Maddy-tutkija oikeuteen, tässä teille Portugalin poliisien perseennuolijoille!!!
Poliisisa epäillään kuulusteltavan kidutuksesta
16.9.2007 17:42
Nelivuotiaan Madeleine McCannin katoamistapausta tutkivan poliisiryhmän johtoon kuuluva Goncalo Amaral joutuu vastaamaan syytteisiin, joiden mukaan hän peitteli todistusaineistoa ja kidutti kuulustelemaansa Leonor Ciprianoa, jota epäiltiin kahdeksanvuotiaan Joana-tyttärensä murhasta.
Oikeudenkäynti käydään The Daily Mail -lehden mukaan suljetuin ovin ensi kuussa.
Joanan Leonor-äiti ja hänen veljensä Joao tuomittiin 16 vuoden vankeustuomioon. Leonor on väittänyt myöhemmin, että tunnusti tyttärensä murhan ainoastaan, koska häntä kidutettiin kuulustelujen aikana. Joana katosi kolme vuotta sitten syyskuussa noin 11 kilometrin päässä Praia da Luzista, josta Maddy katosi 3. toukokuuta. Joanan ruumista ei ole koskaan löydetty.
Brittiläinen rikosasiantuntija Mark Williams-Thomas on sanonut, että Maddyn ja Joanan tapauksissa on niin paljon yhtäläisyyksiä, että poliisin pitäisi keskittää voimansa niiden tutkimiseen.
Kommentit (18)
oltiin niin varmoja äidin syyllisyydestä?
Nyt on myös todettu, että veri- tai hiusnäytteiden ei voida osoittaa olevan Maddyn.
Paitsi Portugalissa missä kaikki on poliisin vika.
Kerrankin järkevä käänne tässä jutussa.
kukaan ei usko että olet syyllinen koska aina ennenkin siellä on poliisit lavastaneet koko jutun
estää sen että alueella tapahtuisi rikoksia joissa vanhemmat ovat syyllisiä.
Mistähän niiden nyt pitäisi kärähtää?
osan mielestä Maddyn vanhemmat ovat ehdottomasti syyllisiä ja osan mielestä ehdottomasti eivät. Totuus on kuitenkin se, että kaikki on mahdollista niin pitkään kunnes asia oikeasti ratkeaa.
Siltikään mikään mahti maailmassa ei tee vanhempia syyttömäksi! He ovan niin syyllisiä kuin olla ja voi...jättämällä kolme pientä lasta yksin oman onnensa nojaan hotellihuoneeseen vieraassa paikassa ja lähtemällä itse kittaamaan viiniä baariin. Se on jo syylistä!
Eihän toikaan nyt ole mikään jumalan sana, kun äiti on väittänyt Portugalin poliisin kiduttavan. Kuka tahansa voi väittää mitä tahansa. Siksi en lainkaan olisi niin varma näistä kummankaan puolen " väittämistä" .
Ja vaikka poliisi olisikin kiduttanut tunnustuksen hänestä niin hän voi silti olla syyllinen siihen mitä tunnustikin.
En ymmärrä teitä äitejä, jotka haluatte väkisinkin lynkata Maddyn vanhemmat.
Viisas tajuaa, että koko tapaus ei ole mitenkään johdonmukainen. Liian paljon epäkohtia. Vanhemmat toki tappavat lapsiaan, mutta se ei tee Maddyn vanhemmista syyllisiä.
Minun mielestä vanhemmat on ollut kokoajan syyttömiä.
Poliisi olettaa sitä sun tätä.
ja sulla on varmaan jotain älyttömän salaista ja fakta tietoa vanhempien syyttömyydestä kun olet siitä niin kovin varma :)
onko muilla mammoilla jotain salaista faktatietoa vanhempien syyllisyydestä kun ovat niin varmoja!????
yksikään ole ollut vakuuttunut siitä, että vanhemmat eivät voisi olla syyttömiä, mutta uskovat silti heidän syyllisyyteen.
Toisin kuin AP uskoo vain ja ainoastaan 100% varmuudella syyttömyyteen.
