Henkistä(kin) väkivaltaa.
Uuh, nyt on pakko purkautua jonnekin. Elän avoliitossa alkoholistin (ja muutkin aineet ovat satunnaisesti kuvioissa) kanssa. Juominen on ollut miehen elämäntapa viimeiset 15 vuotta, minä olen ollut kuvioissa mukana reilut kaksi vuotta. Mies on hyvä teeskentelemään ja todellinen, mielestäni häiriintynyt luonne on tullut esille nyt viimeisen 3-4 kuukauden aikana.
Meillä on ihana vauva, 1 v tyttö.
Tänään jälleen mies sai raivarin. Syynä oli se ,että olimme ruokakaupassa (hän humalassa), olimme lastenruokahyllyillä, josta hän yhtäkkiä hävisi. Oli painunut ulos muistamatta kertoa siitä meille. Siellä pihalla tupakoidessa sitten ihmetteli, miksi kiukuttelen. Riita meni samaa rataa kuin aina, mies huusi, uhkasi viedä lapsen ja vaunut mukana ja viimein hieroi sylkeään päähäni.
Tulin lapsen kanssa kotiin ja mies saapui melkein heti perässä. Heilui ja huusi, tallasi humalassa vauvan jalan päälle ja vetosi että koska hänkin on huoltaja, voi ottaa vauvan mukaan saunailtaansa. Sanoin ettei vauva lähde talosta mihinkään, jolloin mies käski pitää suun kiinni tai pää katkeaa.
Ulkopuoliselle ja nyt itsekin tekstiä lukiessa tilanne on varmaan ällityttävä, enkä voi muuta kuin ihmetellä, mitä tässä vielä istun. (Mies siis lähti saunailtaansa) Tuollaisia raivokohtauksia on pari-kolme kuussa. Mies on useimmiten ihana, mutta oikeasti välillä pelottaa ettei itse ole kohta lukemassa iltapäivälehtien lööpistä sitä, miten tälle perheelle loppujen lopuksi kävi. Alan olla muutenkin aika puhki, mies ei ole koko aikana antanut killinkiäkään vauvan ruokaan tai vaippoihin, teen samalla töitä niin paljon kuin pystyn. Mies ei tee kotitöistä mitään, haukkuu huonoksi äidiksi ja mittaa puhelimen desibelimittarilla kuinka kovaa vauva jaksaa itkeä. Puolen tusinaa kertaa mies on vahtinut lasta noin tunnin kerrallaan, mutta vauvaa en hänelle jätä ellei muita ole silloin myös läsnä. Paljon muutakin on sattunut (kerrankin mies työnsi vauvan vaunuineen suojatielle kun jalankulkijoiden valot olivat punaisena).
Voi taivas, tiedän että tähän tulee vastauksena että lähde. Siihen kun saisi voimia. Olen yhden kriisin aikana soittanut sosiaalitantalle, joka kysyi tiedänkö millainen jono heille on. Olen itse muuttanut miehen paikkakunnalle, lähimmät sukulaiset asuvat 500 kilometrin päässä. Lähtö pitäisi järjestää niin ettei mies ole pariin päivään täällä (jos hän tietää että olen pakkaamassa en tiedä mitä tapahtuu). Toiaalta mitäpä merkitystä millään tällä tavaralla on?
Jos joku jaksoi lukea tänne asti, niin annatteko vinkkiä kuinka pitää toimia jotta saan näyttöä siihen, että mies mahdollisen eron sattuessa menettää huoltajuuden? Anoppi on tietoinen tilanteesta (tuntee poikansa).
Olen itse onnellisen perheen kasvatti ja sitä olisin toivonut omalle lapsellenikin.
Kommentit (16)
Sinun ja lapsesi vuoksi. Tuli kylmät väreet tekstiä lukiessa. Sinussa taita olla samanlaista hoivaajaluonnetta miestäsi kohtaan kuin minullakin, se kyllä pärjää miten haluaa nyt ajattelet vain teitä kahta!
Itse erosin puoli vuotta sitten, vähän samanlaista oli ilman fyysistä väkivaltaa ja lapseen ei kohdistunut mitään uhkailuja kylläkään.
Onko sulla vanhempia tms jonne voit lähteä? Ja joku toinen hakisi tavarat perästä. Tai osta vaikka ruotsinristeily miehelle niin pysyy poissa pari päivää. Tai kun sossu ei sua uskonut, pyydä naapuria soittaan sinne ja tekeen ilmotuksen et mies on väkivaltanen ym. se ainakin edistäisi yksinhuoltajuuden saamista. Ja laita vaikka pyyntö ensi-ja turvakodille. Sekin jää merkintöihin ja edistää asiaa vaikka et sinne heti pääsisikään.
