Anopin apua haikaileva...kateellinen!

minulla ei ole vastaavaa kokemusta, mutta sellainen asia tuli mieleen että oletko pyytänyt ihan " konkreettista" apua tyyliin " Voisitko huomenna hoitaa lapsia pari tuntia kun käyn kaupassa" vai vain yleisesti kysynyt voisiko anoppi joskus auttaa lasten kanssa? Anoppi saattaisi mielellään olla avuksi joskus, mutta saattaa pelätä tunkeilevansa jos itse ehdottaa jotain päivää milloin voisi tulle teille tms.

Jaksamista!

Tosi harmillinen tilanne mutta niin tuttu, mitä on kuunnellut muutaman kaverin anoppitilityksiä. Monesti vaan kyse on siitä, että anoppi hoitaa mielummin tyttärensä lapsia. Luulisin, että monesti äidit antavat helpommin tyttärelleen apua, eivätkä uskalla puuttua miniän hoitokuvioihin. Teillä ei selvästikään ole tästä kyse.



Mutta yksi selkeä syy tuli mieleen. Voisiko olla kyse siitä, että anoppi pelkää, kuinka pärjäisi kahden noin pienen kanssa? On aivan eri asia hoitaa yhtä 1-vuotiasta kuin kahta noin pientä kuin teillä. Meillä ainakin huomasin, että äitini otti esikoisen paljon helpommin hoitoon, mutta kun toinen syntyi kahden vuoden ikäerolla, kahden hoitaminen on jo selvästi vaativampaa. Tietäähän sen, kun itsekin on välillä näiden kanssa " helisemässä" .



Toinen asia voi olla tuo, että tämä toinen perhe asuu ulkomailla. Ehkä anoppisi nauttii matkustelusta niin paljon, että senkin takia on valmis hoitoavuksi. Toki tämä syy olisi selvästi itsekäs anoppisi puolelta, joten se ei varmasti helpottaisi harmitustasi.



Sitten vielä yksi pointti. Kuinka usein miehesi on itse pyytänyt anoppia hoitoavuksi? Käsitin, että ei useinkaan? Mielestäni se on miehesi homma saada asia rullaamaan. Voittehan pyytää anoppia avuksi vaikka niin, että lähdette yhdessä viettämään vaikka iltaa kaupungille. Mitä luulet, onko miehesi veli aktiivisempi äitinsä suuntaan?



Myös sitä voisi kokeilla, että jättäisit vaan toisen lapsista hoitoon. Keksisit vaikka vanhemman kanssa jonkun kivan reissun kaupungille tai vaikka uimahalliin ja mummun sillä välin hoitamaan pienempää.



Tämmöistä tuli mieleen - toivottavasti oli apua! Faktahan on se, että mitä enemmän isovanhemmat hoitavat lapsia, sitä enemmän he heihin kiintyvät. Toki rajansa tälläkin. Itse en voisi kuvitellakaan, että käyttäisin viikottainkaan isovanhempien hoitoapua.



t. Jogu

itselläni on ulkomaalainen mies, mutta asumme siis täällä Suomessa. Anoppi kyllä selvästi välittää meidän tyttärestämme, mutta vain aina niin kauan kun se on kivaa. Jos tulee meille esim kylään, ei tarjoudu hoitamaan tai muutenkaan. Miehen siskon lapsesta puhuu alvariinsa, (poika on puol vuotta nuorempi kuin tyttäreni) ja varsinkin koska pojalla on synnynnäinen vamma toisessa kädessään. Ymmärrän toki, että on huolissaan pojasta,mutta tuntuu välillä että meidänkin lapsella pitäisi olla tappava tauti ennenkuin saa samanlaista huomiota sieltä päin! Tilannetta ei auta, etten voi oikein aina luottaa anopin sanaan, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.



Hortensia, olen miettinyt noin 10 vuotta miten saisimme samanlaista huomiota kun tytär, ja olemme yrittäneet hyvällä sekä pahalla, mistään ei kuitenkaan ole ollut apua. Olen myös keskustellut ja tapellut anopin kanssa asiasta. Nyt alan oikeasti uskoa, että tilanne nyt vain on tämä, eikä tästä ikinä muutu. Nyt teen työtä sen eteen, että yritän antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos (se ei ole helppoa!) ja sen lisäksi keksiä jotain itselleni arvokasta tekemistä, joka estää vihaisia ja mustasukkaisia ajatuksia tulemasta liikaa. Jos anoppi alkaa pajattamaan muista lapsenlapsistaan, yritän miettiä muita juttuja, jos en pysty kuuntelemaan-nyt kokeilen puheenaiheen vaihtamista aina ja joka kerta. Uskon,että jossain vaiheessa se puhen siirtyy muihin asioihin.



Yritähän jaksella, ja muista että sinä olet arvokas, samoin lapsesi ja miehesi vaikka anoppi välillä menisikin vähän laitojen yli. Meillä on mennyt välit osittain tästä syystä täysin miehen siskon perheeseen, eikä se ole ainakaan helpottanut tilannetta.

Meillä tilanne on sitäpaitsi molemien isovanhempien puolella sama; mieheni vanhemmat hyysäävät tyttärensä lapsia ja minun vanhempani sisartani ja hänen lastaan.



Meillä on kolme tyttöä; 4v, 2v ja 6,5kk. Molempien vanhemmat asuvat n. 50 km päässä. Minun siskoni asuu samassa kaupungissa vanhempieni kanssa ja suoraan sanottuna käyttää heitä ja heidän apuaan minun mielestäni ihan härskisti hyväkseen; käy syömässä päivittäin, hoidattaa lastaan useita kertoja viikossa, ostattaa (siis kyllä äitini ostaa) heillä lapsen vaipat, omat piilolasinesteet yms. Miehensä on kyllä töissä, että ei ole kyse siitä, ettei rahaa olisi. En todella edes lähtisi samoihin juttuihin siskoni kanssa, mutta tilanne tuntuu sikäli epäreilulta, että kun esim. pyydän vanhempiani kahville on vastaus yleensä, että nyt ei käy kun täytyy hoitaa siskoni lasta. Olemme kyllä tervetulleita heille kylään ihan milloin vain, mutta ei aina jaksaisi pakata perhettä autoon ja ajaa heille.



Miehenikään vanhemmilla ei tunnu riittävän aikaa meidän lapsillemme. Toisaalta tiedostan kyllä, että minulla on omat vahvat käsitykseni ja anoppi saattaa ehkä pelätä astuvansa varpailleni. Olemme kyllä hyvissä väleissä, mutta joskus sitä odottaisi yhteydenottoa siltäkin puolelta, ettei aina minä tai mieheni oltaisi niitä aktiivisia osapuolia. Siihenkään en viitsisi lähteä (toisin kuin kälyni), että opettelisin appiukon työvuorot ulkoa ja tyrkkäsin lapset heille kun vapaat koittavat. ;0)



Erityisesti oman äitini kohtelu minua ajoittain sapettaa oikein kunnolla. Minusta hänen tulisi laittaa siskolleni rajat; aikuisen, perheellisen ihmisen täytyy ihan oikeasti ottaa vastuu omista tekosistaan! Toisaalta olen " ylpeä" siitä, että pärjäämme ihan itse tässä arjessa ja saamme kaiken pyörimään, mutta kyllä sitä joskus toivoisi jonkinlaista apua eikä vain tyhjiä lupauksia.