Ja kaikki ollaan luettu kehdestä samat lööpit :) Onko AP itse kaapannut Maddyn kun on niin varma, että vanhemmat ovat syyttömiä?
Se nyt on aika epätodennäköinen vaihtoehto.
Se nyt on aika todennäköinen vaihtoehto.
Kidnappasiko hän Ylenian ja Maddyn?
8.8.2007 3:09
Sveitsiläistytön sieppauksesta epäillyn väitetään lomailleen hiljattain Portugalissa.
Viisivuotias Ylenia Lenhard on ollut kadoksissa yli viikon. (KANTONSPOLIZEI ST. GALLEN / AP / LK)
Maddyn vanhempien haastattelu BBC:llä
Hans Urs Von Aesch, 67, ampui itsensä metsässä päivä Ylenia Lenhardin katoamisen jälkeen.
DNA-testi osoitti Madeleine-havainnon vääräksi
Sveitsin poliisi on ottanut yhteyttä Interpoliin, koska se arvelee viime viikolla Itä-Sveitsissä siepatun Ylenia Lenhardin, 5, ja toukokuussa Portugalissa kadonneen Madeleine McCannin, 4, tapausten voivan liittyä toisiinsa, raportoi brittiläinen Times-lehti.
Ylenia katosi viime viikon tiistaina. Päivä katoamisen jälkeen 67-vuotias Urs Hans Von Aesch löydettiin kuolleena Oberbürenin läheisestä metsästä. Hän oli ampunut itseään päähän. Aiemmin Von Aesch oli ampunut 46-vuotiasta miestä toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Von Aeschin ruumiin läheltä löytyi joukko Ylenian tavaroita, ja poliisi nimesi miehen pääepäillyksi Ylenian sieppauksesta.
Von Aesch on asunut vuodesta 1990 lähtien Espanjan itärannikolla Benimantellin pikkukylässä. Tiedotusvälineet täyttyivät eilen villeistä spekulaatioista Von Aeschin sekaantumisesta myös brittiläisen Maddyn katoamiseen, sillä espanjalaisviestinten mukaan mies lomaili usein ja viimeksi aivan hiljattain Portugalin Algarvessa.
Epäillyn DNA:ta pyöräilykypärässä
St. Gallenin kantonin poliisi vahvisti eilen, että jälkiä Von Aeschin DNA:sta löytyi Ylenian repusta, pyöräilykypärästä sekä potkulaudasta.
Poliisi oli alun perin epäillyt, että Ylenian sieppauksen takana olisi toinenkin henkilö, jolle Von Aesch olisi luovuttanut pikkutytön ennen itsemurhaansa. Ylenian tavaroista ei kuitenkaan löytynyt merkkejä kolmannesta DNA:sta.
Yli sata ihmistä, joiden joukossa poliiseja, palomiehiä, varusmiehiä sekä Ylenian perheenjäseniä, etsi eilen edelleen kateissa olevaa Yleniaa Oberbürenin metsistä. Paikalle oli tuotu myös vainukoiria, ja armeijan helikopteri kartoitti aluetta ilmasta.
Suojelusenkeli kaulassa
Viranomaiset pyysivät kaikkia sveitsiläisiä auttamaan Ylenian etsinnöissä koluamalla kellareita, tyhjiä latoja ja varastoja.
Julkisuuteen on annettu Ylenian valokuvan lisäksi tarkat tuntomerkit tytöstä. Hän on noin 120 senttimetriä pitkä, hänellä on olkapäille ulottuva vaalea tukka, hänen kaulassaan roikkuu kultainen suojelusenkeliriipus ja hänen vasemmassa etusormessaan on hopeinen sormus.
Poliisi kaipaa lisäksi vihjeitä Von Aeschin valkoisen, espanjalaisin rekisterikilvin varustetun Renaultin liikkeistä. Ampuma-ase, jolla Von Aesch haavoitti ohikulkijaa, on myös edelleen kadoksissa.
Lisää aiheesta keskiviikon Iltalehdessä
NINA GERKMAN
Ilmoitus lähetetty.
[Sulje ikkuna]