Vaikeaa se lähtö on kun on niitä hyviäkin juttuja.. Ja se on omalla tavallaan tuttua ja " turvallista" . Mutta usko mua, elämä muuttuu heti paremmaksi!!
Koita jaksaa!
Tärkeimmät tavarat pakkaat valmiiksi ja odotat sopivaa hetkeä. Soitat sinne sukulaisiin, että olet tulossa ja kerrot tilanteen. Jos paikkakunnallasi on turvakoti, soitat sinne ja pyydät apua. Ottavat teidät taatusti sisään, kun kerrot lapseenne kohdistuneista vaaratilanteista.
Iso halaus (((())))!
Lähde. Älä epäröi. Kaikki muuttuu paremmaksi heti.
Olette ihania ihmisiä, tulisittepa hakemaan mut pois!! =) Vauva tuossa tuuhottaa, on väsynyt hänkin tämän päivän tapahtumista (ei siis tietenkään joutunut saunailtaan). Totuuden sanoja olette sanoneet, enkä edes voi tekstiäni lopettaa siihen, etten usko mitään loppujen lopuksi tapahtuvan. Todennäköisesti on vain ajan kysymys milloin riidat muuttuvat fyysisemmiksi (hiuksista repimistä on ollut ja kerran mies potkaisi kylkeen, tuo oli jo ennen lapsen tuloa).
En usko että asiat paranevat terapialla tms (jonne mies ei lähde, keskusteltu on ja hänen paras kaverinsakin on sitä ehdottanut), uskon vakaasti aineiden ja alkoholin tuhonneen hänen aivojaan niin että nuo raivostumiset johtuvat siitä ja muutokset ovat pysyviä (onko se nyt sitten juoppohulluutta vai mitä). Mies on humalassa oikeastaan melkein joka päivä, enemmän tai vähemmän, pari päivää kuussa koko päivän selvin päin jos on pakko ajaa autoa tms. (tekee sellaista työtäkin jossa juominen on ok).
Olen lukenut noita muitakin viestiketjuja ja paljon samoja asioita on ollut muillakin mielen päällä, erityisesti tuo syyttely. Mies syyttää minua lapsen ' omistamisesta' , etten halua jättää häntä muiden hoidettavaksi. No, mies ei ole perehtynyt vauvan arkeen niin että tietäisi milloin hän syö tai nukkuu (ja humalaiselle en vauvaa jätä). Aiemmin mies on sanonut ettei halua pitää minuun tai lapseensa mitään yhteyttä, jos eroamme, eli siinäpä tulee se kiintymyksen taso esille (ja mieheni tuntien tämä ei ole mikään eroshokki, tuo päätös varasti pitää!).
En koe vauvan mitenkään rasittavan elämääni, vaan pääasiassa sen etten koskaan tiedä missä kunnossa mies tulee kotiin. Hänen mielestään taas olen heikkohermoinen lässyttäjä joka ei osaa vaihtaa vapaalle tai irrottaa otetta lapsesta. (No, huono äitihän jo olinkin, en siivoa tarpeeksi usein, vanhepanikin on haukuttu, jopa sellaiset ystävänikin joita mies ei ole koskaan edes tavannut. Ammattini on hänestä ala-arvoisinta maailmassa silloin kun hän on humalassa, selvänä päivänä hän ylpeilee kavereilleen sillä että olen hyvä siinä mitä teen työkseni).
Naapurit kyllä ovat kuulleet varmasti täältä huutoa ja ihmettelen ettei kukaan tänä iltana soittanut poliiseja miehen huutaessa ja potkiessa keittiön kaappeja (uhkasi laittaa koko paikan sileäksi).
Mutta kiitos vielä kaikille, tämä on jo helpottanut oloa paljon!!
niin katon mistä saat konkreettista apua, koska tässä ei nyt valitettavasti mitkään tietokoneen välityksellä annetut voimahalit riitä.
minusta tilanteessasi ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Ihan oikeasti.
Ja tosiaan varmasti helpommin sanottu kuin tehty. Olisiko siellä 500km päässä teille väliaikaista majapaikkaa?? Pystytkö jollekin läheisemmälle sukulaiselle kertomaan kaiken tämän, jotta saat tukea ja apua? Onko paikkakunnallasi turvakoti?
Jos eivät " sosiaalitantat" korvaansa lotkauta, niin pyydä apua neuvolasta, sieltä uskoisin että osaavat neuvoa eteenpäin.
