Miten tämän selittäisi, teetkö päätökset itse?
Jos vaikkapa pitää tiskata, ajatteletko että haluan tiskata, jotta on astioita joita voi käytäää, vai niin että äitini/anoppini/naapurin emäntä pitää minua huonona ihmisenä jos en tiskaa.
Kerro miten päätöksenteko mielessäsi kulkee. On joku asia joka vaatii toimenpiteitä. Mitä ajattelet kun menet kohti toteutusta?
Kommentit (27)
Mulle on ihan sama mitä muut aattelee. Teen jos huvittaa tai oon sillä päällä. Teen siksi kun minusta tuntuu siltä.
Lapset ruokin siksi kun heillä nälkä en tod sen vuoksi mitä joku toinen sanoo tai ajattelee
Jos taas siivota, niin ajattelen puhtaudesta sädehtivää, tuoksuvaa, järjestyksessä olevaa kotia.
Olen visuaalinen ihminen ja mielikuvilla helposti motivoitavissa.
jos puhtaat asiat on vähissä, ajattelen,e ttä pitää tiskata että saadaan puhtaita kahvimukeja. Jos taas anoppi on tulossa, ajattelen että pitää tiskata niin näyttää siistimmältä. Joskus taas ajattelen ihan vain että tiskaanpa nuo pois tuosta, ilman sen kummempia perusteluja.
joidenkin muiden asioiden suhteen on sitten myös se perustelu, että kun se tuntuu mukavalta. Tiskaaminen ei vaan musta tunnu mukavalta.
siinä vaiheessa kun ei jaksa enää katsoa niitä keittiön tasoilla. ;)
En kestä sotkua, en voi rentoutua jos tiedän, että joku homma on tekemättä. Siivoan, tiskaan ja pyykkään siksi, että voisin sen jälkeen olla rauhassa. KOdin viihtyisyys riippuu minusta hyvin paljon siitä, mikä on sotkun määrä. Mitä vähäisempi sotku, sitä paremmin viihdyn kotona.
ajattelen, että enpä taida tiskata. Jos anoppia tms. häiritsee, niin tiskatkoon itse. Sitten kun mies on tarpeeksi monta kertaa valittanut, että on tiskivuoroni, eikä ole puhtaita astioitakaan, niin väkipakolla tiskaan.
Jos taas anoppi on tulossa, ajattelen että pitää tiskata niin näyttää siistimmältä.
mutta kun minä ajattelen anoppia silloinkin kun se ei ole edes tulossa käymään. Olen täysin ulkopuolelta ohjautuva. Tämmöinen elämä on raskasta. ap
Mä olen niitä ihmisiä joita kiusaa epäjärjestys muttei niinkään pöly ja lika (se kuulostaa kamalalta sanoa, mutta se on totuus). Itseni takia siis korjaan likaiset astiat heti tiskikoneeseen ja siirrän lehdet, kirjat ja tavarat paikalleen.
Imuroiminen tai vaikka hammastahnaroiskeiden peseminen vessan peilistä taas ovat sellaisia siivoamisen osa-alueita joita en omasta puolestani kokisi tarvitsevani kuin muutaman kerran vuodessa, mutta joita teen siksi etteivät muut ihmiset pitäisi meitä ällöttävinä sikoina. Tosin luultavasti pitävät silti, sillä en koskaan ehdi vieraita varten kuurata sitä viikkojen aikana kerääntynyttä törkyä riittävän perusteellisesti pois.
Ja se valitettavasti tappaa ilon monesta jutusta. Mutta niin on monella muullakin. Vai sisustatteko te esimerkiksi kotinne ainoastaan omalla maullanne, ollenkaan ajattelematta, mitä vieraat ajattelisivat? Tai ostatteko vaatteenne ainoastaan oma mielipide päänpueissanne?
