vuoden vanhan nukkumaanmeno-hulinat

Hei! Nyt tarvitaan rohkaisevia neuvoja vuoden vanhan lapsen nukuttamiseen. Poika on juuri vuoden täyttänyt entinen perhepetiläinen, joka on siirtynyt nyt vaihtelevalla menestyksellä omaan sänkyynsä nukkumaan. Oma sänky on pinnasänky oman sänkymme vieressä.



Tilanne on nyt sellainen, että nukutan hänet omaan pinnikseen nukkumaan, ja pariin kertaan hänet saa sinne rauhoittumaan takaisin uneen alkuyön mittaan, kun hän heräilee. Aamuyöllä kuitenkaan ei enää suostu rauhoittumaan sinne, ja nostan hänet tuttuun tapaan viereemme nukkumaan, ja hän ottaa varhaista aamiaista, siis tissiä ja nukahtaa siihen jatkaen unia aamuun.



Alkuun nukuttaminen onnistui melko toiveikkaalla tyylillä: Ensimmäisenä iltana tassutusta ja itkua ja hyssytystä kesti tunnin verran, ennenkuin reppana antoi unelle periksi. Seuraavana iltana taisteltiin " vain" puoli tuntia, seuraavana 15 min. jne. Nyt tuntuu kuitenkin, että junnataan paikoillaan tai otetaan takapakkia. Tänä iltana kului taas reilut ½ tuntia, ennenkuin uni voitti. Ja poika on kyllä väsynyt, silmät " pyörii" päässä, ja luomet luppasee, hieroo silmiään, haukottelee jne.

Välillä rauhoittuu ja ottaa vastaan pään silitystä ja pyllylle taputusta. Kuitenkin hetken päästä taas kuin voimia keränneenä aloittaa itkun ja pyrkii nousemaan sängyssä ylös.



Nyt kysyisin neuvoa kun olen ymmärtänyt, että tassuhoidossa olisi tarkoitus lähteä lapsen luota pois juuri ennen nukahtamista, jolloin lapsi nukahtaa yksin, että miten ihmeessä tämä onnistuisi? Poika tuntuu olevan niin herkkä, että jos " tassu" , eli käteni edes meinaa karata pois ennen nukahtamista, alkaa huuto välittömästi. Joten nyt nämä ensimmäiset omaan sänkyyn nukahtamiset on toimineet siten, että poika on jo täydessä unessa, ennenkuin uskallan poistua paikalta. Olenko nyt jo muutamana iltana siis opettanut lastani jo " väärille" urille? Entä, onko kellään kokemusta samanikäisen koko ikänsä äidin ja isän kainalossa nukkuneen lapsen siirtymisestä omaan sänkyyn? En vielä itse laittaisi poikaa omaan sänkyyn, mutta hänen aiemmat nukkumaanmeno-rituaalit ovat olleen tissiä ja omassa makuupussissa hyssytystä ja syliin nukahtamista, ja nämä kaikki tuntuu nyt olevan pojalle yhtä hampaiden kiristystä. Jo pelkkä tutun unilaulun virittely saa hänet vetämään itsensä kaarelle ja kiemurtelemaan kuin ei millään haluaisi alkaa nukkua. Ja kun ei sylissä ollut hyvä nukahtaa, oli sitten pakko ottaa oma sänky käyttöön, jonne siis alkuun tuntuikin hienosti tyyntyvän, tai joka ilta paremmin ja paremmin.



Pitäiskö tässä nyt jatkaa sinnikkäästi pojan nukuttamista sänkyynsä, ja onko tämä jokin ikään liittyvä vaihe, joka menee ohi? (poika oppi juuri kävelemään ja aloitti tarha-uransa ym., eli sekin voisi toki olla kyseessä, että hän ei haluaisi lopettaa päivän touhuja ja rettelöi nukkumaan menoa vastaan...)

Tuntuu niin kummalta, että yhtäkkiä edelliset tutut ja turvalliset hommelit tuntuukin nyt aivan kamalilta. Aiemmin ei tarvinnut kuin laittaa poika pussukkaan ja nostaa syliin ja aloittaa tuttu unilaulu, niin jo suunnilleen ensimmäisen säkeistön aikana poika oli jo umpiunessa.



Ja sitten, että pitäisikö omaa väsymystä uhmaten (kuten vanhemmuuteen toki usein kuuluukin:) aamuyölläkin sinnikkäästi laittaa poika kitinästä huolimatta omaan sänkyynsä tissittelyn päätteeksi, vai peräti lopettaa aamuyön syöttö? Se kun on lienee vain tapa, poika syö tukevan puuroiltapalan, eikä minultakaan enää niin paljoa maitoa edes heru, ettäkö sillä olisi ravitsemuksellisesti niinkään suurta merkitystä. Vai onko ex-perhepetiläiselle mukavampi jatkaa vanhaa kaavaa edes aamuyön tunteina? Vai olisiko parempi keino lopettaa perhepeti ja yösyönti kerrallaan? Entä, kuinka monta yötä tassuttelu-unikoulu on keskimäärin jatkunut, ennenkuin vaivaton nukuttaminen on alkanut? Onko vuoden vanha, joka ei ole koskaan nukkunut yksin, vaikeampi totuttaa omaan " pesään" , vai onko sillä väliä?

Ja ainiin.. Tarhassa hän nukahtaa päivälevolle sänkyyn kuulemma todella helposti, jopa täysin ilman itkujakin! Käsittääkseni pään silittely vain apuna. (ja olen toki kokeillut sitä kotonakin, mutta ei tunnu alkuunkaan auttavan, poika vaatii minua ottamaan syliin, mutta silti rettelöi sylissäkin nukahtamista vastaan.. ) Mietimme, jos mieheni hoitaisi tassuttelun, mutta hän ei kestä pojan itkua senkään vertaa kuin minä, ja antaa heti periksi... Eli sekään vaihtoehto ei sovi.



Nooh.. Jos joku tunnisti tilanteen ja näkisi " ulkoapäin" ongelman ytimeen, niin hyvät neuvot olisivat nyt tarpeen.. Johan tässä alkaa miettiä, mitä naapurustossa ajatellaan, kun ½-1 tunnin huuto raikuu joka ilta rapussa... :( vaikka eiköhän he arvaa, että jotain kasvatuksellista on meneillään, mutta silti tuntuu, että vähän mulkoillaan perään...



Kiitos!