Varmasti ehkä hämärtyy koko tilanteen karmeus kun päivästä toiseen tosiaan elää tuollaisen miehen kanssa, mollaamiset ehkä saattavat tuntua oikeutetuiltakin. Mutta kirjoituksesi oli oikeasti karmiva!! :( Ei tuollaista tarvitse eikä pidä kenenkään hyväksyä!! Sekä itsesi että lapsesi takia, tuosta suhteesta teidän on irrottauduttava. Lapsikin kasvaa koko ajan ja ymmärtää aina vaan enemmän ja kärsii tilanteesta enemmän ja enemmän.. :(
Paljon tsemppiä ja rohkeutta sinulle. Tiedän että minun on helppo sanoa " lähde" kun en ole koskaan tuollaiseen tilanteeseen joutunut. Toisaalta tiedän että parisuhteen ja perhe-elämän EI KOSKAAN kuulu olla tuollaista kuvailemaasi helvettiä!! Niin paljon parempi elämä sinua ja lastasi odottaa. Eihän tuo tilanne voi mennä kuin huonompaan suuntaan, eikö vain?
Toivottavasti saat apua. Ja tavaroitahan saa hankittua sitten jälkikäteenkin. Ota mukaan vain ne tärkeimmät. Muu on maallista. Lähtisin muutaman laukun kanssa vain mieluummin, ja jos mahdollista jotkut muut (raavaat sukulaismiehet?) hakevat sitten loput isommat tavarat. Pääasia että pääsette pois!
muuta.
Et varmaan halua että lapsellasi on turvaton lapsuus. Niin kuin rakastat lastesi eniten maailmassa, ajattele myös hänen parastaan kaikessa.
Lähde.
" hieroi sylkeään päähäni" ja " mies on useimmiten ihana" . Huomaatko itse esim. noissa lauseissa aikamoisen ristiriidan? Mies joka tekee noin edes kerran EI OLE IHANA. IKINÄ.
Esim. tuollainen tapaus riittäisi minulle, se olisi kerrasta poikki. Ja teillä on sentään sattunut paljon pahempaakin. Mies ei kunnioita sinua PÄTKÄÄKÄÄN, älä uskottele itsellesi että mies on oikeasti ihana, että hän vaan välillä raivostuu pikkuisen. Tuo EI ole normaalia.
Toivottavasti saat voimia lähteä, jaksamista ja parempaa syksyä sinulle ja tyttärellesi!!
Yksin on liian rankkaa selvitä tuosta.
Jos et tavallaan pysty itseäsi motivoimaan että suojelet itseäsi, ajattele lasta. Tällä en tarkoita että olet itse vähemmän tärkeä kuin lapsesi, mutta lapselle on AINA ja absoluuttisesti väärin elää päihteitä käyttävän aggressiivisen ihmisen kanssa. Mitkään syljen päähän hieromiset eivät ole yhtään " vähempiarvoisia" kuin lyönnit, ne OVAT väkivaltaa.
Miehesi ei missään nimessä muutu kuin syvällisen terapian tai muun todella pysähdyttävän tilanteen edessä (tyyliin kolari), vaan väkivalta tulee tutkimusten valossa pahenemaan jatkuvasti, viis siitä miten monta ja miten hyviä ne hyvät ajat välissä ovat.
Joten: hankkiudu johonkin: Sos toimisto ei voi vedota pitkiin jonoihin lastensuojelutapauksessa, vaan jos ilmoitat että lapsi ei ole turvassa juovan miehen lähellä, heidän on tutkittava lastensuojelun tarve. Voit saada tukea myös esim srk:n diakoniatoimistosta, MLL, sukulaiset, ystävät - joku täysjärkinen ja luotettava ihminen joka on tilanteen tasalla ja tukee sinua turvaamaan lapsesi ja oman elämäsi
Hei,
Luin viestisi ja oli ihan pakko kirjoittaa takaisin. Minulla oli todella vaikea tilanne myös parisuhteessa. Siihen kuului syyttelyä, alistamista, vanhimman lapsen (5v) pahoinpitelyä ja minuun kohdistuvaa lyömistäkin välillä. Lähdin kotoa kesäkuun lopussa äitini luokse ja palasin sieltä kotiin vasta tällä viikolla, kun mieheni oli muuttanut pois täältä. Tein ilmoituksen lastensuojeluun heti lähdettyäni kotoa ja sain apua myös ystäviltäni. Lisäksi laitoin avioeron vireille. Äitinin luona sain etäisyyttä tilanteeseen ja tajusin millaisessa " helvetissä" olin elänyt. Itsestäni en niin välittänyt, mutta lasten takia lähdin. Kehoitan sinua poistumaan tilanteesta, ennen kuin se pahenee ja jotain todella ikävää tapahtuu sulle tai lapselle. Päätös on aina vaikea, mutta meillä on vain yksi elämä ja jokainen on ansainnut turvallisen ja tasapainoisen elämän. Itse en ole katunut lähtöäni ja eroa päivääkään.
Kaikkea hyvää ja toivottavasti saat apua ja tukea ystäviltäsi ja sukulaisiltasi.
