Miten paljon vrk:ssa nukkuu muut n.4-vuotiaat?
Päiväunet vai ei? Hoidossa vai ei?
Meillä hoidossa aloittanut ja taistellaan mikä olisi oikea rytmi.
Herätys on klo 07. Nukahtaa vasta klo 22-23 aikaisintaan.
Väsynyt aina, päiväunet nukkuu päiväkodissa (max puoli tuntia paitsi nyt kokeillaan pidempiä). Ja kierre on jo valmis. Viikonloppuisin ei nuku kotona päiväunia, nukahtaa ajoissa, eikä ole kotona yli vuoteen nukkunut päiväunia.
Kommentit (14)
Aina ollut vähäuninen lapsi. Nukahtaa klo 21-21.30, herää klo 07- 7.30. Ei nuku päiväunia. Päiväunet jäivät pois sinä keväänä, kun oli 1v10kk. Silti yöunet tuon mittaisia jo silloin. Päiväunet palasivat pariksi kuukaudeksi talvella, kun oli 2,5v. Sittemmin ei ole niitä enää nukkunut, mutta silti yöllä vain 10-11h.
Tällä lapsella ollut jo ihan vauvasta hyvin iltapainotteinen rytmi. Muu porukka menee nukkumaan klo 21 ja ovat aikalailla silloin unessa. 4-vuotias valvoo aina vähintään vielä aikuisten kanssa tunnin eli klo 2:een asti ja saattaa senkin jälkeen pyöriä vielä sängyssä. Herää aamulla aikaisintaa klo 8, mutta ennätyksenä on nukkunut kerran jopa klo 11.15 asti. Toisinaan nukkuu näitä maraton-unia. Yritän nykyään, että viim. kahdeksalta pystyssä, jotta illasta ei menis puoleen yöhön. Päiväunia ei nuku. Kotona tämä aktiviteetin taso ei ihan joka päivä yllä huippulukemiin, joten pärjää ilman. Kerhopäivinä on selvästi väsyneempi. Eli määrällisesti nukkuu n. 10 tuntia per vrk.
Eli valvoo n. klo 22:een asti, joskus sen ylikin, kun uni ei vain tule. Max kuit. klo 23:een.
päikkäreitä. Lapsi laitetaan illalla nukkumaan kli 20-20.30 ja yleensä nukahtaa siitä noin tunnin sisällä. Yöunet kestävät klo 8-9 asti. Tämä meidän esikoinen nukkuisi varmaan aamulla pitempäänkin, mutta herää nuorempien sisarustensa ääniin.
Nyt siis 23-07 ja päiväunia 0.30h... liian vähän mut ei millään yöunille jos nukkuu nuo lyhyetkin. :(
Sano, ettei lasta tarvitse laittaa unille? Silloin kun oma lapsi oli 4-vuotias, hän nukkui enää todella harvoin päikkäreitä, mutta yöunta senkin edestä eli 12-13 h.
ehkä joku muu tajuaa, että päiväunet ovat tärkeitä hermoston kehityksell, vaikka sinä et tajuakaan. EI mua ainakaan haittaa vaikka lapsi ei nukahda klo 20. Ihan mukavaa viettää yhteistäkin aikaa, kun päivisin ei nähdä, kun ollaan töissä ja lapsi päiväkodissa.
Hoitopäivinä nukkuu 1-2 tunnin päiväunet.
Meillä kohta 4-v., joka nukkuu noin 21-7.30. Tarhassa nukkuu satunnaisesti noin tunnin, jos on aamulla herännyt tavallista aikaisemmin tai joskus muuten vaan jos on väsynyt. kesällä ei nukkunut päikkäreitä mutta olen sitä mieltä, että nyt on niin rankkoja päiviä, että saa nukkua jos nukuttaa. Nukkuminen ei vaikuta yöuniin. Päinvastoin, illalla ei tarvitse temppuilla kotona kun ei ole liian väsynyt!
mieti itse 11 - sitä paitsi 5-vuotiaiden osastolla tarhassamme ei enää edes nukuta päikkäreitä, kukaan!
Meillä oli tuollainen rytmi aiemmin ja alkoi mennä " hermot" kun ajattelin, ettei lapsi saa tarpeeksi unta. Sitten neuvojen kautta totesin, että ehkä meillä mennään liian myöhään kuitenkin nukkumaan (sänkyyn klo 21). Siirsimme iltatoimia tunnin aiemmaksi ja lapsi on nyt n. 20-20.30 sängyssä ja nukahtaa 21-21.30 välillä. Herätän 7.15 eli venytin aamusta niin paljon kuin pystyn, jotta ehdimme töihin ja hoitoon. Laitan itseni täysin kuntoon ennen herätystä ja herään siis itse aiemmin (ehdin jopa näin koneelle ;)
Hoidossa on ja nukkuu siellä päiväunet n. tunnin. Eli vuorokaudessa unta tulee n. 11-12 tuntia.
Viikonloppuisin saattaa nukkua kotona pidempään, yleensä ei, mutta on joskus yllättänyt nukkumalla jopa puoli yhdeksään. Silloin harkitaan päiväunet tapauskohtaisesti, mutta pe ja la iltoina saa valvoa hieman pidempään. Pääasiassa kotonakin nukutaan päiväunet.
päiväunet on tärkeitä hermoston kehitykselle 3v. asti. joten älä itse neuvo väärää tietoa.
Nukkuu yönsä putkeen noin 12 h. ei nuku päiväunia. joskus nukkuu jopa yli 13 h.