Olen niin ihastunut toiseen mieheen että

en ole keskustellut kunnolla tästä asiasta sen työkaverin kanssa. Muutaman tekstiviestin lähetin hädissäni, kun en uskaltanut kasvotusten ottaa puheeksi. En tiedä siis lainkaan, mitä vastapuoli tästä ajattelee. Ei ainakaan kovin pahalla, koska meidän välit ovat kummasti parantuneet tuon illan jäljiltä. Aiemmin hädin tuskin puhuimme toisillemme, enkä liioin halunnutkaan ottaa kontaktia, koska hän antoi luotaantyöntävän vaikutelman.



Mä en oikeasti tiedä, kuinka munkaan selkäranka kestää tätä. Joka päivä moneen kertaan tekisi mieli koskettaa toista, ohimennessä hipaista kättä jne jne. Teen tikusta asiaa, jotta pääsisin hänen läheisyyteen. Toivotonta?



Ja kovasti kiinnostaisi selvittää, mitä tämä mies tästä kaikesta ajattelee...

been there...

miehen kanssa, onhan siinä kuitenkin se häviävän pieni mahdollisuus ettei hän tunnekaan samoin ja pääset ehkä helpommin hänestä yli..? Minä istun palavereissa tuon miehen ja monen muun kanssa ja puolet asioista menee ihan ohi kun ajatuksissani vaatteet lentelee ja kokoushuoneen pöytä saa kyytiä... Keskity siinä sitten töhin. Meillä se todellakin taitaa olla enemmän seksuaalista, ainakin mun osalta.

Voi voi, kun tietäisitte, miten mun pää raksuttaa jatkuvasti. Huonot puolet on käyty läpi, ulkopuolisen silmin on yritetty tarkastella ja luoja ties mitä muuta. Samoin olen miettinyt, miltä tuntuisi, jos oma mies ajattelisi samoin toisesta naisesta. Mikään ei auta, lähinnä tuntuu tällä hetkellä helpottavalta, jos miehenikin pettäisi... :(

Miten mä voin sen ottaa puheeksi? En halua pilata nyt jo parempaan suuntaan olevaa työsuhdettamme, enkä tehdä itseäni naurettavaksi. Enkä halua, että mies saa minusta kevytkenkäisen vaikutelman (uskokaa tai älkää, sitä en ole), jolle perhe ja parisuhde ei merkitse juuri mitään.



Miten mä voin hänelle asiasta puhua? Ja miten mä saan hänestä irti sen, mitä hän ajattelee? Järkeä hänellä tuntuu olevan sen verran päässä, että kovin helpolla hän tuskin mitään myöntäisikään, vaikka ehkä jotain tuntisikin. En myöskään halua, että hän tuntee jatkossa olonsa kiusaantuneeksi, kun tietää, mitä mä ajattelen. Hieman kai jo tietääkin, kun tosiaan muutaman viestin heti sen tapahtuman jälkeen lähetin?

Sillä perusteella voisi itsellensä antaa luvan toimia samoin, mut ei taida tapahtua sitäkään. Toisaalta, töissäkäynti on kyllä nykyisin paljon kiinnostavanpaa, kuinka kauan, mene ja tiedä. Sekin hirvittää miten sitten kun tilanne menee ohi, voidaanko silti pysyä ystävinä ja hoitaa työt kunnolla? Tsemppiä sullekin, kyllä me tästä selvitään, toivottavasti voittajina...

firman juhlia jne. missä ihmiset ois vähän rennompia ja siellä vois luontevammin ottaa asian esille, ikäänkuin hienosti kiertäen tai vihjaillen? Ei kannata varmaan olla liian hyökkääväkään jos itsekin on ollut pidättyväinen sinun suhteen. Kyllä minä luulen että olisit jo huomannut jos ei olisi pätkääkään kiinnostunut sinusta, ehkä on ujompi, tai ehkä miettii kuitenkin myös teidän perheitä, siksi ei tee mitään.

Itse en allekirjoita täysin tuota " ei vaihtamalla paranekaan" , on siitäkin nähty, kaikki on aina tapauskohtaista eikä yhtä oikeaa tietä ole. Ehkä hän ei ole sinulle, mutta mitäpä jos onkin?