Kannattaisiko sinun ap miettiä tapoja, jolla voisit rentoutua. Ei kai kukaan jaksa selväjärkisenä tuolla lailla pingottamista loputtomasti. Mä en osaa vinkkejä antaa miten tuollaisesta ajatusrakennelmasta pääsee eroon. Mutta yritä nyt itseäsi arvostaa sen verran, että ihmisarvosi ei ole siitä kiinni ovatko tiskit pestinä vai ei.
Mulla on järjestyksenpitoon sama asenne kuin jollain aiemmin kirjoittaneella. Kun laittaa tavarat heti paikoilleen, niin kotona on aina viihtyisää ja siistiä eikä tarvitse erikseen panikeerata jos ovikello soi. Lelut ovat nyt tietty päivän lattialla, mutta sitten kerätään iltaisin pois.
Mä rentoudun paremmin myös jos tavarat on paikallaan. Likaa siedän helpommin, meillä taas onneksi käy siivooja.
Mä ostan kyllä vaatteet täysin itseni iloksi. Samoin meillä on koti sisustettu ihan sillä lailla kun itse tykätään ja on rahaa ollut.
14
Kuinka vanha olet? Tuo vaihe kuuluu meidän kilttien tyttöjen kehitykseen ja tulee lähempänä 40 ikävuotta. Minä aloin pohtimaan tuota samaa joskus 36-vuotiaana.
Tästä samaisesta syystä me keski-ikäiset olemme välillä niin - hmm - kärkkäitä. Olemme koko elämämme miellyttäneet jota kuta muuta. Nyt on miedän vuoro!
Olen itsekin tajunnut että pitäisi osata ajatella ettei ihmisarvo riipu muiden hyväksynnästä, mutta kun en osaa! Kun sanon ajatuksen itselleni, en kerta kaikkiaan tunnen sitä oikeaksi. Sen sijaan tunnen pelkoa :o.
Vaimo on aina tosi huolissaan siitä mitä muut ajattelevat.
Mitä ventovieraampi sitä enemmän huolissaan ja kärttyisämpi.
Se rassaa meitä muita perheeseen kuuluvia.
Viimekertainen malliesimerkki oli kun eräs tuttu piipahti puoleksi tunniksi niin piti olla lattiat pestyjä herkkuja tarjota. Rehki noiden asioiden kanssa 3h ja valitti kun ei kerkiä nukkumaan ajoissa. Riidellä kyllä jaksoi siitä on kalsarini yön lattialla vai kaapissa.
m34
että kyllä ihan jokaisen ihmisen ajatusten taustalla kuultaa jonkun muun vaikutus, tahtoi tai ei. Se joku voi olla anoppi, paras kaveri, aviomies tai naistenlehti.
Se taas on sitten ihan eri asia, tiedostaako sitä!
Siitä se lähtee! Ensin asia pitää tiedostaa. Minäkin ihmettelen, että olen ollut koko elämäni varsinainen pikkuvaimo. Nyt nelikymppisenä ihmettelen eniten sitä, miten minä, oikea feministi, en sitä itsessäni nuorena huomannut?
Eli tsemppiä vain - pikkuhiljaa hyvä tulee!
16
Tästä samaisesta syystä me keski-ikäiset olemme välillä niin - hmm - kärkkäitä. Olemme koko elämämme miellyttäneet jota kuta muuta. Nyt on miedän vuoro!
Ei kyllä lupaa hyvää.
Tähänkin asti tuosta on saanut kärsiä ja tulevaisuudessa homma jatkuu viellä pahempana jos nyt on vaimon vuoro.
Ne vaateet kuitenkin kun kohdistuvat lähimpiin vaikka olemme olleet paitselossa jo nyt ventovieraiden mielipiteiden takia.
että kaikki mitä teen, teen muiden ihmisten takia. IHAN KAIKKI! On suunnattoman ärsyttävää havaita, että joka ainutta impulssia tehdä jotain, seuraa sisäinen tarkistus mitä äitini tai mieheni tai anoppini tai naapurini tästä ajatettelisi. Tyyliin jaha, on tiskiä, kunnon ihminen tiskaisi nuo. Apua, en osaa elää mitenkään muuten..
ap