Miten ihmeessä kukaan kestää rupsahtamista!

minua kun juuri kehuttiin nuoren näköiseksi, niin nyt on niin hyvä olo ettei ikääntyminen haittaa. Tämä ei nyt sinua varmaan auttanut yhtään, mutta meitsi on ihan onnessaan, en ole koskaan näyttänyt näin hyvältä, ilmeisesti paranen vanhetessani, teininä olin aika ruma

Mutta jos sen teen, alanko sitten pohtiin käsiä, kyynärpäitä, pakaroita... eihän ajalle mitään voi. Mikä auttaa hyväksymään ja kestämään tosiasiat?

Olen 36v. ja ikäkriisiä kyllä monilla ystävillä pukkaa enemmän ja vähemmän.



Olen aina ollut sinut itseni kanssa ja kun vielä katson omaa äitiäni (nyt 59v.) ja hänen äitiään (83v.), en ole huolissani laisinkaan.

Odotan mielenkiinnolla, milloin kehut loppuvat ja totuus rupsahtamisesta iskee päälle.

kun tehtiin. Entä nyt, kauanko on aikaa?

" vasta" kolmekymppinen, mutta kun äskettäin useampi ihminen luuli minua vähintään 10 vuotta nuoremmaksi, niin pelkoni rupsahtamisesta katosivat. Olin pohtinut aiemmin että tästä se alamäki alkaa, mutta ei vielä alkanutkaan. Saas nähdä miltä näytän 10 vuoden päästä

T:3

Eiköhän paras konsti ole elää elämää kiinnittäen huomionsa etupäässä johonkin muuhun kuin ulkonäköön. Jos itseään leikkelemällä meinaa nuoremmaksi saada, onhan se ihan loputon tie.



Peiliin ei kannata vilkaista kuin silloin kun on ihan pakko. Vaikeaa tulee olemaan kun on aina tottunut saamaan huomiota ulkonäöstään. Rumat pääsee varmaan tässä asiassa helpommalla.

että onnellisuus kaunistaa. Löysin äskettäin uuden miehen itselleni ja minusta tuntuu että tämä onnellinen olotila on nuorentanut minua, hyväntuulinen ja itseensä tyytyväinen ihminen näyttää paremmalta kuin onneton. En tarkoita sanoa että te kaikki olisitte onnettomia, mutta jos jostain syystä on enemmän iloinen kuin yleensä niin se kaunistaa

Nuorempana olin niin kriittinen itseäni kohtaan, että en pitänyt itseäni erityisen kauniina, vaikka taisin ollakin ihan nätti. Nykyään olen oppinut arvostamaan itseäni niin minulle riittää se mitä olen.