Itse olen miettinyt juuri noita toisen huonojakin puolia oikein kyllästymiseen asti ja tiedän ettei meistä tulisi mitään pidemmän päälle. Silti olen ihan varma että tietyllä tasolla hän on just mulle tehty, ja sehän se just kiinnostaakin, se toimiva osuus ei vaan riitä mulle pidemmän päälle.

Vierailija:

Sekin hirvittää miten sitten kun tilanne menee ohi, voidaanko silti pysyä ystävinä ja hoitaa työt kunnolla?

Ja tätäkin on tullut mietittyä kyllästymiseen asti. Ja jos mä nyt puhuisin miehelle ajatuksistani, miten sen jälkeen kaikki jatkuisi? Menisikö meidän välit taas ihan kuralle? Saisiko joku muu jossain vaiheessa kuulla? Ja entäs jos ei mene ohi lainkaan??

Kiitos samoin, tsemppiä sinnekin! Helpottavaa kuulla, että kohtalotovereita löytyy...

olivat juuri ja siellä tämä kaikki alkoi. Seuraava työporukan vapaa-ajan tilaisuus olisi piakkoin, mutta kyseinen mies ei sinne pääse.



Tilaisuuksia olisi puhua töissä pitkin päivää, koska olemme tosiaan olleet paljon melkeinpä kahden kesken. Mitään en ole uskaltanut sanoa, kun en tiedä, miten näitä asioita hänen kanssaan pitäisi käsitellä. Ja ujo hän tosiaan hieman on, mutta mun oman pään kannalta tästä olisi pakko puhua hänen kanssaan. Mutta miten ja mitä kaikkea uskallan kertoa? Entäs jos hän vastaakin tunteisiin? Sittenhän sitä vasta liemessä ollaankin... Tai toinen vaihtoehto, että lopetetaan kommunikointi kokonaan.



Viesteissä mies vastasi asian olevan sen yhden illan osalta ok, ja lupasi pitää meidän salaisuutena. Mitään ei kuitenkaan kommentoinut siihen, miltä musta on töissä sen jälkeen tuntunut. Naurahti kuitenkin, kun sanoin, että en vain saa sitä mielestäni. Ota tästä nyt sitten selvää... :(

Vierailija:

Omalta mieheltäni en saa ollenkaan läheisyyttä, toisin tältä toiselta. Ihanat väreet menee, kun ajattelenkin hänen kosketustaa.

Tätähän se munkin kohdalla pitkälti on. Läheisyyden kaipuuta, halua olla toisen lähellä. Halua, että toinen huomioi minunkin tunteet ja ottaa minutkin huomioon. Omalle miehelleni olen nyt yrittänyt jo moneen kertaa sanoa, että tarvitsen itsekin hieman omaa aikaa ja ennen kaikkea läheisyyttä. Ei vain tunnu oikein tajuavan, että nyt on tosi kyseessä.

En mä tosin tältä toiseltakaan läheisyyttä saa, mutta sen meidän yhteisen illan muisto saa ihanat väreet aikaan. Ja pelkkä ajatus sen toisen miehen sylistä ja kosketuksesta.

Niin, tämä mies sanoi myös, että jospa mä koittaisin olla ajattelematta. Voi itku, kuinka kovasti olen yrittänyt. Valitettavasti omia ajatuksia on vain hyvin hankala päästä pakoon. Pelottaa, mihin tää johtaa. Avioero kuitenkin tuntuu hyvin kaukaiselta ajatukselta, mutta kuinka kauan näinkään voi jatkua? Helpottaako tämä koskaan?

nuo kaverijutut on vielä sotkuisempia, ihan hirvittää sun puolesta. Miten te olette tuohon pisteeseen ajautuneet? Sulla menee miehen lisäksi vielä kaverikin jos käry käy.