Jos tarinasi on totta, lähde heti lapsesi kanssa esim. vanhempiesi luokse. Pakkaa vain välttämätön. Äläkä palaa.
t. Eräs isä
Joka kunnassa pitää olla valmius auttaa sinun tilanteessasi elävää lasta+äitiä.
-toivottavasti olet jo lähtenyt,jos et niin lähde!Jatkuvasti pelon ja uhan alla eläessään lapsellesi tulee varmasti pysyviä traumoja,sen lisäksi että myös sinun välisi lapsen kanssa tulevat huononemaan jossain välissä lähes väistämättä,koska joku syyllinen lapsen täytyy löytää ja monesti käy niin että syyllinen onkin tämä turvallinen vanhempi koska ei lähde tilanteesta.
Sinun on myös ajateltava itseäsikin.Mitä pidempään viivyttelet,sitä hankalammaksi lähtö tulee.Eikä miehesi muutu.
ilmoittaisin tuosta uhkailusta välittömästi ja jos vähättelevät poliisasemalla, läväytät viimeaikojen vaimojen ja lastentappaja- lööpit pöytään ja kysyt että odotettaanko näin pitkälle vai tehdääkö tämä ilmoitus tässä nyt ja heti.
Etkö voisi pakata laatikoihin " vanhoja romuja ja vauvan pieniä vaatteita kellariin vietäväksi?"
Sitten otat kuvia yhteisestä kodista ja tavaroista kun mies on poissa.
ja lähdön hetkellä (oletan että sukulaisiin voisit lähteä, onneksi asuvat niin kaukana!) lähdet " puistoon/kauppaan" vauvan kanssa, otat kassin kellarista ja menoksi. voisitpa vaikka järjestää miehelle jonkun ryyppyristeilyn frendien kanssa, että tiedät varmasti sen olevan poissa esim 24 h, tukholman risteily olisi vielä parempi, saisit enemmän kamaa roudattua viikonlopun aikana veke! Kyllähän se olisi sen arvoinen sijoitus, valehtele vaikka voittaneesi liput jostain ja sanot että sua ei kiinnosta, mutta jos mies vaikka haluaisi lähteä frendiensä kanssa ettei mene ilmaiset liput hukkaan.
Sitten kun mies tulee sukulaisiin riehumaan ja uhkailemaan, suoraan poliisille soitto ja edellisista uhkausilmoituksista kopit esille ja lähestymiskieltoa hakemaan. mies tod. näk pistää kämpän paskaksi, putkasta päästyään, ja siitäkin olisi sitten hyvä saada kuva sitten huoltajuus kiistaa varten, että näinkin kodikkaasti sitten vauva alkoholisti isän kanssa asuisi....
tai sitten jatkaa tyytyväisenä elämäänsä yksikseen teitä koskaan häiritsemättä ja sinä löydät mukavan miehen ja terveen isän lapsellesi.
Oli muuten kuvottavaa ja oksettavaa luettavaa tuo sinun tekstisi, pakko sanoa. En onneksi ymmärrä miten nainen kestää tuollaista yksityistä ja julkista nöyryyttämistä ja alistamista, oman lapsensa edessä.
henkisestä väkivallasta ja uhkailusta. Kirjoita siihen sananvaihtonne ja fyysinen osuus niin tarkasti ja pelkistetysti kuin muistat. Älä lisää mitään. Tästä voi olla sulle myöhemmin hyötyä. (tietysti miehesi väittää, että se ei ole totta, vääristelet, valehtelet jne... mutta itse tiedät, missä menet ja voit muistuttaa itseäsi: ai niin, tätä se on oikeasti on, vaikka se tuossa ruinaa ja uikuttaa minua takaisin ja lupaa muuttua...).
Ja tosiaan, lähde lapsesi kanssa pois! Tuo oli hyvä vinkki, että pakkaat laukkua jonnekin piiloon jo etukäteen.
ota välimatkaa! Jo 5 min:ssa keräät kaikki välttämättömimmät mukaan. Jos lähtemistä yhtään helpottaa ajattele esim. sitä mitä lapselle voisi tapahtua jos miehesi jatkaa samaa rataa.
Eikä sinun kannata soittaa sosiaalityön tekijöille vaan mene suoraan turvakotiin, jos et vanhempiesi luo pysty lähtemään. Siitä on myöskin hyötyä lapsen huoltajuutta ajateltaessa, kun kerrot vain rehellisesti siellä millaista elämää teillä on. Jos miehesi käyttää alkoholia ja muita " mömmöjä" , ja on pidempään käyttänyt, niin kyllä se näkyy jo päällepäinkin.
...Kuvioissa mukana ei siis tarkoita juomista ja sekoilua, vaan olen ollut miehen kanssa reilut kaksi vuotta.