Te jotka hyväksytte luunapin ja tukistamisen...

Miten muuten on että otetaanko sellasia lapsia huostaan joilla vanhemmat käyttää fyysistä rangaistusta? Olen miettinyt sitä monesti että miksi ympäristö ei puutu tai miksi vanhemmat eivät hae apua itselle?

Mutta nykyään on hyvä olo, koska lapset keskenään eivät enää äidy nyrkkitappelutasolle. Viimeisestä tukkapöllystä on reilu vuosi aikaa ja aina olen jälkikäteen pyytänyt vilpittömästi anteeksi. Ikinä en ole raivoissani vaan lähinnä surullinen ettei puhe tepsinyt, vaan piti ottaa kovemmat otteet käyttöön.

Ja siitäkin olen sanonut että äiti tukistaa jos tappelette käsikähmässä.

Meidän lapsi ei tule perässä, koska on erityislapsi. Lasta ei voi jättää yksin. Kädestä raahaamalla jää vain käsi käteen, jos lapsi pistää vastaan. Hetken vain pidän niskasta kiinni ja lapsi nyt 3.5v. En ole kuin kerran tehnyt sen, kun oli aivan pakko päästä kotiin esikoista vastaan.

t.62

ja varmasti tulee sellaisiakin tilanteita vastaan, jolloin on pakko käydä lapseen jotenkin käsiksi. Kun ei sitä lasta voi metsäänkään jättää. Miten tätä samaa jaksetaan aina jankata?

Sanonpa vaan, että kyllä ole iloinen ettei mun tarvi käydä lapseen käsiksi millään tavalla. Ja kyllä, pidän huonompina kasvattajina niitä jotka ei muita konsteja keksi. Halojaa, siinä on kyse lapsesta, pahimmassa tapauksessa jostain parivuotiaasta. Onko teillä oikeasti niin vähän aivotoimintaa, ettette keksi mitään muuta keinoa pari-kolmevuotiaankaan kanssa kuin tukistaminen :o?!! Jos on, suosittelen itseänne fiksumpien kirjoittamaa kirjallisuutta lastenkasvatuksesta.

jos pitää lasta tukistaa, nipata tai muuten fyysisesti kajota. Laiskat vanhemmat tekevät niin koska eivät jaksa alkaa juttelee ja opettaa muuten lapsiaan. Ja toisekseen ne antaa viestin käytöksellään lapsilleen että toisen satuttaminen on sallitua!! On turha sit huutaa ja raivota jos lapsenne menee ja repii siskoa tai veljeä tukasta jos itse olette opettaneet että se on ihan ok vähä nippailla.



JA vieläkään ei ole kukaa sanonut että mitä hyvää siinä on jos lasta kasvattaa fyysisesti kurittamalla. Voisko joku kertoo edes yhen hyvä asian? Voisin paremmin ymmärtää teitä!

Vierailija:

kertoa että mitä positiivisia asioita ne on huomenneet fyysisestä kurituksesta ja minkälaiset fiilikset on itellä jälkeenpäin kun on esim repinyt toista tukasta? Minusta olisi kiva jos jollain olisi hyviä kokemuksia kertoa että mikä siinä on hyvää?

Jos joku viittis kertoa etes yhden asian mikä on hyvää siinä että lasta fyysisesti rankaisee?

En tiedä millaiset olis fiilikset tukasta repimisen jälkeen, mutta tukistus tai nippaus ei sen kummempia fiiliksia anna, miksi pitäisi?

Toimin siis aina harkiten, en hetken mielijohteesta.

t: 68

ihmettelin et miten täällä on luvut menny ihan sekaisin.. mut sieltä oliki poistettu se yks viesti jossa joku ihana äiti kiros ja sano jotain tyyliin: mitäs se sua kaivelee jos mä lastani tukistan..



Et ketju vähä sekasi mut väliäkö tolla?

Väkivaltaa ja laiminlyöntiä kokenut lapsi on pelokas ja ahdistunut, itsetuntoa leimaa syvä häpeän ja arvottomuuden kokemus. Ikävät kokemukset voivat muuttua itseinhoksi tai toisten satuttamiseksi. Silloin lapsi on sisäistänyt ajatuksen: väkivaltaisuus kuuluu osaksi normaalia kanssakäymistä ja minulla on oikeus satuttaa itseäni ja toisia.

Vierailija:

Ei ole ihan vertauskelpoisia nuo sun esimerkit...

Minä ainakin nippaan luunapin otsaan jatkossakin jos lapseni ei toistuvista huomautuksista huolimatta usko mitä sanotaan. Niin on tehty mullekin ja ihan normi ihmisenä pidän itseäni eikä ole jäänyt mitään traumoja.