Jokaiselle, siis ihan jokaiselle tulee näitä ihastumisen tunteita. Osa lievempiä, osa vakavampia. Sanoisin että sinun ja miehesi suhteeseen on astunut arki, erityisesti jos teillä on pieniä lapsia. Aika ei tahdo riittää kodin pyörittämisen ohella toisillenne, se voi olla pikapano kerran viikossa lasten nukkuessa. Ja jokainenhan tietää että sillä ei tyydytetä niitä syvimpiä tunteita pitemmän päälle.

Tällainen maaperä on aika otollinen sille että ihastuu toiseen helposti. sitä alkaa miettimään että olisiko sen toisen kanssa kaikki parempaa, vaikka omassa nykyisessäkään suhteessa ei oikeasti ole mitään huonoa (esim. välivaltaa, alkoholismia). Ja ennenkaikkea siinä uudessa suhteessa ei olisi sitä arjen pyörittämistä, ainakaan alkuun. Pitemmän päälle se kuitenkin tulisi olemaan sitä arjen pyörittämistä, ehkä jopa vaikeampaa kuin nykyisessa liitossa, uusperheiden elämä kun voi olla vielä vaikeampaa kun on sinun, minun ja meidän lapset.

Tällä hetkellä minä pysähtyisin miettimään että onko mitään tunteita jäljellä miestä kohtaan. Jos pystyy sanomaan ettei herätä ihan oikeasti mitään tunteita ja toinen voisi muuttaa Timbuktuun, ilman että kivistäisi missään, niin minä harkitsisin eroa vakavasti. Rakkauden vastakohta kun on täysi välinpitämättömyys, eikä viha. Kokonaan toinen asia on miten sitten uuteen mieheen suhtautuisi.

Jos kuitenkin tuntuu että sinun ja miehesi liitossa periaatteessa asiat on hyvin, ja haluat pelastaa liittonne, niin joku kaunis ilta (lapset nukkumassa ja mies on vastaanottavalla tuulella) otat asian puheeksi ja kerrot että haluat yhteistä aikaa teille, edes kerran viikossa. Ja ennenkaikkea alatte juttelemaan toistenne kanssa päivittäin asioista, vaikka illalla puolisen tuntia ennen nukahtamista. Ja yritätte välttää puhumasta arkeen liittyvistä asioista, esim. lasten hammaslääkärikäynneistä jne.

Minulla ja miehelläni oli lähes 10v yhdessäolon jälkeen paha kriisi keväällä. Asiat oli jo niin pitkällä, että mietimme että kuka ottaa minkäkin kipon ja mistä läheltä etsin asunnon, että lapsi asuu lähellä isäänsä. Ennenkuin asiat vietiin niin pitkälle, aloimme kuitenkin keskustelemaan siitä että eikö vielä voisi yrittää, ei halua vielä luovuttaa. Ja tällä hetkellä pyyhkii loistavasti, paras keino mikä meitä on auttanut, on se että joka ilta menemme makkariin klo 21 ja juttelemme tunnin ajan ennenkuin alamme nukkumaan. Samalla olemme löytäneet toisistamme uudestaan sen puolen mihin ihastuimme ja ennenkaikkea sen kadoksiin menneen huumorin.

Ja kyllä, meilläkin tämän kriisin aiheutti minun ihastumiseni toiseen mieheen.

Vierailija:

...Mikä meidän liitossa/suhteessa on pielessä? Mikä toisessa miehessä kiehtoo? Onko tämä ihastus vain hetken huumaa? Miten mä voin olla näin huono äiti/vaimo/työkaveri?...

Mulla sama tilanne vähän, ihastunut olen vaikka en haluaisikaan. En tule koskaan " saamaan" tätä toista miestä. Hullua on joo.



Mulla paras lääke ollut kun en ole tekemisissä koko miehen kanssa.

Meidät on varustettu tällä vietillä ettemme kuolisi sukupuuttoon.

Suuri haave toteutumassa mut mitä minä teen! Itken ja pillitän toisen perään. Tarvin apua.

Ja miksi et voi häntä saada? Oletko kertonut tunteistasi hänelle?

missään tekemisissä- se että tietää toisen olevan riittää. Tunteilleen ei mitään voi, ja toisaalta on hienoa saada kokea voimakasta ihastumista. Sehän on ihanaa elämänvoimaa.