Etä-äitejä paikalla?

Valinta oli omani, olin ajanut elämäni siihen pisteeseen etten nähnyt muuta vaihtoehtoa. Kaduttanut on viimeiset 10 vuotta varmaan joka päivä, ja ikävää on itketty. Ja silti ymmärrän että se oli ainoa vaihtoehto.

Nyt lapsi on jo " iso" , olemme läheisiä onneksi kuitenkin ja jotenkin tilanteeseen olen jo tottunutkin, kestän ikävän.

Ihmisten suhtautuminen, hmm.. jotkut ovat ihmetelleet toiset ymmärtäneet, takaa päin on sitten kuulunut joskus ikävämpää kommenttia.

Olosuhteiden pakko, joita en halua tarkemmin eritellä. Lapsi luonani 3vk/4:stä, joten tiiviisti nähdään, eikä ikävä pahemmin pääse yllättämään.

Ei kukaan ole ihmetellyt tai arvostellut järjestelyä, enkä ymmärrä miksi pitäisikään. Lapsen parastahan näissä jutuissa on ajateltu.

Eli olosuhteiden pakosta, lapset pääsääntöisesti isällä.

Minun luona noin joka kolmas vkl. Lomilla tietenkin pidempiä jaksoja. Välimatkaa reilut 200km.



Ikävä aina kova ja kohtalotoverit vain voivat ymmärtää miltä sydämessä oikeasti tuntuu.. kun sydämestä osa on koko ajan kaukana poissa.. ja sydäntä joka ilta niin raastaa kun käyt nukkumaan.. nenässäsi vain tuoksuu.. lapsesi ihana tuoksu ja silmät kostuu, sekä kädet puristuu rukoukseen.. " Olette minun sydämessäni aina, rakkaat äidin pienet enkelit.. haluan koskettaa pehmyttä ihoasi ja nuuhkia hurmaavaa tuoksuasi, yhä uudelleen" ;(