Nykyajan nuoriso tuntuu olevan täysin kuria vailla(ei tietty kaikki), juuri nämä " vapaan kasvatuksen" kokeneet ne sitten istuu nuorisovankilassa ja itkee kuinka kukaan ei koskaan kotona välittänyt mitään, ei kuria, ei sääntöjä.

mielenterveysongelmaiset pinoon! Ihan tuota teiltä voikin odottaa ja silti pitää syödä mielialalääkkeitä ja rauhoittavia. Vai mahtaako kuitenkin olla omantunnontuskia niin tarttee lääkitä itseään?

Outoo porukkaa!

minun tehtäväni on kasvattaa sinunkin lapsesi. Eli en koske toisten lapsiin muuta kuin hyvällä, mutta toisaalta esim, kummilapset on niin vieraskoreita ettei olisi kyllä tarvettakaan. Ja jos se ei ole tullut täällä jankanneille selväksi, ei se tukistaminenkaan ole mitenkään jokapäiväistä, korkeintaan muutaman kerran vuodessa ja viimeisenä keinona silloinkin. Ja tuskin kukaan " tukistajakaan" tarkoittaa kurittavansa vuoden ikäistä jostain kukkapurkin tutkimisesta, vaan kyse on vanhemmista, ns. uhmaikäisistä jotka kokeilee rajojaan. Lopettakaa jo tuo taivastelu, jokainen varmasti kasvattaa lapsensa itse parhaaksi näkemällään tavalla ja lapsiakin on erilaisia, toisiin tepsii toiset konstit ja toisiin toisenlaiset. Ystäväni lapsi on niin herkkä että jos ääntä korottaa niin menee piiloon itkemään vaikkei koskaan ole koskettu sormenpäälläkään.

Kaksi muuta jo koulussa, vanhin 13 v. Joten enköhän jotain tiedä omista lapsistani. t: se kolmen äiti =)

lapsesta onnetonta loppuiäkseen. Ja tottakai koulusta voi myös tulla hyvää palautetta. Ihan tähän tapaukseen puuttumatta, koulusta voi tulla vaikka miten hyvää palautetta siitäkin huolimatta, että lapsi on salaa syvästi onneton. Toiset lapset pakenee kiltteyteen ja suorittamiseen, nimimerkillä kokemusta todellakin on.



Täältä väkivaltaa käyttämättömän äidin näkökulmasta vaan tuntuu siltä että tukistamista harrastavat äidit rikkoo jotain suhteessaan lapseen. Minä ainakin olen vakaasti sitä mieltä, että asiaa voisi ihan hyvin verrata siihen, että oma mies jonkun riidan keskellä päättäis kouluttaa mua fyysisesti, vaikkei se edes kovasti sattuisi. Ikinä en saisi enää takaisin mieheen sellaista luottamusta, joka siihen on tällä hetkellä. Voitais puhua asiasta, mies sanoisi ettei hän ymmärrä mikä häneen meni, lupaisi ettei koskaan enää jne. Elämää jatkettaisiin päällisin puolin niin kuin ennen, ja silti jotain peruuttamatonta menis rikki.



Ihan sama tunne lapsella on varmaan ekalla kerralla kun rakas oma äiti tuottaa tahallaan kipua! Ymmärrän, ettei moni pidä asiaa minään. Mutta minä koen että tarjoan lapselleni sen ylellisyyden, ettei sitä syvää luottamusta tarvitse rikkoa pienellä lapsella. Vaikkei siitä rikkomisesta mitään isompaa haittaa olisikaan.

Voisko joskus asettua lapsen asemaan ja vähä kurkata sinne lapsen maailmaan ja tutustua vaikka sit lapsen aivojen kehitykseen??





En usko että lapsi on häijy joka ilkeyttään oikeen hakemalla hakee että mitä pahaa seuraavaksi tekisin että äiti sais mua nipata ja repii.



Toisaalta jos ei saa sitä tarvittavaa huomiota vanhemmilta niin sitähän voi hakea vaikka sit ilkeyttä tekemällä.. vaikka kiusaamalla pikku siskoa että äiti huomais vähä muaki.. vaikka ny sitte sillä että nippaa.







Mutta johan lakiki on tullu lapselle suojaksi, jo laki kieltää lapseen kajoamisen, se on rangaistava teko. Että mun mielestä tämmösestä asiasta ei tarvis etes keskustella.

Kerran yks viisas vanha kätilö luennoilla sanokin että hän ei puhu fyysisestä kurittamisesta mitään kun se on laissa kielletty ja sitä ei saa käyttää!!



Pitäs vanhemmille enempi järjestää tukea ja oppitunteja miten lasten kanssa toimitaan, että saatas katkastuu tollaset huonot kasvatus keinot pois.



Ja ihminenhän sikiää vaikka hyväksyykin väkivallan, se ei kato kelle niitä lapsia tulee...

Tai tiedänhän minä, selvä kiertoilmaus esimerkiksi sanoille tukistaa, antaa luunappi, läimäyttää jne. Ruumiillisen kurituksen puolestapuhujat eivät näköjään uskalla puhua asioista niiden oikealla nimellä.



By the way: kyllä aikuisiakin kasvatetaan kurittamalla, vaikka täällä väitettiin että ei. Varsinkin monessa muslimimaassa, kuten Egyptissä, pidetään täysin hyväksyttävänä, että aviomies lyö vaimoaan jos tämä on vaikka paistanut ruoan pohjaan. Tästä tehtiin oikein kysely, jossa valtaosa piti sitä asianmukaisena. Eli kyse on siitä, mihin yhteiskunta ja kulttuuri ihmisiä kasvattavat: sallitaanko ja suorastaan kannustetaanko naisten ja lasten kurittamiseen, vai ei.

Surullista kun niin monet puolustaa tuota että lasta saa satuttaa.:(



Mie muistan kans miten se nöyryyttävää se oli kun isä kuritti. Ihan mitättömistäkin jutuista mistä olisi neuvottelemalla ja juttelemalla selvitty. Mutta ei vanhemmilla ollut aikaa keskustella, luunappia vaa otsaan ja nipistelyä korvasta kun aina oli niin kiire muualle. Koskaan ei tiennyt että millon tulee seuraava isku jostain.



Jo koulussakin ihmeteltiin miksi mie säikyin aikuisia ja aina pissat melkein housuun tuli kun opet jostain toru.



Ja eka suhteessa ajattelin että se on ihan ok että mies satuttaa, olinhan toiminut häntä kohtaan väärin.



Nyt jo vähä isompana en anna enää miesten turpaan iskee.

Viittasin nimenomaan nipata-sanan käyttöön kiertoilmauksena, jolla yritetään saada kuritus kuulostamaan hyväksyttävältä.

kasvatetaan todellakin. Ja kuritetaan. Vankilat on sitä varten.



Oletteko muuten ajatellut että kun lapsi menee ja kiusaa pikkusiskoa, hän ehkä tajuaa että se on väärin ja näin ei pitäisi tehdä, äiti on siitä sanonut.



Oletteko pysähtyneet miettimään että miksiköhän se lapsi noin tekee, oletteko te kysyneet lapselta miksi hän näin toimii. Ja jutelleet, pysähtyneet kuuntelemaan lasta. Vai tuleeko se luunappi sieltä samantien?



Kyllä väkivalta kasvattaa väkivaltaa tai lisää sitä. Huomaahan sen jo näistä vastauksista " kun minulle tehtiin näin niin minäkin."



JA jos lasta kuritetaan fyysisesti niin lapset myös käyttävät sitä itse kun kaverin kanssa menee sukset ristiin.



Tiedän ei ole aina helppo olla vanhempi ei ole aina yhtä oikeaa toiminta tapaa mutta silti aikuisen tulisi olla se aikuinen.



Tämmöset traumatisoi vaikkei sitä ehkä itse tunnistaskaan, aika monet ihmiset " unohtaa" miltä se tuntui ja jo sen että häntä on kuritettu. Mutta jossain mielensyövereissä ne on ja saattaa myöhemmin elämässä pulpahtaa kipeinäkin muistoina esille. Katkeroittaakin.







Kyllä lapset tarvitsevat rajoja, ja myös sitä että katsotaan että niissä rajoissa pysytään.

Lapsi ei pysty puolustautumaan jos aikuinen satuttaa. Lapsella ei ole vaihtoehtoja, hän ei voi muuttaa muualle. Hän on monesti lojaali vanhemmille ja antaa herkästi anteeksi. Kun hän aikuistuu ja muistaa miten vanhemmat häntä kohtelivat tulee varmasti pahamieli.

Meillä on kaksi lasta jotka karkailevat aika usein pihalle vaikka ny alasti.:) JA tästä on puhuttu, juteltu, sanottu satoja kertoja mutta se aina toistuu.



Sitte olen niitä huutaen kantanut sisään, väkisellä, ei kuitenkaan kipua tuottaen. Nykyään jos karkaavat niin ei tarvitse kuin huutaa ovelta että kannanko väkisellä vai tuletko itse.. Vastaus on aina " tulen äiti heti itse."



Tuli vaan mieleen että antasitteko lapselle tukistuksen jos vaikka samana päivän kolmannen kerran juoksee pihalle ilman lupaa vai toimisitteko miten?



Ei kyllä itselläni mieleen tulisi tukistaa mutta välillä aika toivottomalta tuntuu.



Lapset on 3v ja 2v.

ne joita ei oo ruumiillisesti kuritettu, on suurinpiirtein jotain nuorisorikollisia. Mä voin sanoa, että mua ei oo lyöty eikä muutenkaan ruumiillisesti kuritettu, mutta kyllä mulla on aina rajat ollu. Mun äidillä ja isällä oli sen verran hyvä auktoriteetti muutenkin, ettei niiden oo tarvinnu väkivaltaa meihin käyttää.. Ja kyllähän me yritettiin niitä rajoja venyttää ja rangaistuksiakin saatiin, esim. kotiaresti yms. Niin ja olen ihan normaali ihminen, en ole rikollinen ja olen koulut käynyt loppuun ja elän normaalia tasapainoista elämää.